vuosiin: ovat useissa opinahjoissa muuttaneet windows-luokkien kulunvalvonta-avainten oikeuksia Jolun pyhiksi siten, että Linukshörhölle ei windows-luokan ovi tänä vuonna enää tiistain jäljestä aukea. Eivät pääse mikroluokkien täydellisillä windowskäyttöjärjestelmillä hörhöt asiaansa spämmäämään ja kotonahan heillä yhteydet pelaa...no ehkä yhteydet, mutta niitten Linuks-koneet ei pelaa, joten ei ole pelkoa, että sieltäkään käsin sankoin joukoin spämmäisivät.
Joulusta tulee
palstan rauhallisin
9295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eipä ole vaikutusta vaikka linuxhörhöt suljettaisiin atk-luokkien ulkopuolelle sillä täällä on vain yksi "true hardened spammer" alias Pentti Nelonen ja sillä on yhä vapaa kulku amiksen atk-luokkaan w2k-koneella sabotoimaan palstaa.
Pentin tapauksessa se sankka joukko syntyy Pentistä itsestään ja kaikista hänen sivupersoonistaan, mahtavatko edes kaikki mahtua yhtäaikaa amiksen atk-luokkaan?
http://www.haijaa.fi/verkkokauppa/tuotekuva_popup.tmpl?id=2512
Voi voi niitä perheitä joihin on ostettu MAC joululahjaksi. Ei toimi pelit eikä mitkään oheislaitteet. Tänään eräässä kaupassa sivukorvalla kuulin kun myyjä kehui surutta Macbookia ukolle joka oli lapsille konetta ostamassa. Kyllä ilo loppuu kun paketista ei tulekkaan uutta pelikannettavaa vaan OS X jolle ei ole mitään kunnon pelejä, kaverit vittuilee ja nauraa. Jos joku on jostain liuxkoneen löytänyt ja ostanut niin siihen sentään saa Windowsin helposti mutta MACin ostaneet katuvat. MAC sopii niille jotka lukevat sähköpostia ja joskus käyvät pankin ja veikkauksen sivuilla mutta ei nuorille eikä lapsiperheille olemattomien viihdekäyttöominaisuuksien vuoksi. Windowsilla voi tehdä kaikkea, Linuxilla ja Macillä käyttö rajoittuu suppeasti tekstinkäsittelyyn ja satunnaiseen surfailuun.
Windowsilla voi tehdä kaikkea? Ainakin matopeli toimii hienosti ;). Tosiasiassa Linuxista löytyy paljon enemmän ohjelmia kuin Windowsista......
Et vaan ole kokeillut, niin et tiedä..........=}
saatan olla väärässä mutta eikös noihin uusin mac koneisiin saa myös windowsin asennettua?
Jos kone oli se uusi versio macbookista niin siitä on vääntöä myös pelikoneeksi.
Ja mitä tulee mac peleihin!
http://store.apple.com/fi/browse/home/shop_mac/games?mco=MTgyMDY
Kaikkien nörttien kaveri Blizzard on aina julkaissut pelinsä myös macille.
World of warcraft sisältää suoraan mac version eikä sitä tarvitse edes ostaa erikseen.
Ja sitähän kaikki lapset haluaa nykyään pelata!
(ja yli puolet omista tuttavistani jotka wowia pelaavat pelaavat sitä nimen omaan macilla. Itsekkin sitä iMacilla pelaan silloin tällöin)
Vähän olis itkettänyt jos se myyjä olis tarjonnut jotain kökkö pc läppäriä jossa ei riitä tehot edes visvan mahjongin pyörittämiseen!
Nyt taas joku vihaa Aplle, koska on joko saanut maanantaikappaleen, koska kaveritkin vihaa tai on kateellinen Macin ostajille/omistajille, kun itsellä ei ole varaa. Pelikoneeksi Mac ei tosiaan ole paras, mutta kyllä Macitkin on suht tehokkaita ja Mac ei hidastu kuten Windows. Maciin löytyy pelejä ja joita ei löydy niin pelaa vaikka Windowsilla. Maciin siis saa asennettua Windowsin Boot Campin kautta. Niin ja melkein kaikki oheislaitteet toimii Maceissa. Itselläni on vielä Windows-kone, mutta kun Vista pitää uusia ostan varmaan Macin. Olen tarkastanut jokaikinen laitteeni toimisi Macissä. Seuraavan kerran kun haukut Macin käy ensin lukemassa vähän niin tiedät mistä haukkua. Ai sinä etsitkin? Mutta huonoja puolia ei vaan löytynyt niin piti itse oikein keksiä?
Macistit ovat herkkähipiäisiä myös näin Jouluna.
Älkää hyvät ihmiset kääntäkö "veistä haavassa", Uusmacistin Joulu on jo pilalla muutenkin.