Monkkarit?

Mitä tekisin tilanteessa, jossa tavallisesti hyvin säänöllinen kierto tyssää yhtäkkiä?

Kuukautiset on ainakin kolme-neljä viikkoa myöhässä. Viimeksi näin tapahtui kun olin raskaana (8 vuotta sitten). Muuten on olleet hyvin säännölliset.

Tietäisin, jos olisi tuttu painontunne tai pahoinvointia.

Okei, ehkä loogista olisi tehdä raskaustesti. Mutta kun sterilisaatio-operaatio on tehty jo 7 vuotta sitten!

Siis onko mahdollista, että näin nuorella ihmisellä pukkaa vaihdevuodet tosta vaan?
20930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei ne vaihdevuodet nyt noin vaan täydellä teholla ala. Pikku hiljaa, josta ekana oireena voipi olla juuri tuo mainitsemasi kiertohäiriö. Eli hormoonihäiriö. Mene lekuriin.

Äänestä
  • Jos kyseessä on vaihdevuosien ensimmäinen oire miksi on syytä mennä heti lääkärille?

    Jos ainoa oire on vuodon puuttuminen siis. Onko tämä kiertohäiriö vai normaalia. Olen esimerkiksi tupakoinut rippileiristä alkaen ja se kuulemma aikaistaa vaihdevuosia.

    Mutta mitä se lääkäri tekisi asialle, kertokaa te jotka osaatte? Siiskö hormonihoito, ja silloinko säästyisin joltain, miltä, nyt?

    Äänestä

  • 44-v kirjoitti:

    Jos kyseessä on vaihdevuosien ensimmäinen oire miksi on syytä mennä heti lääkärille?

    Jos ainoa oire on vuodon puuttuminen siis. Onko tämä kiertohäiriö vai normaalia. Olen esimerkiksi tupakoinut rippileiristä alkaen ja se kuulemma aikaistaa vaihdevuosia.

    Mutta mitä se lääkäri tekisi asialle, kertokaa te jotka osaatte? Siiskö hormonihoito, ja silloinko säästyisin joltain, miltä, nyt?

    En sanonut, että on syytä mennä lääkäriin, mutta koska en ole lääkäri eikä kukaan täällä (vaikka olisikin) voi täysin varmasti sanoa mikä sinua vaivaa, olisi asian varmistamiseksi ehkä käväistä siellä.
    Kiertohäiriö tai normaalia - ks. em. tekstini.

    Lääkäri tutkisi sinut. Ottaisi ehkä joitain hormoonikokeita ja niistä luultavasti selviäisikin se, onko kyseessä vaihdevuodet.

    Hormoonihoidosta päättää lääkäri. Ei kukaan täällä voi siihen vastata.

    Äänestä

  • myös 44 kirjoitti:

    Haluaisin sanoa viestiketjun aloittajalle, että älä piittaa tuon vastaajan tylystä tekstistä mitään. En ymmärrä, miksi tuollaiset kirjoittelee tänne? Miksi ne on täällä, jos asenne on tollanen "Ei kukaan täällä voi vastata jne"??

    Mielestäni voit elellä rauhassa, jollei mitään erityisoireita ilmene. Ihmisen systeemit on niin herkkiä, että todennäköisin syy on joko stressi tai pimeä vuodenaika!

    Ainakin tiedän täsmälleen, mitä oma lääkärini sanoisi (olen käynyt samalla parikymmentä vuotta): kolmen kuukauden väli on vielä normaalia.

    Eri asia sitten se yksityispuoli sinänsä. Ei ne sano, että turha käynti tämäkin, laskuttavat vaan mielellään. Ja teettävät kalliita kokeita.

    Iso epätasa-arvo on siinä, että joidenkin firmojen työterveys maksaa kaiken erikoislääkäreistä kierukoihin, kaiken! Tavallinen tallaaja saa miettiä tarkkaan, satsatako edes peruskäyntiin yksityisellä erikoislääkärillä. Sellaisiksi on hinnat menneet. Vai mitä mieltä olette kierukanasennuskäynnin hinnasta 1050 markkaa (siis ennen euroja tuo käynti)!?

    Äänestä

  • 47-v. kirjoitti:

    Miksi minä en saisi kirjoittaa tänne ja mikä tekstissäni on tylyä???
    Kuka pystyy osoittamaan vääräksi väittämäni, että kukaan ei täällä pysty VARMAKSI sanomaan mikä ko. henkilöä vaivaa????
    Ilman lääkärintutkimusta ei voida diagnoosia tehdä.

    Ja sinun mielestäsi hän voi elellä rauhassa?
    Jaa-a...mistäs sinä sen tiedät???

    Kaikenlaiset vuotohäiriöt ko. iässä voivat olla mitä vaan. En kuitenkaan väitä, että kyseisessä tapauksessa näin on mutta eikö olisi näin aluksi parasta käydä juttelemassa lääkärille. Niin minä tein. Vuosin n. 3 viikkoa yhteen mittaan vaikka aiemmin oli kovin säännölliset vuodot. Otettiin hormoonikokeita ja vastauksena oli, että ei mitään vakavaa, joten ei mitään lääkitystäkään mutta em. oire voi olla pientä esimakua vaihdevuosista. Kyllä minun oli hyvä olla, kun olin lekurireissun tehnyt. Voin olla huoletta eikä pienet heitot kuukautisissa sinne tai tänne enää pelota.
    Tietysti jokainen tekee sen minkä parhaaksi näkee mutta kun ao. henkilö tätä kysyi, minä vastasin.
    Anteeksi jos se ei sinua miellyttänyt. Vai oletko kysyjän lääkäri, joka tekee diagnoosin täällä palstalla?? :-))) tuskin et...eli...se siitä

    Äänestä

  • 47-v. kirjoitti:

    Haluaisin sanoa viestiketjun aloittajalle, että älä piittaa tuon vastaajan tylystä tekstistä mitään. En ymmärrä, miksi tuollaiset kirjoittelee tänne? Miksi ne on täällä, jos asenne on tollanen "Ei kukaan täällä voi vastata jne"??

    Mielestäni voit elellä rauhassa, jollei mitään erityisoireita ilmene. Ihmisen systeemit on niin herkkiä, että todennäköisin syy on joko stressi tai pimeä vuodenaika!

    Ainakin tiedän täsmälleen, mitä oma lääkärini sanoisi (olen käynyt samalla parikymmentä vuotta): kolmen kuukauden väli on vielä normaalia.

    Eri asia sitten se yksityispuoli sinänsä. Ei ne sano, että turha käynti tämäkin, laskuttavat vaan mielellään. Ja teettävät kalliita kokeita.

    Iso epätasa-arvo on siinä, että joidenkin firmojen työterveys maksaa kaiken erikoislääkäreistä kierukoihin, kaiken! Tavallinen tallaaja saa miettiä tarkkaan, satsatako edes peruskäyntiin yksityisellä erikoislääkärillä. Sellaisiksi on hinnat menneet. Vai mitä mieltä olette kierukanasennuskäynnin hinnasta 1050 markkaa (siis ennen euroja tuo käynti)!?

    Mua ilahdutti sun vastaukses. Tollainen asenne pitäs ollakin jos tänne kirjoittelee.

    Pystytkö sanoon, mikä mulla on kun yhdynnän jälkeen mun on pari seuraavaa päivää alavatsa kipee navan alapuolelta. Sellainen tylppä jomottava kipu. Samallalailla kuukautisten jälkeen. Kuukautiset on tullu kauheen runsaiks, hyytymiä ja sellaisia.

    Lekuriin tarviis mennä mut kun ei kerkii.

    Äänestä

  • 48 v. kirjoitti:

    Kukaan TÄÄLLÄ ei pysty sanomaan mikä sinua vaivaa.

    Äänestä

Luin koko ketjun ja olen sitä mieltä, että tosiaan kolmen viikon viiveelle gynekologi oikeasti vain pyhähtäisi. Ja jos on yksityinen, pitäisi sen omana tietonaan ja teettäisi jonkun kokeen ja laskuttaisi tavalliseen tapaan.

Lääkärit tietävät hyvin, miten herkkä kiertorytmi on. Siis tarkoitan, että he tietävät sen paremmin kuin naiset yleensä itse.

Opiskeluaikana luennoi professori, että kaiken huippu oli nainen, joka tuli vastaanotolle, kun vuoto oli joitain tunteja myöhässä.

Odottelisin rauhassa yli seuraavan oletetun vuotoajan, mutta tekisin raskaustestin varmuuden vuoksi heti.

Äänestä
  • Onko noin tosiaan??
    Olen 46 vuotias ja n. vuosi sitten minun kuukautiseni olivat n. 5 vko myöhässä ja menin lekurille. Aina niin säännölliset kuukautiset siis jäivät pois ja ajattelin,e ttä nyt ne pahat vuodet ovat alkamassa. Lekuri vaikutti huolettomalta mutta ultrasi kuitenkin minut. Ja onneksi teki sen. Kohdussani oli kasvain , joka poistettiin. Onneksi hyvälaatuinen kuitenkin. En kyllä mielestäni mennyt turhaan lekuriin.

    Äänestä

  • emma kirjoitti:

    Onko noin tosiaan??

    Sanoisin tähän, että onneksesi sattui vuotohäiriö, että tulit menneeksi lääkärille.

    Todennäköisimmin kasvaimella ei ollut mitään tekemistä kuukautisten kanssa. Tuonikäisellä on hyvin tavallista, että kierto muuttuu ja heittelee. Samoin kasvaimia löytyy usein.

    Edelleen väitän, että vuodon viipyminen keski-ikäisellä ei ole akuutti hätä (jollei ole vahinkoraskaus).

    Koululääkäri taas kertoo samaa lukioikäisille, ja haluaa toppuutella etteivät tilailisi aikoja lääkärille jonkun muutaman viikon myöhästelyn takia (jos raskauden mahdollisuus on nolla).

    Eli molemmissa päissä naisen hedelmällistä aikaa on vuotohäiriöt äärimmäisen tavallisia!

    Äänestä

  • Hoituri kirjoitti:

    Sanonpa minäkin oman kantani tähän keskusteluun. En ymmärrä ollenkaan miksi ammatti-ihminen väheksyy ja jotenkin "kieltää" menemästä lääkärille. Onkohan tuo oikein viisasta? Joskus saatta olla niin, että meneekin liian myöhään. Ai, mistäkö tiedän?? Olen itse hoitusu ja ollut alalla jo 30 vuotta. Noin 7 vuotta sitten kärsin minäkin vuotohäiriöstä (monenmoisista) . Ekaksi todettiin kysta ja parin kuukauden kuluttua kohtusyöpä. Taisin mennä silti turhaan lääkärille, vai????

    Äänestä

  • myös hoitsu kirjoitti:

    Kyllä minuakin ärsyttää "mene lääkäriin"-kommentit. Yhtä älytöntä on ruveta inttämään toisten kirjoittajien kanssa. Eikö jokainen kirjoita tänne kuullakseen tavallisten ihmisten mielipiteitä eikä saadakseen takuuvarman diagnoosin ammattilaiselta?

    Äänestä

  • vaivaton kirjoitti:

    Tuo nyt oli älyttömintä mitä tässsä keskustelussa on käyty. Eli sun mielestä lääkäriin ei kannata mennä???
    Pitäisihän aikuisen ihmisen nyt tajuta, että lääkäri on ainoa , joka tietää varman diagnoosin. Tottakai täällä saa kysyä toisten mielipiteitä mutta he eivät ole asinatuntijoita ja jotkut vaivat nyt vaan ovat (ainakin kun eka kertaa esiintyvät) sellaisia, että tarviivat lääkärintutkimuksen. Kuka täällä on antanut takuuvarman diagnoosin?? Minä en ainakaan vaan sanoin,e ttä kukaan täällä ei siihen pysty.

    Äänestä

  • vaivaton kirjoitti:

    Kyllä minuakin ärsyttää "mene lääkäriin"-kommentit. Yhtä älytöntä on ruveta inttämään toisten kirjoittajien kanssa. Eikö jokainen kirjoita tänne kuullakseen tavallisten ihmisten mielipiteitä eikä saadakseen takuuvarman diagnoosin ammattilaiselta?

    Täällä tosiaan näyttää yksi nimimerkki inttävän inttämistään. Asiansa on jo selvä, mutta inttäminen jatkuu.

    Tarkoitin ja pyysin aloituskysymyksissäni juuri tuota, mitä kuvailet: tavallisten ihmisten kokemusperäisiä kertomuksia ja kommentteja. Emme me kaikki ole esimerkiksi naisvaltaisella alalla suurkaupungissa, että oltais välittömässä kontaktissa moniin ihmisiin ja "suureen maailmaan" niin, että voisi noin vain vaikka työkaverilta kahvipöydässä kysäistä.

    Mutta lääkäreiden olemassaolosta me maalaisjuntitkin ollaan jo kuultu. Sitä "tietoa" emme tule täältä hakemaan.

    Anteeksi että vastasin, kun kysyit.

    Jos et alapäätäsi tutkituta, niin tutkituta sitten yläpääsi. Siellä taitaa olla jotain vuotoa. Niin moukkamaisia ovat juttusi ja ilkeitä toisille kirjoittajille, jotka yrittävät auttaa.

    Äänestä

  • 44-v kirjoitti:

    Täällä tosiaan näyttää yksi nimimerkki inttävän inttämistään. Asiansa on jo selvä, mutta inttäminen jatkuu.

    Tarkoitin ja pyysin aloituskysymyksissäni juuri tuota, mitä kuvailet: tavallisten ihmisten kokemusperäisiä kertomuksia ja kommentteja. Emme me kaikki ole esimerkiksi naisvaltaisella alalla suurkaupungissa, että oltais välittömässä kontaktissa moniin ihmisiin ja "suureen maailmaan" niin, että voisi noin vain vaikka työkaverilta kahvipöydässä kysäistä.

    Mutta lääkäreiden olemassaolosta me maalaisjuntitkin ollaan jo kuultu. Sitä "tietoa" emme tule täältä hakemaan.

    edelliseen vielä. Luin juttusi uudelleen ja sinä kyllä kysyt "mitä tekisin..." ET KYSELE MITÄÄN KOKEMUSPERÄISTÄ. sit kun joku antaa neuvoa alat piruilemaan täällä. Et näköjään tiedä edes itsekään mitä kysyt !!
    Hei haloo:HÄPEÄ

    Äänestä

  • excursio kirjoitti:

    Mikä sanavalintani on nyt sinua loukannut? En ole vastuussa muiden kirjoittelusta täällä. Ja vaikka en kirjoittanut isoilla kirjaimilla "saisinko kokemusperäistä kommenttia" on se selvää tällaisilla kansan palstoilla! Se kuuluu jokaiseen kysymykseen oletettuna!

    Onnittelut, kun keksit ihan nimimerkkiäkin vaihdella, useaan kertaan. Mahtavaa hengen lentoa!

    Olin oikeassa: aivan outoa kirjoittelua. Et ymmärrä lukemaasi. Tähän päivään asti olen aina käyttänyt tätä nimimerkkiä. Minun ei tartte sitä vaihdella. Mutta kivat sulle. Ei helmiä sioille.

    Ei, ei excursio ole sama henkilö kuin myös 44. Olet varmasti oikeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

44-v kirjoitti:

Mitä tekisin tilanteessa, jossa tavallisesti hyvin säänöllinen kierto tyssää yhtäkkiä?

Kuukautiset on ainakin kolme-neljä viikkoa myöhässä. Viimeksi näin tapahtui kun olin raskaana (8 vuotta sitten). Muuten on olleet hyvin säännölliset.

Tietäisin, jos olisi tuttu painontunne tai pahoinvointia.

Okei, ehkä loogista olisi tehdä raskaustesti. Mutta kun sterilisaatio-operaatio on tehty jo 7 vuotta sitten!

Siis onko mahdollista, että näin nuorella ihmisellä pukkaa vaihdevuodet tosta vaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu