Kuskeille

SPR on alkanut jakaa kuskeille, ruokaa, jotka on olleet jonossa jo 5 päivää .Eihän ne kuskit ole syyllisiä tohon tilanteeseen, jonka isommat päättäjät on aikaan saaneet. Ilmeisesti niilläkin alkaa jo olla hätä ruuasta tai on ollu jo jonkin aikaa.
353834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

yhtä, niin voisivat viedä kuskeille ruokaa jotka nälissään jonottavat rajalle.
Jos tilanne olisi päinvastainen, niin kyllä me huolen suomalaisista pitäisimme, vai?

Äänestä

Miksi?
Jonoja nähneenä ja odottadut aiemmin.Ei voi ymmärtää.
Meill' oli 10v sitten omat eväät ja ministerit hyssyttelivät että pärjatkää jätkät 7-tiellä (oma valintanne). Nyt "päiväohjaamoautoissa" porukka itkee eväitten vähyyttä, mites Suomen työaikalainsäädäntö? ei onnistu edes kotimaan liikenteessä. Iso Rakas Ystävä jälleen laittanut nootin vai? Siinä SPR ja VPK jakamaan evästä. Jo sapettaa rahtaria.
ps ei kuskit omaehtoisesti jonota!

Äänestä
  • ovat, ei muuta kun neljän raidan adidasta toisen eteen ja liiteliin kauppaan ostamaan halpaa lipuskaa. Kyllä niillä sen verran euroja on et elossa pysyvät. Itseasiassa muutaman niin näytti tekevänkin kun ohi ajelin..

    Äänestä

köyhän venäjän nälkää näkeville rahtareille.

Äänestä
  • Nämä rekkakuskit, jotka tekevät työtään ja joutuvat ilman omaa syytään jonottamaan vuorokausia autoissaan, eivät varmasti ole mitään kadehdittavia henkilöitä.
    Älkää hyvät ihmiset syyttäkö tavallista työläistä rekkajonojen syntymisestä, kyllä hekin mieluimmin ajaisivat lastinsa ilman turhia viivyttelyjä.

    Humanitäärisistä syistä jaetut ruokapaketit rekkakuskeille ovat oikeaa auttamista henkilöille, jotka todella apua tarvitsevat.

    Äänestä

  • naapurikaupunkilainen kirjoitti:

    Nämä rekkakuskit, jotka tekevät työtään ja joutuvat ilman omaa syytään jonottamaan vuorokausia autoissaan, eivät varmasti ole mitään kadehdittavia henkilöitä.
    Älkää hyvät ihmiset syyttäkö tavallista työläistä rekkajonojen syntymisestä, kyllä hekin mieluimmin ajaisivat lastinsa ilman turhia viivyttelyjä.

    Humanitäärisistä syistä jaetut ruokapaketit rekkakuskeille ovat oikeaa auttamista henkilöille, jotka todella apua tarvitsevat.

    etsitää, niin enemmän syyllisiä he ovat jonoihinsa, kuin Suomi, joka on tehnyt kaikkensa, että naapurin tulli toimisi, (paitsi voimatoimia) pitäs putinilt kyssyy kuka täs nyt kiusaa ja minkä maan kansalaisia? Eilehän tuo viimeks lupas, että otetaan voimatoimet käyttöö, jos joku kohtelee heijä kansalaisia huonosti.

    Äänestä

  • jos syyllisiä kirjoitti:

    Asia on niin että kyllä suomessakin avustuskohteita/ nälkäisiä riittää, minkä helvetin takia mennään avustamaan vielä ulkomaalaisiakin kun kotimaassakaan asiat eivät ole kaikkien kohdalla kunnossa, ihmetyttää vaan toi saatanan hyysääminen ja hissuttele. Kylhän ne vievät meiltä kaiken jos vaan siihen tilaisuuden annamme. Seuraavaaks varmaan lehdessä itketään ku niillä on niin huonot liksat, ja ei muutakuin valtion rahahanat venäläisille auki, vittu että vituttaa tää saamattomuus valtion osalta.

    Äänestä

  • näyttäähän noilla rekkakuskeilla euroja olevan kun niskan viinakaupasta isoja lasteja ostoksia tekevät.et ei muuta ku ruokapaketteja tällasille jakamaan

    Äänestä

  • jos syyllisiä kirjoitti:

    etsitää, niin enemmän syyllisiä he ovat jonoihinsa, kuin Suomi, joka on tehnyt kaikkensa, että naapurin tulli toimisi, (paitsi voimatoimia) pitäs putinilt kyssyy kuka täs nyt kiusaa ja minkä maan kansalaisia? Eilehän tuo viimeks lupas, että otetaan voimatoimet käyttöö, jos joku kohtelee heijä kansalaisia huonosti.

    rahtarit alkoivat ärhentelemää oikeaan suuntaan, eli omaa tulliaan. Venäjän tulli syyttää Suomen satamia. Et sillee. Syyllinen taitaa kuitenkin istuskella Moskovas liekö joku P alkava nimi.

    Äänestä

  • suomalaisille kirjoitti:

    Asia on niin että kyllä suomessakin avustuskohteita/ nälkäisiä riittää, minkä helvetin takia mennään avustamaan vielä ulkomaalaisiakin kun kotimaassakaan asiat eivät ole kaikkien kohdalla kunnossa, ihmetyttää vaan toi saatanan hyysääminen ja hissuttele. Kylhän ne vievät meiltä kaiken jos vaan siihen tilaisuuden annamme. Seuraavaaks varmaan lehdessä itketään ku niillä on niin huonot liksat, ja ei muutakuin valtion rahahanat venäläisille auki, vittu että vituttaa tää saamattomuus valtion osalta.

    ja huha hah hei. Kaikkea sitä sotketaankin sekaisn Ota lääkkesi ja mene levolle!

    Äänestä

  • suomalaisille kirjoitti:

    Asia on niin että kyllä suomessakin avustuskohteita/ nälkäisiä riittää, minkä helvetin takia mennään avustamaan vielä ulkomaalaisiakin kun kotimaassakaan asiat eivät ole kaikkien kohdalla kunnossa, ihmetyttää vaan toi saatanan hyysääminen ja hissuttele. Kylhän ne vievät meiltä kaiken jos vaan siihen tilaisuuden annamme. Seuraavaaks varmaan lehdessä itketään ku niillä on niin huonot liksat, ja ei muutakuin valtion rahahanat venäläisille auki, vittu että vituttaa tää saamattomuus valtion osalta.

    nähdä!!!! ainoat ovat nämä nykynuoret joille ei mikään kelpaa!!siinä on ainoa ryhmä joilla "vatta kurnii!". että yököttää ajatuskin näistä paskanjauhajista.kouluruoka ei kelpaa,kun tarjolla on PELKKÄÄ PASKAA!!???
    laittasvat ne kakarat tekee jotain ruokiesa eteen ni jo alkais ääni muuttuu kellossa.mutta eheeeeiii..tehää grilli koulun viereen ettei pikku piltit kuole nälkään..

    Äänestä

Eiköhän tuo ole jonkun akanhupakon arvelua että nälässä olisivat. Normaailisti hakevat kaupasta ruokaa ja jos tarvii nesteeltä asti hakee nii autossaha ne istuu. Eiku nuppi irti ja radalle. En avusta enää spr toimintaa, jos idiotismi jatkuu.

Äänestä
  • jos nälkä iskee niin Nesteelle vaan hus hus.

    Äänestä

Venäjä on luvannut auttaa omia pulaanjääneitä rekkakuskeja Suomessa: 500 panssarivaunua, 7 divisjoonaa jalkaväkeä ja tykistöä on tulossa.
Ilmavoimat aloittaa operaation kaksi päivää kestävillä pommituksilla.

Äänestä
  • Myös paskahuussit olisivat tarpeen siellä. Kukahan toimittaisi?

    Äänestä

Mitenköhän toisin päin jos suomalaiset olisivat jonossa venäjällä suomeen?Olisiko jonotus ilmaista?Paljonkohan per rekka joutuisi maksamaan,Ohjaisiko miliisi liikennettä ja herättäisi kuskit?Antaisikohan paikallinen avustusjärjestö ruokaa suomalaisille?Kyllä veli venäläinen ottaisi rahat pois:Rekat maksulliselle parkkipaikalle,ja yöllä käytäisiin varastamassa kaikki mahdollinen ja lopuks lyötäisiin valot vasaralla paskaks:sinulla iso problem valot rikki,sakko 100 e.ja yöllä vähän kaasua koppiin ja kuskin rahat veks.

Kyllä venäläiset nauraa suomalaisille on ne kyllä tyhmiä

Onneksi imatran poliisilla ei ole muuta tekemistä kuin herätellä kuskeja muutenhan se olisi muusta partioinnista pois.

Äänestä
  • kyllä venäjällä yleisesti nauretaan suomalaisten yksinkertaisuudesta, antaa ilmaiseksi asioita josta voisi ottaa maksu ja joista heidän puolellaan maksetaan mielellään

    Äänestä

  • raipe kirjoitti:

    kyllä venäjällä yleisesti nauretaan suomalaisten yksinkertaisuudesta, antaa ilmaiseksi asioita josta voisi ottaa maksu ja joista heidän puolellaan maksetaan mielellään

    tekivät fiksusti, näyttivät esimerkkiä ja alkoi myös venäjän puolelta tapahtua auttamista.
    No köyhät ottaa tietysti maksun, mutta suomalaiset ovat inhimillistä porukkaa, empatiaa riittää myös muille.
    Antaa v enäläisten nauraa, hyvää ei tehdä koskaan liiaksi.
    Ja joulu oli oiva hetki toimia, joulun hengessä.

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    vai muka köyhiä.kuuntelehan tarkemmin,putinin ja medjeedevin puheita.

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    tekivät fiksusti, näyttivät esimerkkiä ja alkoi myös venäjän puolelta tapahtua auttamista.
    No köyhät ottaa tietysti maksun, mutta suomalaiset ovat inhimillistä porukkaa, empatiaa riittää myös muille.
    Antaa v enäläisten nauraa, hyvää ei tehdä koskaan liiaksi.
    Ja joulu oli oiva hetki toimia, joulun hengessä.

    HALOO
    Rekkakuskien ruoka-apu odottaa maksajaa
    http://www.esaimaa.fi/Online/2008/12/26/Rekkakuskien ruoka-apu odottaa maksajaa/200816385047/4

    Äänestä

  • RAJAKIINNI saatana kirjoitti:

    HALOO
    Rekkakuskien ruoka-apu odottaa maksajaa
    http://www.esaimaa.fi/Online/2008/12/26/Rekkakuskien ruoka-apu odottaa maksajaa/200816385047/4

    Etelä- Saimaan mukaan ruuat on hankkinut H. Hallikas. Hän myös kertoo lehdelle, että eiväthän nuo eväät niin paljoa maksaneet. H. Hallikas siis maksakoon eväspussit omasta pussistaan!

    Äänestä

  • Maksajaksi kirjoitti:

    heha sai pyynnön auttaa eikö mieleen tullut kysyä kuka maksaa , on se niin helppoa polttaa yhteistä rahaa.

    Äänestä

  • en avusta kirjoitti:

    heha sai pyynnön auttaa eikö mieleen tullut kysyä kuka maksaa , on se niin helppoa polttaa yhteistä rahaa.

    Onneksi teillä imatralaisilla on ainakin yksi ryhdikäs henkilö, Helena Hallikainen, joka ei jää ihmettelemään tilannetta, vaan osaa toimia hädän hetkellä.

    Kyllä hänellä, sekä VPK vapaaehtoisilla henkilöillä olisi varmasti ollut Jouluna muutakin tekemistä kuin avustuspakettien hankkiminen ja jakaminen.

    Nämä hyvät, lähimmäisestään välittävät henkilöt ansaitsevat kiitoksen pyyteettömästä työstään.

    On äärimmäisen ikävää lukea typeriä kirjoituksia, jotka mollaavat heidän toimintaansa.

    Jos meillä kaikilla ihmisillä olisi samankaltainen huoli lähimmäisemme hyvin voinnista tämä maailma olisi huomattavasti parempi paikka asua.

    onkin aika kurja paikka asua.Demarit on tehny tästä vuosikymmenien aikana tosi masentavan paikan.

    Äänestä

  • tää Imatra kirjoitti:

    onkin aika kurja paikka asua.Demarit on tehny tästä vuosikymmenien aikana tosi masentavan paikan.

    "näyttäähän noilla rekkakuskeilla euroja olevan kun niskan viinakaupasta isoja lasteja ostoksia tekevät.et ei muuta ku ruokapaketteja tällasille jakamaan"

    noin tuolla aikaisemmin jo kommentoitiin ja samaa näin itsekin; siis tällä kertaa nesteellä kaljaa kantoivat monta päkkiä! olihan siinä kyllä paketti ruisleipääkin mutta.

    pistää se miettimään että kuinka hölmöjä nuo viranomaiset oikeasti ovat?

    TÄMÄ MENEE NYT JO LIIAN PITKÄLLE!

    Äänestä

  • Maksajaksi kirjoitti:

    Etelä- Saimaan mukaan ruuat on hankkinut H. Hallikas. Hän myös kertoo lehdelle, että eiväthän nuo eväät niin paljoa maksaneet. H. Hallikas siis maksakoon eväspussit omasta pussistaan!

    Helena Hallikas oli lähes ainoa Imatralainen joka oli valmis uhraamaan aikaansa jouluaattona.Kyllä tuo maksupuoli kuuluu jollekkin muulle taholle.Imatralla kaivattaisiin enemmän Helena Hallikkaan kaltaisia ihmisiä.

    Äänestä

  • poliisilta. kirjoitti:

    niin sisäasiainministerioltä tuli tuo määräys.
    Joten ihan turha osoittaa sormella SPR:ää, tai palokuntalaisia, hehän toteuttivat ylemmän tahon määräyksen ja se oli ihan ok.
    Kuinka me suomalaiset ollaankin noin pahansuopaista kansaa muita kohtaan. Vaikka nyt kyseessä onkin vanhan vihollisen ihmiset, niin nyt eletään tätä päivää, eikä olla sodassa heidän kanssaan, koska tämäkin opitaan.

    Äänestä

  • jos ollaan, kirjoitti:

    Sisäasianministeriöltä ei ole tullut ainoatakaan käskyä! Toista HH:n tapaista yhteisillä rahoilla mällääjää ei täällä tarvita! Ei Suomen työssäkäyvillekään avustuksia jaella.Sitäpaisti kaljabägeihin kuskeilla kyllä oli varaa. Kännissäkö ne ajelevat ja missä promillet tutkitaan?

    Äänestä

  • taaskerran kirjoitti:

    Puhu sitten, kun tiedät, elä ennen.
    Sinun, eikä muidenkaan rahoilla ei nyt tainnu mällätä kukaan, olet luulotautinen.
    Ja tietäisitpä, kuinka paljon työssä käyviä suomalaisia kantaa ruokakasseja kirkkojen köyhille tarkoitetuista jakelupisteistä, luulevat, ettei kukaan tuttu näe, mutta aina on silmiä, mitkä näkevät.
    Ettet vaan kuulu samaan sakkiin, kun noin äriset?
    Jäähän sitä rahaa niihin kaljalaatikoihin siten enemmän. Revi siitä huumoria.

    Äänestä

  • taaskerran kirjoitti:

    Sisäasianministeriöltä ei ole tullut ainoatakaan käskyä! Toista HH:n tapaista yhteisillä rahoilla mällääjää ei täällä tarvita! Ei Suomen työssäkäyvillekään avustuksia jaella.Sitäpaisti kaljabägeihin kuskeilla kyllä oli varaa. Kännissäkö ne ajelevat ja missä promillet tutkitaan?

    Voisitko kertoa miltä se tuntuu kun on täydellinen Idiootti.
    Hankaloittaako se jollain lailla elämää vai tekeekö elosta todella helpon.
    Mitä mieltä olet kyvyistäsi hallita omaa elämääsi ja hoitaa oikeat asiat oikein.
    Katselevatko kanssaeläjäsi ja ympäristön ihmiset sinua mahdollisesti mielestäsi oudosti :)

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    tekivät fiksusti, näyttivät esimerkkiä ja alkoi myös venäjän puolelta tapahtua auttamista.
    No köyhät ottaa tietysti maksun, mutta suomalaiset ovat inhimillistä porukkaa, empatiaa riittää myös muille.
    Antaa v enäläisten nauraa, hyvää ei tehdä koskaan liiaksi.
    Ja joulu oli oiva hetki toimia, joulun hengessä.

    hjuvan tahtoisia suomalaisia hjölmöjä..

    Äänestä

  • naapurikaupunkilainen kirjoitti:

    Onneksi teillä imatralaisilla on ainakin yksi ryhdikäs henkilö, Helena Hallikainen, joka ei jää ihmettelemään tilannetta, vaan osaa toimia hädän hetkellä.

    Kyllä hänellä, sekä VPK vapaaehtoisilla henkilöillä olisi varmasti ollut Jouluna muutakin tekemistä kuin avustuspakettien hankkiminen ja jakaminen.

    Nämä hyvät, lähimmäisestään välittävät henkilöt ansaitsevat kiitoksen pyyteettömästä työstään.

    On äärimmäisen ikävää lukea typeriä kirjoituksia, jotka mollaavat heidän toimintaansa.

    Jos meillä kaikilla ihmisillä olisi samankaltainen huoli lähimmäisemme hyvin voinnista tämä maailma olisi huomattavasti parempi paikka asua.

    tämä nimi varmasti muistetaan! eikä millään hyvällä

    Äänestä

  • poliisilta. kirjoitti:

    Helena Hallikas oli lähes ainoa Imatralainen joka oli valmis uhraamaan aikaansa jouluaattona.Kyllä tuo maksupuoli kuuluu jollekkin muulle taholle.Imatralla kaivattaisiin enemmän Helena Hallikkaan kaltaisia ihmisiä.

    maksakoot vain omasta pussistaan..

    Äänestä

  • jos ollaan, kirjoitti:

    niin sisäasiainministerioltä tuli tuo määräys.
    Joten ihan turha osoittaa sormella SPR:ää, tai palokuntalaisia, hehän toteuttivat ylemmän tahon määräyksen ja se oli ihan ok.
    Kuinka me suomalaiset ollaankin noin pahansuopaista kansaa muita kohtaan. Vaikka nyt kyseessä onkin vanhan vihollisen ihmiset, niin nyt eletään tätä päivää, eikä olla sodassa heidän kanssaan, koska tämäkin opitaan.

    mistäköhän olet kotoisin kun noin kovasti puolustelet asiaa.. rus?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ruokaa kirjoitti:

SPR on alkanut jakaa kuskeille, ruokaa, jotka on olleet jonossa jo 5 päivää .Eihän ne kuskit ole syyllisiä tohon tilanteeseen, jonka isommat päättäjät on aikaan saaneet. Ilmeisesti niilläkin alkaa jo olla hätä ruuasta tai on ollu jo jonkin aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu