Siskollani ja sen miehellä on kohta muistaakseni kolmivuotias urosrusseli. Itsekin koiran omistajana olen hieman huolissani sen koiran toiminnasta. Aina pitäisi olla jonkun viihdyttämässä tai leikkimässä koiran kanssa. Jos koiraa ei noteeraa, se alkaa näykkiä ja ei lopeta, vaikka kuinka kieltää ja selättää sen sataan kertaan. Koiralla tuntuu olevan virtaa ihan liikaa, se ei osaa rauhoittua lainkaan, vaikka olisi juuri käyty ulkona monen tunnin lenkillä. Ihan selkeä ADHD, näin olemme koiran "diagnosoineet". Olisiko mitään keinoja siihen, että saisi herran rauhoittumaan? Kaikki ideat ovat tervetulleita. (Tosin kaikenlaista ollaan kokeiltu myös...)
ADHD-Jack Russell
Ehdotuksia?
101985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja millainen päiväohjelma?
itselläni adhdterrieri joka aktiivinen olen sen kanssa harrastanut tokoa ja tehnyt pitkät lenkit ja sitten opettanut rauhoittumaan eli komennan maahan jos menee ylikierroksille. Enkä noteeraa kuin silloin kun itse haluan eli komennan vain pois.
Terrierit on työkoiria ja niillä pitää olla kurin lisäksi keino purkaa energiaa..ja rotu on dominoiva eli aina mentävä omistajan ehdoilla ei koiran. Eli lue johtajuudesta. Cesar milleriltäkin on tainnut tulla uusi kirja. Koirani on oppinut rauhoittumisen niin hyvin että kun alkaa mopo keulii niin menee itse makaamaan ja rauhoittumaan :)
samaa mieltä. Nämä ihmisten diagnosoimat adhd-koirat ovat vain väärin ymmärrettyjä ja väärin pidettyjä, ei ole tajuttu että otetaan aktiivinen ja aivotoimintaa tarvitseva rotu.
Muutamat rodut, kuten harrastamani foxi, parson russel ja jackrussel ovat luolakoirarotuja. Yksin työskentelemiseen kykeneviä, ja ne pystyvät siihen luolatyöskentelyyn tunti tolkulla, väsymättä.
Ennen kuin näitä rotuja itselleen hankkii, kannattaisi ottaa selville, mitä ja miten niiden kanssa ollaan. Pelkkä lenkkeily ei todellakaan pura niiden energiaa, ne tarvitsevat töitä aivoilleen.
Molempien russel-rotujen harmiksi, niistä on tullut ns. muotirotu ja sen seurauksia kannetaan vielä vuosia. Työkoira päätyy seurakoiraksi sohvalle, tietämättömille ihmisille. Sitten ne syyttöminä leimataan ihmisten mukaan adhd-tautisiksi (koira ei nimittäin ole adhd!) tai agressiivisiksi tai ongelmakoiriksi. Harvoin näin on, yleensä syy on ihmisen.
Aloittajan tapauksessa kaksi asiaa, aivotoimintaa/-työskentelyä sille koiralle ja sitten se johtajuus kuntoon.
kettuterrierejä kaksi ja on vain harvoja ihmisiä joille suosittelen rotua koska usein väärinymmärretään ja on vaativa rotu.
Ei mene vain siinä sivussa muun elämän ohessa vaan tarvitsee perehtymistä sekä rotuun että koiran luontaiseen käyttäytymiseen. Ja tosiaan luotava edellytykset aivojumppaan harrastuksen parissa että kunnon lenkit. Sekä kurin. Sitten ne ovat mitä mielenkiintoisimpia otuksia joita on hieno seurata niiden persoonallista otetta elämään.
Cesar miller kuvasi kettiksiä pop corneiksi ne on joka paikassa poksahtelemassa...ja sama pätee serkkurotuihin parsoniin ja pikkurusseliin. ;)
Minulla itselläni on JRT ja työrotuinen. Ei siä tosiaankaan lenkillä väsytetä, kun teemme lenkkiä menemme metsään vapaasti juoksemaan, jossa on paljon hajuja ja koira väsyy niistä riistan vieteistä. Käymme harvakseltaan luolalla, ihan vasta harjoittelu asteella, mutta sen jälkeen väsymys on taattu. Piiloleikit ovat kaikkista parhaita, eli opeta koirasi etsimään jonkun namun tai lelun, se palkitsee ja väsyttää. Olen aivan rakastunut rotuun, meillä ehkä aktiviteetti jää vähäiseksi talvisin mutta koiramme puuhastelee lastemme kanssa ja se on sille mieluista puuhaa. Toiset ei suosittele rotua lapsiperheisiin, mutta meillä tämä yksilö on aivan ihastunut perheemme piemimpiin.
Toivotaan että sait jotakin apua !
lapsiperheissä kun rakastavat puuhaa eloisten lasten kanssa. Toki peruskuri silloinkin täytyy olla niin lasten kuin koiran kanssa.
En tiedä muiden lenkkeilystä mutta me käydään juoksemassa välillä noin 10km lenkki niin vie ylimääräisen puhdin koirasta ja minusta. ;-)Loppuillan se sitten järsii luita onnellisena!!!
toinen samanlainen. koirakaveri jaksaa leikkiä pitempään kuin ihminen. ja jos vielä oma piha niin aina parempi.
Samaa mieltä ja eri mieltä.
Samaa mieltä ehdottomasti siitä, ettei russelia lenkillä saada väsyksiin.
Eri mieltä siitä, että toinen koira "helpottaisi" tilannetta.
Toinen samanlainen kotiin, jonka vanhempi "opettaa" samoille hyville tavoille, niin johan on omistajilla ihmeteltävää. Vaikkakin mulla on kaksi russelia ja osaksi ostin toisen myös ekalle seuraksi, pitää koiran ostamiselle olla muukin syy!
Helppo ja nopea väsytyskeino on esimerkiksi erilaisten temppujen opettaminen koiralle. Voidaan aloittaa ihan perusasennoista; istu, seiso ja maahan. Kun ne on hallussa, voidaan harjoitella vaikka sivulle asettumista ja edellisiä liikeitä sarjoissa. Kun intoahan riittää opetella uusia asioita läpi iän, voidaan haukkuherkälle koiralle opettaa vaikka lukuja haukkumalla, tavaroita roudaavat koirat voi opettaa siivoamaan (keräämään leluja laatikkoon tai vaikka sukkia likapyykkikoriin) tai mitä vain mieleen tulee. Tavaroita voi piilotella ja antaa koiralle vinkkejä tyyliin "lämpenee" ja "kylmenee" (nenätouhussa väsy tulee yllättävänkin nopeasti). Tietysti kaikki turhat temput, kuten ryömiminen, tanssiminen ym. kannattaa opetella jonon jatkona.
Mun koirat raahaa tavaroita paikasta a paikkaan b, tuo lisää vessapaperia kaapista, jos se sattuu kesken istunnon loppumaan ym. Yhtään huonekalua, mattoa tai muuta "tärkeää" tavaraa ei ole syöty :-)
p.s. harjoittelu onnistuu hyvin telkkaria katsoessa iltaisin...
Niin, siis tuo tosi vilkas Russeli ei ole minun vaan siskoni koira, oma karvakorvani on ihan rauhallinen tapaus. Noita kaikenlaisia tavaran etsimisleikkejä ja erilaisia temppuja (turhia ja vähemmän turhia) koiran kanssa on kyllä tehty, mutta eipä sekään tunnu koiraa millään lailla väsyttävän. Sillä tuntuu olevan joku ikipatteri sisuksissaan ja siitä ei tosiaan lopu virta. Ja jos sitä ei huomioida jatkuvasti, niin se roikkuu sun hihassasi vaikka tunnin, että sen huomion saa. (Siis siitä siitä huolimatta, että sen komentaa pois lukuisia kertoja tai sitten vain yrittää olla sitä huomaamatta.)
Sillä vain kyselen, kun ensi kesänä joudun pariskunnan pitkän reissun ajaksi ottamaan koirulin hoitoon meille ja kauhulla jo kuvittelen sitä viittä viikkoa...
Siitä olen samaa mieltä, että eivätpä olleet kovasti selvää ottaneet rodusta ennen kuin sen hankkivat, mutta päätös tehtiin vissiin sillä perusteella että siskon miehen veljelläkin on russeli, ja tosi rauhallinen sellainen. Sen kanssa ei ole koskaan tarvinnut mitään ihme temppuja tehdä, eikä se ole kummemmin erikoisia aktiviteetteja kaivannut, joten vissiin sen perusteella tuli sitten tehtyä vihakankinta tuohon perheeseen. Nyt kun niille on vielä vauvakin tuloillaan.
Itselläni on nyt 9 kk ikäinen russeli.Jack russell tarvii todella paljon liikuntaa,mutta se ei pelkästään riitä väsyttämään koiraa.Jack russell tarvitsee myös älyllisiä tehtäviä.Se väsyttää nopeammin kuin esim. tunnin lenkki.Itse olen ostanut "älypelin" johon laitetaan palikoiden alle herkkuja ja koira joutuu käyttämään älliä miten saisi herkut palikoiden alta.Myös erilaiset herkun piilotusleikit on hyviä.