RASKAANA? :((

Moi!

Olen 22-vuotias naisenalku joka juuri laskeskeli että menkat ovat sellaiset kaksi viikkoa myöhässä.

PANIIKKI.

Nimittäin.
Harrastin seksiä viimeksi noin 2,5 kk sitten. Tällöin söin pillereitä.
menkat tulivat ihan normaalisti, tai tämä välivuoto.
25.11 uusin pillerireseptini, ja koska en ollut lääkärille aikaa aikaisemmin saanut ja menkkani olivat juuri loppuneet (eli siis seitsemän päivän tauko oli venynyt) lääkäri neuvoi minua odottamaan seuraavia kuukautisia, ja aloittamaan pillerit silloin vasta uudestaan.

ja nyt olen odotellut! menkkoja ei näy eikä kuulu, ja mielessä pyörii tuhat kysymystä

-jos ihminen tulee raskaaksi pillereiden aikana, jääkö silloinenkin välivuoto pois? voiko olla mahdollista, että olen tullut raskaaksi, välivuoto on tullut normaalisti, ja nyt, kun pillereiden käytössä tuli tauko, omat menkkani jäivät pois kertoakseen raskaudesta?

-JOS on käynyt niin, että olen raskaana (mihin en todellakaan ole valmis), kuinka nopeasti on mahdollista saada raskauden keskeytys?
viimeinen takarajahan on 12 raskausviikkoa, mahdollinen raskaaksi tulo minulla tapahtui kymmenen viikkoa sitten

-ja mitä eniten toivon, voisiko kyseessä olla vain hormonaalinen epätasapaino pillereiden poisjäätyä, menkat antavat odottaa itseään?

testi tehdään ylihuomenna, jouluaattona en uskalla. oli pakko vaan vähän purkaa tänne. pelottaa ja hämmentää paljon, koska muistan unohtaneeni muutaman pillerin, joten mahdollisuus ainakin periaatteessa on.
olisihan mulla nyt jotain oireita jo pitänyt olla, vai? äh, ehkä toivon että joku sanoo jotain järkevää, toivottavasti en huomista aattoa vain tärise jännityksestä...

hyvää joulua ja kiitos jo etukäteen!
1465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koska ei ole aavistustakaan kauanko menee, että pääsee raskaudenkeskeytykseen (kiiretapauksissa varmaan hyvinkin nopeasti), jätän siihen vastaamatta.

"-jos ihminen tulee raskaaksi pillereiden aikana, jääkö silloinenkin välivuoto pois? voiko olla mahdollista, että olen tullut raskaaksi, välivuoto on tullut normaalisti, ja nyt, kun pillereiden käytössä tuli tauko, omat menkkani jäivät pois kertoakseen raskaudesta?"

Tyhjennysvuoto (jota oletan sinun tarkoittavan välivuodolla) ei jää välttämättä pois. Siitä ei suoraan voi päätellä, etteikö olisi raskaana. Aivan kuten kuukautisetkin voivat tulla raskauden aikana, myös tyhjennysvuoto voi.

"-ja mitä eniten toivon, voisiko kyseessä olla vain hormonaalinen epätasapaino pillereiden poisjäätyä, menkat antavat odottaa itseään?"

Erittäin todennäköistä, että juuri tästä on kyse. Kroppa menee aika monella täysin sekaisin pillereiden lopettamisen jälkeen eikä oma hormonitoiminta käynnisty ollenkaan, jolloin kuukautisetkaan eivät ala.

"olisihan mulla nyt jotain oireita jo pitänyt olla, vai?"

Ei välttämättä. Ei kaikille tule raskausoireita.


Tosin nyt kai oletkin jo testin tehnyt. Miten kävi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cocos kirjoitti:

Moi!

Olen 22-vuotias naisenalku joka juuri laskeskeli että menkat ovat sellaiset kaksi viikkoa myöhässä.

PANIIKKI.

Nimittäin.
Harrastin seksiä viimeksi noin 2,5 kk sitten. Tällöin söin pillereitä.
menkat tulivat ihan normaalisti, tai tämä välivuoto.
25.11 uusin pillerireseptini, ja koska en ollut lääkärille aikaa aikaisemmin saanut ja menkkani olivat juuri loppuneet (eli siis seitsemän päivän tauko oli venynyt) lääkäri neuvoi minua odottamaan seuraavia kuukautisia, ja aloittamaan pillerit silloin vasta uudestaan.

ja nyt olen odotellut! menkkoja ei näy eikä kuulu, ja mielessä pyörii tuhat kysymystä

-jos ihminen tulee raskaaksi pillereiden aikana, jääkö silloinenkin välivuoto pois? voiko olla mahdollista, että olen tullut raskaaksi, välivuoto on tullut normaalisti, ja nyt, kun pillereiden käytössä tuli tauko, omat menkkani jäivät pois kertoakseen raskaudesta?

-JOS on käynyt niin, että olen raskaana (mihin en todellakaan ole valmis), kuinka nopeasti on mahdollista saada raskauden keskeytys?
viimeinen takarajahan on 12 raskausviikkoa, mahdollinen raskaaksi tulo minulla tapahtui kymmenen viikkoa sitten

-ja mitä eniten toivon, voisiko kyseessä olla vain hormonaalinen epätasapaino pillereiden poisjäätyä, menkat antavat odottaa itseään?

testi tehdään ylihuomenna, jouluaattona en uskalla. oli pakko vaan vähän purkaa tänne. pelottaa ja hämmentää paljon, koska muistan unohtaneeni muutaman pillerin, joten mahdollisuus ainakin periaatteessa on.
olisihan mulla nyt jotain oireita jo pitänyt olla, vai? äh, ehkä toivon että joku sanoo jotain järkevää, toivottavasti en huomista aattoa vain tärise jännityksestä...

hyvää joulua ja kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu