Hei!
Tulin raskaaksi omaa tyhmyyttäni yhden illan jutusta, tällä hetkellä on kymmenes rv. meneillään. On jo kiire päättää pidänkö lapsen vai en, enkä vieläkään tiedä mitä teen. Sydän käskee pitämään vauvan ja ns. järkisyyt kehottavat luopumaan siitä.
Kaipaisin asiallisia neuvoja ja tukea, vaikka olen varmasti myös otollinen maalitaulu pilkanteolle ja moralisoinnille. Olen yli 30-vuotias, joten ikä ei ainakaan ole este lapsen hankinnalle. Nimellisesti olen vielä opiskelija, mutta käytännössä olen tehnyt töitä jo pitkään. Silti taloudellisesti tulisi tietenkin olemaan melko tiukkaa, mutta se ei suinkaan ole suurin huolenaiheeni.
Lapsen isä on Suomessa asuva ulkomaalainen. En ole rakastunut häneen enkä halua suhdetta hänen kanssaan. Olen kuitenkin kertonut hänelle raskaudestani (mielestäni sekä isän että lapsen oikeus tietää) ja hän on ehdottomasti abortin kannalla. Jos siis pidän lapsen, tulee siitä melko varmasti ns. isätön lapsi. Onko oikein tehdä tähän maailmaan lasta jolla ei ole isää? Jolla on jo lähtökohtaisesti "heikommat eväät"? Jonka vanhemmat eivät ole koskaan edes rakastaneet toisiaan? Itse ainakin haluaisin lapselle kunnon olosuhteet, turvallisen perheen ja molemmat vanhemmat.
Mutta silti ajatuskin abotista tuntuu vieraalta. Rakastan mahassani olevaa viatonta olentoa jo nyt, eihän ole hänen vikansa, että vanhemmat ovat mokanneet. Eikö suurinta vastuunkantoa olisi kuitenkin pitää lapsi, kasvattaa sitä kehnoista lähtökohdista huolimatta parhaalla mahdollisella kyvyllään ja rakkaudellaan? Haluaisin niin kovasti uskoa tähän jälkimmäiseen skenaarioon, että yh:n lapsestakin voi tulla onnellinen.
Lapsen saamisessa tietysti omakin selviytymiseni ja jaksamiseni hieman hirvittää, vaikka ystävät ja sukulaiset varmasti tulevat auttamaan parhaansa mukaan. Jos teen abortin, en usko, että toivun siitä koskaan. Voihan myös olla, että tämä on ainut mahdollisuuteni saada lapsi. Voi olla, että sitä oikeaa miestä ei koskaan löydy, tai jos löytyykin, niin lasta ei sitten kuulukaan.
Mitä siis teen?
Laitoin viestini myös abortti-palstalle, saa nähdä eroavatko eri palstojen palautteet toisistan.
Tulin raskaaksi omaa tyhmyyttäni yhden illan jutusta, tällä hetkellä on kymmenes rv. meneillään. On jo kiire päättää pidänkö lapsen vai en, enkä vieläkään tiedä mitä teen. Sydän käskee pitämään vauvan ja ns. järkisyyt kehottavat luopumaan siitä.
Kaipaisin asiallisia neuvoja ja tukea, vaikka olen varmasti myös otollinen maalitaulu pilkanteolle ja moralisoinnille. Olen yli 30-vuotias, joten ikä ei ainakaan ole este lapsen hankinnalle. Nimellisesti olen vielä opiskelija, mutta käytännössä olen tehnyt töitä jo pitkään. Silti taloudellisesti tulisi tietenkin olemaan melko tiukkaa, mutta se ei suinkaan ole suurin huolenaiheeni.
Lapsen isä on Suomessa asuva ulkomaalainen. En ole rakastunut häneen enkä halua suhdetta hänen kanssaan. Olen kuitenkin kertonut hänelle raskaudestani (mielestäni sekä isän että lapsen oikeus tietää) ja hän on ehdottomasti abortin kannalla. Jos siis pidän lapsen, tulee siitä melko varmasti ns. isätön lapsi. Onko oikein tehdä tähän maailmaan lasta jolla ei ole isää? Jolla on jo lähtökohtaisesti "heikommat eväät"? Jonka vanhemmat eivät ole koskaan edes rakastaneet toisiaan? Itse ainakin haluaisin lapselle kunnon olosuhteet, turvallisen perheen ja molemmat vanhemmat.
Mutta silti ajatuskin abotista tuntuu vieraalta. Rakastan mahassani olevaa viatonta olentoa jo nyt, eihän ole hänen vikansa, että vanhemmat ovat mokanneet. Eikö suurinta vastuunkantoa olisi kuitenkin pitää lapsi, kasvattaa sitä kehnoista lähtökohdista huolimatta parhaalla mahdollisella kyvyllään ja rakkaudellaan? Haluaisin niin kovasti uskoa tähän jälkimmäiseen skenaarioon, että yh:n lapsestakin voi tulla onnellinen.
Lapsen saamisessa tietysti omakin selviytymiseni ja jaksamiseni hieman hirvittää, vaikka ystävät ja sukulaiset varmasti tulevat auttamaan parhaansa mukaan. Jos teen abortin, en usko, että toivun siitä koskaan. Voihan myös olla, että tämä on ainut mahdollisuuteni saada lapsi. Voi olla, että sitä oikeaa miestä ei koskaan löydy, tai jos löytyykin, niin lasta ei sitten kuulukaan.
Mitä siis teen?
Laitoin viestini myös abortti-palstalle, saa nähdä eroavatko eri palstojen palautteet toisistan.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Sinä ne puitteet luot rakkaudellasi :)
Kysymyksesi on vaikea,
ellei aivan mahdotonkin.
Kukaan ei voi päättää puolestasi!
Hyvä asiassa on se,
ettet tietoisesti ole hankkinut isätöntä lasta,
jotenkin vahingon ymmärtää.
Onko isä huomattavan tumma,
tai onko hänellä muita erityispiirteitä,
joita lapsi tulisi perimään?
(Tärkeä asia, en ole rasisti)!
Jos rakastat nyt jo sikiötä,
kykenet varmaankin rakastamaan vastaisuudessakin.
Se ainakin on hyvä asia,
päätit sitten mitä tahansa.
Kirjoittelehan vielä,
olet selvästi miettinyt asiaa
"oikealla" tavalla ja syvällisesti.
Tsemiä!
Kiitos kannustavasta vastauksesta!
Kärjistin hiukan asioita, toki tiedän että yh:n lapsikin voi olla onnellinen. Itsekin olen yh:n lapsi, tosin avioeron kautta. Suhde omaan isään on etäinen, koska olin eron sattuessa todella pieni ja hän asuu kaukana. Kyllä se isän puute jonkinlaisen haavan on minuun jättänyt, mutta eipä toisaalta varmaan 100 %:n onnellisia tai traumattomia ihmisiä ole olemassakaan. Omalle lapselle vain olisi suonut onnellisemmat lähtökohdat.
Tulevan lapsen isä on arabi, joten lapsesta tulee varmaan melko tumma. Muusta geeniperimästä (sairaudet tms.) en vielä tiedä. Sekin tässä vielä pohdituttaa, että entä jos isä kuitenkin myöhemmin kiinnostuu lapsestaan (ja toki hänellä on siihen täysi oikeus) ja uskonnon kanssa tulee ongelmia. Hän on muslimi, itse olen eronnut kirkosta. Tilanne on juuri niin typerä etten tiedä mitä tuleman pitää, koska en tunne isää kunnolla. Tähän asti on ollut vaikeuksia käydä rakentavaa keskustelua aiheesta hänen kanssaan. Hän edelleen yrittää painostaa minua aborttiin.
Itse huomaan kuitenkin koko ajan puhuvani ja ajattelevani niin päin, että sitten kun lapsi sitä ja tätä. Eli kyllä vaakakuppini on koko ajan kallistumassa (tai ehkä se on siellä koko ajan ollutkin) lapsen pitämisen puolelle.
kun lapsen ulkoinen olemus poikkeaa Suomalaisesta.
Isättömällä lapsella se saattaa olla
suurikin ongelma.
Lapsi myös haluaa jossakin vaiheessa
tutustua verisukulaisiinsa ja toiseen
kotimaahansa.
Jos lapsi olisi poika,
saattaisi isä "innostua" vaatimaan
huoltajuutta.
Näitä juttuja on aika paljon nähty.
Ongelmia tulossa taatusti.
Nyt kun olet näin hyvin osannut ajatella
tilanteesi, niin otapa vielä selvää
MLL:sta näistä ulkomaalaisen kanssa
saaduista lapsista.
Tuntuu, ettet ole sitä paljoakaan miettinyt.
Eksoottinen lapsi lakkaa olemasta eksoottinen
kun kaverit hiekkalaatikolla hokaavat
syntyperän.
Tilanne on kamala, mutta niin se on.
me Suomalaiset olemme niin rasistista kansaa,
eikä tuo tunnu muuttuvan.
Tsemiä edelleen.
Varmaankaan rasismia ei voi täysin välttää, mutta onpa Suomessa onneksi kuitenkin myös menestyneitä "puoliverisiä" ihmisiä, jotka ehkä omalla esimerkillään muuttavat pikkuhiljaa yleistä asenneilmastoa. Sikäli myös hyvä, että asun Helsingissä, täällä on kyllä jo niin paljon ja niin monenväristä tallaajaa, että en nyt ainakaan tulevan lapsen tummuutta voi ajatella suurimmaksi ongelmakseni, enkä ainakaan missään nimessä abortin perusteeksi. Mutta se on kyllä totta, että isä voi aiheuttaa vielä ongelmia. Silti en voi valehdella hänelle jos päätän pitää lapsen.
Suomalaisen ja arabin yhteinen lapsi ei kovin paljon poikkea meistä ulkonäöllisesti. Oikeastan ei juuri lainkaan, onhan meitä suomalisiakin hyvin eri tummuusasteisia esim. hiusten väriltään ja ihon värihän tulee olemaan vaalea.
Serkullani on tyttö, jonka isä on marokkolainen. Ihan hyvin on sulautunut ulkonäöllisesti sukuumme.
Eipähän tarvitse pelätä suomalaisten sisäisiä periytyviä sairauksia, kun geeniä tulee ulkomailta. Monestihan ainakin lähiseuduilla syntyisin olevilla vanhemmilla tulee vastaan yhteisiä esivanhempia ja suvussa perytyvien sairauksien riski suurenee.
Serkkuni kertomuksen mukaan avioliito arabimiehen kanssa oli kuitenkin melko hirveä. Heillä on niin erilaisia iskostuneita käsityksiä. Ainakin tuossa avioliitossa vaimo ei olisi saanut paljon liikkua kodin ulkopuolella ja mies itse huiteli uskottomana kukasta kukkaan. Lisäksi oli kova heiluttamaan nyrkkiä, jopa sellaisen tilanten todistajana olen ollut itsekin, sillä seurauksella, että sain mustansilmän.
Olet oikeassa,
hesa asuinpaikkana on paljon parempi kuin
esimerkiksi jokin pikku kaupunki.
Olen vain niin skeptinen,
kun olen nähnyt jonkin verran rasistisia
tapauksia esim. koulumaailmassa. :(
Suomessa syntyneet, suomalaiset ja suomalaiseen kulttuuriin kasvatetut tummaihoiset lapset eivät joudu sillä tavalla rasistiseen kohteluun kuin maahanmuuttajat ja/tai muslimit.
Lapseni käyvät koulua Vantaalla ja ovat sanoneet, että monet somalit (kyllä, nimenomaan somalit!!) itse haastavat riitaa välitunnilla ja käyttäytyvät ilkeästi. Sitten kun lapsi tai nuori aikanasa kuunneltuuan antaa takaisin samalla sanallisella mitalla, aletaan valittamaan että tuo nimittelee ja on rasistinen.
En usko, että tämmöistä tulee sen lapsen kohdalle, joka on suomalaisen äidin kasvattama, suomalaiseen kulttuuriin, suomalaisille tavoille...
Tuttavani on naimisissa tummaihoisen miehen kanssa. HEidän lapsilleen on joskus huudeltu että "mustalainen" mutta äiti otti asian heti puheeksi opettajan kanssa ja juttu loppui siihen. Myöskään huutoihin "mee takas sinne afrikkaan" ei voi vastata mitään muuta kuin sen, että on syntynyt ja asunut vain ja ainoastaan suomessa...
Eiköhän lapset tämän opi tietämään, kun hiekkalaatikolla jo yhdesä ollaan... ja äiti on valkoinen.. ja suomen kieli ainoa kieli...
helsinki ON parempi paikka asua ja elää kuin moni muu pikkupitäjä, pääkaupunkiseutu ylipäänsä siis.
Täällä hyväksytään monenlaisuutta ja erilaisuutta enemmän ja ihminen otetaan ihmisenä, ei samalla tavalla "vaadita" kaikkia olemaan samanlaisia, kuin esim. pikkukaupungiessa, maaseudusta nyt puhumattakaan..
Jos hiukankin epäröit, älä tee aborttia. Mikään mahti maailmassa ei saa sitä päätöstä tekemättömäksi ja se kulkee mukanasi AINA. Ei ole mitään takeita siitäkään että avio-/avoliittoon syntyvä ja ns. suunniteltu ja toivottu lapsi saisi viettää elämää perheessä jossa on molemmat vanhemmat. Noin puolet parisuhteista päättyy eroon ja onko avioerolapsen elämä sen onnellisempaa kuin isättömän lapsen? Ei välttämättä. Takeita ei ole mistään. Isättömyys ei ole tarpeeksi painava syy tehdä aborttia, varsinkaan jos taloudellisesti, iän puolesta ja henkisesti olet kypsä äitiyteen. Olet jo sen ikäinen, että lapsensaantimahdollisuutesi pienentyvät radikaalisti vuosi vuodelta. Jos nyt jo rakastat pientäsi, uskon että hänestä luopuminen ei koskaan lakkaa sinua vaivaamasta.
Jos sen sijaan olet aivan yksiselitteisen varma siitä, että abortti on oikea ratkaisu niin toimi sen mukaisesti mutta nopeasti. Toimenpide on fyysisesti vähemmän traumaattinen nyt kuin esim kuukauden kuluttua, jolloin joudut sisälle sairaalaan. Henkistä puoltakin hoidetaan etkä jää asian kanssa yksin.
Tee päätös ja pysy sen takana muiden mielipiteistä välittämättä. Vain sinä olet asiantuntija oman elämäsi kohdalla. Itse olen yh ilman omaa valintaani, ja abortinkin olen tehnyt vuosia sitten. Silti olen onnellinen, lapseni ovat iloisia isättömyydestä huolimatta eikä aborttipäätöskään ole jäänyt suuresti vaivaamaan koska se oli minulle paras ratkaisu silloisessa tukalassa elämäntilanteessani. Luota itseesi.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Olen samaa mmieltä oikeastaan kaikesta. Elämässä ei ole mistään takeita, ja tietyssä mielessä ero esim. raskauden aikana tai lapsen synnyttyä voisi olla raskaampikin kokemus äidin kannalta, kun sellaisessa tilanteessa, jossa äiti on jo etukäteen valmistautunut olemaan yksin. Tai mene ja tiedä, enhän ole moista kokenut.
Yksi asia kuitenkin herätti ihmetykseni, eikö abortin takaraja ole 12 viikkoa? Sanoit, että abortti olisi helpompi tehdä nyt kuin vaikkapa kuukauden kuluttua, mutta liekö minulla niin kauan edes aikaa, olenhan jo viikolla 10.
Tiedän, ettei kukaan muu voi asiaa puolestani päättä, mutta on ihanaa, kun voi jakaa tätä dilemmaa ja saada hyviä neuvoja. Jos mitään mullistavaa ei tapahdu, luulen, että omalla kohdallani se on se sydän joka lopulta voittaa...
.. kirjoitat tuossa että isättömyys ei ole mikään syy tehdä aborttia. Vaikka jollakin tavalla ymmärrän tuon ajattelukannan, niin kritisoin sitä kuitenkin.
Lapselle isä on tavattoman tärkeä. Jossakin ikävaiheessa lapsen kehitykselle on tavattoman tärkeää isä-suhde, ja ennen kaikkea tietysti hyvä isäsuhde. Lapsi haluaa nähdä että isä rakastaa häntä. Tyttö haluaa olla isän kaunis tyttö, prinsessa. Isän avulla tyttö irtautuu äidistä. Ja poika samaistuu isään, samaa sukupuolta olevaan.
Isän ikävä, isättömyys, saattaa olla joillekin lapsille todella iso vaje. Toisille se ei taaskaan niin iso trauma ole. En tiedä, onko sillä merkitystä, jos lapsi kyllä tapaa isää, mutta isälle moni muu asia silti on tärkeämpää tai että isä ei suostu tapaamaan lastaan.. verrattuna siihen, että isää tavallaan ei ole olemassakaan eikä isää tunne..
En tässä ryhdy pohtimaan mikä on alkup.kirjoittajalle paras ratkaisu enkä edes spekuloi kumpaankaan suuntaan. Halusin vain tuoda tuon ajatukseni ja pohdintani isän tärkeydestä.
Toki lapsi hakee miehen mallia jostakin muusta, läheisestä ja turvallisesta miehestä ja äidille=Yh:lle "sen oikean" löytäminen ja hänen kanssaan eläminen on varmasti helpompaa kun ei ole sitä exää kiusaamassa.. tosin jos isä on velvollinen elatusmaksuihin, on hän myös oikeutettu tapaamiseen..voiko elatuskset jotenkin "valehdella" sossusta, väittää ettei tunne lapsen isää..
Siskoni sai kaksospojat ja heidän isänsä oli kuollut kolarissa parin viikon päästä siitä, kun raskaus oli saanut alkunsa. Nyt nämä kaksoset on yli parikymmpisiä miehiä.
Viimeksi Juhannuksena olen heidän kanssaan keskustellut isän ikävästä. Sanoivat, että ei sellaista voi olla ikäväkään, jota ei ole tuntenut. Äitinsä mukaan missään vaiheessa eivät ole olleet kovin kiinnostuneita kuulemaan juttuja isästään. Tuleeko se vaihe vamhemmiten, en tiedä vai onko luonteesta kiinni.
Onneksi omat vamhempani olivat silloin elossa, kun nuo pojat olivat pieniä ja olivat heidän luonaan silloin tällöin, jotta äitinsä sai voimien- ja jaksamisenkeruuviikon. Heillä ukki oli miehen mallina ja kaipa korvasi jollain tavalla isän paikkaa.
Jo raskauden alkuaikoina
löysin itsestäni
uudenlaista herkkyyttä,
ymmärtää itseäni ja tunteitani.
Mieti ja harkitse,
kuuntele sydäntäsi.
Lapselle on monta
pahempaakin asiaa kuin
isättömyys,
jos rakastat lastasi
ja kaipaat häntä,
abortti on liian
raskas vaihtoehto.
Se on vaikea monelle nuorellekin,
mutta aikuiselle ehkä
vielä tuskallisempi,
Oikea ratkaisu jos
sinä tunnet ettet
tahdo tämän lapsen äidiksi.
Ei lapsen kanssa yksin
aina helppoa elämä ole,
kuitenkin jos olet suht terve,
ja muuten onnellinen, elämä kantaa.
Tärkeintä on mitä ikinä teetkin,
anna itsellesi armo,
älä syyttele tai soimaa.
Ratkaisu on vain sinun,
sinä päätät
mihin suuntaan elämsäsi kulkee,
kannat itse vastuusi,
mutta et ole tehnyt mitään väärää,
kummassakaan tapauksessa.
Sinulla on oikeus valita
käytä sitä, mieti ja
harkitse.
Toivon sulle voimia ja rohkeutta,
mitä ikinä teetkään!
Hei!
En osaa auttaa sinua millaan tavalla, mutta kirjoitan koska minulla on samankaltainen tilanne ja ajatukset. Olen itse 25-vuotias ja seurustellut minua vanhemman miehen kanssa vuoden. Olemme asuneet lahes koko seurustelun ajan yhdessa vuorotellen kummankin asunnoissa ja suunnitelmissa oli muuttaa parin kuukauden sisalla yhteiseen asuntoon.
Ehkaisysta emme ole huolehtineet tarppeksi hyvin ja tasta johtuen sain vahan aikaa sitten tietaa olevani raskaana. Itse olen mieltanyt asian niin, etta jos on valmis harrastamaan seksia, on myos valmis kantamaan vastuun seurauksista. En toivonut raskautta tahan elaman tilanteeseen, vaan olen aina halunnut tehda kaiken oikein (avioliitto, lapset...), mutta tilanne on nyt kuitenkin tama.
Olen aina ollut vastaan aborttia ja ajatus siita tuntuu myos minulle kovin vieraalta. Kumppanini on kuitenkin hyvin selvasti ilmoittanut kantansa ja se on ehdoton abortti. Han on sita mielta, etta jos paatan pitaa lapsen, en anna hanelle vaihtoehtoa valita, eika hanen silloin myoskaan tarvitse kantaa mitaan vastuuta asiasta. Han myos kokee, etta jos pakotan hanet siihen tilanteeseen, etta saatan lapsen maailmaan, ei han anna mitaan takuita siita, etta osallistuu minun ja lapsen elamaan millaan tavalla.
Olen myos itse perheesta, jossa ei ole ollut isaa lahella ja tiedan kuinka tarkeaa kummankin vanhemman laheisyys on. Olen myos miettinyt asiaa niin, etta haluanko tuoda maailmaan lapsen ilman isaa.
Olen taysin umpikujassa, enka tieda mita tehda. Jos teen abortin, karsinko siita lopun ikani? Jos teen lapsen, joutuuko se elamaan koko ikansa ilman isaa?
Tilanteemme tosiaankin muistuttavat toisiaan, paitsi että olet hieman nuorempi ja sikäli onnekas, että sentään seurustelet. Tosin tulevan isän ehdottoman jyrkkä kanta lapsen saamista vastaan tuntuu varmasti pahalta. Itse en joka tapauksessa voisi kuvitellakaan eläväni lapseni isän kanssa, joten sinänsä hänen vastahakoisuutensa ei minulle ole ainakaan samanlaajuinen ongelma. Minulla ongelmia sen sijaan tulee ehkä tuosta isän uskonnosta.
Varmasti kaikki nuo ihanat ja kannustavat viestit, joita olen jo saanut, auttavat myös sinun tilanteessasi sinua oikeaan päätökseen. Olen myös joltain muilta keskustelupalstoilta lukenut, että usein isät kuitenkin innostuvat lapsesta sitten kun se on syntynyt, tai vähintäänkin parin vuoden päästä. Aika kova ihmisen pitää olla, jos ei ollenkaan helly oman lapsensa edessä. Mutta poikkeuksiakin tietysti on. Toivotaan, että miesystävälläsi on kuitenkin lopulta sydän paikallaan. Toki voi myös olla, että joudut valitsemaan lapsen tai miehen väliltä. Kumpi tuntuu sinusta tärkeämmältä?
Voimia joka tapauksessa!
ettei nainen ole ihmisen säädeltävä käyttöesine tai kone, vaan luonnonlait säätelee naisen elämää, niinkuin muuten miehenkin.
Abortin tehtyäni en mitenkään pystyisi jatkamaan suhdetta enää abortoidun lapsen isän kanssa, jos lapsen isä olisi vaatinut minua tekemään abortin.
Monet tekevät abortin siinä mielessä ihan "turhaan", että heissä on jo ehtinyt lähteä käyntiin niin suuri äitiyden ja lapsen kaipuu, että ovat viimeistään kahden vuoden kuluttua kuitenkin jälleen raskaana.
Kiitos vastauksista ja toivon, että eksynyt löytää oikean ratkaisun. Kävin eilen keskustelemassa terveydenhoitajan kanssa asiasta ja sain paljon lisätietoa. Olen ajatellut asiaa herkeämättä viimeisen viikon, mutta päätöstä vaan ei tunnu löytyvän. Voi olla, että keskityn väärien asioiden pohtimiseen. Mielipiteeni heittelee abortin ja raskauden jatkamisen välillä monta kertaa päivässä. Olen myös ajatellut sitä, että jos nyt teen abortin, haluan varmastikin lähiaikoina lapsia, koska varmasti äitiyden kaipuu jäisi.
Päätöstä miettiessäni en ole kuitenkaan pohtinut suhdettani kumppaniini, koska mielestäni se on tässä tilanteessa toisarvoinen asia. Oli päätökseni/päätöksemme mikä tahansa, ei mikään anna takeita suhteemme onnistumiselle.
Toivon kaikille voimia tulevaan pimeään talveen, sekä eksyneelle ja minulle oikean ratkuisun löytämistä. Tärkeintä on kuitenkin tehdä päätös, koska päätöksen tekemättä jättäminenkin on päätös, eikä sitten välttämättä se oikea.
Olen itse yh ja kokemukseni omasta ja lähipiirin elämästä asian suhteen ovat seuraavia:
Jos suhde isän kanssa ei suju, oli sitten kyse siitä, että parisuhde on voimassa tai että yritetään jakaa vain vanhemmuutta, se tekee äidin vanhemmuudesta raskaampaa kuin että saisi rauhassa keskittyä lapsen kannalta olennaisiin asioihin.
Joskus ajattelen, että minulla itselläni olisi helpompaa, jos lapseni isä ei tietäisi olevansa isä, koska hän ei tue vanhemmuutta tai lapsen kasvua varsinaisesti vaan hakee tapaamisillaan lähinnä arvoa itselleen. Lapsen ja isän välit ovat kuitenkin lämpimät, joten kaipa päätökseni on ollut oikea. Mutta olen sillä kannalla, että isyys (tai äitiys) ei ole itseisarvo vaan lapsen hyvinvointi.
Mitä tulee siihen, että sain lapsen samankaltaisista lähtökohdissa kuin sinä nyt, niin se on ollut aivan toisarvoista siltä kannalta, että olen nyt ihanan lapsen äiti. Tiesin, että minulla on voimia tähän vaikka olenkin rutiköyhä. Naiset ovat saaneet ja saavat lapsia mitä erilaisimmissa olosuhteissa nyt ja kautta aikojen.
Parisuhteessa oleminen, ihonväri tai se, onko lapsella isää/äitiä ei takaa onnea tai onnettomuutta. Tietysti olisi hienoa, jos ihmiset auttaisivat enemmän toisiaan lasten kasvatuksessa.
Esille toisin myös sen, että yh:n pitää osata hakea tukea ympäristöstään eri ongelmissa. En ehkä itse ole kovin lahjakas tällä saralla ollut, mutta eivätpä kahden vanhemman perheetkään aina muista tukiverkostostaan pitää huolta. Sinä, Neuvoton, olet ainakin tähän kysymykseen osanut hakea tukea eri puolilta, joten miksipä et äitiydessäkin? Haavoittuvammaksi yksin huoltaminen ainakin tekee, vaikka kuinka positiivisia asioita löytyisi. Toivotan sinulle voimia päätöksentekoon.
Eipä näin yöllisenä mietteenä muuta.
...Myös yh vastauksestasi. Tuntuu hyvältä huomata, että ihmiset välittävät ja samanlaisia tilanteita löytyy muiltakin. Muiden kokemuksia kuuntelemalla pystyy itsekin käsittelemään asiaa paremmin eri kanteilta. Olen saanut myös paljon ystäviltäni ja äidiltäni tukea asiassa, mistä olen erittäin kiitollinen.
Nyt kuitenkin tilanne alkaa selkiytyä päässäni ja uskon, että olen päätökseni tehnyt. Tarvitsen kuitenkin vielä pari päivää päätöksen varmistumista varten. Voin sitten kirjoitella tänne lisää, kun päätöksen olen varmasti tehnyt...
Hyvää joulun odotusta kaikille =)
Kirjoituksestasi tuli sellainen tunnelma, etä jos tekisit abortin, niin myöhemmin katuisit sitä.
"Rakastan mahassani olevaa viatonta olentoa jo nyt, eihän ole hänen vikansa,...."
Vilpitön neuvoni on siis, että elä tee aborttia. Jos olisin toisenlaisen vaikutelman kirjoituksestasi saanut, niin ilman moralisointia olisin silloin suositellut toista ratkaisua.
Sulla kuitenkin on hyvät edellitukset selviytyä taloudellisestikin, koska olet valmistumassa ja olet töissä sekä ikäsi puolesta olet kypsä saamaan lapsen. Muutaman vuoden sisällä sinun kuitenkin pitäisi saada, jos ylipäätään haluat lapsen elämääsi.
Isättömyyskään ei ole mahdoton asia, olisi kuitenkin hyvä, että lähipiirissäsi olisi sopivia miehen malleja.
Ja muista onni ja selviytyminen eivät ole rahasta kiinni. Nyt jo tunnet rakkautta lapseen, niin miten paljon tunnetkaan, kun olet synnyttänyt hänet.
ei-toivotun raskauden tapauksessa on aina luovuttaa lapsi adoptioon. Siitä puhutaan liian vähän ja kuitenkin se on kaikin puolin kunnioitettava ratkaisu silloin, jos ei voi itse lapsestaan huolehtia. SInun tapauksessasi voi olla, että haluat itse lapsen pitääkin, mutta noin yleisellä tasolla tämä kommentti. AIna ei siis tarvitse ratkaista abortin tai yksinhuoltajuuden välillä. Lisätietoja luovuttamisasiasta saa sairaalan sosiaalityöntekijältä tai Pelastakaa lapset ry:ltä.
nämä adoptioonantokehotukset kuulostavat lähinnä loukkaavalta painostukselta ja äitiyden mitätöinniltä silloin kun on herkässä mielentilassa kuten nainen pienen lapsen kanssa on.
Itsestäni oli ahdistavaa kun tuoreena yh:na vein lapsen uuteen päiväkotiin ja ilmoitustaululla kirkui ilmoitus: Jos et jaksa yksin pienen lapsesi kanssa anna hänet adoptoitavaksi.
Se kirkui siinä samaa joka aamu kun väsyneenä raahauduttiin tarhaan ja töihin.
Vähemmästäkin äidit masentuisi.
Lisäksi kiusanani oli sekä lapsen isän että oman sukuni puolelta nainen, joka ei itse voinut saada lasta. He antoivat minun yhtenään ymmärtää, kuinka paljon paremman elämän juuri he pystyisivät lapselleni antamaan, kuin mihin minä pystyin. Heidän mielestään siis varakas koti ja aviomies olivat biologista äitiyttä tärkeämmät asiat. Itse en usko noin olevan.
kovaa asenteellisuutta tuolla parisuhde ja lapset palstalla. Ymmärrän sen valossa pelkosi. Tämä maailma on TODELLA armoton "erilailla" elävää kohtaan. Miten ihmiset voivatkin olla niin suvaitsemattomia?
Annan sinulle neuvon, joka aikanaan auttoi itseäni. Älä arvota elämääsi muitten onnistumisella tai muitten epäonnistumisella. Vaan elät niin kuin oma sisäinen äänesi sanoo. Itse tunnet itsesi ja tilanteesi parhaiten, mutta älä unohda tätä satoja vuosia vanhaa perinnettä olla ilkeä "miehettömälle" naiselle. Opettele sulkemman ne pois mielestäsi , kun siihen törmäät, sillä jos alat kuunnella lorinaa siitä, miten luopio olet yh:na tuotat vain itsellesi ja lapsellesi vaikeuksia.
Abortti on henkilökohtainen asia, jos siihen päädyt, olkoon se vain sinun päätöksesi.
pitämään vauvan, niin pystyt kyllä hakemaan aborttiinpääsypaperit lääkäriltä ja ne jopa helpottavat henkistä painostavaa oloasi, mutta et saa sovittuna päivänä jalkojasi liikkumaan aborttisairaalaa kohti.
Itse hain kerran nämä paperit, vaikka tiesin etten mene aborttiin. Mutta ne paperit kun oli olemassa, oli helpompi kohdata työnantajan viha ja sukulaisten paheksunta. Se oli sitä aikaa kun abortteja ei vielä ihan jokaiselle sallittukaan.
Itse,kun odotin tyttöäni... kävin lääkärissä, hakemassa ne paperit...aborttiin.
Lääkärissä itkin niin etten saanut sanaa suustani ja lääkäri lohduteli.
Ajan aborttiin sain nopeasti, soitin sinne lähes heti ja ilmoitin,ettei tämä vauva täältä ulos tule ennen laskettua aikaa.
Ja tiedän,tein viisaimman päätöksen mitä olen eläissäni tehnyt, tuo tyttö on tuonut elämääni kaikkea sitä mitä siitä on puuttunut.
Eli tämä siitä,että se papereiden haku konkretisoi tilannetta todella paljon ja silloin tiedät mikä mikä sinun kannaltasi on oikein.
Vaikkakin tuo jahkailu vaikuttaa siltä,että olet todella rakastunut...masuasukkiin =0)
Tsemppiä, päätät mitä hyvänsä!
Heissan!
Olen itsekin kohta 30-vuotias yksinhuoltaja äiti. Tällä hetkellä lapsia on kaksi ja kolmas tulossa. Mies jätti kaksi kuukautta sitten ja asuntolainaakin on omissa nimissäni noin satatuhatta euroa ja meinään ainakin yrittää pärjätä viimeiseen asti. Tämä syntymätön lapsikin oli toivottu kummankin puolesta vaikka tuo kusipää mieheni meidät pulaan jättikin. Olisin itsekin voinut tietysti helpottaa elämääni ja tehdä abortin, mutta se sotii arvomaailmaani
vastaan ja olihan tämä tulokas kuitenkin haluttu. Käyn töissä, mutta olen se niin sanottu pienituloinen, joten voihan se olla että tiukkaa tulee olemaan, mutta ainakin yritän.
Sinulle sanon että kuuntele sydäntäsi ja tee ratkaisusi sen mukaan, meillä täällä suomessa on kuitenkin aika hyvä sosiaaliturvakin jos tiukka paikka eteen tulee. Uskon että voit tarvittaessa hoitaa sitä isän virkaakin, kunnes löydät sen uuden rakkauden.
tää on mun mielipide.
Olen iloisesti yllättynyt siitä kannustuksesta ja tuesta, mitä olette antaneet, joten lämmin kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille. Olen nyt tehnyt lopullisen päätökseni. Siinä auttoivat paitsi te ihanat kirjoittajat, myös hyvät ystävät ja pikkuinen olento ultrassa, joka heilutti minulle kätösiään. Toivottavasti saan siis kesäkuussa pidellä sylissäni omaa lasta. Siitä alkaa sitten äitiyden pitkä ja kivinen tie, mutta varmasti myös elämän suurin ja paras juttu...
Kiitos vielä kerran ja voimia kaikille kohtalotovereille!
tulevalle :) Muista ottaa päivä kerrallaan jos tuntuu raskaalta,ja opettele pyytämään apua!! Varaudu myös siihen,että lapsestasi tuleekin ns. helppo lapsi,ja elämä tuntuukin ruusuiselta (niin kävi minulle kaikista pelotteluista huolimatta).. Toivottavasti sinulla on ihmisiä ympärillä,joid4en kanssa voit jakaa onnesi. ONNEA
Kaikista kyynisistä kirjoituksistani
huolimatta toivon sinulle rakasta ja ihanaa
raskausaikaa,
sekä onnea tulevaan :))