Millainen on

joulu?
11648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jouluateria viineineen, sekä espressoa ja suklaata. Koti koristeltu jouluun ja kynttilät palavat. Pihalla lyhtyjä ja tunnelmatuikut. Minulla ei ole nyt joulukuusta, koska matkustan tapaninpäivänä. Kuuntelen ilmasiltaa, kaunista joulumusiikkia ja tunnelmia ympäri maailmaa.

Äänestä

tällä hetkellä, mutten yksinäinen.
Tänään tavannut ystäviäni, naapureitani, yhden lapsistani.
Osa muksuista lomilla perheineen, yksi ison meren toisella puolella.

Aikoinaan aviossa ollessani koin itseni yksinäiseksi.
Nykyisin itsekseni eläessäni en koskaan.

Tänäänkin textareita, emaileja, puheluita, tunnen olevani rakastettu, ystävieni ja lasteni yhteydenotot, joten en todellakaan ole yksin, vaan paljon mukavia ihmisiä kuuluu elämääni, silloinkin kun kukaan ei ole liki.

Äänestä

yksinäisyys,niin kuin se koetaan.Niin tiiet miltä se tuntuu....

Äänestä
  • mulla on lapset ja lapsen lapset perhineen, heillä omat menot jokaisella ,joulukortteja tuli parisenkymmentä jotka muisti ,kävin vanhuksia katsomassa palvelukodissa , teksti viestejä on tullut, mutta olen yksin, kukaan ei oo käynyt,tietenkin minun itseni olisi pitänyt mennä jonkun luo tai jokaisen lapsen luo vaikka heillä on perheet mutta jotenkin en vaan mennyt, kaipaan läheisempää ihmis suhdetta , siinä luulen on yksinäisyyden tuneen syy ,mutta näin vanhana on vaikeaa solmia läheisempää ihmis suhdetta , luulen niin, vai onko, onko jollakin asiasta konkreettista kokemusta.

    Äänestä

  • jotakin - kirjoitti:

    mulla on lapset ja lapsen lapset perhineen, heillä omat menot jokaisella ,joulukortteja tuli parisenkymmentä jotka muisti ,kävin vanhuksia katsomassa palvelukodissa , teksti viestejä on tullut, mutta olen yksin, kukaan ei oo käynyt,tietenkin minun itseni olisi pitänyt mennä jonkun luo tai jokaisen lapsen luo vaikka heillä on perheet mutta jotenkin en vaan mennyt, kaipaan läheisempää ihmis suhdetta , siinä luulen on yksinäisyyden tuneen syy ,mutta näin vanhana on vaikeaa solmia läheisempää ihmis suhdetta , luulen niin, vai onko, onko jollakin asiasta konkreettista kokemusta.

    läheisempää ihmistä,miekin kaipaan.En miekään halunnut mennä kummankaan tyttäreni luo vaik pyysivät.Jotenkin halusin olla vaan???
    Mie oon vielkin nii kiinni muistoissa.Ja jotenkin
    tunsin hyvää oloo,muistolehtoon viemäni kynttilän jälkeen... Kyllähä se kiva olisi.Kun olisi ihminen
    kenen kaa vois ajatuksia vaihtaa...
    Eipä ole puhelin rallattanu,eikä viestejä lennelly.

    Äänestä

  • "Reetta" kirjoitti:

    Olen yleensä ollut jommankumman tyttären luona aattoa viettämässä ja sinne sitten tulee toisenkin tyttären perhe ainakin kahville. Niin tänäänkin. Päivällä minut haetaan kotoani ja illalla palautetaan ylensyötettynä ja lahjottuna kotiini. :) Jompanakumpana joulunpyhänä minua ylensyötetään sitten toisen tyttären luona.

    Yhden tai ehkä kaksikin jouluaattoa olen nyt vanhempana yksinkin ollut, mutta kun yhdessäolon esteet ovat olleet jo etukäteen tiedossa, niin yksinolo ei ole tuntunut lainkaan pahalta, koska on ollut aikaa asennoitua asiaan järkevästi.

    En kuitenkaan halua vähätellä kenenkään vaikeaa yksinäisyydentunnetta, sillä on minulla siitäkin kokemusta aikoina, jolloin elämä on pahemmin heitellyt. Ensimmäisinä jouluína yksinhuoltajana kärsin yksinäisyydestä, vaikka lapset olivatkin seuranani. Läheinen aikuinen puuttui.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    ikävämmältä tunuu,kun tietää et,on esim:niikun tää joulukin/juhannus.Sellanen perhe,ja ystävien kokoontuminen.Ja kun jää niitten ulkopuolelle,se tuntuu ain pahalta.Mut nytkin tänään miust on ollu kiva kun on,joitain vastauksiakin saanut;)
    Kun miul ei oo muita juttu kaveria.

    Jospa menisitkin ensi jouluna/juhannuksena tyttäriesi luo, kun kerran kutsuvat. Varsinkin jos on lapsenlapsia, niin siinä oma ikävä unohtuu helpommin. Ennen kuin totuin näihin järjestelyihin minuakin vähän mietitytti mennä heidän luokseen jouluna, mutta nyt se on pelkkä ilo. Oma kotini onkin niin pieni, ettei sinne koko yhdeksänhenkinen porukka kunnolla mahtuisikaan.

    On näistä keskustelupalstoista iloa monelle, jolla ei muuta keskustelukumppania jostain syystä ole. Ystäviä saa netistäkin. :) Kaikilla yksinäisillä ei vain vielä konetta ole, joten on vaikeampaa saada yhteyksiä toisiin ihmisiin. Kun sinulla on tämä netti, niin et ole yksin. :)

    Hyvää joulunjatkoa sinulle Reetta ja myös kaikkea hyvää ja kaunista vuodelle 2009!

    ...kuin myös jouluja ,sekä hyvää ensi vuotta.

    Äänestä

siitä erikoinen Joulu yksin, että en kuullut radiossa valitettavan siitä, kun jotkut joutuu olemaan yksin jouluna. Se on aina ärsyttänyt.
Ei mikään ongelma olla yksin kun muutenkin viihdyn yksin.
Joulukirkonkin voi katsella TV:stä soffalta selällään ja veisata virret hilijoo tai kovvoo ja nuotin vierestä.

Äänestä
  • joulu. Tyttäreni on minun luona aattona ja jää asumaan kaikki pyhät, poika ja hänen morsiamensa kävivät tänään joulupäivänä lounaalla ja exmieheni vietti aaton uuden naisystävän kanssa. Eli perheemme oli aattona kukin tahollaan. Toivon että vielä saisin viettää suuria perhejouluja lasten ja lastenlasten ympäröimänä, miesystäväkin mahtuisi mukaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ypöyksinäisen - kirjoitti:

joulu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu