Onko mielestänne kysymys parisuhteesta kun asutaan eri asunnoissa samassa kaupungissa. Olen huomannut että ikäiseni eronneet naiset, joilla on vakituinen mieskumppani, haluavat asua yksin. Viettävät lomat ja viikonloput miesystävänsä kanssa. Eikö mielestänne tässä iässsä enää voi muuttaa yhteen asumaan uuden kumppanin kanssa?
Parisuhde
maija-inkeri
582926
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
ymmärrä miksi pitää asua kumppaninsa kanssa eri paikoissa samalla paikkakunnalla.Suo tietysti tiettyjä vapauksia kun asuu erillään vaikka on ns läheisempikin eli intiimi suhde.Omalla kohdallani ei tulisi kuuloonkaan erillään asuminen vast.tilanteessa.
Tuo keskinäinen suhde vanhemmalla iällä on kumminkin niin erilainen kuin aikaisemmin koettu pitkäaikainen vakisuhde.Molemmilla on kokemusta ja tiettyä pelkoa sitoutumiseen ja halu vapaampaan eloon on hallitseva meillä ns kokeneilla.
Ei liene helppoa muuttaa yhteen hieman vanhemmalla iällä. Vaatisi se ainakin huiman rakastumisen ja sellainen on kyllä melko epätodennäköistä, ainakin omalla kohdallani. Mielestäni ei olla riittävän sitoutuneita toisiinsa, jos halutaan pitää ikäänkuin "takaporttia" avoinna. Seurustelusuhde ja parisuhde ovat mielestäni eri asioita.
Jos mies vaatii yhdessäasumista, kyse voi olla siitä, että hän haluaa passaamista.
Ehkä hän kaipaa äitiänsä.
Mies kaipaa mukavuuslaitosta.
Sellaista joka joka päivää siivoaa laittaa ruuat käy kaupat hoitaa asiat lällyttää miestä ja tämän kakaroita lapsenlapsia voi EI.
Ei ikinä enää.
mut päinvastoin. Tosin tuosta lopusta ei ole oma kohtaista kokemusta. Vaan arvaus et noin se olisikin, kun kerrot.
loen mies ja sitä mieltä että kyllä naisen pitää käpertyä kainaloon joka ilta se on päivän ihanin hetki ei siihen voikyllästyä
vaan seurustelusuhde mielestäni.
Avo-tai avioliitto on parisuhde.
Ei sellaista miestä ole olemassakaan, että muuttaisin yhteen, ei todellakaan.
Oma kämppä, ja omat kaverit tärkeitä, ja heistä en luovu.
En ala enää kenenkään siivoojaksi, pyykkäriksi, keittiöhenkilökunnaksi.
Niitä voi ostaa rahalla, jos sellaista tarvii, minua ei, ja ilmaiseksikaan en hoitajaksi ala.
Matkustellaan, käydään teatterissa, ja ulkona syömässä yhdessä, yövytäänkin toistemme luona, mutta siihen loppuu.
Hammasharjat omissa kodeissa, vain välillä mukana.
Kukkapuskat viikottaisia, samoin läheisyys, ja silti en enää tässä iässä opettele kenenkään tapoja, ja omani jo tiedän, enkä niitä muuta.
Sitten, kun suhde rakoilee ja tulee bänet, on jommankumman laittauduttava tiehensä. Tulee monimutkaiseksi.
Kaikkihan tietävät, että avioeron ainoa syy on aina, että ollaan menty naimisiin.
Olen mielestäni elänyt reilut 15 vuotta sitoutuneessa parisuhteessa ilman, että olisimme olleet kirjoilla samassa osoitteessa. Meillä oli käytännössä oikeastaan molemmilla kaksi asuntoa ja yksi oma kummallakin.;) Parisuhde päättyi, kun luovutin miehelle hänen kotinsa avaimen ja pyysin saada omani pois.
Tauon jälkeen olemme nyt ystäviä, vierailemme toistemme luona, liikumme ja harrastamme yhdessä, saamme ja annamme lahjoja, olemme matkustaneetkin yhdessä, mutta harvemmin. Mielestäni me olemme molemmat sinkkuja, emmekä elä parisuhteessa.
Suhteen alkuvuosina meistä oli huvittavaa, että monet odottivat "suhteen kehittyvän" ja johtavan pysyvästi saman katon alle muuttamiseen. Ajan mittaan kaikki kohtelivat meitä pariskuntana - eivätkä naapurintäditkään enää yrittäneet kovin avoimesti vokotella kumppaniani. Tilanteesta riippuen esittelimme toisemme, kumppanina, elämänkumppanina tai joskus matkoilla saatoimme esiintyä miehenä ja vaimonakin asioiden helpottamiseksi toisenlaisessa kulttuuriympäristössä.
Ruotsissa "särbo" (erillään asuva) ja "sambo" (yhdessä asuva) ovat jo kauan olleet käytössä. Luin äskettäin netistä, että särbo-suhteen perintöasioita yrittää parhaillaan selvitellä yksi 57-vuotias mies, joka kertoo eläneensä elänyt "avioliiton kaltaisessa" suhteessa oman "särbonsa" kanssa yli 30 vuotta, ja perintö on lähiomaisten puuttuessa menossa valtiolle. (Tuskin onnistuu ilman testamenttia.)
Samalle asialle on myös englannin kielinen termi, LAT (=living apart together) "elää erillään yhdessä". Saksassa yleistynyt termi "elämänkumppani" ei määrittele yhdessä tai erikseen asumista.
Minusta suhteen luonnetta pitää kysyä asianosaisilta, tai ehkä naapurit tietävät paremmin.;) Lainsäädäntö ei taida tuntea termiä parisuhde.
Tässä iässä voisi mielestäni ihan hyvin muuttaa yhteen, jos se tuntuisi molemmista oikealta ratkaisulta. Mikä sen mukavampaa, varsinkin jos molemmilla olisi myös yhteisessä kodissa eläen riittävästi tilaa sekä henkisesti että fyysisesti ja molemmat voisivat kokea kodin myös omakseen.
elänyt prikuleen niin kuin aikuisen ihmisen pitääkin.
Huvittavaa tuo kertomasi särbo perintöriita. Eletään omilla ehdoilla, mutta siltikin vaaditaan perinteisen avioliiton etuisuuksia kun on kyseessä perinnönjako.
Olen vanha Ruuneperi tuolta 7-kymppisistä.
Oli suorastaan ihana lukea noin tuollaisen täysikasvuisen, ihan aikuismaisen, ihmisen mielipiteitä.
Iloa elämäsi jouluun ja arkeen!
t. Ruuneperi
parisuhde.Päivät joku papattaa tuossa mutta yöt nukun usein yksin,poikamiehenäki oli usemmin
sänkykavereita ku aviossa ollessa,mitä tuumitte?
ketään asumaan, kun sitä on yli 15 v ollut itsekseen niin onnistuisi, tulee nähkääs mukavuudenhaluiseksi eikä kiinnosta ukon passaus enää.
yksin olleena.En taitasi miekää haluta passarikksi.
Mut kyl olisi kiva joskus kivan setän virestä herätä;) Ja aamu kahvia yhessä juua. Tietysti mie menisin valmiiseen pöytään.
anteeksi kamalasti kirjotusvirheet.Tällästä on huonosti nukutun yön jäliltä;( piti olla (vähän)ja(vierestä).
vähän, jos oikein sopiva mies kohdalle osuisi. Olen asunut yksin jo kaksikymmentä vuotta, ja kyllä tämäkin elämänmuoto on jo nähty.
Viihdyn hyvin yksin, eikä vielä olisi kumppanille aikaakaan. Muutaman vuoden kuluttua jään kuitenkin eläkkeelle ja silloin tilanne on toinen. Olisi kiva puuhastella yhdessä ja nukahtaa toisen lämpöön. Ennenkaikkea minua askarruttaa vanheneminen. Huonona aamuna olisi varmasti kummallekin mukavaa, jos se terveempi osapuoli toisi vesilasin ja silittäisi hellästi poskea. Sopiva kumppani ei kuitenkaan löydy sormia napsauttamalla, joten haaveiluksi kaikki varmaankin jää.
vähän, jos oikein sopiva mies kohdalle osuisi.
* EI NIITÄ LÖYDY, OVAT JO VARATTUJA TAI KARANNEITA.
Olen asunut yksin jo kaksikymmentä vuotta, ja kyllä tämäkin elämänmuoto on jo nähty.
* EI SE ELÄMÄ MIEHEN KANSSA SEN KUMMEMPAA OLE.ENEMMÄN VAAN SAA PASSATA JA HÖÖSTÄTÄ.
Viihdyn hyvin yksin, eikä vielä olisi kumppanille aikaakaan. Muutaman vuoden kuluttua jään kuitenkin eläkkeelle ja silloin tilanne on toinen. Olisi kiva puuhastella yhdessä ja nukahtaa toisen lämpöön.
* ENTÄ KUN SE KUORSAA NIIN ETTÄ VERHOT HEILUU?
Ennenkaikkea minua askarruttaa vanheneminen. Huonona aamuna olisi varmasti kummallekin mukavaa, jos se terveempi osapuoli toisi vesilasin ja silittäisi hellästi poskea.
* TAKUUTA TUOLLAISESTA EI OLE SE TOINENKIN VOI SAIRASTUA TAI KYLLÄSTYÄ.
Sopiva kumppani ei kuitenkaan löydy sormia napsauttamalla, joten haaveiluksi kaikki varmaankin jää.
*
JA JOS OIKEIN MIETIT, MIKSI JÄISIT ROIKKUMAAN JONKUN MIEHEN PIIAKSI TAI PERÄTI HOITAJAKSI LOPUN ELÄMÄÄSI????
Kuule, kirjoitusvirhe on aikas pieni ongelma tässä maailmankaikkeudessa.
Mietin tätä parisuhdeasiaa;
eronnut 39 v avioliittovuoden jälkeen.En kuuna päivänä en siis ikinä muuttaisi yhteen kenenkään kanssa vaikka olisi rikas ko Kroisos.
Sain tarpeekseni passaamisesta, likaisista sukista ympäri makkaria, äijästä joka ei älynnyt EDES peseytyä, kulki risaisissa vaatteissa joita EI saanut pestä - / ehjiä vaatteita oli,ne vaan piti säästää/ hautaanko - ihmettelin joskus.
Nyt elän yksin, ei se aina herkkua ole ei, mutta kun ajattelen vaihtaria että pitäsi katella tuommoista kävelevää sottapyttyä lopun elämääni niin kiitos mutta ei kiitos.
Älkää kysykö, miksi häntä katselin niin kauan.
Ei ollut helppoa lähteä kodista jossa asunut yli 30 vuotta.
Olen kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni, jos joskus jonkun tapaan, mitä en usko, niin voisihan sitä olla kavereita mutta ei muuta.
Ja kuka mies siihen suostuu pitkän päälle???
Kuka muka huolisi akasta joka on jo " puolivanha" tosin aikasen huumorintajuinen ja maanläheinen, molemmat kanootit tiukasti maanpinnalle eikä minua kukaan jekuta mutta silti.
Minulla ei ole mitään se kummempia harrastuksia - luen paljon, kuuntelen radiota ( sitä mummokanavaa) ulkoilen pienen koirani kanssa, seurustelen lasten ja lasten kanssa.
*
Huumoriosasto:
mitä yhteistä on mummolla ja kännykällä ?
No, kännykässä on muisti!
*
Miksi mummo pyörii pyöröovessa viikon?
No, hän etsii kahvaa...
Älkää nyt vain kukaan suuttuko tästä, minä nauroin maha kippuralla.
En varsinaisesti ollut ryhtymässä kenenkään piiaksi, eikä varsinkaan ollut tarkoitus jäädä roikkumaan! Sairasta voisin kyllä hoitaa, ja vastavuoroisesti toivoisin hänen hoitavan minua silloin jos sattuisin sairastumaan.
Hyvä on tietenkin aina varoittaa ennakkoon, jos toinen ei mitenkään itse ymmärrä tilannettaan. Nythän kysymys oli kuitenkin pelkistä unelmista, jotka tuskin koskaan todeksi muuttuvat. Yksinäisyydessä tulee mietiskeltyä joskus hassumpiakin asioita, kuin parisuhde. Minulle henkilökohtaisesti ei ole jäänyt mitään "hampaankoloon" miehiä kohtaan, joten on hauska leikitellä ajatuksella, että voisi vielä kohdata jonkun.
tullu tahkottua.Ei ollu ruusuil tanssimista meikäläsenkään viimeset kakskytvuotta.Oli kuvios alkomavooli ja selipaatti.En tiie miekää miksi vaan olin ,miks en aikasemmi lähteny.Se riippuvuus....
Nyt hän on tuhkana,miul silti ikävä. Enkä ymmärrä alkaa elämää...
oli niin hauskaa, mummolla ja kännykällä on yhteistä se, että molemmilla on muisti!
No onhan mummoilla muisti ja hyvä niin, mummojen muisteloja on kiva kunnella
Yksi asia on varma:
sinulla ei ainakaan ole huumorintajua, mahtaa se elämä olla vähän - kuivahkoa?-
kuivahkoa elämä,ei varmaan ottas niin tosissaan.Mutta kun ei ole.
Tämä " maija-inkeri" - onpa tylsä täti.
Minä ainakin ymmärsin, että kyseessä on myös hiukan itseironiasta..
minäkin tiedän yhden mummovitsin:
kun mummo pääsi auton kyytiin, hän aikansa katseli kuskin ajamista ja tokaisi sitten:
kuule, kun sulla on täysi työ siinä ohjaamisessa niin minä voisin sekoittaa sinulle bensan - eli halusi käyttää vaihdekeppiä auttaakseen kuskia...
saako joku tästäKIN herneitä nenuun????
ihana juttu;)))Toivottavasti muistan kertoo eteenpäin.Lisää näit hyvii juttui??
" vanha mummo sanoi toiselle :
sain eilen loistavan ajatuksen - ai, kysyy toinen - mikä?
sanoinhan että sain loistavan ajatuksen - en muistin
*
haastattelija kysyi vanhalta mummolta:
onko kiva olla 85 vuotias?
tottakai, vastasti mummo - muuten olisin kuollut...
*
kaksi vanhaa mummoa juttelivat:
kävin eilen terassilla syömässä -
ai, mutta eilenhän satoi?
- aha, ilmankos kesti kolme tuntia syödä lihaliemi loppuun...
Oliks tää nyt pornovitsi?
Mitä hauskaa on dementialle nauraa,itsekullekin iskee välillä katko
nauraa...Nyt en tiie itkenkö,vai nauran;)))
Kuule, mitä tekemistä tällä on pornon kanssa??
Sinulla taitaa olla hyvin, hyvin likainen mielikuvitus että pornoa tästä saat ja toinen asia:
kyllä dementialle saa nauraa / ei siinä paljon muukaan auta - itku ei ainakaan.
Eräs tuntemani keskivaikeaa dementiaa sairastava " mummo" sanoi kerran minulle -
niin kauan kun nauran, ei tarvitse itkeä.
Sinä maijainkeri ihan hakemalla haet kaikesta jotain pahaa, ilkeää ja rumaa.
Positiivinen elämänasenne on se, joka tiellä pitää.
Naama kurtussa kaikkea ja kaikkia haukkuen luulisi olevan aika ikävä elää.
olen kai liian tosikko, mutta teidän seurassa opin pitämään hauskaa. Keksin muuten uuden vitsin:
"Mikä ero on mummolla ja kännykällä? -- joo, kännykän voi laittaa äänettömälle""
Heh heh heh
Hehee itsellesi vaan.
? Koska mummo valehtelee?
No, kun avaa suunsa heheeeeeeeeeee
Mummosta ja kännykästä, muuttamalla sanan "yhteistä" sanaksi "eroa", niin asia on hauskempi.
Olet kai huomannut, että kännykässä on muisti, mutta mummoilla ei, tai ainakin se helposti muistaa väärin.
Hauskoja nämä jutut kuitenkin on, vaikka harmillisesti joskus aivan tosia.
josko täält ois saanu naurun aihetta,kuten eilenkin?
Lähen sit kiittää täst,ja naureskelen elisille.
Lähen bensaa sekottaa...
vitsin,mummoa ei tarvii ladata,virtaa riittää,hoitaa jopa lapsenlapsetkin :)
just niin huomasin kyllä että hän tarkoitti mikä ero on mummolla ja kännykällä ei mitä yhteistä. Pohdin että oliko se vitsi siinä että kertojakin on ihan höpö?
koskaan jos joku sanoo,höpöp,höpö,toisen jutuille.
Empatia on ihan hyvä juttu,eikä aina itseään tarvitse nostaa muiden yläpuolelle.
sano,monta kertaa kun juttelin,hänelle et,höpö,höpö,sun jutuilles?
Juttelin vaan hiuksistani,mutta minä ajattelin että höpöp,höpö,sinun kampauksillesi ja en enää menen sinne koskaan.
Tunsin itseni mitättömäksi ja vähäjärkiseksi,kun sain kuulla koko ajan höpö,höpö...
Tuli tuosta kampaajan höpö-höpöstä mieleen.
Kävin iät ajat sitten nuorena tyttönä, vähän yli kakskymppisenä, elämäni ensimmäistä kertaa kosmetologilla, kun työkaveri häntä niin kovasti mainosti. Ihonpuhdistus vaan oli kysymyksessä.
Vanhempi valkotakkinen kosmetologi-rouva oli kova selittämään, vaikkakin hillityn tyylikkäästi. Jokainen lause vain päättyi sanaan "ymmärrättekö".
Pikkuhiljaa alkoi kyllästyttää, en ollut mielestäni mitenkään ymmärtämätön saati vähäjärkinen ja tyhmä. Ihokin oli ihan hyvä, ei sen hoitoon tarvittu sen suurempia oppeja.
Se oli ensimmäinen ja viimeinen tällä nimenomaisella kosmetologilla käynti. Varmaan esimummovaihe hänellä - oli alkanut käyttää tuota sanaa, eikä varmaan itse hoksannut kuinka tyhmältä sanan jatkuva toisto kuulosti.
katsoppa tätä mummoa!http://www.youtube.com/watch?v=8JAYPVDmxZI&feature=related
ja kolmannen korvapuusti. Jokainen tehköön kuten haluaa. Itse olen kokenut pitkän, onnellisen etäavioliiton. Piti eläkeläisenä muuttaa saman katon alle, mutta kumppani lensi pilvenreunalle pari vuotta ennen. Nyt kutsun mieskumppanin kanssa yhteiseloa seurustelusuhteeksi. Kummallakin on oma asunto, välimatkaa 200km. Emme luultavasti muuta yhteen, tapaamme melko usein ja viihdymme yhdessä. Tänään, huomisesta ei tietoa, mitä turhaan huolehtimaan. Passaan häntä lähinnä ruokaa laittamalla, hän imuroi ja pesee autoni. Kumpikin siivoaa oman huushollinsa.
ihmettelee,miksi en ole häntä tuntevinaan enää.Luulin,rehelliseksi,mutta moni kakku päältä kaunis,tuli mieleen taas.Saa olla,ja hyvää jatkoa vaan.
Parisuhde se minusta on ja järkevä sellainen. En tajuaa miksi pitää vielä vanhana ängetä tappelemaan saman katon alle.
Itse en kyllä enää ketään passattavaa ja elätettävää ota, en etä- enkä lähisuhteeseen. Ystäväksi, miksipä ei, mutta ystävä ei ole sama kuin petikumppani. Miehet usein kuvittelevat että on.
asian ajattelen.
Näinkin voi elellä. Olen edelleen avioliitossa, mutta olen jo parivuotta asunut eri kaupungissa.
Yhteiseen kotiin ei ole ikävä, sillä sitä nokkapokkaa tuli elettyä jo 43-vuotta.
Tapailemme edelleen ja usein olemmekin kuin uudet rakastavaiset, mutta sitten näitä vanhoja muistellessa tulee kärkeviä sanontoja, joten on parempi kummallekin, että on omat erilliset kodit.
Uuden kumppanin etsiminen tuntuu aivan utopiselta ajatukselta. Toisaalta toistensa hoivaaminenkin olisi epätodennäköistä, jos välillä ei siedä toista silmissään.
Entäpä, jos se toinen puoliso olisikin aivan kykenemätön jopa poskea silittämään? Tähän voisi valaistusta antaa ne lukemattomat omaishoitajat, jotka vuositolkulla puolisoaan hoitavat.
ajoin mielessä,on aika merkillistä .nyt kun toinen on avun tarpeessa ja täysin avuton dementtian vuoksi,päällimmäisenä tunteena on hellät muistelot, vaikka pitkä yhteinen elämä oli enimmäkseen myrskyisä vaaroja täynnä, oli myös hitusen ihania aikoja ,joten nyt ihmettelenkin kun muistelen vain niitä ihania asioita, tuntuu kuin ei mitään muuta ois ollutkaan on tuo mieli kummallinen , nyt voisin vain laulaa "hän on mun hän on mun lökäpöksyni mun" ja suren nyt suuresti kun tiedän kaiken olevan lopullisesti ohi , onneksi voin häntä vielä halia nähdessäni , elämä oli lyhyt , avioliitto kesti vai 50 ja jatkuu toisen ollessa sänkyyn sidottuna,nyyh nyyh pyyhin kyyneleen, kuinka nyt eteenpäin kun muistan vaan ne hyvät asiat, vaikka koko elämä oli yhtä taistelua vaarojakin täynnä ,suren jo etukäteen yksinjäämistä, onko samoja konemuksia toisilla puolisoilla.
Nämä tunteet ovatkin niin yhtä arvaamattomia, kuin Jumalan olemassa olo.
Uskomatonta onkin tuo ihmisen muisti, kun se muistaa vain nuo hyvät asiat, silloin kun on hieman erillään. Jotenkin yhdessä ollessa mekään emme päässeet eroon näistä päivittäisistä erimielisyyksistä. Mutta toisin on nyt.
..että molemmilla on niiiiiin paljon tavaraa ja muuta kamaa nurkat täynnä, että vaikka paljon yhdessä ollaan, niin melkoisen vaikeaa olisi yhteiseen tupaan muuttaa. Pitäisi ostaa aikamoinen kartano.
tärkeämpää? Luulisi, että turhasta voi luopua. Se viimeinenkin majoitus on melko pieni, ei sinne paljon kamaa mukaan mahdu!
Tavara on tarkoitettu tähän elämään ja nautittavaksi. Ja nautintoa ja tavaraa saa olla niin paljon kuin rahkeissa on varaa. Sitten kun elosi loppuu, niin se on siinä ja piste. Oli sitä tavaraa jäänyt sitten ylikin tai ei, niin se ei enää ole sinun murheesi. Anna toisten nauttia tai murehtia siitä sitten aikanaan.
jotka vastasitte kysymykseeni. Teidän vastaukset vahvistivat ennakko-olettamustani: Tässä iässä ja tänä päivänä sopivin vaihtoehto on ystäväsuhde jossa asutaan kumpikin omassa asunnossa. Yhteen muuttaminen uuden kumppanin kanssa 60 iässä on vain kaunis haave. Ei kukaan kertonut että on tämän toteuttanut. Parisuhdeasia näyttää kiinnostavan nimenomaan naisia, kun vähän aikaa sitten kysyin irtosuhteista sain paljon vastauksia miehiltä.
ei halua parisuhteeseen,kun on vapaita naisia paljon ystävyys-suhteeseen.
Se vaan tahtoo unohtua,näiltä miehiltä,että pitää kertoa avoimesti tälläisesta suhteesta,eikä narrata muita naisia.Tuskin tämä ystävänainen tykkää,jos mies etsii koko ajan muitakin.Rauhottusvat jo kun on ikääkin.
Olkoon varattu, karannut, tai vapaa.
Se on heillä verissä. Uusi saalis kiinnostaa.
Niinhän nykyisin monet naisetkin, metsästävät.
Ei ketään voi omistaa, kai jo tähän ikään mennessä sen olet oppinut.
Narrattu? Lupasiko pilvilinnoja, vai rakensitko itse?
Tiedän monia, joilla on pari-kolmekin suhdetta yhtä aikaa, ei se heitä näy haittaavan.
Siinähän on naisellakin valinnanvapaus, alkaako silti suhteeseen, tai jatkaako, vai onko mieluimmin loppuelämänsä ehkä yksin.
Koko elämähän on valintoja, eikö?
Taidat olla mies koska kuvittelet että suhde ja ystävyyssuhde on sama asia . Ei ole.
Miespuolisia ystäviä on minullakin aina ollut. Heillä on omat kumppanit. Tähän ystävyyteen EI kuulu seksi, en harrasta sitä ystävien kanssa oli sukupuoli mikä tahansa.
Pyöritin kauan kolmen naisen suhdetta, mutta alkoi käydä kaikinpuolin voimille, niin henkisesti kuin fyysisesti. Mukavaa toisaalta, kun sai kilpailuttaa naisia, mutta se naisten omistamisen halu alkoi rassata.
minäkin tein, kaksiviikkoa tyjensin kotia ,tavara vietiin kirpputorille, antiikki kauppaan osa ulkomaille köyhille lähtevään tarkoin lajiteltuna että oli hyväkuntoista,osa kaatopaikalle, ja kaiken aloitin uudestaan ostettuani uuden kodin ,nyt olisi taas tarvetta vähentää kun komerot on taas täynnä , ei tavaraa kannata jumaloida , mieluummin ottaisin sen rakkaan miehen ilman tavaroita, hyvää uutta vuotta teille ja tavaroillenne.
tekee ??? Asiasta on tietty keskusteltu, jopa moneen kertaan, mutta lopputulos ollut aina sama. Kummallakin on NIIN KOVIN PALJON todella tärkeitä tavaroita huusholli täynnä. Miten sekin nyt pitäisi ratkaista, kumman vanha ja kulunut sohva on se parempi ja mukavampi ?? Sitä kun on kymmenet vuodet omillaan elänyt, niin melkoisen vaikeaa yhtäkkiä hyväsyä kaikki, mikä on toisen omaa. Tietysti voi niinkin tehdä, että molemmat hävittävät kaikki, ja sitten pistetään kaikki uusiksi, mutta aika tyhmää sekin olisi, hävittää hyvää tavaraa...Ei se ole niin helppoa tämä asia, ei...En minä sitä tavaraa ole yläkertaan viemässä, mutta moneen asiaan on niin tottunut ja piintynyt....ja mitäs sitten, jos uusi suhdekin yllättäen katkeaisi ??
...yhteen asumaan. Jos on eronnut, tulee toki mieleen, misi on eronnut ja johtaisiko uusi yhteen muuttaminen myös eroamiseen. Voisiko kenties olle tyytyväisempi suhteeseen ja suhteessa kun ei muuta yhteen asumaan.
varmaan sitä että ei kiinosta kyseinen kumppani tarpeeksi .En ymmärrä mitä tällä rajattomalla vapaudella olis käyttöä tämän
ikäisillä ihmisillä.
Yli kuusi vuotta olen ollut yksin ja yhtäkään
hyvää puolta en siitä ajasta ole keksinyt.
Ei mitään haittais jos joku laittais vähän
jotain velvotteita elämääni.