muksut liisankadulla sanat

muistelua

keskustellaan kaverin kanssa miten menikään Muksujen Liisankadulla-biisin sanat
jotenkin näin onko oikein

"vessa vesiposti keittokomero ja huone"
"Liisankadulla samassa talossa kun Matti Monosen ruumisarkkuliike"

en googlettamalla löytänyt koko kappaleen sanoja, voisko joku jelppiä.
Eli etenkin toi viimeinen lause

8

12025

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fil.yo

      Aluksi vähän 58-vuotiaan ikuisen yliopiskelijan nostalgiaa.

      Liisankadulla-kappaleen säveltäjä Tapio Lipponen (s. 1942) toimi joskus 1966-67 Hgin yliopiston Eteläsuomalaisen osakunnan musiikkitirehtöörinä. Yleensä torstaisin oli "kuntailta" niminen rypemistilaisuus, jossa Lipponen laulatti porukkaa. Ettei vain säveltänytkin tuon laulun Eson kirjastohuoneessa. Sanat ovat Pentti Saarikosken (1937-83), joka taisi olla mukana kun laulu syntyi. Näin muistelen.
      Sittemmin Lipponen oli Yleisradiossa joku musiikkipäällikkö. Ettei vain olisi vieläkin, en ole ihan varma.

      Alkutekstissä puhutaan Mikko Monosen ruumisarkkuliikkeestä, mutta levytettäessä se piti muuttaa Matti Makkoseksi, koska muuten sitä olisi pidetty mainostamisena.

      Kas tässä sanat:

      Liisankadulla
      samassa talossa kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike
      on mun kotini: vessa, vesiposti, keittokomero ja huone.
      On mun kotini ja muijan koti, ja neljän ikioman lapsen.
      Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone.

      Vessa, vesiposti, keittokomero
      ne naapurin kanssa on yhteiset.
      Mutta se huone on meidän kuuden yksityisaluettamme.
      ”Tää on koti, jonka appiukko osti”.
      kuten muija muistaa joka päivä muistuttaa.
      ”Tää on koti, jonka appiukko osti”,
      kuten muija muistaa joka päivä muistuttaa

      Mä hankin sille TV:n ja pyykinpesukoneen
      ja annan sille rahaa aina vaatteisiin.
      Minä teen työtä, elätän meidät, mutta silti se muistaa muistuttaa:
      ”Tää on koti, jonka appiukko osti”,
      kuten muija muistaa joka päivä muistuttaa:
      vessa, vesiposti, keittokomero ja huone.

      Serkkupoika sanoi: ”Ota jo hattu,
      eihän kukaan tuota muijaa kestää voi.”
      Kyllä menisin, kyllä minä jättäisin
      muijan sekä pienen vessan.
      Vessan, vesipostin, keittokomeron ja huoneen.

      Liisankadulla
      samassa talossa kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike,
      Liisankadulla
      samassa talossa, samassa arkussa kuusi.

      Serkkupoika sanoi: ”Haetaan pullo
      ja juodaan pois vessa, vesiposti,
      vessa, vesiposti, keittokomero ja huone,
      ja Mikko Monosen ruumisarkkuliike
      ja vessa, vesiposti, keittokomero ja huone.”

      • muistelua

        ihan loistavaa kiitoksia kovasti.


      • fil.yo
        muistelua kirjoitti:

        ihan loistavaa kiitoksia kovasti.

        Ole hyvä vain.

        Tuosta Muksut-yhtyeestä sen verran, että sekin syntyi Eteläsuomalaisessa osakunnassa 1965. Ensimmäinen kokoonpano oli Tapio Lipponen (kitara), Annu Toiviainen (laulu), Pekka Mäkinen (trupetti) ja Seppo Porkka (basso). Myöhemmin Annu Toiviaisen tilalle tuli Inga Hinnerichsen.

        Eson lisäksi sen ajan kulttuurijengi kokoontui hotelli Hansan ravintolassa, joka oli Eson seinänaapurina. Hansan vuokrasopimuksen loputtua porukka siirtyi Kosmokseen. Se oli sitä Vanhan valtauksen (1968) ja muun opiskelijaliikehdinnän aikaa.


      • Jukka
        fil.yo kirjoitti:

        Ole hyvä vain.

        Tuosta Muksut-yhtyeestä sen verran, että sekin syntyi Eteläsuomalaisessa osakunnassa 1965. Ensimmäinen kokoonpano oli Tapio Lipponen (kitara), Annu Toiviainen (laulu), Pekka Mäkinen (trupetti) ja Seppo Porkka (basso). Myöhemmin Annu Toiviaisen tilalle tuli Inga Hinnerichsen.

        Eson lisäksi sen ajan kulttuurijengi kokoontui hotelli Hansan ravintolassa, joka oli Eson seinänaapurina. Hansan vuokrasopimuksen loputtua porukka siirtyi Kosmokseen. Se oli sitä Vanhan valtauksen (1968) ja muun opiskelijaliikehdinnän aikaa.

        Oli muuten Matti Makkosen ruumisarkkuliike...


      • fil.yo
        Jukka kirjoitti:

        Oli muuten Matti Makkosen ruumisarkkuliike...

        Kuten tuolla aikaisemmin kerroin, Saarikosken alkutekstissä on Mikko Monosen ruumisarkkuliike. Tämä on faktaa, koska senniminen firma on toiminut Liisankatu 27:ssä iät ja ajat. Kun kipaletta laulettiin pikku hönössä opiskelijailtamissa, niin aina muistutettiin että laulakaa Mikko Mononen eikä Matti Makkonen.

        Kun laulu levytettiin, Yleisradion pomot (laulun säveltäjä Tapio Lipponenkin taisi olla jo sellainen siinä vaiheessa) määräsivät, että ruumisarkkuliikkeen nimi ei saa esiintyä julkisesti Mikko Monosena, koska se voidaan tulkita mainokseksi eikä Ylessä saanut mainostaa mitään siihen aikaan. Ja niin se sitten muutettiin fiktioksi, eli Matti Makkoseksi. Mutta yksityistilaisuuksissa laulettiin kuten Pentti Saarikoski-vainaan kynästä oli lähtenyt: Mikko Monosen ruumisarkkuliike.


    • wwwikikivet
    • Tuovicrook

      Se on Matti Makkonen, se arkunkauppaaja, kulemma autenttinen.

      • ikäänkuin

        Olen siitä Mikko Monosen Ruumisarkkuliikkeen ohi kävellyt kouluun melkein kymmenen vuotta, että se siitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe