Jalat

LovelyPigs

Apuva! Toinen marsuistani ontuu toista takajalkaansa...Mököttää suurimman osan ajasta mökissä, syö kuitenkin hyvin.Yhtäkkiä lattialla vapaana ollessaan rupesi ontumaan,en huomannut että olisi satuttanut sitä mihinkään.Pitäiskö olla kovinkin huolissaan?

10

3646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avonias

      Mun nuorimmalla marsulla oli tuossa alkusyksystä sama juttu, jalka oli myös melkoisen turvoksissa lonkan kohdalta. Soitin eläinlääkäriin jossa sanottiin, että kannattaa jonkin aikaa seurailla tilannetta ja kehotettiin antamaan lepoa.
      Muut marsuni alkoivat ns. sorsia tätä pienintä ja erotin heidät, laitoin tämän kipeän kantokoppaan, liiallisen liikkumisen estämiseksi.
      Viikon jälkeen vein pikkuisen lääkäriin ja ehdottivat röntgentä, jolla saisi mahdollisen murtuman tietoon (tosin ei asialle olisi voinut tehdä oikein mitään.)
      Myös silloin tällöin itse kokeilin varovasti jalan liikkuvuutta, tosin tämä pikkuiseni ei oikein asiaan todennut mitään, joten ajattelin sen olevan vain venähtänyt tai revähtänyt. Jos jalka on murtunut, on se todennäköisesti todella kipeä liikuteltaessa.
      N.kolme viikkoa pidin pientäni ns.häkkilevossa (myös sylissä ja pieniä aikoja siten isommalla alueella.) ja jalka alkoi toimia. Nyt on aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut, ja muut hyväksyvät sen taas joukkoonsa. :)

    • huohhh

      Voi luoja, "pitäisikö olla huolissaan?", DAA?!

      Lekurille, heti.

      • avonias

        Marsut ovat pieniä eläimiä, niiden murtumille ei paljon pystytä tekemään. Jos marsu ei syö, on sillä kivut todella kovat-->lääkäriin! Jos marsu syö, muuten käyttäytyminen normaalia, ei se oikeasti lääkäri voi tehdä paljon muuta kuin todeta että häkkilepo ja muutama päivä katsellaan. Näin se vain näissä tapauksissa menee....
        Vai onko jollain lisättävää? ..kuulisin jos oisi? :)

      • alkup.
        avonias kirjoitti:

        ...ole suunnitteilla matkaa lääkäriin.Nousee nimittäin kerjätessään häkkiä vasten kahdelle jalalle,eli ei voi olla kovin kipeä se jalka,mutta edelleen ontuu ja varoo sitä kovasti.Muuten käyttäytyminen on minusta normaalia:syö,lepäilee ym.Epäilen pientä haavaa jalkapohjassa ehkä lattialla ollessaan mennyt sihen jotain terävää.Murtunut se ei varmasti ole.Aina iskee hirmunen huoli,kun jotain tulee!Jäävät vielä keskenään nyt pariksi päiväksi...

      • hgfdhh
        alkup. kirjoitti:

        Marsu ei astu jalallaan, eli sillä ON kipuja. Ja kipuun tarvitaan kipulääke.

        Myös ontumisen syy tulee selvittää, jos siinä on tulehdus, se tarvitsee antibiootin. Ei se marsu syyttä onnu.

        Lääkäriin siis. Ihme venailemista aina. Parempi katsoa kuin katua, eikös?

      • kzlehton
        hgfdhh kirjoitti:

        Jos marsut kynnet kasvavat liian pitkiksi niin ne voivat tarttua häkin pinnojen väliin. Marsu panikoi siitä niin paljon, että satuttaa jalkansa. Kannattaa siis leikata marsun kynnet säännöllisesti koiran kynsisaksilla.
        Tässä hyvä linkki marsun hoitoon:
        http://www.lemmikkielain.fi/9

      • avonias
        hgfdhh kirjoitti:

        Marsu ei astu jalallaan, eli sillä ON kipuja. Ja kipuun tarvitaan kipulääke.

        Myös ontumisen syy tulee selvittää, jos siinä on tulehdus, se tarvitsee antibiootin. Ei se marsu syyttä onnu.

        Lääkäriin siis. Ihme venailemista aina. Parempi katsoa kuin katua, eikös?

        Kerroinkin tuossa aikaisemmin nuorimman marsun vaivasta, joka meni ohi. Lääkäri ei määrännyt kipulääkettä juuri sen vuoksi ettei marsu astu jalallaan ja näin ollen rasita sitä. Riippuu niin paljon tilanteesta mihin lääke määrätään vai määrätäänkö ollenkaan.
        Haavanhan voi kyllä katsoa itsekkin, jos näyttää tulehtuneelta->antibiootit hakemaan.

        ....kunnossa tuo jalka marsullani.Ehkä oli mennyt joku terävä juttu jalkaan ja tarkkaan putsatessani tullut sitten pois,kenties.Jokatapauksessa nyt menee kuin tuulispää lattialla vapaana ollessaan,ei aristele yhtään!Leikkasin varmuudeksi samalla myös kynnet molemmilta.

        Hyvä että toipui :)

    • Anonyymi

      Minun marsun jalka on vähän samalla tavalla. Ainut kun lepäilee enimmäkseen mökissä niin jalka on jotenkin ”revähtänyt”. En tiedä onko se murtunut vai venähtänyt, mutta kun kokeilin jalkaa niin ei reagoinut mitenkään. Soitan eläinlääkäriin ja kysyn miten tehdään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      200
      1546
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      961
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      666
    Aihe