Sadepäivä

KumiKati

Sadepäivä

Lueskelin internetin keskustelupalstan kirjoituksia, ihmettelin kuinka paljon ihmiset olivat jättäneet viestejä housuihin pissaamisesta. Kieltämättä ajatuksessa että julkisella paikalla pissat pääsisivät vahingossa housuihin oli jotain jännittävää. Ajatus oli jännittävä, tuskin käytäntö olisi kiva jos ihmiset tuijottaisivat housujen kastuessa. Tietysti asianhan voisi tietysti hoitaa siten että muut ei huomaisi jos pukeutuisi veden pitävästi. Nythän olisi mitä parhain ilma nauttia sadepäivästä ja lähteä sadeasussa ulkoilemaan.

Oli satanut jo useamman päivän, syksy oli jo pitkällä. Katsoin ikkunasta ulos ja sade jatkui edelleen voimakkaana, tuuli antoi myös omat syksyn merkit. Päätin järjestää itseaiheutetun pissa vahingon julkisella paikalla mutta siten että kukaan ei voisi huomata sitä. Otin jääkaapista purkin menua ja join nopeasti muutaman lasillisen, käteni vapisivat jännityksestä.

Mietin hetken mitä pukisin ylleni, asun piti suojata sateelta ja "pissavahingon" seurauksilta. Ensimmäiseksi laitoin jalkaan mustat kumi pyöräilyhousut, pyöräilyhousujen päälle laitoin kumisen korsetin ja jalkoihin pitkät pyöräilyhousujen lahkeiden päälle ylettyvät kumiset sukat jotka kiinnitin korsetin sukkanauhoihin. Oli jännittävä pukeutua pitkästä aikaa tuhmasti, ihonmyötäiseen kumiin.

Päätin vielä suojata kädet sateelta pitkillä, lähes kainaloihin ylettyvillä kumikäsineillä. En halunnut laittaa mitään tavallisia vaatteita ja puin kaiken päälle vielä mustan kumisen kissapuvun. Kissapuvussa oli kiinteät sukat ja poolokaulus, asukokonaisuus oli taatusti molemmin puolin vedenpitävä. Ilmassa leijui kumin tuoksu ja asusta kuului liikkuessa voimakas nariseva ääni, uskoin kuitenkin kumin narinan jäävän sadepuvun kahinalle toiseksi.

Minusta tuntui että kissapuku pitää vielä kiilloittaa suihkeella vaikka se jääkin sadepuvun alle. Suihkuttelin kiilloitussuihketta puvun pintaan ja katselin tulosta peilistä. Puvun pinnasta heijastuva valo paljasti selvästi alla olevat asut, varsinkin sukkanauhat näkyivät selvinä kohoumina.

Jatkoin pukemista näkyvien vaatteiden osalta. Laitoin punaiset sadehousut jalkaan, nostin lahkeita hieman ylös jotta sain vihreät saappaat jalkaani ja housun lahkeet saappaan varren päälle. Puin vielä punaisen sadetakin ylleni ja suljin vetoketjun huolellisesti ylös saakka. Kateselin peilistä käsiäni, olisi paremman näköinen jos laittaisin käsiini punaiset vinyylimuovista valmistetut käsineet. Onneksi käsineet löytyivät helposti. Vedin sadetakin hihoja ylös saadakseni lähes kyynerpäihin saakka ulottuvat muovikäsineiden varret sadetakin hihojen alle. Kaikki ylläni olevat asut olivat pelkkää vedenpitävää muovia ja kumia, ulos sateeseen meno tuntuu syntisen jännittävälle. Kokonaisuuden rikkoi vain vihreät kumisaappaat, kunpa omistaisin asuun sopivat punaiset.

Menin keittiöön ja join loput mehupurkista, pidin hieman taukoa ja mietin paljonko pitäisi juoda että olisi sopiva määrä. Päätin varmistaa nopean pissahädän ja join vielä hieman vettä, maha tuntui turpoavan mutta pakottava virtsaamis tarve antoi vielä odottaa. Päätin kuitenkin lähteä jo ulkoilemaan.

Onneksi satoi ihan reilusti, nostin hupun hiuksieni suojaksi. Ylläni oleva asu näytti varmasti aika luonnolliselle, muovikäsineet eivät aivan tavalliseen sadevarustuksen tietenkään kuuluneet mutta en antanut asian haitata. Ihmisiä ei ollut liikkeellä kovin paljon, luultavastikin kurjan ilman vuoksi. Tuntui upealta kun sadevaatteet kastuivat, vesipisarat valuivat muovista sadeasun pintaa pitkin ja itse pysyi täysin kuivana. En tiedä osasivatko muut nauttia sateesta mutta vaikutti että olin ulkona liikkuvista ihmisistä ainoa hyväntuulinen.

Kuljin pitkin katuja katsellen näyteikkunoita ja mietin että miten voisin juoda lisää kun tuntui ettei kunnon pissahätä tule ollenkaan. Ehkäpä voisin käydä ostamassa jotain juotavaa, vaihdoin suunnan kohti läheistä markettia. Astelin sateesta kaupan suojaan, työnsin hupun pois hiuksieni päältä. Käsineiden riisuminen ei ollut mahdollista, ainakin pitkät kumikäsineet oli kissapuvun hihojen alla ja niiden riisuminen ei onnistuisi ilman kissapuvunkin riisumista. Toisaalta se teki olosta erityisen jännittävän. Katselin hieman ympärilleni, kaupassa oli muutama muukin sadeasuun pukeutunut asiakas.

Kävellessä kohti ruokaosastoa harhauduin kenkäosastolle ja katseeni osui punaisiin kumisaappaisiin. Kävelin hitaasti saappaiden luo, hengitys huohottaen otin yhden saappaan käteeni. Katsoin hetken omia vihreitä saappaita, ne eivät oikein sopineet uuteen sadepukuuni värinkään vuoksi. Lisäksi ne olivat hieman kuluneet ja selvästi vanhemmatkin kuin uusi sadepukuni. Käsineeni olivat taas täsmälleen saman sävyiset kuin kaupan saappaatkin.

Katselin ympärilleni nopeasti vilkuillen. Lähistöllä ei ollut muita, päätin sovittaa jalkaani uusia saappaita. Etsin käsiini oikean kokoni, istuin tuolille. Katsoin vielä ympärilleni varmistaakseni ettei ketään ollut tullut paikalle. Otin vihreät saappaat jalastani ja siirsin ne syrjään. Laitoin nopeasti punaiset kumisaappaat jalkaani ettei kukaan ehtisi huomaamaan sukkiani. Menin peilin eteen ihastelemaan asuani, nyt kaikki päälläni näkyvissä olevat asut olivat punaista muovia ja kumia, niiden alla salaisuutena pelkkää vartaloa tiukasti myötäilevää mustaa kiiltävää kumia. Mietin hetken päästäisinkö pissan jo tulemaan.

Ikäväkseni viereeni tuli muitakin kenkien katselijoita ja ajatus pissaamisesta muiden läsnä ollessa tuntui hävettävälle. Odotin että voisin rauhassa vaihtaa omat saappaat jalkaani mutta kun tilaisuutta ei tullut niin päätin käydä ensin hankkimassa mehut. Minua ei huvittanut paljastaa kenellekään ulkopuoliselle sadeasun alla olevaa kumiasua, ei edes sukkia. Kuljin kohti ruokaosastoa, etsin käsiini muutaman pillimehun. Mehujen ostamisesta seurasi jännittävä tehtävä, kassalla jouduin selviämään maksusta käsineet kädessä. Etsin rahapussista muutaman kolikon valmiiksi jotta maksu kävisi helposti, etsin lyhimmän jonon ja kävelin sen perään. Mietin että seuraavaksi olisi varmaan viisainta mennä sellaiseen paikkaan missä saisin tehdä "pissavahinkoni" omassa rauhassa muiden häiritsemättä. Lisäksi taakseni alkoi tulla jonoa ja minulle tuli kiusallinen tunne "ihmiset tuijottavat".

Kun maksuvuoroni tuli nostin mehupurkit liukuhihnalle ja maksoin ostokset mahdollisimman luonnollisesti. Odotin kassaneidiltä jotain kommenttia, "siellä taitaa sataa" tai "olet näköjään varustautunut kunnolla sadetta vastaan" mutta mitään tavallisesta poikkeavaa ei tapahtunutkaan. Ilmeisesti kassoilla ei ole tapana puhua asiakkaiden kanssa turhia. Otin käsiini mehut ja lähdin pois.

Samalla varashälytin portti alkoi hälyyttämään ja muistin punaiset kumisaappaat jalassani. Vartija oli nopeasti vierelläni, en tiennyt mitä pitäisi tehdä. Hetki tuntui ikuisuudelta, kunnes vartija pyysi minut mukaansa. Hän näytti kädellä suunnan minne minun piti mennä. Pääsimme jonnekin toimistohuoneeseen, jäin vapisten seisomaan keskelle lattiaa, vartija istui tuolille. Olimme virkapukuisen miesvartijan kanssa kahden. Lopulta vartija rikkoi hiljaisuuden ja kysyi "unohtuiko sinulla maksaa jotain?".

Kohotin sadehousun lahjetta ja näytin saapasta vartijalle. Samalla selitin että minulla jäi vahingossa nämä saappaat jalkaan kun sovitin niitä ja omani jäi kenkäosastolle. Vartija pyysi minut istumaan, sadevaatteiden kahina kuulosti luonnottoman suurelle hiljaisessa huoneessa. Vartija oli pitkään hiljaa kunnes jälleen rikkoi hiljaisuuden, "eli sinä jätit meille vanhat saappaat ja otit hyllystä itselle uudet tilalle". Tunsin hikipisaroiden kohoavan otsalleni, millaisen ansan järjestinkään itselleni? Yritin vakuuttaa että olin tosissaan tehnyt kaiken vahingossa mutta en saanut vartijaa vakuuttuneeksi. Kaiken lisäksi pissahätä alkoi kiusata.

Vartija pyysi riisumaan saappaat, katselin nopeasti ympärilleni kuin varmistaakseni ettei kukaan näe. Otin saappaan nilkasta kiinni ja vedin ensin vasemman ja sitten oikean jalan saappaan jalasta, ojensin saappaat vartijalle, samalla kumiset sukkani jäivät täysin ilman näkösuojaa. Vartija tarkisti saappaat ja ihmetteli etten vaivautunut edes poistamaan tuoteselosteita, hän epäili että olin halunnutkin "jäädä kiinni varkaudesta". Seuraavaksi hän epäili että olisin halukas selvittämään asian tarjoamalla seksiä. Tuijotin sanattomana vartijaa.

Vartija otti vyötäröltä käsiraudat, hän pyysi minua ojentamaan kädet. En tehnyt elettäkään totellakseen, siitä huolimatta vartija lukitsi käteni selkäpuolelle käsirautoihin silmän räpäyksessä. Vartija piti käsistäni kiinni ja kiinnitti ensimmäisen kerran huomionsa minun pukeutumiseen. "Sulla on kivat käsineet, taitaa olla hyvät näin sateella?". En vastannut, vartija jatkoi. "Et kai ole piilottanut tänne takin alle mitään". Samalla hän puristeli rintojani ja tunnusteli vartaloani kuin etsiäkseen jotain. Myös takapuoli tuntui olevan erityisen tarkan tutkinnan kohteena. Vartija sanoi joutuvansa tarkistamaan vaatteeni paremmin ja hän alkoi avaamaan minulta sadetakkia. Vartija katsoi yllättyneenä kumista asuani, "mitä sulla on päällä, onko tää kumia?"

Pelosta vavisten nyökkäsin päätä, vartija riisui sadetakin päältäni niin paljon kuin käsiraudat antoivat mahdollisuuden. Vartijan kädet tunnustelivat kissapuvun kiiltävää pintaa. Pian hän huomasi kumiset sukkanikin ja ihmetteli ettei minulla ole kuin kumia sadevaatteiden alla. Pyysin vartijaa päästämään minut menemään, pissahätäni alkoi olla armoton ja en halunnut laskea housuihin vartijan läsnä ollessa ja varsinkaan käpälöidessä minua. Vartija pyysi anteeksi käytöstään, hän kertoi että monet naiset ovat hulluna vartijan virka-asuun ja tällaista sattuu silloin tällöin. Vartija vapautti minut käsiraudoista ja sovimme että unohdamme asian molemmin puolin. Huokaisin helpotuksesta ja suljin sadetakin.

Juuri kun olin saanut sadetakin suljettua vartija kysyi vielä minulta "onko sulla kumihousutkin siellä sadevaatteiden alla?". Vastasin vain epämääräisesti että "taitaa olla", vartija harmitteli ettei päässyt näkemään housujani ja ehkäpä myös riisumaan niitä. Taisin itsekin kiihottua vartijan innostuksesta kumiin, hetken mielijohteesta päätin laskea sadehousut polviin, nostin takin helmaa ja pyllistin vartijalle jotta hän saisi nähdä pienen vilauksen mustan kiiltävän kumin verhoamasta takamuksestani. Nopea pyllistys oli kuitenkin liikaa pidätyskyvylleni ja pieni lirahdus pissaa pääsi housuihin ja kasteli haaruksen, saman aikaisesti olin kuulevani vartijan syvän huokauksen. Nostin nopeasti housut takaisin, korjasin takin helman suoraksi. Tunsin kumin myötäilevän ympärilläni kiihkeän hengityksen tahdissa. Lopulta sain vaikeroiden kysyttyä vartijalta lupaa poistua.

Myönteisen luvan saatuani ryntäsin toimistosta ulos, punaiset saappaat jäivät toimiston lattialle ja lähdin astelemaan pelkät sukat jalassa kohti kenkäosastoa ja omia saappaita. En kiinnittänyt muihin huomiota, pääasia että selvisin ilman varkaussyytettä. Kenkäosastolta löytyi omat saappaani, laitoin ne nopeasti jalkaani ja samalla jälleen tunsin kuinka pieni liraus pääsi karkaamaan kumisten housujen sisään. Päätin kiirehtiä ja toivoin että pystyisin pidättelemään pissaa kotiin asti, en halunnut enää lisä jännitystä. Juuri kun olin poistumassa ulko-ovesta niin vartija juoksi perässäni ja pyysi minua pysähtymään.

Kymmenet ihmiset kääntyivät katsomaan minua, lisäksi pelästyin mitä asiaa vartijalla oli vielä minulle. Vartija ojensi minulle toimistoon unohtuneet mehut, samalla tunsin kuinka pissa pääsee taas karkaamaan. En pystynyt oikein keskittymään mitä vartija minulle sanoi, yritin vain kaikin voimin pidätellä pissan tuloa. Paine rakossani alkoi olemaan sietämätön, selitin vartijalle että mun on pakko mennä. Vartija kysyi kuiskaten ettei kukaan ympärillämme olevista ihmisistä kuulisi "oletko varma että et halua mitään?". Jostain syystä kysymys tuntui järjettömän kiihottavalta.

En pystynyt enää pidättelemään lainkaan, pissat pääsivät valtavalla paineella housuihin. Seisoin jähmettyneenä paikoillaan toivoen tilanteen olevan nopeasti ohi ja asuni pitävän kaiken nesteen sisällään. Vartija tuijotti minua ja odotti vastausta kysymykseensä. Tunsin kuinka housuni pullistuivat haaroista ja pissa alkoi valumaan reisiä ja sääriä pitkin kohti varpaita. Toivoin vain ettei vartija eikä kukaan muukaan aavistanut mitä tapahtui. Kuiskasin vartijalle "jutellaan joskus toisten" ja lähdin varovaisin askelein kävelemään ulko-oven suuntaan. Oli helpottava tunne päästä ulos sateeseen...

10

9462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kumimies

      Tervetuloa takaisin, Kati! Laitoin sinulle sähköpostia...

    • Tarinoitsija

      Terve Kati!

      Kylläpä kirjoitit oikein mukavan tarinan. Siinä oli yllättävä käänne, joka ei olisi mieleeni heti tullutkaan. Jäin jopa jännittämään "puolestasi", mitenkä siinä lopulta käy!

      Haluaisitko antaa tarinasi tarinakirjaston aarteiden joukkoon? Jos näin, niin laita mailia tulemaan!

      Tarinoitsija

    • Make

      Oli kivaa että palasit kirjoittamaa, oli todella hyva tarina

    • Kumikarhu

      En ole koskaan pitänyt kumin yhteydessä pissatouhuista, ne ovat kaksi eri asiaa. Kuka nyt kivoja kumiasuja kusella sotkee...

    • Rubberboy

      Oikein hyviä tarinan aineksia olit keittänyt kokoon, mielenkiinto säilyi loppuun asti. Kiva kun ryhdyit taas kirjoittelemaan...

    • beb

      Ihana, tätä on pakko kokeilla joskus.Hmm... farkkuihinkin on hauska pissata julkisella paikalla:)

    • sadehousu

      kyllä homma on näin kiihoittavaa...toimit oikein..voiko sinulle mailata?

      • Anonyymi

        Voit työntää mailan perseesees pelle


    • ellu

      impesilli...

    • Anonyymi

      Hyvä juttu.

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe