Ajattelin tässä listata muutamien valmistajien edullisempia lähinnä harrastajatason kameramalleja joita liikkuu paljon käytettynä.
Ajatus lähti kun kävin läpi käytettyä Nikonin D60 kameraa, joka ainakin vaikuttaa likimain samalta kuin D40X, paitsi että ruutu sammuu kun silmän asettaa etsimelle:)
Canon
Ehkä mielenkiintoisin vaihtoehto tulee harrastelijapuolelle, eli EOS 450D. Ominaisuuksista mielestäni mielenkiintoisin löytyy kameran muotoilusta, joka on ottanut suurehkon harppauksen huonosti käteensopivien edeltäjiensä ajoilta. Kaveri kävi kokeilemassa kameraa pari kuukautta sitten ja tunnelmat olivat lähempänä hieman vanhempaa 30D:tä kuin 400D:tä.
Uudet kittilinssit, 18-55mm IS ja 55-250mm IS, joista jälkimmäinen on testattu toimivaksi budjettiratkaisuksi. Vakaimen toimita 18-55mm IS linssissä oli hieman arvelluttavaa, mutta parempi klasi kuitenkin kyseessä kuin edeltäjänsä.
Nikon
Kuten Canon, Nikon ei varmaan pitkään aikaan (tai EOS/F-järjestelmien aikana) julkaise järjestelmärunkoa, johon olisi rakennettu kuvanvakaaja runkoon. Ja kuten Canon (oli kumpi tahansa nyt sitten ensimmäinen) Nikonkin on tuonut kuvanvakaimelliset perusputket kuluttajien saataville.
Mielenkiintoiset uutuudet nikonilta tulivat ulos käytännössä jo aikaa sitten (D300, D3, 14-24mm f2.8 & 16-85mm VR), ja nyt suurin uutuus onkin D60/ja D80. Edeltäjänsä mukainen runko ja ominaisuudet. Nikon on ilmeisesti halunnut tehdä puoliturhan päivityksen.
Muutokset ovat:
- LCD-näytön tunnistusanturi kääntää näytön kuvaa kun kameraa käännetään.
- Etsimen kumisuoja ja silmäntunnistus
- Uusi kiiltävä kuvaustilan valitsin (It's shiny, really!!!)
- Pölynpoistohärpäke
Voipi odottaa, että D80 tuottaa oikeastaan samanlaista kuvaa laadullisesti, kuin edeltäjänsä D40 ja D60.
Pentax
Pentaxilla menee lujaa. Tai ainakin siinä mielessä, että kennon pikselimäärä kasvaa lujaa tahtia,onko hyvä juttu? K20D yllättää meidät huimalla 14 megapikkelsillä ja K200D jatkaa rallia 10 isomääräpikkelsillä. Edelleen käännösvirheet, värikohina, outo käyttölogiikka ja hieman erikoinen muotoilu/näppäinten sijoittelu/salaatti heikentävät Pentaxiin mieltymistä, ellei ole rakastunut 30 vuotta vanhoihin laseihin, jotka edelleen käyvät uutuusrunkoihin. Myös melko suolainen hankintahinta vähentänee K20D:n suosiota.
Sony
Go Sony tai sitten ei! BluRay on loistava juttu, siitä saadan ehkä nauttia jopa parin vuoden päästä kun hinnat tipahtaa. Kamerapisnes menee Sonylla kovaa ja uusia runkoja tursuaa ulos tehtaista. Asiakkaiden juksuttamisen taitava firma on sotkenut kaiken HD:n kanssa yhteen niin perinpohjaisesti, että uutuuksilta a200/a300 ja a350 voi kohta odottaa BluRay-soittimen pikakiinnitystä ja projektoritukea tietyillä Carl Zeissin laseilla.
Toivottavasti uudet sonyt kestävät hyvin päivänvaloa, sillä ainakin rungon tekniikka on valmis valloittamaan ostajien sydämet (Karkkia ja kivaa lapsille taktiikka), vaikka pohjautuvatkin muotoilultaan edelleen vanhoihin KonicaMinoltan runkoihin.
Olympus
Tulossa olisi pannukakkua. E-420 on yhtä piskuinen kuin edeltäjänsä, joka hinnanromahduksen jälkeen seikkailee kaupoista ulos PS S5 IS:n hinnalla. .
Jo kauan markkinoilla ollut E-3 ei tunnu nauttivan muiden kuin alan kummajaisten hehkutusta, asiakkaiden kylmästi jättäen tuhkat luukkuun siirtyessään kohti Nikonin ja Canonin luksusmalleja. Voi voi, miten Olympuksen käykään?
Ajatus lähti kun kävin läpi käytettyä Nikonin D60 kameraa, joka ainakin vaikuttaa likimain samalta kuin D40X, paitsi että ruutu sammuu kun silmän asettaa etsimelle:)
Canon
Ehkä mielenkiintoisin vaihtoehto tulee harrastelijapuolelle, eli EOS 450D. Ominaisuuksista mielestäni mielenkiintoisin löytyy kameran muotoilusta, joka on ottanut suurehkon harppauksen huonosti käteensopivien edeltäjiensä ajoilta. Kaveri kävi kokeilemassa kameraa pari kuukautta sitten ja tunnelmat olivat lähempänä hieman vanhempaa 30D:tä kuin 400D:tä.
Uudet kittilinssit, 18-55mm IS ja 55-250mm IS, joista jälkimmäinen on testattu toimivaksi budjettiratkaisuksi. Vakaimen toimita 18-55mm IS linssissä oli hieman arvelluttavaa, mutta parempi klasi kuitenkin kyseessä kuin edeltäjänsä.
Nikon
Kuten Canon, Nikon ei varmaan pitkään aikaan (tai EOS/F-järjestelmien aikana) julkaise järjestelmärunkoa, johon olisi rakennettu kuvanvakaaja runkoon. Ja kuten Canon (oli kumpi tahansa nyt sitten ensimmäinen) Nikonkin on tuonut kuvanvakaimelliset perusputket kuluttajien saataville.
Mielenkiintoiset uutuudet nikonilta tulivat ulos käytännössä jo aikaa sitten (D300, D3, 14-24mm f2.8 & 16-85mm VR), ja nyt suurin uutuus onkin D60/ja D80. Edeltäjänsä mukainen runko ja ominaisuudet. Nikon on ilmeisesti halunnut tehdä puoliturhan päivityksen.
Muutokset ovat:
- LCD-näytön tunnistusanturi kääntää näytön kuvaa kun kameraa käännetään.
- Etsimen kumisuoja ja silmäntunnistus
- Uusi kiiltävä kuvaustilan valitsin (It's shiny, really!!!)
- Pölynpoistohärpäke
Voipi odottaa, että D80 tuottaa oikeastaan samanlaista kuvaa laadullisesti, kuin edeltäjänsä D40 ja D60.
Pentax
Pentaxilla menee lujaa. Tai ainakin siinä mielessä, että kennon pikselimäärä kasvaa lujaa tahtia,onko hyvä juttu? K20D yllättää meidät huimalla 14 megapikkelsillä ja K200D jatkaa rallia 10 isomääräpikkelsillä. Edelleen käännösvirheet, värikohina, outo käyttölogiikka ja hieman erikoinen muotoilu/näppäinten sijoittelu/salaatti heikentävät Pentaxiin mieltymistä, ellei ole rakastunut 30 vuotta vanhoihin laseihin, jotka edelleen käyvät uutuusrunkoihin. Myös melko suolainen hankintahinta vähentänee K20D:n suosiota.
Sony
Go Sony tai sitten ei! BluRay on loistava juttu, siitä saadan ehkä nauttia jopa parin vuoden päästä kun hinnat tipahtaa. Kamerapisnes menee Sonylla kovaa ja uusia runkoja tursuaa ulos tehtaista. Asiakkaiden juksuttamisen taitava firma on sotkenut kaiken HD:n kanssa yhteen niin perinpohjaisesti, että uutuuksilta a200/a300 ja a350 voi kohta odottaa BluRay-soittimen pikakiinnitystä ja projektoritukea tietyillä Carl Zeissin laseilla.
Toivottavasti uudet sonyt kestävät hyvin päivänvaloa, sillä ainakin rungon tekniikka on valmis valloittamaan ostajien sydämet (Karkkia ja kivaa lapsille taktiikka), vaikka pohjautuvatkin muotoilultaan edelleen vanhoihin KonicaMinoltan runkoihin.
Olympus
Tulossa olisi pannukakkua. E-420 on yhtä piskuinen kuin edeltäjänsä, joka hinnanromahduksen jälkeen seikkailee kaupoista ulos PS S5 IS:n hinnalla. .
Jo kauan markkinoilla ollut E-3 ei tunnu nauttivan muiden kuin alan kummajaisten hehkutusta, asiakkaiden kylmästi jättäen tuhkat luukkuun siirtyessään kohti Nikonin ja Canonin luksusmalleja. Voi voi, miten Olympuksen käykään?
Vastaukset 59
Vanhimmat
K20 maksaa tällä hetkellä 732€ joten ei mitenkään suolainen hinta sääsuojatusta rungosta jossa on vakaaja. Runkovakaajahan toimii sitten myös niillä M42-objektiiveillakin, toisin kuin Canikoneilla joissa ei vakaajaa ole.
Toinen Pentaxin hyvä puoli on valotuksen mittauksessa. Se toimii oikein millä tahansa objektiivilla ja jopa ilman objektiivia.
Myöskin Pentaxin kittizoomi on todettu useissa testeissä parhaimmaksi mitä on. Tosin pidempien putkien hankala saatavuus Suomessa saa ainakin lintukuvaajat harkitsemaan muita merkkejä. Peruskuvaajalle Pentax taitaa antaa rahoille parhaan vastineen.
Pentaxilla ei ainakaan tällä hetkellä löydy kinokokoista kennoa mutta pitkään on ollut suunnittelupöydällä 645 digi, ehkä se lähivuosina näkee päivänvalon.
> K20 maksaa tällä hetkellä 732€ joten ei mitenkään suolainen hinta sääsuojatusta rungosta jossa on vakaaja.
...vaihtoehto, kun ostaa tuon "sisarmallin" eli Samsung GX-20 nyt kittilinssillä ja kaupan päälle 46 €:n arvoinen varustelaukku kaikki yhteensä 675 € postikulut.
http://www.cyberphoto.fi/info_fi.php?article=GX201855
Tuskin montaa muuta kameraa saa tuohon rahaan uutena noilla ominaisuuksilla kuin tuo Samsung.
> Ajattelin tässä listata muutamien valmistajien edullisempia lähinnä harrastajatason kameramalleja joita liikkuu paljon käytettynä.
Eikä ihan vaan pikkuisen ole pikkuinen Canoniitti taas katsellut maailma kanuunalasien lävitse. Mutta sehän ei taas yhtään yllätä, koska canuunan jalkaan ammuttu peruspalikkamalli ostetaan juurikin sen vuoksi, että siinä lukee canuuna, joka on tosi pröö -merkki, eikä niiden ominaisusuuksien tai kittiputkien laadun (heh) vuoksi.
> Ajatus lähti kun kävin läpi käytettyä Nikonin D60 kameraa, joka ainakin vaikuttaa likimain samalta kuin D40X, paitsi että ruutu sammuu kun silmän asettaa etsimelle:)
Jaahas, taas kerran ovat "edelläkävijät" kopioneet Minoltan ja vuosikaudet sitten kehittelemiä ratkaisuja.
> Kuten Canon, Nikon ei varmaan pitkään aikaan (tai EOS/F-järjestelmien aikana) julkaise järjestelmärunkoa, johon olisi rakennettu kuvanvakaaja runkoon. Ja kuten Canon (oli kumpi tahansa nyt sitten ensimmäinen) Nikonkin on tuonut kuvanvakaimelliset perusputket kuluttajien saataville.
Ei varmaan on liian lievä ilmaisu. Hullujahan ne olisivat, jos tappaisivat parhaan lypsylehmänsä!
Mikäs sen kivempaa, kun rahastaa noilla vakaimilla moneen kertaan.
Käyttäjän kannalta toki on vähän huonompi juttu, että noita optisia vakaajia kehutaan aina markkinoidaan uusimman sukupolven vermeiden saavutuksilla, mutta iso osa kaupan hyllyiltä löytyvistä ja käytetyistä liki kaikki edustavatkin muutaman sukupolven vanhempaa tekniikkaa, mikä ei pärjää tuoreimmille runkovakaajille.
Ihan sama mulle mitä porukat käyttää,mutta mä en mitenkään niinku suostu häpeämään sitä että mulla on joku ns valtamerkin vanha kamera.
Aikani ihmeteltyäni ja tutkailtuani menin ja
ihan syystä ostin käytetyn 30D:n, on meinaan pirun kova pala eri materiaaleja. Ja se varsinainen syy ostoon oli tulevaisuus.
En todellakaan ajatellut että kyllähän tällä hyvin kesän kuvaa, kattoo sit jos vaikka muuta koittais. Vaan se että canon tarjoaa parhaimman valikoiman laajennettavuutta myös käytettynäkin ja entistä kovempia uusia runkoja.
Valmistajan täytyy mielestäni tarjota laadukkaat kamerat, hyvä, laaja ja hinta-laatusuhteeltaan edullinen valikoima laseja, hyviä salamoita, myös makrokäyttöön ja sekä myös muut lisävarusteet kuten pystykuvaskahvat ja hyvän saatavuuden tuotteille hintavertailujen takia.
Tollasta järkkäriä ostaessa kun merkin valitsee niin samalla pitäisi myös valita merkki jossa tulee pysymään luultavasti aika pitkään. Tietenkin on räpsijöitä jne jotka sitä merkkiä aina vaihtaa jne.
Se kamera ja kameran linssi on omistajansa parhaita ystäviä. Lasit kestävät nokalla vuosia ja vuosia. Ne on kuin lemmikeitä, ei niitä kesän jälkeen romukoppaan heitetä tai halvimpia valita kesälaseiks.
Ai että K20D pentaxin kohina on vähentyny vai?
No ei tosiaankaan ole poistunut verrattuna K10deehen missä on 10 mekapikseliä.
Testailtuani Pentaxin K20D:tä, voin kyllä sanoa että kohina ei juurikaan tuntunut parantuneen. Värikuvissa aikamoista suttua.
Kyllä, noi megapikselit lisäykset on vaan turhia.
Kyl pentaxit ovat varteenotettavia ekaksi digijärkkäriksi jos halvalla saa ja pokkarinjatkeeksi ehkä,koska silloin sen käyttölogiikankin ja nappulasalaatin oppii helpommin ja se ei ahista kuin jos muusta merkistä siityis....
Niillä ei vaan oo vakavaa ammattilais digijärkkäriä, kertooko tämä jotain tuokehittelystä tai sen puutteesta?
Enpä oo ollu mihinkään muuhun pettynyt K10deessä kuin kohinaan, ja K20deessä sitä ......yhä on.
Sama ongelma on kaikissa digeissä. Pikselimäärän lisääntyessä kohina lisääntyy väkisin jos kennon pinta-ala pidetään samana. Tätä ongelmaa yritetään piilotella kehittämällä tehokkaampaa kohinanpoistoa, joka aina syö kuvan yksityiskohtia. Yksikään kameravalmistaja ei ole hoksannut että se kohina vähenee kun vähennetään pikseleitä ja samalla vähennetään kohinanpoistoa. Kuvanlaatu paranisi huomattavasti mutta ehkä myyntimäärät laskisi kun kilpailevan merkin kamerassa saa enemmän pikseleitä samalla rahalla. Suurin osa ostajista kuvittelee että isommalla pikselimäärällä kuvista tulee parempia ja todellisuudessa juuri kukaan ei tarvi kuin 2-3 megapikseliä. Ne jotka katselee kuviaan vain monitorista riittäisi vieläkin vähempi.
Kohina ongelma on kyllä tiedostettu ja syyt siihen myös.Se on nyt vaan niin että yks tekee yhtä ja toinen toista kohinaa hillitäkseen ja näköjään kaikki eivät ihan onnistu.
Niiden yhteydessä puhutaan kuvan kohinasta muita enemmän ?
Myös testaajat jos nyt luotettavia ovat,mainitsevat asian ongelmaksi näille merkeille tässä hintaluokassa.
Tässä ote eräästä testitekstistä vuodelta 08
"Samsung ja Pentax tekevät järjestelmäkameroissa läheistä yhteistyötä. Samsungin otettua myös kameroiden maahantuonnin haltuunsa, odotettiin myös järjestelmäkameroiden saapuvan Suomen markkinoille. Toisin kuitenkin kävi.
Samsungin GX20-malli on fyysisesti sama kuin Pentaxin harrastajamalli K20. Muotoilussa on pieniä eroja ja kameran ohjelmisto on erilainen, eikä suomenkielisiä valikkoja ole.
GX20 sisältää paljon ominaisuuksia tähän kameraluokkaan. Näistä merkittäviä etuja ovat kameran sääsuojaus, rungon ohjaama langaton salamajärjestelmä ja png-kuvamuoto. Rungon vakaaja ja pölynpoisto, Raw-kuvatiedostojen konvertointi kamerassa ja lcd:n käyttö etsimenä ovat tuttuja jo muistakin merkeistä. Näytön käyttö etsimenä ei ole vielä yhtä helppoa kuin muissa, sillä tarkennus tehdään hitaasti peiliä laskemalla, eikä suoraan kuvan kontrastin perusteella.
Käyttöliittymää hallitsee varsin karu valikkonäkymä ja toisaalta taas moninaiset suorat hallintamahdollisuudet. Raw-kuvaus on otettavissa käyttöön yhdellä näppäimenpainalluksella, iso-herkkyyden esivalintatilat antavat uusia mahdollisuuksia valotukseen. Kamera on melkoinen murikka,mutta otetta voi parantaa saatavilla olevalla pystykahvalla. Lisäksi jämäkät muistikortin ja akun luukkujen lukitusvivut ovat etu.
Kuvanlaadultaan Pentax/Samsung on nykyaikaisten järjestelmäkameroiden keskikastissa. Kohinaa näkyy paitsi mv kuvissa, mutta se on siistiä. Herkimpänä vaihtoehtona tarjottava iso3200 toimii lähinnä hätäapuna. Kit-optiikka on nopea tarkentamaan, mutta kummallisen meluisa. Kuvan nurkissa on pehmeyttä ja väriaberraatiota. Onneksi kamerassa voi käyttää myös koko Pentaxin objektiivivalikoimaa, aina vanhoja käsitarkenteisia myöten."
Itse en ole asiantuntija enkä tietyn merkin fanittaja,mutta jostain tämä kertoo.
> Kuvanlaadultaan Pentax/Samsung on nykyaikaisten järjestelmäkameroiden keskikastissa.
...ja onneksi niistä löytyy melkein kaikille haluttu lopputulos.
Pentax K20D - PopPhoto Maaliskuu 2008
"...the K20D produced impressive results in the Pop Photo Lab, especially in resolution and detail at most ISOs. At 2350 lines of resolution at ISO 100-400, the K20D delivers slightly higher resolution than the Nikon D300. Then resolution drops by 5-10 percent as you crank up noise reduction at higher ISOs. Nonetheless, at ISO 6400, the resolution was still Excellent at 2100 lines.
In noise or color accuracy tests, however, the K20D doesn't outclass the Nikon D300, especially at ISO 3200 and 6400, or when shooting JPEGs at any ISO. At ISO 1600 it earns a Moderate noise rating, but thanks to its high resolution and Excellent color accuracy at that ISO, it still qualifies for an Excellent image quality rating from ISO 100 to ISO 1600 when shooting RAW files and converting them to TIFF. At ISO 3200, noise levels are Unacceptable, and downright irritating at ISO 6400.
JPEGs earn just Extremely High ratings for image quality even at lower ISOs due to their less-than-stellar color accuracy, which comes in only at a High rating (11 average Delta E). That's two levels down from the Excellent color accuracy (7.98 Delta E) we found when making TIFFs with the supplied Pentax RAW converter (from SilkyPix, the same folks providing Panasonic's RAW converter). JPEG resolution is about 5 percent lower than RAW, but noise levels are similar even when converting RAW files in-camera and saving them as JPEGs (a useful feature).
The K20D turns out impressive images at ISO 100-1600, and proves that Samsung's new, larger DSLR sensors can stand up to the chips made by Canon, Sony, and others.
What's Hot
• 14.6MP CMOS sensor with live view.
• Tough body with extensive weather and dust seals.
• Excellent image quality up to ISO 1600.
• Sensor-shift IS provides up to a 3-stop advantage.
What's Not
• Burst mode only up to 3 frames per second for 38 JPEGs.
• Blackout time for AF in live view mode.
• Accepts only SD or SDHC cards."
No, jos CF-kortit ei käy, osoittaa se minusta ainakin järkevää ajattelua kameran kestoa ajatellen. Olen itse särkenyt yhden kameran viallisella CF-kortilla, jolloin kameran kortinlukijan pinnit vääntyivät ja aiheuttivat oikosulun kamerassa tuhoten sen emolevyn. Mielestäni ei puute vaan plussa.
Kuvanlaadun erot ovat hämmästyttävän suuria käytettyjen RAW-muuntimien välillä. Adobe Camera RAW ei välttämättä ole paras, vaikka monet testaajat vertaavat JPEG-kuvien laatua tällä Adoben muuntimella muunneltuina.
Oho! Ei yhtään linkkiä! ^o)
Ei kai mahdollinen kohinapuhe ole mikään hirveän suuri ihme? Noiden 20 mallien 1,5x Samsungin valmistamassa croppikennossa on pikseleitä normitasoa enemmän. Lisäresoluutio tuo yksitysikohtien muodossa lisäetua pienillä ISO-alueilla kuvattaessa, mutta samalla suuremmilla ISO-alueilla kohinaa alkaa helposti esiintymään taas aavistuksen herkemmin => suo siellä, vetelä täällä. Jokatapauksessa, tuskin kukaan voi sanoa, etteikö noiden mallien nykyostohinnoilla niissä saisi varsin paljon kameraa itselleen.
Pentax K20D:stä saa helposti näkyvän värikohinan pienemmäksi ja samalla väritoiston paremmaksi. valitaan takaa Fn-napin valikosta customimage ja vaihdetaan oletusasetus kirkas vaihtoehtoon Luonnollinen. Tämän jälkeen kohina on jpeg-kuvissa yhtä vähäistä kuin raw-kuvissakin ja värit toistuvat luonnollisemmin jpeg-kuvissa.
Mikähän siinä kun testaajat maailmalla eivät ole moista keksineet ?
Ei se kökkö parane vaikka mist säätäisit.
Aloituksesi on aika hyvä! Harrastelijoille suunnattu vertailu on täyttä asiaa.
Yli 50-vuotta valokuvaamista harrastaneena olen aivan äimän-käkenä lukiessani tämän palsstan jorinoita, kohinoista ja kaikesta muusta nykymaailman digitaali-vitsauksista.
Vaikuttaa että täällä pesivä kansa on valokuvaajien eliitistä koostuva klaani.
Ihan vaan uteliaisuuttani teiltä tiedustelen missä näitä kohinasta ja vinjetoinnista yms. vapaita kuvia julkaistaan. Tai ylipäätään minne ne päätyvät arvioitavaksi ja ylistettäväksi.
Linkin jossa asia todistetaan puolueettomasti. Hommiin Earl :)
"Missä julkaistaan?" pöntössäko elelet?
Tarkoitin teidän usmeillanne jne. muilla härpäkkeillä taltiomianne otoksia. Olisi kerrankin mukava nähdä huippu hyviä kuvia.
http://www.subcon-fusion.com/pics/zenitar/IMG_1727.JPG
Näkee kaikesta että ihan sutta ja sekundaa,40d ja zenitar.
50 vuotta kuvannut kaipaa linkkejä kyseisistä laitteistanne myös kuviin, joita henkilökohtaisesti olette niillä ottaneet.Itsekin n. 30 vuotta kuvanneena arvostan lopputulosta eniten.Tulos riippuu muustakin kuin teknisistä eroavaisuuksista laitteissa ja luonnollisesti sitä tulee verrattua analogiajan kuviin.Itse olen ottanut studio-oloissa ihan vaan Nikon D 50:llä kuvia ja päässyt erittäin hyvään tulokseen jopa kuvakoossa 40x50 vertauskohteena 6x6 bronicalla ottamiini kuviin.
Vallitsevassa valossa kuvaamiini en ole tyytyväinen ja siksi kaikki linkit digikameroiden ominaisuuksiin ovat tervetulleita vartailtavikseni.Kuin myös henkilökohtaiset kokemuksenne.Suuri kiitos niistä.
Hyvää Joulua toivottaen
muotokuvauksen ammattilainen
Olet ammattilainen,niin voimme ottaa mallia sinusta.
"Nikon D 50:llä kuvia ja päässyt erittäin hyvään tulokseen jopa kuvakoossa 40x50 vertauskohteena 6x6 bronicalla ottamiini kuviin."
Jos valoa riittää ja kuvattava kohde on muutenkin helppo, niin millä hyvänsä vähintään 10 megapikselin pokkarilla pääsee samaan tulokseen kuin Nikonin amatööri järkkäreillä D40, D50, D60 tai D80.
juuri tarkoitin.Mutta nytpä olen kiinnostunut vallitsevassa valossa kuvaamisesta ja tutustunut moniinkin hyviin täällä tarjoittuihin linkkeihin.Nikon D80 kiinnostaa edullisuutensa vuoksi.Toivon, että se toimisi hyvin valovoimaisen linssin kanssa.Haluaisiko joku tietävämpi vastata mihin asti riittää.Olisin itse sitä mieltä, että salama varalla edellisten kanssa riittäisi tilannekuvauksiin muotokuvaustapahtumissa.Rehellistä vastausta toivoisin.
En missään tapauksessa halunnut briljeerata ammattilaisuudellani.Tosiasia on, että olen tehnyt muotokuvausta työkseni koko työelämäni.Edustamani kuvaussektori on vain vähäinen osa kaikkea kuvausta.Olen ihaillen katsellut luonto-,lehti-,mainos-,tiede- jne. kuvaajien töitä.Edellisiin on kuulunut sekä ammatikseen kuvaavien että harrastelijoiden luomuksia.Sitäpaitsi moni harrastelija on asiantuntevampi monialaisuutensa vuoksi, koska ammattilaiset hallitsevat lähinnä oman sektorinsa,siitäkin huolimatta, että ammatikseen kuvaava "joutuu" kuvaamaan silloin tällöin oman erikoisalansa ulkopuolella.
Hyvää Joulua toivotan
Tuli pikkasen briljeerattua ja linkkiä väitteille ei tietenkään löytynyt kuten jo arvattiinkin hehheh..
Vähän kuultaa vanhat provot läpi heh heh.
idiootti sä oikein olet!?Kirjoitelmissasi ei minkäänlaista asiaa!Mielestäni olen kysymyksineni asialinjalla.En laita asiakkaitteni muotokuvia tälle osastolle!Kirjoitan yhtä anonyyminä kuin sinä.Edelleenkin olen "taatan" kanssa sitä mieltä, että laitekilpailu ja tiedolla kikkailu huvin vuoksi on typerää ja alaikäistä.Itse olen todella hankkimassa digikameraa,jossa on tarpeellinen määrä ominaisuuksia käyttööni.Onneksi tällä foorumilla on lukuisia asialinjalla pysyviä keskustelijoita.
Sulla jutut,liikaa liimanhaistelua ilmeisesti.....
siinä sitten lienee jos kameraa hankkii. Minullakin, harrastelijalla, on 63 järjestelmäkameraa joista 4 digiä. Ensimmäisen näistä "oikeista" kameroista hankin vuonna 1961.
On vaan sellaisiakin ihmisiä olemassa jotka eivät hävittele vanhoja toimivia laitteita kun uuden laitteen hankinta-kuume iskee.
ihmettelyä ja asiakkaiden etsimistä kuviisi jotka olet ottanut kalliilla zuiko optiikalla.
tuonut lahjoja?Jättikö kaverit sut yksin?Soita auttavaan puhelimeen!Tää on väärä paikka kiukutella.Toivottavasti ensi vuosi on parempi.Ehkä sinäkin opit joskus keskustelemaan ihan asiasta.Toivoaan ei kannata menettää.
joka häröilee väittämällä milloin mitäkin.välillä ollaan ammattikuvaajia ja välillä harrastetaan muotokuvausta,välillä ollaan harrastettu 65vuotta muotimuotomalliluontoilmaavaruusammattikuvausta kalliilla zuiko optiikalla.
Mites pornokuvaus onnistuu kalustollasi?? HAHHAH...hupipoika siis.
Täältä jotain äly yksinkertaista,niin ei taida ihan hyvin mennä,mut onnee "uralle".
Monessa asiassa sanon että hifistely on turhaa mutta valokuvauksessa se ei ole. Laadun läsnäolon huomaa heti vertaillessa.Tuli tuossa taannoin käytyä fotomessuilla.
Sonyn A300 kameran annoin myyjälle heti takaisin koska noin 5sek kädessä pidon jälkeen pidin sitä muovileluna, ihan tuntuman takia, lisäksi ihme surina putkia siinä.
Nikoni oli ihan kiva, mutta putkivalikoima oli sillä hetkellä esittelijällä säälittävä joten sinne jäivät nekin hetken pahat ajatukset.
Muille merkeille osasin jo sentään suoraan sanoa ei, edelleen, valikoiman takia.
Ihan naurettavaahan se on että voit valita parista lasista kaikki kuvauskalustosi,ei ollut tietysti nikonin vika jos esittelijä mokaa.
Sitten päästiinkin käytävällä eteenpäin, Pentax yritänpäs keksiä jotain hyvää.. hmm.. laite hajosi käsiin messuilla kun testasin,meni jotenkin puolivirtatilaan ja jumiin,merkkivalot loisti himmeenä,annoin takaisin esittelijälle. Putket on kummia muoviräpellyksiä,no aika monella muullakin on.Canonissa taas houkutteli vain esittelijä,mutta tyhjin käsin tultiin kotio.
Taidan pysyä vanhassa filmikalustossa vanha kun olen.
Nykyään kaikki on muovia ja tietotekniikkaa jotka halkeilee pakkasessa, menee jumiin tai muuten vain sekoilee ja kaatuilee. Onkohan kukaan saanu filmikameraa niin tilttiin että on pitäny resetoida että saa kuvan otettua?
Kaikista hauskinta digissä on se "ilmaisuus", kun ostat kameran niin se on saman tien museokamaa jolla ei ole juuri mitään jälleenmyyntiarvoa, ja rahaa palaa vaikka sillä ei ottaisi yhtään kuvaa. Se on sitä nykyaikaista ilmaisuutta.
En kehu, enkä hauku mitään merkkiä, enkä näe mitään syytä lähteä peukaloimaan kauppojen hyllyillä jokaista merkkiä löytääkseni sen parhaan. Moni kuvaa mielellään vanhoilla Canon ja Nikon rungoilla, sekä niillä vaivaisilla 5-6:lla megapikselillä ja hyvillä objektiiveillä. Varmasti kuvat onnistuvat kivasti A4 kokoon asti. Kuvaajan taidot ja tiedot vaikuttavat eniten. En kaipaa sääliä meitä Olympuksen E-3:sen käyttäjille. Kokeneena valokuvaajana tiedän, mihin laite pystyy. Oikeat valokuvauksen harrastajat eivät alennu haukkumaan toisten välineitä, tällöin he paljastavat kokemattomuutensa, sekä tyhmyytensä.
ja siinä kaikki.
Satut jonkun laitteen omistamaan oli auto ,vene,kamera ja joku sitä kokoajan mollaa,niin kyllä se voi laukaista vastareaktion.
Toki ei pitäisi provosoitua jos provosoidaan,mutta ihmisiä me kaikki ollaan.
Tosin välillä tuntuu kuin palstalla esiintyisi joitain vähemmän tunnettujen merkkien jälleenmyyjiä,niin voimakasta ja jatkuvaa on oman merkin esillenosto ja tietyn kaupan jatkuva mainostaminen linkeissä.
> ...tietyn kaupan jatkuva mainostaminen linkeissä.
...mainostaa tiettyä kauppaa, jos puhutaan Suomessa toimivista nettikaupoista. Suomi on niin pieni maa, että yleisesti ottaen halvimman sekä toimivan löytää melko nopeasti, esim. cyberphoto.fi ja joskus verkkokauppa.com, koskien digijärjestelmiä ja niiden objektiiveja.
Varaston hyllyyn ;)
Cyber on minusta ennenkaikkea tarvikekauppa. Sieltä saa kaikenlaista, mitä muualta Suomesta ei saa ja minusta kilpailukykyiseen hintaan.
Saa ...ja toki muitakin merkkejä kin otsikossa mainitut,joista täällä ei saisi oikein puhua.
.... arvostelustasi. Vihdoinkin joku uskaltaa puhua aidosti mielipiteistään yrittämättä laajentaa niitä yleisiksi totuuksiksi. Ja tuo vakaajan fanittaminen on suorastaan liikuttavaa;-)
Pari teknistä täsmennystä vaan on lisättävä;-)
"- LCD-näytön tunnistusanturi kääntää näytön kuvaa kun kameraa käännetään"
Mitä ominaisuutta siis tarkoitetaan? kameran asentoanturihan oli jo 2004 vuonna Nikon D70 kamerassa eihän se mitenkään ole uutena tullut näihin muihinkaan.
"Voipi odottaa, että D80 tuottaa oikeastaan samanlaista kuvaa laadullisesti, kuin edeltäjänsä D40 ja D60. "
Ei kyllä ihan voi odottaa. D40 on kuuden megapikselin kamera joten ainkin resoluutioltaan nuo eivät tuota samanlaista kuvaa. D60 ja D80 saattaa olla lähempänä toisiaan respoluutiossa.
Toinen juttu on, että D40 ja D60 eivät ole D80 mallin edeltäjiä, vaan kokonaan eri mallisarjaa D80 kuuluu astetta vaativampaan luokkaan kun nuo kaksi muuta. D80 mallin edeltäjä oli D70s. Nikonin mallisarjat menevät digijärkissä seuraavasti:
-halvin, huonoin, vaatimattomin, rajallisin, riisutuin (valitkaa siitä) luokka. D50-> D40 -> D40x -> D60
- Harrastaja luokka, jo hiukan kelvollisempi (miten vain).
D70 -> D70s -> D80 -> D90
- Vaativan harrastajan luokka, jo ammattikäyttöönkin kelpaava, hiukan jo kameraa muistuttava (mitä nyt kukakin haluaa määritellä). D100 -> D200 -> D300 -> D700
- Ammattikamerat. Niitä on ollut vuodesta 1995 alkaen ja nikonin sivuilta löytyy lisätietoa eikä millään viitti luetella tähän niitä kaikkia.
Asiattomista provoista. Rungon anatomia on jokaisen oma makuasia. Kaikkiin merkkeihin löytyy riittävä valikoima objektiivejä, sekä muita lisävarusteita, myös kuvien laatu kohtuullisella optiikalla on täysin riittävä. Pilkun viilaajat katsokoon peiliin, jos kuvat ei onnistu. Olen kovasti pettynyt, että puolustat tälläisiä mielipiteitä. Pisteesi laski pahan kerran kiitoksesi johdosta.
"Jo kauan markkinoilla ollut E-3 ei tunnu nauttivan muiden kuin alan kummajaisten hehkutusta, asiakkaiden kylmästi jättäen tuhkat luukkuun siirtyessään kohti Nikonin ja Canonin luksusmalleja. Voi voi, miten Olympuksen käykään?"
Helpoin tapa tehdä arvosteluissa pärjäävä kamera on tehdä mahdollisimman samanlainen kuin muutkin. Olympus on perinteisesti valinnut erilaisen tien. Lue huviksesi 3-4 vuotta vanhoja keskusteluja, joissa nauretaan Olyn uusia ominaisuuksia, jotka löytyvät nykyään lähes kaikista uusista kameroista - tosin usein patenttisyistä huonommin toteutettuna (kuten kennonpuhdistus).
"Jo kauan markkinoilla ollut E-3..."
E-3 taisi tulla 4 vuotta E-1:n jälkeen. Olympuksella ei ole mieltä tehdä uutta huippumallia, jos samalla ei tehdä niin hyvää, että (lähes) kaikki asiakkaat vaihtavat Pro-mallinsa uuteen. Muuten, epäilenpä että linnpulaiva hinnoitellaan siten, että sen tarkoitus ei ole tuottaa voittoa. Voitto kerätään halvoilla perusrungoilla!
"E-3 ei tunnu nauttivan muiden kuin alan kummajaisten hehkutusta..."
Olympus kärsii selvästi erilaisesta lähestystavasta, mutta manoksesta poimittuna Tietokone-lehti 14/2007 mukaan "Vuoden Paras Digikamera 2007", Kamera-lehden (1/2008) arvio oli loistava arvosana 9.5/10!, Täydet viisi tähteä tuli Tekniikan Maailman (2/2008) testissä, European Imaging & Sound Association (EISA) valitsi Olympus E-3 -kameran Vuoden Aktiivikuvaajan Kameraksi Euroopassa
2008-2009 (mainos http://www.topshot.fi/product_info.php?pid=2584&sid=2d7acfcc861c1ee78ad8eef770e24bc8). Ainoa arvostelu, jossa kameraa lähestyttiin sen omista lähtökohdista löytyy Digital Photographer (Issue 67) ja sen lukemista suosittelen kaikille jotka eivät tunne kameraa. Kun kameraa ei ollut vielä saatavissa, Olympus mainosti sen tarkentavan 12-60/f2.8-4.0 linssillä nopeammin kuin mikään muu silloin markkinoilla ollut laite. Mainokselle naurettiin yleisesti kunnes kamera tuli myyntiin. Yksikään kameranvalmistaja ei tietääkseni ole esittänyt nopeampaa paria (vaikka epäilemättä sellaisia jo löytyy).
"asiakkaiden kylmästi jättäen tuhkat luukkuun siirtyessään kohti Nikonin ja Canonin luksusmalleja."
Käsittääkseni Olympukset ovat hyvin merkkiuskollisia. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana ostanut toistakummentä kameraa, joista kaikki muut olivat Olyjä paitsi Minolta Dimage 7 ja pari lahjaksi ostettua pokkaria.
E-3:n ideahan ei ole tehdä mahdollisimman hyvää kuvaa. 100 % kuvalla kuvaruudulla näkee kuinka suuremmilla kennoilla saa paremmat yksityiskohdat, mutta 30 x 40 cm tulosteessa ei enää eroja näe. Olympus ei parhaimmillaan studiossa, mutta kosteassa metsässä se on Pentaxin kanssa omassa elementissään.
"Voi voi, miten Olympuksen käykään?"
Ellen ole aivan väärässä, Olyn kamerapuoli on tuottanut voittoa yhtä kertaa lukuunottamatta joka vuosineljännes viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sairaalapuoli - joka varsinaisesti takoo tuloksen - hyötyy linssien kehittelystä, joten vaikea on uskoa että Oly laittaisi pillejä pussiin.
"Canon
Ehkä mielenkiintoisin vaihtoehto tulee harrastelijapuolelle, eli EOS 450D. Ominaisuuksista mielestäni mielenkiintoisin löytyy kameran muotoilusta, joka on ottanut suurehkon harppauksen huonosti käteensopivien edeltäjiensä ajoilta. Kaveri kävi kokeilemassa kameraa pari kuukautta sitten ja tunnelmat olivat lähempänä hieman vanhempaa 30D:tä kuin 400D:tä."
Pikkusiskolta löytyy sekä 450D että 400D. Vannoutunut olymppussi ei huomaa huomaa niissä mitään erityistä eroa, sillä kummassakin tuntuu olevan samallatavalla outo logiikka :-) Sisko pitää 400D:ssä koko ajan 400 mm teleä ja toisessa rungossa tilanteeseen sopivaa linssiä. Hänen mielestä molemmat ovat hyviä ja toimivia runkoja; kuten varmasti kaikki mainitsemasi linssit - myös Pentaxit ja Olympukset.
Oletko muuten oikeasti käyttänyt kaikkia arvostelemiasi kameroita vai kierrätätkö vain nettiviisautta?
Sivusta kommentoiden:
Mitenkäs epäilet, jos Oly toisi seuraavan Pro-mallinsa (E-5?) myös vasta taas 4 vuoden kuluttua
E-3:n esittelystä? Taitaisi olla hieman liian myöhään? E-3 ei vain ole nyt omana aikanaan ihan yhä mielenkiintoinen tuote, kuin E-1 oli aikanaan. Miksiköhän pirussa myös muuttivat sen rungon muotoilun ihan kokonaan toiseksi...yritettiin varmaan vain kalastella muiden merkkien käyttäjiä?
Olympus tuntuu, myös heiluvan tämän uuden micro 4/3:n, sekä vanhan 4/3 välillä. Ensimmäisessä noista Panasonic onkin käytännössä jo kaukana edellä. Olympuksen touhu tuntuu juuri yhtä järjestelmälliseltä, kuin se on Pentaxilla (tehdäänkö FF-digikamera, vai keskitytäänkö pelkästään croppikennokameroihin, tehdäänkö 645D valmiiksi, vai ei).
Well...tuommoinen täysmunaton kykenemättömyys tehdä oikeita strategisia päätöksiä saattaa nyt kyllä osoittautua lyhyellä aikajanalla onnekkaasti ihan hyväksi, kun ollaan menossa maailmalla varsin pahaan taloustaantumaan. Saas nähdä kuinka Leicalle käy, ja tulevatko merkin puhumat uudet kameramallit koskaan kaupan hyllylle asti.
PS: Leicaa en laske otsikon kamerakerhoon, sehän kun on sentään LEICA.
Jotka tekevät itsensä naurunalaisiksi, koska tulevat tänne lässyttämään. Tietääköhän tälläiset tollot edes mikä LEICA on ?
.... Se ole se koira, jonka neuvostoliitto lähetti avaruuteen ensimmäisenä;-)
kinkunnahka päähäsi ja mene briljantiseeraamaan hellaneteen.
Olet ilmeisesti kirjoittanut jotain sellaista, joka horjuttaa jonkun lapsosenomanarvontuntoa. Kun eväät eivät riitä asialliseen keskusteluun, aloitetaan asiaton.
Minun on vaikea kommentoida Olympuksen strategiaa, sillä se on liikesalaisuus. Micro 4/3 voi hyvinkin olla hienoa idea ja kukapa ei haluaisi aina mukana kannettavaa pientä järjestelmäkameraa, jolla saa hyviä kuvia, mutta olisin mieluummin nähnyt, että tutkimusrahat olisi käytetty hyvien kiinteiden kehittämiseen.
Meillä on (E-20), E-1, E-300, E-510 ja E-3, joten luultavasti ostaisin uuden Pro-rungon ainakin joka toinen vuosi. Toisaltaan sääsuojaus tarvitaan vain luontoon, joten niiden väliin voi hyvinkin ostaa sääsuojaamattoman kameran. Kysymys on pikemminkin siitä, sitä uutta ja oikeasti tarpeellista voi kameraan lisätä, jotta sen ostaminen on mielekästä (Minulle E-1:n ja E-3:n välillä tärkein ero on parantunut kuvaus hämärässä!). Meillähän kuvaa kaksi, mutta kumpikaan ei halua E-30:a vaan tarkoitus on pärjätä ensi kesä E-3:lla ja E-510:llä.
Micro 4/3 on selvästi Olympukselle tärkeä asia. Luulen, että Panasonicin etulyönti järjestelmässä on pikemminkin "palkkio" yhteistyöstä kuin Olyn jääminen kelkasta. Jos Oly työntää runkovakaajalla varustetun micron, jolle on tarjolla hyvä normaali, voin hyvinkin ostaa sellaisen aina mukana kannettavaksi kameraksi. Mitään muuta suurempaa tuskin hankimme ensi vuonna.
:O !!
Kun saapui takaisin maahan.
Paikka Mausolemissa, viedään porukassa kynttilä haudalle ja otetaan surijoista yhteiskuva Leicalla.
Mitä tänne skrivaat. Jos täällä provoilijoita ja pellejä alat puolustamaan, niin muuten hyvät mielipiteesi valuvat hiekkaan, kuin käärmeen pisu Saharan hiekkaan.
Tollo? Aha, ok...on se mukava tietää tuo sinun nimesi!
Onkohan isäsi aikanaan unohtanut opettaa edes hitusen käytöstapoja?...saunan taakse kuuluisi kulkea tiesi...
Jaa, Leicalla kuvasin vuosia mutta siirryin sitten Olypukseen. Ja olen todella tyytyväinen.
Canonia, Nikonia ja muita joka huoltoasemalta ostettavia merkkejä en ole edes harkinnut.
''Canonia, Nikonia ja muita joka huoltoasemalta ostettavia merkkejä en ole edes harkinnut.''
Et niin, kun päädyit tuohon öööölympykseen. Kirppis se sinun hankintapaikkasi on näet ollut. Ja surkeita suttuja sai kaupan päällisinä lähes keräyslasin hinnalla.
Eniro Sponsoroidut Linkit:
Tohvelisankari.fiIhanan pehmeät, käsinvalmistetut nahkatossut 0-10 vuotiaille lapsille.www.tohvelisankari.fi
Jatka vaan sitä liiman haistelua ja moposi tuunaamista. Älä tule tänne lässyttämään, täällä voi olla henkilöitä, jotka harrastavat valokuvausta ja jopa tietävät siitä jotain. Hyökkääppä sen moposi kanssa City-Marketin pullojen keräyspisteeseen ja etsi itsellesi hyviä pullonpohjia, niin saat itsellesi objektiivejä. Kameramerkkisi taidan arvata. Eikö arvottoman muovin voi nykyään heittää talousjätteisiin ?
Ostin noin vuosi sitten "pokkariksi" Olympus E-410 kameran. Tuossa pikkukamerassa on paljon hyvää. Se on hyvin tehty, ei natise eikä tunnu muoviselta, vaikka onkin muovia. Se on pieni ja kevyt, mutta sillä on hyvä kuvata. Kittiobjektiivi on optisesti hyvä, vaikka tuntuu hieman kevytrakenteiselta. Mukana tulee jopa hyvälaatuinen vastavalosuoja. Hyvää on myös kuvanlaatu alempana mainittua poikkeusta lukuunottamatta ja RAW-mahdollisuus. Sisäänrakennettu pikkusalama on myös yllättävän kätevä joissakin tilanteissa.
Huonoa on objektiivivalikoima, josta puuttuvat valovoimaiset kiinteät kakkulat. Valikoimassa on kyllä muutama kiinteä, mutta tavalliseen kuvaukseen sopivia ei juuri ole. Missä ovat normaali ja pari laajakulmaa vaikkapa valovoimalla 2.0? Leican tekemää Panasonicin 1.4 valovoimaista normaalia ei saa Suomesta ja vaikka saisikin, niin hinta ja koko ovat molemmat yläkantissa. Taitaa olla niin, että määrä korvaa laatua nykyään tässäkin. Kuluttaja haluaa paljon zoomauskerrointa, mutta valovoima saa olla vaikka ö.
Huonoa on etsin, josta ei näe onko tarkennus kuvaajan vai kameran valitsemassa kohdassa. Huonoa on myöskin kohina yli ISO 400 asetuksella. Tämä korostuu kittiobjektiivilla, jonka valovoima on surkea. Dynamiikassa ei myöskään ole kehumista, mutta tämä seikka ei minua aivan älyttömästi kylläkään haitannut.
Pidän kovasti tuosta pikkujärkkäristä, mutta nuo mainitut puutteet saivat minut luopumaan Olympuksesta.
Ja eikös Sigma tee kiinteitä 4/3 sopivia. Laadusta en tiedä, enkä aio kokeillakkaan. Varmaan Olympus alkaa kohta tekemään yleisön pyynnöstä valovoimaisia kiinteitä, hinta voi olla aika suolainen. Esim. Leican Noctilux 50mm f/0.95 maksaa 7000€. Valovoimahan se maksaa lisää. Olyn 400 sarjalaiset ovat lomareissuilla pokkarin korvaajia(isompi kenno, parempi nopeus ym.)kyllä se iso 400 riittää useimpiin tilanteisiin. "tosi" tilanteissa kuvailen E-3:lla