Olen jo pitkään halunnut kertoa kokemuksiani jollekkin/joillekkin ihmisille. Jos voitte jossain vaiheessa julkaista kokemukseni, en panisi sitä pahakseni. Päinvastoin. Jos julkaisette tämän joskus, voitte puolestani (jos tarve vaatii) muokata kirjoitusvirheet ynnä muut sopimattomat jutut ;D.
Olen 24 vuotias mies Jyväskylästä. Olen aivan tervejärkinen kaveri. Kerron teille kokemuksistani eräällä rannalla joka sijaitsee Joutsassa. Kyseisen rannan nimi on Koiviston ranta. Se on Joutsan Mieskonmäessä sijaitseva uimaranta. En ole ottanut sen paikan historiasta paljoakaan selvää. Lapsuuden kotini, jossa äitini vieläkin sisarusteni kanssa asuu, sijaitsee rannasta noin 2 kilometrin päässä.
Lapsuuteni kesinä vietimme paljon aikaa kyseisellä rannalla, enkä koskaan ole siellä periaatteessa pelännyt. Kirjoitan kolme tapahtumaa, jotka aina ovat sattuneet tällä rannalla. En aiemmin ole osannut yhdistää niitä kaikkia, mutta kun nyt tarkemmin aloin miettimään. Aina siellä yöpyessäni, siellä on jotain kummallista tapahtunut. Ensimmäisessä tapahtumassa ei periaatteessa tapahdu paljon mitään karmivaa, mutta kerron sen silti, koska se liittyy olennaisesti kahteen muuhun.
Olin noin 14 vuotias, ja olimme serkkuni sekä veljeni kanssa huvikseen yötä sillä rannalla. Olimme kalastaneet koko päivän ja illalla paistoimme nuotiolla makkaraa. Siinä tarinoimme ja makkarat syötyämme veljeni pystytti teltan. Menimme telttaan pitkäksemme ja puhuimme niitä näitä. Emme kertoilleet mitään kauhutarinoita tai mitään sellaista joka olisi saattanut laittaa mielikuvituksemme liikkeelle.
Vähän aikaa siinä oltuamme, veljeni (silloin 26) nousi kauhuissaan ylös ja avasi nopeasti teltan suuaukon ylös ampaisten pihalle. Kysyin häneltä mikä nyt on ja hän käski minun olla hiljaa ja kuunnella. Menin itsekin pihalle katsomaan ja kuuntelemaan mikä siellä oikein on. En kuullut mitään. Veljeni vakuutti serkulle ja minulle kuulleensa kuin joku olisi kävellyt pihalla. Itse en silloin kuullut mitään. Jatkoimme jonkin ajan päästä nukkumista ja loppu yö sujuikin sitten aivan rauhallisesti. Silloin en välittänyt siitä oikestaan yhtään, koska luulin veljeni vain ylireagoineen tai kuulleen jonkin eläimen liikkuvan pihalla. En muista sitä kuuliko serkkuni silloin mitään.
Toinen tapaus tapahtui samalla rannalla, mutta talvella ja noin 8 vuotta myöhemmin.
Olimme serkkuni (sama mies) kanssa kahdestaan kalareissulla. Tarkoituksemme oli pilkkiä päivä ja nukkua laavussa joka oli rakennettu rannalle jokin vuosi ensimmäisen tapauksen jälkeen. Mukanamme oli yksi makuupussi ja pari peittoa, koska toista makuupussia ei ollut. Laavu joka rannalla on, on sinänsä tarkoitettu vain kesäkäyttöön. Siinä ei ole ovea, vain oviaukko. Eikä sisälle pysty tekemään tulia, vain ulkopuolelle.
Aikamme pilkittyä alkoi jo ilta pimenemään ja suuntasimme kohti rantaa. Rannalla teimme tulet, söimme leipiä ja makkaraa ja joimme kahvia. Koko rannalle tulo oli vaivalloista koska tietä ei ollut aurattu. Puhuimme niitä näitä, mitä nyt miehet yleensä keskenään puhuvatkaan, ja polttelimme savukkeita. Oli kova pakkanen, mutta olimme pukeneet lämpimästi päälle. Kello alkoi jo olemaan paljon ja molempia alkoi väsyttämään. Emme olleet puhuneet mistään yliluonnollisista asioista, edes siitä mikä tapahtui rannalla ollessamme lapsia, koska sen asian molemmat olimme jo heittäneet mielestämme, koska kumpikaan meistä ei yksinkertaisesti noteerannut sitä sen kummemmin. Lähinnä puhuimme naisista, ja vielä kerran naisista, koska molemmilla oli niissä asioissa huolia. Joka tapauksessa lisäsimme reilusti puita nuotioon, että se edes vähän toisi lämpöä sisälle laavuun, ja siksi ettei se heti sammuisi. Tuli paloi komeasti ja serkkuni meni peittojen alle makoilemaan. Itse menin makuupussiin koska se oli aika pieni ja olen pienempikokoinen.
Tuijotin taivaalle katsoen tähtiä ja toivotin serkulleni hyvää yötä. Oli mukava olo ja nautin pienestä eräretkestämme. Yhtäkkiä havahduimme siihen, kun kuulimme jonkun kävelevän aivan laavun vieressä. Kuulosti aivan siltä kuin joku olisi kävellyt isot saappaat jalassa pakkashangella laavun vieressä! Säikähdin aivan sairaasti ja kirosin. Molemmat nousivat melkein salamana ylös. Itselläni oli vaikeuksia koska olin makuupussissa. Otin kirveen vierestäni ja pidin sitä käsissäni, puristaen sen vartta rystyset valkoisina. En ensin meinannut uskaltaa mennä pihalle, mutta rohkaisin mieleni koska halusin nähdä mikä siellä meitä vaanii. Menin pihalle ja käskin serkkuni kiertämään laavun toista kautta. Emme nähneet siellä yhtikäs mitään.. Emme edes outoja jalanjälkiä. Paitsi omamme. Molempia karmi kovasti ja mietimme pitkälle yöhön kuka tai mikä se oli ollut. Sinä yönä ei enää askelia kuulunut lukuun ottamatta tavallisia pakkasen aiheuttamia ääniä. Oli todella karmivaa maata laavussa, kun ajatteli että jokin tietoinen olento tai vastaava oli halunnut tahallaan pelotella meitä.
Aamu koitti lopulta ja aamupalan jälkeen lähdimme taas kalaan. Olemme monta kertaa miettineet mitä sinä yönä tapahtui ja aina molemmilla nousee niskavillat pystyyn sitä miettiessä.
Tässä välissä haluan kertoa kaikille jotka ihmettelevät, miksen/miksemme koskaan poistuneet rannalta äitini kotoon kahden kilometrin päähän. Johtuu siitä etten ole väleissä isäpuoleni kanssa joka asuu siellä. En saa ees nykyään mennä sinne, siksi välillä menen rannalle yöksi, jotta päivisin voin nähdä äitiäni ja sisaruksiani.
Kolmas juttu tapahtui samalla rannalla toissakesänä.. Tällä kertaa olin yksin liikenteessä. Saavuin rannalle viettämään "kesälomaa". Päivä oli mukava. Ongin kaikessa rauhassa, söin eväitä ja soutelin. pikkuveljeni ja sisareni olivat päivällä siellä kanssani ja touhusimme kaikkea kivaa.
Illan mittaan jäin rantaan yksin.. Polttelin puita nuotiossa, puhuin puhelimessa ja join kahvia. Meinasin mennä laavuun nukkumaan. Siinä vaiheessa oli elämässäni tapahtunut niin paljon kaikenlaista ettei paljoa kummitukset/kummitustarinat pelottaneet minua. En muistellut yhtään sen erään talven tapahtumia. Minulla oli paljon muita ongelmia. Rakastamani nainen oli lähtenyt toisen miehen matkaan ja minut oli potkaistu ammattikoulusta pihalle poissaoloeni takia. Olin menettänyt asuntoni maksamattomien vuokrien takia ja olin niin sanotusti "tyhjän päällä". Puhuin vähän siinä melkein tunnin puhelimessa erään ystäväni kanssa jonka jälkeen ajattelin mennä laavuun nukkumaan. Vähän aikaa siinä makoilin, mutta sitten itikat alkoivat käymään hermoilleni. Itikoita oli ihan hirveästi ja ne tunkeutuivat koko ajan jostain peitonraosta vaikka kuinka yritti mennä tiukasti peiton alle.
Noh, ajattelin ettei tästä tule mitään ja otin peittoni ja lähdin muutaman kymmenen metrin päässä sijaitsevaan pukukoppiin. Tiesin ettei sinne pääse hirveästi itikoita, koska siinä sentään on jonkinlainen ovi. Näppäilin vielä muutaman tekstiviestin. Penkki jossa makasin oli tosi kapea. Ei siinä kunnolla pystynyt edes kylkeään kääntää, mutta olin tyytyväinen koska sisällä ei ollut kuin pari itikkaa. Ummistin silmäni ja ajattelin siinä exääni, kun yhtäkkiä kuulin jotain kammottavaa. Joku juoksi pihalla kohti pukukoppia. Kuulin selvästi kun nopeat askeleet tulivat kohti. Olin aivan kauhuissani ja muistin talven tapahtuman. Tällä kertaa olin aivan yksin. Pomppasin ylös ja avasin nopeasti oven... Ihan sama olisiko siellä joku. Halusin vain nopeasti pois ahtaasta kopista johonkin aukealle paikalle jossa näkisin jos joku uhkaa. Ryntäsin siis pihalle ja katsoin ypärilleni. Ei ketään missään. Hain nopeasti laavun vierestä kirveen koska tiesin sen olevan siellä. Heti tuli hiukan parempi olo kun sain kirveen käteeni.
Kiersin koko rannan moneen kertaan. Katsoin ulkovessan, laavun ympäristön, vanhan "tanssilavan" oikeastaan lato sekä pukukopin kiersin kanssa moneen otteeseen. Ei missään ketään. Lopulta uni vei voiton pelosta ja saatoin jatkaa uniani. Sen yön sain nukkua rauhassa.
Seuraavana yönä otin jo valmiiksi kirveen unilelukseni ja menin pukukoppiin nukkumaan. Aavistin jo etukäteen että sama saattaisi tapahtua. Tällä kertaa olin tiukasti päättänyt olla reagoimatta mitenkään yölliseen vierailijaan. Odotin laitellen tekstiviestejä kavereilleni. Sitten yhtäkkiä kuulin taas jotain. Askelia.. Ne kuuluivat aivan yhtä selvästi kuin edellisenäkin yönä. Kuulin kuinka joku kierti pukukopin sivulta etupuolelle.. Karvat nousivat pystyyn, mutta sain pidettyä pintani. Askeleet ravasivat jonkin aikaa pihalla ja lakkasivat. Ajattelin että siinäkö se. Olin ilmeisesti loukannut tuota kyseistä kävelijää reagoimatta mitenkään, sillä seuraavaksi tapahtui aivan jotain uuttä jä yllättävää. Oveen pamautettiin erittäin lujaa jollain, niin että se oikein rysähti ja pamaus kaikui tyynellä järvellä pitkään.
Siinä vaiheessa ei minun hermot enää kestäneet, vaan kaikki vaistoni ja hermoni kävivät punaisella. Kiljaisin, niinkuin aikuinen mies nyt yleensä kiljaisee ja suurinpiirtein juoksin oven läpi pihalle katsoen joka suuntaan, juoksin kauas koko pukukopista. Kun hermoni olivat hiukan laantuneet tein sen perinteisen, eli tarkastin ympäristön. Yllätys, yllätys ei mitään poikkeavaa missään, ja taas yksi rauhaton yö.
Seuraavana yönä ei onneksi enää ovet paukkunut eikä askelia kuulunut.. Ihme, mutta jotain outoa silti sattui. Polttelin tapani mukaan tupakkia pihalla ja istuin isolla kivellä joka on rannalla. Yllättäen kuulin rannasta lähtevältä polultä (pukukopin takana) tyttöjen naurua ja vaimeaa puhetta. Ensin en pelännyt yhtään koska ajattelin että siellä on vain kylän tytöt tulossa yö uinnille. Kävelin kohti polkua ja ajattelin että menen vastaan. Olin iloinen että saan juttukaverin. Saavuttuani pukukopin luo, en nähnyt polulla ketään ja siltä kohden näkee vielä tosi pitkälle polkua. Huusin että kuka siellä, mutta mitään vastausta ei kuulunut. Karmivaa tässä on mielestäni se että ääni kuului ihan selvästi ja läheltä.
Kukahan tai mikähän rantaa "vainoaa ;)"
Sen verran tiedän että aika lähellä rantaa on noin 4 tuhatta vuotta vanha hauta. Sen tiedon voi jokainen epäilevä netistä käydä katsomassa osoitteessa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=17834&lan=fi
Tuskin liittyy millään tavalla tähän, mut eihän sitä varmaksi voi sanoa. Anteeksi, luin itse päivitettyä tietoa tuosta haudasta. Kyseessä onkin ajoittamaton kiviröykkiö jota on aiemmin tutkijat pitäneet hautana.
Olen 24 vuotias mies Jyväskylästä. Olen aivan tervejärkinen kaveri. Kerron teille kokemuksistani eräällä rannalla joka sijaitsee Joutsassa. Kyseisen rannan nimi on Koiviston ranta. Se on Joutsan Mieskonmäessä sijaitseva uimaranta. En ole ottanut sen paikan historiasta paljoakaan selvää. Lapsuuden kotini, jossa äitini vieläkin sisarusteni kanssa asuu, sijaitsee rannasta noin 2 kilometrin päässä.
Lapsuuteni kesinä vietimme paljon aikaa kyseisellä rannalla, enkä koskaan ole siellä periaatteessa pelännyt. Kirjoitan kolme tapahtumaa, jotka aina ovat sattuneet tällä rannalla. En aiemmin ole osannut yhdistää niitä kaikkia, mutta kun nyt tarkemmin aloin miettimään. Aina siellä yöpyessäni, siellä on jotain kummallista tapahtunut. Ensimmäisessä tapahtumassa ei periaatteessa tapahdu paljon mitään karmivaa, mutta kerron sen silti, koska se liittyy olennaisesti kahteen muuhun.
Olin noin 14 vuotias, ja olimme serkkuni sekä veljeni kanssa huvikseen yötä sillä rannalla. Olimme kalastaneet koko päivän ja illalla paistoimme nuotiolla makkaraa. Siinä tarinoimme ja makkarat syötyämme veljeni pystytti teltan. Menimme telttaan pitkäksemme ja puhuimme niitä näitä. Emme kertoilleet mitään kauhutarinoita tai mitään sellaista joka olisi saattanut laittaa mielikuvituksemme liikkeelle.
Vähän aikaa siinä oltuamme, veljeni (silloin 26) nousi kauhuissaan ylös ja avasi nopeasti teltan suuaukon ylös ampaisten pihalle. Kysyin häneltä mikä nyt on ja hän käski minun olla hiljaa ja kuunnella. Menin itsekin pihalle katsomaan ja kuuntelemaan mikä siellä oikein on. En kuullut mitään. Veljeni vakuutti serkulle ja minulle kuulleensa kuin joku olisi kävellyt pihalla. Itse en silloin kuullut mitään. Jatkoimme jonkin ajan päästä nukkumista ja loppu yö sujuikin sitten aivan rauhallisesti. Silloin en välittänyt siitä oikestaan yhtään, koska luulin veljeni vain ylireagoineen tai kuulleen jonkin eläimen liikkuvan pihalla. En muista sitä kuuliko serkkuni silloin mitään.
Toinen tapaus tapahtui samalla rannalla, mutta talvella ja noin 8 vuotta myöhemmin.
Olimme serkkuni (sama mies) kanssa kahdestaan kalareissulla. Tarkoituksemme oli pilkkiä päivä ja nukkua laavussa joka oli rakennettu rannalle jokin vuosi ensimmäisen tapauksen jälkeen. Mukanamme oli yksi makuupussi ja pari peittoa, koska toista makuupussia ei ollut. Laavu joka rannalla on, on sinänsä tarkoitettu vain kesäkäyttöön. Siinä ei ole ovea, vain oviaukko. Eikä sisälle pysty tekemään tulia, vain ulkopuolelle.
Aikamme pilkittyä alkoi jo ilta pimenemään ja suuntasimme kohti rantaa. Rannalla teimme tulet, söimme leipiä ja makkaraa ja joimme kahvia. Koko rannalle tulo oli vaivalloista koska tietä ei ollut aurattu. Puhuimme niitä näitä, mitä nyt miehet yleensä keskenään puhuvatkaan, ja polttelimme savukkeita. Oli kova pakkanen, mutta olimme pukeneet lämpimästi päälle. Kello alkoi jo olemaan paljon ja molempia alkoi väsyttämään. Emme olleet puhuneet mistään yliluonnollisista asioista, edes siitä mikä tapahtui rannalla ollessamme lapsia, koska sen asian molemmat olimme jo heittäneet mielestämme, koska kumpikaan meistä ei yksinkertaisesti noteerannut sitä sen kummemmin. Lähinnä puhuimme naisista, ja vielä kerran naisista, koska molemmilla oli niissä asioissa huolia. Joka tapauksessa lisäsimme reilusti puita nuotioon, että se edes vähän toisi lämpöä sisälle laavuun, ja siksi ettei se heti sammuisi. Tuli paloi komeasti ja serkkuni meni peittojen alle makoilemaan. Itse menin makuupussiin koska se oli aika pieni ja olen pienempikokoinen.
Tuijotin taivaalle katsoen tähtiä ja toivotin serkulleni hyvää yötä. Oli mukava olo ja nautin pienestä eräretkestämme. Yhtäkkiä havahduimme siihen, kun kuulimme jonkun kävelevän aivan laavun vieressä. Kuulosti aivan siltä kuin joku olisi kävellyt isot saappaat jalassa pakkashangella laavun vieressä! Säikähdin aivan sairaasti ja kirosin. Molemmat nousivat melkein salamana ylös. Itselläni oli vaikeuksia koska olin makuupussissa. Otin kirveen vierestäni ja pidin sitä käsissäni, puristaen sen vartta rystyset valkoisina. En ensin meinannut uskaltaa mennä pihalle, mutta rohkaisin mieleni koska halusin nähdä mikä siellä meitä vaanii. Menin pihalle ja käskin serkkuni kiertämään laavun toista kautta. Emme nähneet siellä yhtikäs mitään.. Emme edes outoja jalanjälkiä. Paitsi omamme. Molempia karmi kovasti ja mietimme pitkälle yöhön kuka tai mikä se oli ollut. Sinä yönä ei enää askelia kuulunut lukuun ottamatta tavallisia pakkasen aiheuttamia ääniä. Oli todella karmivaa maata laavussa, kun ajatteli että jokin tietoinen olento tai vastaava oli halunnut tahallaan pelotella meitä.
Aamu koitti lopulta ja aamupalan jälkeen lähdimme taas kalaan. Olemme monta kertaa miettineet mitä sinä yönä tapahtui ja aina molemmilla nousee niskavillat pystyyn sitä miettiessä.
Tässä välissä haluan kertoa kaikille jotka ihmettelevät, miksen/miksemme koskaan poistuneet rannalta äitini kotoon kahden kilometrin päähän. Johtuu siitä etten ole väleissä isäpuoleni kanssa joka asuu siellä. En saa ees nykyään mennä sinne, siksi välillä menen rannalle yöksi, jotta päivisin voin nähdä äitiäni ja sisaruksiani.
Kolmas juttu tapahtui samalla rannalla toissakesänä.. Tällä kertaa olin yksin liikenteessä. Saavuin rannalle viettämään "kesälomaa". Päivä oli mukava. Ongin kaikessa rauhassa, söin eväitä ja soutelin. pikkuveljeni ja sisareni olivat päivällä siellä kanssani ja touhusimme kaikkea kivaa.
Illan mittaan jäin rantaan yksin.. Polttelin puita nuotiossa, puhuin puhelimessa ja join kahvia. Meinasin mennä laavuun nukkumaan. Siinä vaiheessa oli elämässäni tapahtunut niin paljon kaikenlaista ettei paljoa kummitukset/kummitustarinat pelottaneet minua. En muistellut yhtään sen erään talven tapahtumia. Minulla oli paljon muita ongelmia. Rakastamani nainen oli lähtenyt toisen miehen matkaan ja minut oli potkaistu ammattikoulusta pihalle poissaoloeni takia. Olin menettänyt asuntoni maksamattomien vuokrien takia ja olin niin sanotusti "tyhjän päällä". Puhuin vähän siinä melkein tunnin puhelimessa erään ystäväni kanssa jonka jälkeen ajattelin mennä laavuun nukkumaan. Vähän aikaa siinä makoilin, mutta sitten itikat alkoivat käymään hermoilleni. Itikoita oli ihan hirveästi ja ne tunkeutuivat koko ajan jostain peitonraosta vaikka kuinka yritti mennä tiukasti peiton alle.
Noh, ajattelin ettei tästä tule mitään ja otin peittoni ja lähdin muutaman kymmenen metrin päässä sijaitsevaan pukukoppiin. Tiesin ettei sinne pääse hirveästi itikoita, koska siinä sentään on jonkinlainen ovi. Näppäilin vielä muutaman tekstiviestin. Penkki jossa makasin oli tosi kapea. Ei siinä kunnolla pystynyt edes kylkeään kääntää, mutta olin tyytyväinen koska sisällä ei ollut kuin pari itikkaa. Ummistin silmäni ja ajattelin siinä exääni, kun yhtäkkiä kuulin jotain kammottavaa. Joku juoksi pihalla kohti pukukoppia. Kuulin selvästi kun nopeat askeleet tulivat kohti. Olin aivan kauhuissani ja muistin talven tapahtuman. Tällä kertaa olin aivan yksin. Pomppasin ylös ja avasin nopeasti oven... Ihan sama olisiko siellä joku. Halusin vain nopeasti pois ahtaasta kopista johonkin aukealle paikalle jossa näkisin jos joku uhkaa. Ryntäsin siis pihalle ja katsoin ypärilleni. Ei ketään missään. Hain nopeasti laavun vierestä kirveen koska tiesin sen olevan siellä. Heti tuli hiukan parempi olo kun sain kirveen käteeni.
Kiersin koko rannan moneen kertaan. Katsoin ulkovessan, laavun ympäristön, vanhan "tanssilavan" oikeastaan lato sekä pukukopin kiersin kanssa moneen otteeseen. Ei missään ketään. Lopulta uni vei voiton pelosta ja saatoin jatkaa uniani. Sen yön sain nukkua rauhassa.
Seuraavana yönä otin jo valmiiksi kirveen unilelukseni ja menin pukukoppiin nukkumaan. Aavistin jo etukäteen että sama saattaisi tapahtua. Tällä kertaa olin tiukasti päättänyt olla reagoimatta mitenkään yölliseen vierailijaan. Odotin laitellen tekstiviestejä kavereilleni. Sitten yhtäkkiä kuulin taas jotain. Askelia.. Ne kuuluivat aivan yhtä selvästi kuin edellisenäkin yönä. Kuulin kuinka joku kierti pukukopin sivulta etupuolelle.. Karvat nousivat pystyyn, mutta sain pidettyä pintani. Askeleet ravasivat jonkin aikaa pihalla ja lakkasivat. Ajattelin että siinäkö se. Olin ilmeisesti loukannut tuota kyseistä kävelijää reagoimatta mitenkään, sillä seuraavaksi tapahtui aivan jotain uuttä jä yllättävää. Oveen pamautettiin erittäin lujaa jollain, niin että se oikein rysähti ja pamaus kaikui tyynellä järvellä pitkään.
Siinä vaiheessa ei minun hermot enää kestäneet, vaan kaikki vaistoni ja hermoni kävivät punaisella. Kiljaisin, niinkuin aikuinen mies nyt yleensä kiljaisee ja suurinpiirtein juoksin oven läpi pihalle katsoen joka suuntaan, juoksin kauas koko pukukopista. Kun hermoni olivat hiukan laantuneet tein sen perinteisen, eli tarkastin ympäristön. Yllätys, yllätys ei mitään poikkeavaa missään, ja taas yksi rauhaton yö.
Seuraavana yönä ei onneksi enää ovet paukkunut eikä askelia kuulunut.. Ihme, mutta jotain outoa silti sattui. Polttelin tapani mukaan tupakkia pihalla ja istuin isolla kivellä joka on rannalla. Yllättäen kuulin rannasta lähtevältä polultä (pukukopin takana) tyttöjen naurua ja vaimeaa puhetta. Ensin en pelännyt yhtään koska ajattelin että siellä on vain kylän tytöt tulossa yö uinnille. Kävelin kohti polkua ja ajattelin että menen vastaan. Olin iloinen että saan juttukaverin. Saavuttuani pukukopin luo, en nähnyt polulla ketään ja siltä kohden näkee vielä tosi pitkälle polkua. Huusin että kuka siellä, mutta mitään vastausta ei kuulunut. Karmivaa tässä on mielestäni se että ääni kuului ihan selvästi ja läheltä.
Kukahan tai mikähän rantaa "vainoaa ;)"
Sen verran tiedän että aika lähellä rantaa on noin 4 tuhatta vuotta vanha hauta. Sen tiedon voi jokainen epäilevä netistä käydä katsomassa osoitteessa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=17834&lan=fi
Tuskin liittyy millään tavalla tähän, mut eihän sitä varmaksi voi sanoa. Anteeksi, luin itse päivitettyä tietoa tuosta haudasta. Kyseessä onkin ajoittamaton kiviröykkiö jota on aiemmin tutkijat pitäneet hautana.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olipa todella mielenkiintoinen ja vakuuttava tarina! Rautaiset hermot sinulla :). Tuli mieleen, että olisikohan siellä rannalla tapettu joku tyttö/tytöt ja murhaaja olisi kummittelemassa. Kuulosti muuten todella poltergeist-maiselta se, että kun päätit, ettet välitä askeleista, oveen pamautettiin. Juuri tuollaistahan ne tekevät... Kiitos, että kerroit tarinasi!
Veljeni kertoi eilen, kun puhuin hänelle kirjoittaneeni tänne näistä, että vuonna 1983 kun hän oli jotain 11 vuotta, oli joku nuori mies hukuttautunut sinne järveen. Sieltä rannalta oli ruumisauto hakenut sen ihmisen pois. Kyselin sit vähän tarkemmin ja se kertoi että se oli ollut joku mielisairas ihminen. Se oli löydetty jostain kiven vierestä lähellä rantaa. Tuli tosiaan se vasta eilen puheeks kun kerroin tänne kirjoittaneeni. Se ei oo varmaan kokenu tarpeelliseks puhua siitä aiemmin. Eihän sitä tietenkään voi tietää liittyykö se itsemurha tähän, mutta se saattais hyvinkin olla se.
Täytyy tosiaan sanoa että säikähdin sitä oveen pamauttamista hirveästi.
Kiitos kun jaksoit lukea.. Mulle on tosi tärkeää että saan kertoa siitä jollekkin. Kunpa kaikki joilla on kokemuksia jostakin yliluonnollisesta, kertoisivat tarinansa eivätkä pitäisi sitä omana tietonaan. Monet pelkäävät leimatuksi tulemista. Onneksi netissä on erilaisia palstoja joissa on paljon samanhenkistä porukkaa. Voi kertoa kokemuksiaan ja saada kommentteja. Ei tarvitse yksin miettiä asioita. Kiitos tuosta poltergaist vihjeestä. Monet väittävät että poltergaist-ilmiö johtuis itse siitä ihmisestä joka sen kokee, tai jostain lähellä olevasta ihmisestä. En sit tiedä. Muualla mulle ei oo sattunu mitään tollasta. Jotain pieniä juttuja vaan...
Kiitos mielenkiintoisesta kertomuksestasi. Mulla on tullut vuosien varrella näistä jos millaista tarinaa eteen koska olen kiinnostunut yliluonnollisista asioista. Jopa esim. sellaista selitystä, että väkivaltaisesti "ennen aikaansa" kuolleiden rauhattomat henget jäisivät vaeltamaan tuuleen ja ilmaan sille alueelle, jossa ovat kuolleet ja odottamaan oikeaa kuolinaikaansa. En enää muista varmasti mistä selitys on peräisin, mutta liittynee edellisten sukupolvien uskoon että tällaiset jumalattomat vainajat eivät saa rauhaa ennenkuin heidän kuolemaansa liittyneet asiat on jotenkin korjattu kuntoon.
Jumaliset uskovaiset saavat rauhan vaikka olisi miten kuolleet tai tapettu.
Olen minäkin lukenut poltergaisteista eikä ne välttämättä aina liity ihmiseen, sun tapauksessa ei liity ainakaan sinuun. Ne voivat tarttua esineisiin tai rakennuksiin tai niillä on määrätty alueensa jossa ne rähjää. Henkimaailmassa on jos minkälaista otusta, eri lajisia ja -vahvuisia.
Nämä jutut on tietysti kyseenalaisia.
Kiitos taas kovasti kommetista ja vinkeistä. Olen alkanut itsekin kiinnostumaan "yliluonnollisesta", tai kai se on yhtä luonnollista kuin muukin elämä. Vain eri muodossa. Vai että jäisivät odottamaan oikeaa kuolin aikaansa.. Hmmm.. Ovelasti joku päätelly. Vois hyvinkin pitää paikkaansa. Itse uskon tuonpuoleiseen.
Luin tarinasi. Kirvesjuttu on kaamea.
Ei kai.. Pakko oli ottaa, kun pelkäsin.
En uskalla mennä enää uimaan, kiitos sinun!!
Olen minäkin rannoilla ollut. Eräänkin kerran kuulin vierestäni kovan vinkaisun, aivan kuin hiiri, mutta kymmenen kertaa kovempi ääni. Olin sorsastamassa ollut ja minulla oli haulikko mukana. Silti minua pelotti koko loppupäivän rannalla ollessani. Maassa ei näkynyt mitään, paitsi syvä kuoppa, joka ei ollut aiemmin siinä. Vieläkin karmii, kun sitä muistelee. En sen kerran jälkeen ole moista kokenut. Tsemppiä!
Mielenkiintoinen tapahtumasarja.
Itse koin lapsena ja n. 16-kesäisenä kaikkea erikoista. Olen nähnyt huoneessani miehen 10-vuotiaana. Vanhempana ulkomailla tapahtui kaikkea outoa. Hotelleissa yövyin samassa huoneessa yhden kaverini kanssa tai kaverin vanhempieni kanssa, jos saimme yöksi huoneiston. Monesti kävi niin, että heräsin keskellä yötä. Valot olivat vessassa, pöytälampussa yms. mutta kun aamulla kysyin muilta, olivatko he käyneet vessassa, unohtaneet valot, lukeneet yöllä, kun pöytälamppu paloi yms. niin kukaan ei ikinä ollut. Kenenkään ei tiedetty tai todettu kävelevän unissaan, joten tapaukset olivat aika outoja. Äidinäitini näki myös kaikenlaista mm. Helsingissä ihmisiä, jotka hävisivätkin hetken kuluttua mm. Bulevardilla oli tällainen "kummitus", joka ei olisi voinut ehtiä pois kys. kadulta, kun koko matkalta oli vain rakennuksen seinää. Erikoisia, selittämättömiä asioita. Olen nyt 27-vuotias ja yksi ilta istuessani olohuoneessani, olkkarin verhoja vedettiin 10-15 cm vasemmalle. Kyse on painavista, vanhanaikaisilla kiskoilla kulkevista verhoista, ovia tai ikkunoita ei ollut auki. Totesin vaan, että jaahas, mutta oli se outoa.
Ennenkun pääsin edes loppuun tekstiäsi lukiessa ajattelin että alueella on joku sielu "irti" joka ei ole päässyt pois valoon ja kotiin. Sitten luinkin että siellä ikivanha hauta ja siinä se selitys onkin.
Rannalla harhailee sielu,ehkä siunaamaton eikä haudattu kirkkomaahan, ja se haluaa huomiota jota se nyt saikin runsaasti.
Nämä harhailijat ovat melko yleisiä etenkin Venäjän rajanpinnassa sillä siellä käyty verisiä sotia vuosisatoja sitten ja yhä ne vaivaa siellämutta onhan niitä muuallakin.
Etenkin jos ihminen kokee yllättävän väkivaltaisen lopun niin sielu usein ei suostu lähtemään.
Asiassa ei ole edes mitään yliluonnollista vaan tiedon puutetta,henki-ihmisille nämä ovat aivan tavallisia asioita mutta muille nostaa ivan ja pilkan pintaan kun eivät tiedä asioista mitään eivätkä siksi usko,ihminen on erittäin uppiniskainen olio.
Itse olen ollut johtamassa sieluja valoon aika paljon ja ne lähtevät yleensä helposti. Sodassa vihollisia tappaneet ja itsekin kuolleet pelkäävät poislähtöä sillä luulevat joutuvansa helvettiin,sellaista paikkaa ei edes oikeasti ole.
Samoin kuin elävälle ihmiselle puhuttaessa sielua voi lähestyä rauhallisesti jutellen ja selittäen ettei mitään hätää mutta tämän koti ei ole enää täällä vaan sen täytyisi poistua valoon.
Alussa kyllä tuntee itsensä ääliöksi kun puhuu tyhjälle mutta siihen tottuu ja sielut ovat uteliaita ja tulevat kyllä kuuntelemaan.
Yksinkertaisin tapa on sanoa kolmasti:"Sinä sielu,paikkasi ei ole enää täällä. Ole hyvä ja poistu valoon Jeesuksen Kristuksen nimessä."
Kolmesti sen takia,että silloin varmasti tarkoitetaan mitä sanotaan ettei nyt mikään pääse vahingossa suusta. Se on universaalilaki henkimaailmassa ja sitä kaikki kunnioittaa,mitään mystiikkaa siinä ei sen kummemmin ole.
Sen verran rohkenen neuvoa että tekisit sovinnon isäpuolesi kanssa vaikkei syy olisi sinussa mutta viisaampi pyytää aina anteeksi ja ainakin yrittää sovintoa.
Seuraavassa elämässä joudut kuitenkin taas samaan tilanteeseen tämän saman henkilön kanssa ja jälleen yhtä vaikeaa.Nimeltään karmanlaki eikä sen yli pääse mitenkään. Pelkkä yritys auttaa sinut tästä ylitse eikä ongelma ole enää sinun.
Ymmärrän,että se tuntuu sinusta ajatuksena jopa mahdottomalta mutta sukusi silmissä kohoat ylös ja isäpuolesi alkaa ajattelemaan asioita.
Ihmiset eivät ymmärrä millaista vahinkoa riidat saavat aikaan ja etenkin kun oma ylpeys estää niitä sopimasta. Muistele,että tunnetko yhtään tuttua jolla ei olisi liioin mitään ongelmia?
Toisilla ne ovat pienen vuoren kokoisia,johtuvat juuri menneitten elämien virheistä joita ei haluta sopia,sitten vaikerretaan kun elämä on niin vaikeaa ja pelkkiä harmeja. Itse luomme jo etukäteen menneissä elämissä tämän elämän lähtökohdat ja suuntaviivat mutta tätä tavallisen ihmisen on mahdoton tajuta. Luulemme että pahalla ja vahvemman voimalla asiat ratkaistaan,aikansa se toimii mutta universumi toimii niin että paha saa aina lopuksi palkkansa ja hyvä voittaa.
Rakastakaa toisianne,älkää vihatko.
Aslan.
Olisi pitänyt lukea ensin koko viestiketju ennekun vastasin siihen,siellä olikin mielenkiintoisia juttuja.
Poltergaist se tuskin on sillä se ilmiö lähtee yleensä teini-ikäisestä elävästä henkilöstä joka on läsnä eikä hallitse astraalitason voimiaan.
Vertaisinko nyt vaikka suulaaseen ihmiseen joka ei saa pidettyä suutaan kurissa vaan lipsauttelee millon mitäkin suustaan,poltergaisthenkilö ei saa pidettyä energioitaan kurissa vaan ne harhailee ja ilmenee tavaroiden sinkoiluina ja koputuksina.
Hyvin todennäköistä myös että tämä hukkunut poikapolo liikkuu siellä edelleen,etenkin jos kärsi mielenterveyshäiriöistä. Ohjeet jo kerroinkin äsken.
Sanoit,että sinua alkaa kiinnostaa yliluonnollinen(kuten kerroinkin ettei yliluonnollista ole vaan henkimaailma mistä ihmisillä ei liioin tietoa mutta tarkotamme samaa),usein oudot tapahtumat tai joskus epätoivo saa ihmiset mukaan näihin asioihin ja näillä jutuilla on juuri siksi se tarkoitus.
Jokainen ihminen jonkin elämänsä jossain vaiheessa kiinnostuu näistä asioista,meillä on nimittäin tuhansia elämiä eikä vaan tämä yksi. Perusasioita henkiporukan kesken.
Jos sinua nämä asiat kiinnostaa niin mielelläni autan ja kerron kuinka alkaa,uskontojen kanssa näillä ei ole mitään tekemistä tai hyvin vähän,itse erosin kirkosta että löytäisin oikean Jumalan ja löysinkin.
Jumala ja Jeesus on vaikkei niihin uskoisikaan mutta vähän eritavalla kuin raamatussa on kerrottu.
Aslan.