Olin ajatellut ilmoittaa anopille ja isälleni jouluna että olen raskaana. Äiti tiesi lapsettomuushoidoistani ja alkaneesta raskaudesta. Pieleen meni, kuinka sitä voikin olla ihminen niin onnen huumassa kun saa tietää olevansa raskaana ja sit suunnittelee tyhmänä kaikenlaista. Kun sit ultrassa selvisi että raskaus oli mennyt kesken, tuli totaalinen romahdus. Vaikka siitä on nyt jo monta viikkoa, vieläkin asia kaivaa mieltä. Tänään sit vielä verikokein varmistettiin ettei raskaushormoonia ole enää veressä. Tulin raskaaksi ekasta IVF:stä, takana kolme inssiä, ja yritystä 4 vuotta. Ikä 39 vuotta. Pakkaseen jäi onneksi vielä alkioita ja toivon maukaan pääsen siirtoon tammikuun lopussa.
Pieni lohdutus tässä on ollut että tulin sentään raskaaksi. Eka kerta opetti ettei pidä tehdä ruusunpunaisia suunnitelmia liian aikaisin. Ylös ja alaspäin on mielialat vaihdelleet lastamme aikaan saamisen yrittämisessä. Ei siis ilouutista tänäkään jouluna.
Pieni lohdutus tässä on ollut että tulin sentään raskaaksi. Eka kerta opetti ettei pidä tehdä ruusunpunaisia suunnitelmia liian aikaisin. Ylös ja alaspäin on mielialat vaihdelleet lastamme aikaan saamisen yrittämisessä. Ei siis ilouutista tänäkään jouluna.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta älä vielä luovu toivosta.
Oma tarinani ei juuri nyt sinua lohduta, mutta toivoa on. takana on 3 v. yritystä, reilu vuosi hoidoissa, kaksi inseminaatiota, IVF josta yksi tuore- ja yksi pakastesiirto, ikää 40 v.
Itselläni oli kohdun ulkopuolinen raskaus kesällä tuoresiirrosta, lääkäri piti sitä kuitenkin hyvänä merkkinä raskautumismahdollisuudesta, kun ei mitään selittävää syytä ole löytynyt
Viime kuussa siirrettiin kaksi pakastealkiota ja vuodoista yms. huolimatta on 7. viikko meneillään ja ultrassakin näkyi jo yksi sikiö, toinen oli ilmeisesti mennyt kesken, siitä vuoto. Lääkäri sanoi, että pakastealkioilla on parempi mahdollisuus, kun ne siirretään luonnonkierton, jolloin limakalvo on "vastaanottavaisempi" kuin punktiota edeltävien hormonihoitojen jälkeen.
Meilläkin on tietysti monet riskit edessä, mutta nyt ollaan pidemmällä kuin koskaan.
mulla kesti 15 joulua ennenkuin nyt vasta päästiin kertomaan ilo uutisia.. joskus elämä ottaa aivan liikaa..muilla tuntuu olevan niin helppoa että oikein pahaa tekee kattoa. mutta kun on oikealla asenteella liikkeellä,ja antaa itselleen ja lapsen tulolle aikaa,(tietty ei rajattomasti ) niin uskon että se sieltä tulee.hoidoilla minäkin tiineydyin..vuosia koitettiin mutta ei vaan onnistunut.ja nyt kun meinasin lyödä hanskat tiskiin,niin plussa tulla pätkähti.onnea matkaan :)