jyrsiminen?

onko kenelläkään hyviä ehdotuksia miten koirat saadaan lopettamaan huonekalujen tuhoaminen?
8674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voisit kokeilla sivellä huonekalut etikalla, sitruunalla, pippurilla, chilillä, cayennella, väkiviinalla. Lähinnä siis puuhuonekaluille käyvät. Toki nuo kuivat aineet voivat antaa hyvän säväyksen myös nahkasohvan mausteina.

Olen huomannut myös että omani ei ainakaan mitenkään ylenpalttisesti ihaile deodoranttejani eikä partavesiäni ja vielä enemmän inhoaa puolison parffyymeita. Joten niistäkin voi löytyä se oikea sekoitus. Aito originaali Chanel5 nahkasohva!!!

Äänestä

Jos koirasi on aikuinen, se kärsii ehkä tekemisen puutteesta, mutta jos se on pentu, se lopettaa jyrsimisen kyllä aikuiseks kasvettuaan.

Mut puruluutkin on keksitty.

T: Otterhound

Äänestä
  • kaikennäköstä on kokeiltu. Melkein vois sanoa että säännöllisesti sivellään milloin milläkin tökötillä meidän huonekaluja, mutta silti näyttää maistuvan.

    Jonkin verran pystyy laittamaan iän piikkiin kun koira on vasta 10 kk, mutta kyllä alkaa jo ottaa aivoon kun alkaa kämppä olemaan jo paasti kärsineen näköinen. Viimeksi eilen meni sohvan käsinoja uuteen uskoon....Joten olo alkaa olemaan jo suht. epätoivoinen ja siksi valmiita kokeilemaan villimpiäkin konsteja.

    Missähän iässä tuon jyrsimisen voisi odottaa loppuvan?

    Äänestä

  • Kyllä se lopettaa lähiaikoina, usko pois. Anna sen nyt eka kasvaa kunnolla aikuiseks.

    Mieti positiivisesti, et sit kun se pian lopettaa jyrsimisen, se tuskin sitä enää jatkaa.

    Koiras jyrsijä-vaihe on mennyt jo varmasti yli puolivälinsä ja sitten kun se on kokonaan menny ohi, voit jättää muistoihis, mimmonen oma koiras oli pentuna.

    Pian koiras siitä sivistyy ja voit nauttiin sen uuden laisesta seurasta koko sen loppuelämän ajan.

    Koiranpentu on koiranpentu samoin kuin lapsi on lapsi.

    T: Otterhound

    Äänestä

Vielä ei ole myöhäistä opettaa mitä "ei" tarkoittaa...

Aina kun yllätät koirasi jyrsimässä huonekaluja sanot napakasti "ei" ja samanaikaisesti suihkautat koiraa suihkupullolla kuonoon (ei siis sumutteella vaan sillä terävällä suihkauksella. Ja huom! vedellä, ei millään lannoitteseoksella :) ) Näin koira oppii erittäin tehokkaasti mitä "ei" tarkoittaa, ja oppii yhdistämään ikävät suihkaukset huonekalujen jyrsimiseen. Koira tajuaa siis mikä ei ole sallittua touhua.

Heti kun koira lopettaa jyrsimisen kehut koiraa kamalasti, annat sille makupalan tai vaihtoehtoisesti alatte leikkimään. Sitten tarjoat koiralle puruluuta, joko nahkaista puristeluuta tai oikeaa naudanluuta (taatusti kelpaa). Näin näytät mikä on sallittua pureksittavaa.

Jos koira jyrsii vain yksin ollessaan, niin äläpä päästä sitä yksin ollessaan koko kämppään vapaasti touhuamaan. Eli ovet kiinni, keittiö-eteinen-akseli tms. riittää koiralle hyvin. Pääasia, että koira pääsee vesikupilleen.

Äänestä
  • Meillä tosiaan on se tilanne, että koira jyrsii vain yksin ollessaan. Kun ollaan kotona se ei edes yritä jyrsiä mitään.
    Ollaan me tilaa rajattukin, ettei ihan kaikkea pääsisi tuhoamaan. Tosin tämän kikan ansiosta meillä on koiralle rajatulla alueella lattialistat, tapetit, seinänkulmaus ja jopa muovimattolattia saaneet kyytiä.
    Kaiken lisäksi kekseliäs koiramme oli jotenkin päässyt portin yli olohuoneen puolelle käsinojaa mutustelemaan.

    Mutta odotellaan ja toivotaan, jos se vaikka iän myötä tosiaan ymmärtäisi lopettaa.

    Äänestä

  • Ei koiria pidä tuhmista teoista palkita, vaan torua. Minä en ainakaan antaisi koiralle minkään laista namupalaa lahjaksi siitä, että se on juuri jysrinyt murusiksi jonkin minun huonekaluni.

    Mutta eipä se minun asiani ale, jos joku palkitsee koiraansa tavaroitten jyrsimisestä ja innostuttaa täten koiraa jatkamaan jyrsintöjä.

    T: Otterhound

    Äänestä

hyviä puremisenestoaineita,joilla voit käsitellä kaikki puiset pinnat.Ja fiksuna koiranomistajana et tietenkään jätä koiraasi yksin sellaiseen paikkaan,missä se voi tehdä tuhojaan,eikös niin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matami mimmi kirjoitti:

onko kenelläkään hyviä ehdotuksia miten koirat saadaan lopettamaan huonekalujen tuhoaminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu