Itse sain joulukonvehteja, viiniä, villasukkia, videokameran ja hyvää mieltä. Koira sai pallon ja hienon hihnan.
Olitteko kilttejä?
Saitteko lahjoja?
18540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Afrikkaan ostin vuohen ja kaivon. Toivottavasti eläinparka saa hyvän kodin.
Itselleni hankin teltan. Entinen hajosi viime keväänä ahtojäillä, silloin uinuttiin taivaanalla makuupussissa. Olin ennen kauhean telttakammoinen, jatkuvasi täytyi olla metsästysveitsi käden ulottuvilla pikapoistumista varten, nykyisin saa asiallisia telttoja, joissa ei ole kuin yksi kangas, johon on helppo viiltää varauloskäynti lattiaan. Viillon voi peittää toiselta puolen kiinnitetyllä telttakankaalla. Lattiankautta poistuminen mahdollistaa väistämisen jokaiseen suuntaan.
ainakin lahjamäärästä päätellen.
Niin outoa kun se onkin, sain enemmän lahjoja paketteja kuin koskaan aikaisemmin ja kaiken lisäksi juuri niitä, mitä olin vuoden mittaan toivonutkin.
Kyllä sillä pukilla on hyvät tontut agentteina.
Mitään en toivonut, silti sain juuri mitä halusin. ;) En sitten tiedä olenko ollut niin kamalan kiltti, taitavat vaan nämä muut olla ylikilttejä. Sain autoon sen kauan etsimäni hirviviltin, jota en kuitenkaan osannut odottaa joululahjaksi. Ja ison termosmukin. Ja vieläpä gps-navigaattorin! Olisin sen kyllä itse ostanut joulun jälkeen todennäköisesti joka tapauksessa, mutta lahjaksi en sitä missään nimessä odottanut. No, nyt en sitten enää (ehkä) eksy.
Parasta joulussa on kuitenkin tämä joulupäivä, peuhaavat koirat ja lapset ja mukava muutaman asteen pakkassää. Eikä nyt hyvää ruokaa ja juomaakaan voi ihan unohtaa. Huomenna menen ratsastamaan!? Pitkästä aikaa! Ihanaa / kamalaa!
kivoimmasta päästä lahjakortti Turun Luontaishoitolaan. Paras lahja oli yhdessäolo ilman kiirettä kaikkein rakkaimpien seurassa.
vain sinä itse, ja pulinapalsta.
arkipiru
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000040345454
ihminen joka oletat tietäväsi kaiken ajatuksistani, elämästäni, perheestäni.
Täyskymppi siitä, että arkipiru on yksi tämän palstan kivoimmista ihmisistä.
Muut arviosi heittivätkin sitten pakkasen puolelle;))
Hyvää Vuoden jatkoa sulle.
Ps. hanki parempi tutka tai kristallipallo.
vielä....kyllähän sua nauruttaa...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000040361469
toki, arkipirulla on valtava huumorintaju ja on verbaalisesti erittäin lahjakas kirjoittaja.
sanoisin arvaamaton ja sisimmässään naisia halveksiva.
Voihan se olla, että hän on niin pahasti tossun alla siellä kotona, että täällä sitten purkaantuun mies parka.
kohdistuisi sinuun, niin johan olis' toinen "ääni kellossa", eikä nauruttaisi yhtään!
useinkaan ei verbaalista lahjakkuutta persoonani kimpussa. Unohtuu useimmiten saman tien.
On älytöntä rypeä menneissä. Eivät arkipirunkaan saamat kommentit "joiltakin" kovinkaan kaunista ja mieltä ylentävää luettavaa ole ollut kellekkään palstalla. Joten olisiko aikaa muutta ääntä kellossa??
olisiko aikaa muutta ääntä kellossa??
joten älä vedä minua mukaan. Minä pidän arkipirusta ja sillä siisti. Ehkäpä sinun olisi jo korkea aika katsella eteenpäin,,vai mitä.
voiha konjakki paraski neuvoja, byähhähhäää, mie puhu ny siusta, puhu sie vaikka konjamiinist, ei liikuta minuu, ja sie voit kahella vaik sinne mihi ei aurinko paista eik kuu kumota, mie en siun ohjeistustas tarvihe vielkää.
Opettaja voi aukasta sul ove, mut sisäl sun tartte mennä itte!
Pellet pruukka maalata naamas simmoseks et ne näyttä onnellisilt tai surullisilt. Kumpi naamari Sul o tänäpä??
En ole aina ollut niin mallikelpoinen, mutta kyllä Joulupukki silti jotain minulle toi kun lupasin parantaa tapani ;;)))