Hei keskustelijat!
Olen iloinen, että löysin tämän paikan mihin voin kirjoittaa tuntemuksiani koiran hankkimisesta. Olen haaveillut koirasta jo vuosia, eniten kuitenkin viimeisimmän vuoden aikana. Meidän piti entisen poikaystävän kanssa ottaa sellainen mutta tiemme erkanivat ja olen tavallaan edelleen samassa tilanteessa kuin aikaisemmin, eli yksin ja sen vuoksi koiran hankkiminen on taas lykkääntynyt. Pelkään, että en yksin voisi tarjota koiralle tarpeeksi aikaa, odotan siis sopivaa hetkeä vielä toistaiseksi juuri töiden osalta vakaampaa tilannetta.
Olen tutkinut rotuja, lukenut satoja juttuja, kirjoja ja vaikka mitä ... tutustunut koiriin sekä koiraihmisiin mutta vielä kaipaisin lisää vinkkejä teiltä joilla on enemmänkin kokemusta koirista ja varsinkin alku metreistä... Olen aika vakuuttunut että mikä rotu olisi juuri minulle paras, olen kahden vaiheilla kahden terrierin suhteen, mutta kumpi vain olisi tervetullut.
Tarvitisin yksin asuvilta lisää neuvoja, kuinka te otitte koiranne ja kuinka olette pärjänneet? Olen toki jo suunnitellut kuinka otan kuukauden vapaan töistä (vaikka kesäloma) ja olen pentuni kanssa alussa paljon, sen jälkeen kun käyn töissä niin työaikani olisivat säännölliset jotta voisin olla koirani kanssa mahdollisimman paljon.
Pitkään ajattelin,että sitten kun on se mies niin meitä olisi kaksi kattomassa koiran perään mutta pelkäämpä pahoin, että ei sitä miestä välttämättä tule, enkä halua odotella sitä, voin yksin ottaa vastuun koirasta, olen hyvin itsenäinen. Haluan koiran jota voin rakastaa kovasti ja joka toisi suurta iloa elämääni, olen varma että se olisi minulle number 1 elämässä!
Olisin hyvä koiraäiti, ainakin olisin valmistautunut mutta kuinka voin tietää, että olen tarpeeksi valmistautunut? En halua että olen yksi niistä joka ottaa koiran ajattelematta asiaa ja ilman että osaa varautua siihen että koiraa täytyy kouluttaa alusta alkaen jne. Voisitteko kertoa mitä kaikkea minun kannattaisi vielä tässä vaiheessa tehdä jotta olisin mahdollisimman valmistautunut?
-S
Olen iloinen, että löysin tämän paikan mihin voin kirjoittaa tuntemuksiani koiran hankkimisesta. Olen haaveillut koirasta jo vuosia, eniten kuitenkin viimeisimmän vuoden aikana. Meidän piti entisen poikaystävän kanssa ottaa sellainen mutta tiemme erkanivat ja olen tavallaan edelleen samassa tilanteessa kuin aikaisemmin, eli yksin ja sen vuoksi koiran hankkiminen on taas lykkääntynyt. Pelkään, että en yksin voisi tarjota koiralle tarpeeksi aikaa, odotan siis sopivaa hetkeä vielä toistaiseksi juuri töiden osalta vakaampaa tilannetta.
Olen tutkinut rotuja, lukenut satoja juttuja, kirjoja ja vaikka mitä ... tutustunut koiriin sekä koiraihmisiin mutta vielä kaipaisin lisää vinkkejä teiltä joilla on enemmänkin kokemusta koirista ja varsinkin alku metreistä... Olen aika vakuuttunut että mikä rotu olisi juuri minulle paras, olen kahden vaiheilla kahden terrierin suhteen, mutta kumpi vain olisi tervetullut.
Tarvitisin yksin asuvilta lisää neuvoja, kuinka te otitte koiranne ja kuinka olette pärjänneet? Olen toki jo suunnitellut kuinka otan kuukauden vapaan töistä (vaikka kesäloma) ja olen pentuni kanssa alussa paljon, sen jälkeen kun käyn töissä niin työaikani olisivat säännölliset jotta voisin olla koirani kanssa mahdollisimman paljon.
Pitkään ajattelin,että sitten kun on se mies niin meitä olisi kaksi kattomassa koiran perään mutta pelkäämpä pahoin, että ei sitä miestä välttämättä tule, enkä halua odotella sitä, voin yksin ottaa vastuun koirasta, olen hyvin itsenäinen. Haluan koiran jota voin rakastaa kovasti ja joka toisi suurta iloa elämääni, olen varma että se olisi minulle number 1 elämässä!
Olisin hyvä koiraäiti, ainakin olisin valmistautunut mutta kuinka voin tietää, että olen tarpeeksi valmistautunut? En halua että olen yksi niistä joka ottaa koiran ajattelematta asiaa ja ilman että osaa varautua siihen että koiraa täytyy kouluttaa alusta alkaen jne. Voisitteko kertoa mitä kaikkea minun kannattaisi vielä tässä vaiheessa tehdä jotta olisin mahdollisimman valmistautunut?
-S
Vastaukset 36
Vanhimmat
Muakin stressaa, kun haluisin koiran, mut elän nyt sinkkuna. Koirakuume on polttavan kuuma, mut kun ei toista ihmistä oo, jonka kaa asuu, niin ei siitä koiran huoltajuudesta tulis yhtään mitään. Koira joutuis oleen liian paljon yksinään.
Valitettavasti mää oon sitä mielä, et sun kannattaa nyt varrota sitä tulevaa isäntää ajan kaa. Surkeen tuntusta, tiiän. Elämässä on synkkiä ajankohtia.
Ookko muuten vilkassu sivustoo seoikea.com? Siellä on epätoivosta porukkaa taivaan täydeltä.
T: Bergamasco
Hei!
Kiitos neuvoista, en ole itseasiassa vilkassut tota sivuu, vähän pelottaa jos ne on epätoivosia, melkein uskoisin että itse en vielä ole mutta aina kannattaa käydä vilkasemassa.
Malttia, voih kun jaksais uskoa että se joku osuu vielä kohdalle, se että osuu ja se että muutettais yhteen ja otettais se koira tuntuu niin kaukaselta ajatukselta. Ehkä haluan olla varovainen sekä miehen että koiran suhteen mutta koiran otan varmasti jossain vaiheessa.
Onhan mulla perhe joka voisi auttaa koian hoidossa, mutta en halua ajatella niin että lykkään koirani niille. Mun ystävällä oli 2 koiraa, muutti miehen kanssa yhteen jolloin koiria oli sitten 3 ja sitten tuli pentua josta pitivät 2. Koiria on siis 5 tällä hetkellä ja kyllä ne molemmat töissä käyvät. Tuntuu raskaalta mutta hyvin tuntuvat pärjäävän!
Määkin oon alkanu sen oppii, et kyllä kaikkien asioiden on annettava järjestyy aikanaan, muuten se masennus iskee ja suunnitelmat pilaantuu. Mut kyllä kaikki järjestyy aikanaan, aivan varmasti.
Ite tunnen olevani kans elämässä aivan jumissa, kun haluisin koiran ja sen elämäni toisen kumppanin. Mut kun ei vaan onni potki ittellänikään.
Onnee sulle kumminkin jatkoon, kyllä se oikee mies sieltä vie vastaan tulee!
T: Bergamasco
heippati!
Kiitos samoin sinne! Eiköhän se tästä vielä.. on ainakin seoikea-sivusto käyty katsastamassa, hyvä oli! En tiedä tästä miesongelmasta, tuntuu että ei vaan löydy, ainakaan kukaan ei halua sitoutua vaan juoksevat karkuun.. en tiedä missä vika, olenhan sentään itsenäinen ja suorastaan melkein rikas nuori nainen. Ei auta vaikka on kiva, ei auta vaikka on ei kiva, ei vaan onnistu. Ehkä yritän liikaa mutta ei vaan pysty olee yrittämättä. Ei se ympärilläkään näytyä muilla sinkkutytöillä helmpompaa olla, mutta harmittaa vaan lukuisat epäonnistuneet jutut! Sitä vaan pettyy ja eipä ne koirastakaan ole innostuneet, ainakaan ne muutamat joille oon maininnut asiasta..
Empä tiedä tuleeko sitä koiraakaan tätä menoa, ainakin tietäisin että kuinka tärkeä se tulisi mulle olemaan, huolimatta siitä onko siinä mies rinnalla vai ei. Onnea kuitenkin niille jotka ovat onnellisessa suhteessa, niitäkin kun näkee niin harvoin nykyään.
-S
Kyllähän monilla yksineläjilläkin koiria on, itse en tosin käy esimerkistä, valitan, vaikka puolison pitkien työpäivien takia pääosin koiran yksin hoidankin. Tuntuu, että (aloittaja) kasaat hirveästi paineita parisuhteen etsintään, jos se koira-asiakin on siinä jotenkin riippuvaisena. Kai sinä teet elämäsi ratkaisut itse sentään? Ei kai mies voi olla keppihevonen muihin unelmiisi?
Sinulla on rahaa? Hommaa koiralle hoitaja tai hoitopaikka! Nykyään on jopa koirapäiväkoteja. Muutenkin, sinulla on hyvä olla numeroita, joihin soittaa, kun joskus kuitenkin sairastut tai tulee muita esteitä hoitaa koira kunnolla itse. Lisäksi monet koirat ovat työpäivän ajan yksin, onko sillä sitten merkitystä, montako ihmistä sieltä illalla kotiin tulee? Ei?
Rotuvalinnassa vinkkiä, että älä väen väkisin ota mitään jackrusselia, kettuterrieriä tai muuta huippuaktiivista touhupetteriä. Rauhallisempi rotu saattaisi sopia tilanteeseesi paremmin. Kun sinulla on ollut kettumaisin ja väsyttävin työpäivä ikinä ja flunssaakin pukkaa ja siitä sitten horjut kotiin, on sinulla vastassa AKTIIVINEN ROTU (Jee!!! Actionia koko ilta!!!), jos niin olet valinnut. Usko minua, koirakirjassa se kuulostaa paljon kivemmalta kuin käytännössä.
...mut yleensä mitä rauhallisempi rotu on, sitä enemmän se tarvitsee ihmisten seuraa. Kettuterrierit ja jackrussellinterrierit olisivat sinänsä hyviä valintoja, että ne omaavat kohtalaisen itsenäisyyden. Jos koiran hankkii lemmikiks oleen monta tuntii kotona ilman omistajaansa, niin kannattaa hankkii sille toinen koira kaveriks.
Sitä paitsi, ei semmosen kannata koiraa hankkia, jonka mielestä tulee hommata joku rauhallinen rotu sen takia, et on ittellään kiireitä.
Ja muuten, kysymys, sei-sei... Mikä muka ois rotu, joka sopii sekä oleen yksinään kotona monta tuntii että ei tartte paljoo liikuntaa?
Mää en kumminkaan tossa tilanteessa nää järkeväks hankkii koiraa tähän hätään. Nuorella naisella on elämä edessä, joten siihen ois hyvä valmistautuu hoppuilematta.
sei-sei, kuules. Noiden sinun neuvojen noudattaminen olisi jo koiran heitteille jättöä. Koira on eläin, eikä sitä voi hankkia, jos ei siihen tosiaan oo valmis.
Äläkä väitä, etteikö koiran kanssa olisi mukava harrastaa jonkin sorttista aktiivista liikuntaa. Koirien eri harrastuksista voi kyllä lukea kirjoistakin, mutta vasta sitten huomaa, miten mukavalta eri koiraharrastukset tuntuvat, kun pääsee niitä itte tosielämässä kokeilemaan.
T: Otterhound
Heippa Seisei!
Kyllä teen kaikki elämäni päätökset itse ja olen suurimman osan ajastani ollut sinkku, joten riippuvuutta miehestä ei tosissaan ole. Ympäristön painostus miehen hankintaan on tullut esille koiran hankkimis keskusteluissa, monet sanovat että et tule yksin pärjäämään, yleensä ne ovat koirattomia mutta silti..Eräs tietämäni henkilö tekee lyhyttä työpäivää sen takia,että koira ei joutuisi olemaan paljon yksin, en ole varma voinko tehdä työtä vain puoltä päivää ja odotetaanko sitä minulta..?!
Rahaa on kyllä sen verran tällä hetkellä, että pulaa ei mistään tule olemaan mutta tietty se rasittaisi koiraani jos ramppaisin sen kanssa hoitopaikoissa. No ihan sama monta sieltä tulee illalla kotiin, totta, mutta mietin että tuttunu hankki juuri koian ja kehui kuinka on hyvä kun hänen miehellään on säännölliset työajat niin voi olla koiran kanssa kun hän on töissä,eli todella hyvin heillä näyttää sujuvan tuo.. tunnen että olisin vähemmän onnekas kun kuuntelen hänen juttujaan, mutta selviän siitä yksin, olen sen päättänyt!
Joo en mä mitään kovin aktiivista ajatellut ottaa, mutta en myöskään pientä omistushalusta räksyttäjää. Mitä mieltä olet Läntisen ylämaanterrieristä? Mielestäni se on hyvä koska sillä ei ole kovinkaan vahvaa metsästysviettiä ja se on muutenkin aika itsenäinen. Luokitellaanko se aktiiviseksi?Mielestäni ei..
Toivottavasti luet tän viestin ja pysty mahdollisesti vielä vastaamaankin:)
Olet tainnut erehtyä valkoisesta länsiylämaanterrieristä, sillä se tarvitsee oikeasti paljon liikuntaa joka päivä. Olen paitsi huomannut tuntemistani länsiylämaanterriereistä myös lukenut, että ne eivät ole mitään laiskan ihmisen koiria, koska ovat energisiä ja aktiivisia.
Siinä pieni korjaus sinulle, mikäli et halua terrierisi rupeavan aikuisena tuhoamaan esineitä ja huonekaluja.
T: Otterhound
Moikka!
Aijaa, en tiennyt että ne olisi niin aktiivisia kuin kuvailit. Tiesin että ne on itsepäisiä ja veikeitä jne. mutta en muista että niistä oltaisiin sanottu et ne tarvitsisin erityisen paljon liikuntaa tai suunniteltua ohjelmaa. hmm...?!
Sit on noi bichonit mutta mä en oo erityisen innoissani..hmm...
Yks mitä en halua seurattuanu sen luonnetta hyvän ystäväni omistuksessa on Bolognese, jos tiedät yhtään millanen se on.. Se koira on aivan liian lälly mun makuun, okei se pärjää vähemmälläkin lenkkien määrällä jne mutta se on vaan tylsä, omistajaansa kiintynyt toki mutta silti jotenkin tylsä. En haluaisi sellasta..
Jackrusselista oon viime aikoina kuullut ja nähnyt paljon "ongelmia" mihin mä en haluaisi joutua, se rotu tuntuu aivan liian aktiiviselta ja todella tuhopommilta, vai mistäköhän johtuu et nääkin jutut on lähtenyt liikkeelle...
Hei taas..
Ajattelin kysyä,että onko normaalia pitää pientä korjaa teljettynä vessaan, eteiseen tai vaatehuoneeseen kun on poissa kotoa? Viime aikoina on tullut vastaan hirveesti tuttuja jotka avoimesti kertoo pitävänsä koiraansa poissa ollessaan jossain suljetussa tilassa.. osa on pentuja, osa on täyikäsiä. En keksi mitään muuta syytä siihen kuin tuhoaminen jonka vuoksi omistajat tekevät niin.. joudunko minäkin turvautumaan tollaseen tapaan jos koirani ei kerta kaikkiaan tottele? Miten voisin tältäkin välttyä..?!
Kuinka monta lenkkiä koira tarvitsee päivässä..? Tästäkin ollaan oltu montaa mieltä, monet sanovat että riippuu rodusta. Tiedän ainakin yhden perheen jotka vievät koiran lenkillä 1-2 kertaa päivässä koska ovat opettaneet sen pissalle johonkin kissanpissalaatikkoon.. tuntuu julmalta tuokin mutta ei se koira ainakaan ruikuta jos oon ollut siellä vierailemassa. Mutta ei se myöskään reppana innostu kun sanotaan mennään ulos, se ei sille näytä merkitsevän juurikaan mitään ja se pelkää muita koiria varmaan samasta syystä.
Vastailen nyt omien tietojeni pohjalta...
Tuo koiran sulkeminen rajattuun tilaan kotona kun se jää yksin, on vähän kaksipiippuinen juttu.
Hyvää:
Moni pentu kokee olonsa turvallisemmaksi, jos se jätetään koko talon sijasta yhteen tuttuun huoneeseen. Sillä tulee olla siellä peti, vettä ja pari luuta sekä lelua. Oikein valitussa tilassa pentu ei voi tuhota mitään vaarallista yksin ollessaan. Kun tästä tulee koiralle tapa, se varmaan isonakin hakeutuu omaan tilaan lepäämään ihan mielellään.
Huonoa:
Tilan valinnassa ja suunnittelussa mennään mielestäni metsään, jos se on jokin ikkunaton ja hunosti tuulettuva koppi, johon pahassa tapauksessa koko talon äänet johtuvat putkia pitkin (vessa, vaatehuone). Tällainen tila voi stressata koiraa entisestään ja saada sen haukkumaan ja kaivamaan ovenpieliä.
Jos täysikäinen koira vielä pitää lukita johonkin ahtaaseen tilaan hätävarjelun nimissä, ei asiat voi olla ihan ok. Toki on luonnollista estää siltä pääsy esim. makuuhuoneeseen, mutta jos asunto alkaa muistuttaa eläintarhaa häkkeineen ja lukkoineen, niin... :(
On aika paljon tuurista kiinni, minkäluonteisen pennun saa; jotkut tuntuu tuhoavan ja riehuvan, vaikka omistaja tekisi kaikki konstit. Suurimmalla osalla tuskin on ongelmia yksinjäännin kanssa, kun ne rauhassa siihen totutetaan.
Kissanhiekkalaatikkoa käyttävät kääpiörodut saavat ainakin itse päättää, milloin pissivät. Niitten ei tarvitse koskaan pidätellä kotona. Huonona puolena näen, että tämän varjolla koiran ulkoiluista on helppo alkaa luistaa yhä enemmän. Koiralle kuitenkin ulkoilma ja hajumaailma ovat tärkeitä jo sen psyykenkin kannalta.
Meidän koira (11kk) käy nykyään ulkona tavallisesti 4-5 kertaa päivässä. Tässä vähän aikataulua vertailukohdaksi:
09:00 lyhyt pisulenkki lehteä hakemaan
10:00 päivän ykköslenkki, 1-1,5h, sisältää vapaanaoloa metsässä ja leikkiä
n. 16:00 vähän pyörähdetään ulkona, 15-30 min.
n. 19:00 iltakävely remmissä, 25-45 min.
22:00 iltapissatus pihassa
Näillä eväillä koira (55cm, suht rauhallinen) on pysynyt tyytyväisenä, eikä sillä ole liikaa energiaa mihinkään tyhmään touhuun. Tämä aikataulu on tietysti mahdoton työssäkäyvälle, mutta minulle yrittäjänä se on sopiva.
Koiraa ei saa teljetä niin pieneen tilaan, kuin vain yhteen huoneeseen tai komeroon, sillä se voi tuntea olonsa siellä ahdistuneeksi, koska ei pääse tietämään, vaikka haluaisi, mitä kotonaan muuten tapahtuu. Koiraa alkaa siellä helposti pelottaa tai sen aika käy siellä entistä pidemmäksi.
Koira tekee sen takia tuhoa, että sen aika käy pitkäks yksinään. Sille pitää järjestää enemmän seuraa ja tekemistä.
Koiran on päästävä tekemään tarpeensa pihalle, eikä sisälle, koska sitä myös kiinnostaa ulkomaailman tapahtumat. Sen kanssa on tehtävä ainakin pari lenkkiä vuorokaudessa, rodusta riippuen.
Niistä tutuistas sun ois järkevää keskustella jonkin eläinsuojeluviranomaisen kanssa...
Hei!
Ymmärrän toki kantasi mutta mielestäni ylireagoit. Toki ei ole suotavaa jos eläin joutuu olemaan suljetussa tilassa mutta jotkut joutuvat toimimaan niin kun ovat poissa kotoa ja koira on tuhoisa. Teljettyyn tilaan on kuitenkin jätetty koiralle viihdykettä, kuten peti, ruokaa, juomaa, leluja jne. Kysymys on myös aina ollut toki pienestä koirasta, siis pennusta tai joskus pieni kokoisesta. Mutta en voi myöskään puolustaa, koska en omista koiraa.
Sekin tuntuu jo liialta, että koira jätetään pitkäksi aikaa yksinään kotiin. Joten sitä ei enää voi muuksi sanoa kuin eläinrääkkäykseksi ja heitteillejätöksi, että koira ei sinä aikana saa olla eds kotona vapaana, vaan aivan samoin kuin pienessä hakissä!
Eikö kukaan ymmärrä, miksi koirat kotona pahuutta tekevät aikuisenakin?: niiden aika käy pitkäksi ja niitä hermostuttaa, koska ikävöivät omistajaansa!
Jos ihmiset eivät koirasta pysty huolehtimaan, niin miksi semmoisen hankkivat?! Minä vaikka kuolisin, jos ei olisi muuta keinos saada ihmiset tajuamaan, mikä koira todellisuudessa on ja mitä se tarvitsee!! (HELVETTI soikoon!!!)
T: Puuskuttaja!
Jos joku ei osaa pitää koirastaan huolta, niin jonkun muun on hoidettava se. Ja jos sen koiran omistajat eivät järkeä kuuntele, niin viimeistään eläinsuojeluviranomaisia tai poliiseja.
Eläinrakkaana ja järkevänä ihmisenä sinun on nyt siirrettävä koiran hyvinvointi kärkeen. Ihan oikeasti, en tarkoita, että sinun täytyisi ensimmäisenä ruveta tekemään eläinsuojelurikosilmoituksia, mutta jos niiden koirien omistajat eivät eivät ota neuvojasi vastaan, niin sinun on koiria ajatellen tehtävä asialle jotain...
Edelleen olen sitä mieltä että ylireagointia. Jos koiranpentu rajataan eteiseen niin että sillä on ns. lapsiportti esteenä muuhun asuntoon pääsyyn niin ei se eläinrääkkäystä ole. Koira ei kuitenkaan koko elämäänsä ole tässä tilassa vain ehkä alussa, että eiköhän tässä ole ihan terveestä järjestä kysymys.
En koe että kysymys on eläinrääkkäyksestä enkä myöskään silloin koe että minun tarvitsee siihen puuttua, nää ihmiset joista puhun ovat useampia eri henkilöitä eikä heidän koiriin kohdistuvaa rakkautta ole kertaakaan tarvinnut epäillä, he elävät koirilleen mutta joskus on toimittava näin.Olen pahoillani mutta jos aletaan näitä ihmisiä eläinrääkkäyksestä syyttää niin sitten syytteeseen joutuisi todella suuri koiraomistaja-piiri.
Tosi kiva, että välitätte noin paljon koirien kohtelusta, mutta taidatte olla aika nuorta porukkaa. Teille asiat on on/off. Tosielämässä joskus pitää toimia harmaalla alueella, jotta kaikille olisi paras.
Teillä kun on tuota eläinsuojeluenergiaa, niin liittykää ihmeessä johonkin yhdistykseen, menkää hoitamaan löytyökoiria ja -kissoja tms. Ei netissä huutaminen niitä eläimiä auta. Tallinnan koiratarhalla on koirat koppiin kytkettyinä ja odottaa innokkaita taluttajia edes sen kerran päivässä... (Vinkki).
meillä koiralla on poissaollessamme käytössä eteinen (semmonen aulamainen josta mennään muihin huoneisiin). Laitoimme olohuonetta erottamaan portin ja muihin huoneisiin pidetään ovet kiinni. Tilaa sille jää n. 30-40 m2 käyttöön. Osaa muuten avata ovet muihin huoneisiin mutta ei avaa kun sitä on kielletty ;)
Alkuaan ostin koiralle myös ison häkin jossa opetin sen nukkumaan yöt. Tämä oli mun mielestä hyvä myös sen opetteluun että oppi olemaan yksin kun nukkuu yötkin yksin. Ei ole kokenut mitään eroahdistusta koskaan. Häkki on sen oma yksityinen yksiö ja sen portit on aina auki päivisin. Sieltä se aina kömpii nukkumasta kun tullaan kotiin.
Meillä pentu nyt vajaa 5kk. Kylläpä ne aikuisetkin koiratkin nukkuu pääosin sen ajan kun omistaja on pois kotoa. Ja oikeasti suurimmalla osalla ihmisiä taitaa kuitenkin työpäivän mitta olla 8 tuntia. Vouhkataan täällä nyt kuinka hyvänsä, se on kuitenkin totuus. Joidenkin koirat vieläpä ulkona kyyhöttää häkissä. En missään nimessä sano että se on oikein mutta taitaa olla fakta.
Meillä onnellinen tilanne siinä mielessä ettei pennun tarvi olla yksin 3-4 tuntia kauempaa kun meillä lapsia ja miltei aina joku tulee kotiin puolilta päivin ja monesti kouluaamutkin alkaa toisella lapsella vasta 9 tai 10.
Onhan se sisäsiisteyden opettelunkin kannalta aika tärkeä että sen koiran ei tarvis olla yksin kovin montaa tuntia. Jos pystyt käydä kotona ainakin alkuun vaikka kerrankin työpäivän aikana ja pääsiskö joku muukin käymään?
Mutta ei se koiranpennun kanssa alku ihan helppoa ole, sen voin sanoa vaikka meillä helppo pentu onkin. Siinä on kumminkin oma murheensa, vähän niinkuin vauvan kanssa.
Täytyy tunnustaa että ehdin jo ajatella välillä että tulinko turhan nopeasti koiran hankkineeni vaikka ennen hankintaa olin aivan varma että sen haluan. Se vaatii sitoutumista ja siitä on oikeasti vaivaa! Harkitse siis kuitenkin oikeasti tosi hyvin ootko valmis sitoutumaan. Nyt kun meidän päivärytmit on selkiytyneet ja pentu lähes sisäsiisti niin oon tosi onnellinen ihanasta kaverista niin lapsille kuin itsellekin.
Ota koira jos siltä tuntuu. Ei koiran kanssa eläminen mitään korkeampaa tiedettä ole. Tälläisiä palstoja lukiessa saa sen käsityksen, että ainoa kelvollinen koiranomistaja on sellainen, jolla on kaiket päivät ainaa koiralleen ja silti varaa hoitaa se joka tilanteessa. Eli neuvojat ovat lapsia, joilla ei ole oikeasta elämästä käsitystä.
Siinähän se tuli oleellinen. :)
Heippa!
Olen samassa tilanteessa kanssasi- kauhea koirakuume ja elän yksin sinkkuna, rahasta ei kuitenkaan ole pula.
Muakin on mietityttäny ja arveluttanu omat voimavarat ja resurssit koiran HYVÄN hoidon takaamiseksi - ja näitä asioitahan vastuullisen koiran ottajan kuuluukin pohdiskella - mutta olen tullut siihen tulokseen, että pystyn olemaan koiran ns. yksinhuoltaja :)
Vaikkakin se tarkoittaa sitä, että olen koirasta yksin vastuussa.
Ja että herään 365 päivänä vuodessa käyttämään sitä hyvin aikaseen aamupissillä siihen lenkit ja (pentuajan) muut mahdolliset ulkoilutukset.
Vielä tuosta, että parisuhde olisi jotenkin edellytys koiran ottamiselle... Monethan tuota sanovat, mutta omaa tuttavapiiriä tarkkailtuani on mielestäni jopa parempi ottaa koira yksin.
Tapaus 1: Kaverini otti koiran muutettuaaan poikaystävänsä kanssa juuri yhteen. Mitä kaveri ei vielä silloin tiennyt, niin poikaystävä ei aivan täysillä käynyt, joten koiran pentuajan kotona tapeltiin paljon (myös väkivallan kera), eikä mies ollut koiran hoidossa juurikaan apuna - kaverin vieraillessa luonani viikonlopun ei ollut koiraa syöttänyt, eikä juottanut!
Kaikki koirien kehityksestä tietoiset tietävät, että epävakaa ympäristö pentuaikana tuottaa ongelmakoiria. Ystäväni eläinrakkaana ihmisenä olisi takuulla pystynyt tarjoamaan koiralle paremman pentuajan ilman tuon miehen läsnäoloa.
Tämä esimerkki osoittaa, ettei seurustelu ole tae sille, että molemmat osallistuvat koiranhoitoon.
Koira ei (ainakaan vielä) ole varsinaisesti ongelmakoira (chihuille on kai muutenkin tavanomaista osoittaa mieltään vääntämällä tortut sänkyyn/valkoiselle matolle?), mutta juoksee ihmisten korottaessa ääntään sängyn alle piiloon.
Tapaus 2: Kaverini ja hänen silloinen poikaystävänsä ottivat koiran asuessaan yhdessä. Myös tässä taloudessa tapeltiin tulisesti ja paljon koiran pentuaikana. En ehtinyt tuntea koiraa kuin pentuaikana, joten en osaa sen nykyisestä voinnista sanoa mitään, mutta eron tullessa kumpikaan ei pitänyt koiraa, vaan se sysättiin toisen osapuolen vanhemmille.
Oliko oikein koiraa kohtaan, että se joutui keskelle taistelutannerta ja myöhemmin vaihtamaan kotia?
...
Niimpä niin, näiden tapausten varjolla olen rohkeasti sitä mieltä, että sinkkuus ei ole koiran otolle este - PÄINVASTOIN. Koira voi monesti elää onnellisemmin sinkkuomistajan kanssa.
Ja kaiken lisäksi, miehiä tulee ja menee, mutta koira pysyy ja rakastaa ;) Jos oikeasti unelmoit koirasta, niin miksi luopuisit unelmastasi miehettömyyden takia, kun et edes tiedä löydätkö sopivaa kumppania koskaan?
Heippa Samassa tilanteessa!
Mikä sinua sitten estää? Odotat ilmeisesti oikeaa hetkeä, niin minäkin. En halua hätiköidä koska aion pitää sen koiran koko elämäni, enkä heittää menee kun en jaksajaan sitä parin vuoden kuluttua.
Uskon että voin olla yksinhuoltaja, uskon selviäväni siitä mutta pelkään, että en riitä koiralle. En sanoisi olevani perfektionisti vaan enemmänkin kysymys on siitä, että olen yleensä se joka on huolissaan muiden hyvinvoinnista joten haluan taata koiralleni että hän on aina onnellinen kanssani ja ennen kaikkea tyytyväinen. Mielestäni minkään koiran ei tarvitse tyytyvä vähempään, haluan siis tarjota parasta. Ja tietty alku jännittää, että miten asettaa rajat ja opettaa sen tottelemaan. Aika ihanaa mutta pelottavaa! Johtuu suurimmaks osaks joidenkin ihmisten painostuksesta, se on ärsyttävää että antaa sellaisen vaikuttaa mutta en voi sille mitään.
Koirani saisi varmasti olla poissa tuollaisilta taistelumannereilta, tunnen suurta surua kun kuulen tollaista, se on myös ollut osa omaa lapsuuttani, väkivalta suvussa mutta onneksi olen jättänyt sen taakseni.
En tietenkään luovu ajatuksesta, että ottaisin koiran jos miestä ei löydy, ei todellakaan kysymys ole siitä, kysymys on sellaisesta että oli miten oli niin perheessä oli vastu helpompi jakaa. Epäilenkö itseäni? En, mutta jos se flunssa iskee ja olen uupunut niin voisin siinäkin tilanteessa tarjota koiralleni sellaista huolenpitoa että sen ei tarvitsisi kärsiä minun kipeenä olemisesta. Koirani mun tulee aina olemaan oma rakkaani, en voisi koskaan jakaa sitä tai antaa sitä kellekään, se olisi silmäteräni.
On hyvä kuulla myös mielipiteitä kaltaisiltasi joilla on sama tilanne, toivon todella että löydämme oikean hetken ja saamme jokainen sen hauvan josta olemme unelmoineet.
On muuten hassua, että terrierejä pidetään haasteellisina, toki ne varmasti sitäkin ovat mutta en edelleenkään tajua mikä suuri ero sillä on otanko seurakoiran vai terrierin, olen silti valmis yrittämään parhaani, vaikka se vaatisi enemmän minulta.
Hei!
Olen itse sitä mieltä, että voit täysin hyvin ottaa koiran yksiksesi. Isosiskollani on miehiä tullut ja mennyt, mutta koira on ja pysyy ja se on ollut myös seurustelutilanteissa hänen koiransa, josta on yksin huolehtinut.
Itse otin koiran kun muutin poikaystäväni kanssa yhteen. Koira on enemmän minun, mutta toki poikaystäväkin sitä lenkittää, jos on iltavuorossa ja minä päivän töissä. Koirani (joka on siis puolivuotias, keskikokoinen seropinarttu) pääsee ulos 4-6 krt päivässä, riippuen onko avomieheni ilta- vai aamuvuorossa. Viikonloput olen aina vapaalla, joten silloin peuhaan koiran kanssa koko ajan.
Koirani on superenerginen, muttei silti ole tehnyt (suurta) tuhoa asunnossa. Se on yksin ollessaan "vapaana" asunnossa, sillä kun kerran kokeilimme jättää sen keittiöön oven taa, naapurilta tuli tulistunut kirje koiran itkusta. Jos se ei ole teljettynä, se ei pidä mitään ääntä eikä muutenkaan hauku mitään kerrostalon ääniä. Se tarvitsee paljon pitkiä lenkkejä (vähintään 2h/pvä pikkupissitykset), jotka yritämme tehdä metsässä, jotta se saisi olla vapaana. Nyt pimeän aikaan metsälenkit saattavat jäädä väliin, jos poikaystäväni ei ole valoisan aikaan kotona.
Koira on minun vauvani, jota rakastan niin paljon, etten pysty edes sanoin kuvaamaan.
Mielestäni kyse ei ole siitä, kuinka paljon koira on fyysisesti yksin (kohtuuden rajoissa tietysti), vaan siitä, paljonko se saa rakkautta/huomiota silloin, kun olet kotona. Tiedän tapauksia, joissa ihminen on kyllä kotona, muttei silti ole koiran kanssa, vaan esim. katselee televisiota päivät pitkät. Koira kestää kyllä olla työpäivän ajan yksin, kunhan annat sille täyden huomiosi silloin kun olet kotona. Tämä on vain minun mielipiteeni, toiset saavat olla toista mieltä. Kaikkea hyvää elämääsi, toivon että tuleva koirasi tuo sinulle yhtä paljon iloa kuin omani minulle!
Hei kaikki koirasta haaveilevat!
Itselläni on takana 13-vuotta yksin koiran kanssa elämistä ja niin paljon kuin rakasta koiraani rakastankin, odotan kovasti "vapauttani" sitten kun ystävästäni aika jättää.
Miksi? Jos koirastaan haluaa todellakin pitää hyvää huolta, joutuu yksineläjä luopumaan todella paljosta. Koira on sosiaalinen eläin ja koiran hyvää hoitoa ei ole ainoastaan sen fyysisistä tarpeista (ruoka, ulkoilu jne.) huolehtimista -vaan myös sosiaalisesta tarpeesta (läheisyys, seura).
Mikäli on töissä 8 tuntia päivässä työmatkoihin kuluva aika, on se TODELLA PITKÄ aika koiran olla yksin. Jos koiraasi rakastat, voit unohtaa kaikki iltamenemiset -sinun on pidettävä koirallesi seuraa.
Mitä teet koiran yksinhuoltajana kun kaverisi kutsuu sinut töiden jälkeen kahville? Kieltäydyt tietenkin, koska koirasi on kotona kovassa pissahädässä, ethän voi aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä...
Kysymys on paljolti siitä kuinka itsekkäistä syistä koiran haluaa ja miten vastuuseensa koiran omistajana aikoo suhtautua. Tiedän muutaman koiran yksinhuoltajan, jotka selittelevät itselleen mitä ihmeellisimpiä syitä miksi laiminlyövät koiransa hoitoa esim. "ei sillä varmaan nyt ole kova hätä" tms.
Olen pitänyt parhaasta kaveristani kaikkien kykyjeni mukaan hyvää huolta ja pidän sen elämän loppuun saakka. Ymmärrän hyvin teitä kaikkia yksineläjiä, jotka koirasta haaveilette, mutta oma vahva näkemykseni on, että ÄLKÄÄ OTTAKO KOIRAA YKSIN. Joko joudutte valehtelemaan itsellenne tai joudutte tinkimään elämässänne todella paljosta. Liian paljosta.
Myös ne rakkaat ystävät, jotka lupailevat ottaa koiraa hoitoon tulevaisuudessa: pitävätkö he lupauksensa? On niin paljo helpompaa sanoa kuin sitten oikeasti ottaa. Ovatko samat ystävät ystäviäsi vielä kymmenen vuoden päästä? Asuvatko samalla paikkakunnalla? Heillä on ehkä lapsia, ovatko lapset allergisia? Kannattaa miettiä tarkkaan etukäteen.
Olen pahoillani siitä että latistan ja masennan. Miettikää koiranottoa todella tarkkaan. Jos nyt asut yksin, entä kun tapaat unelmiesi kumppanin, joka on allerginen?
Ei elämässä tietenkään voi kaikkea ennakoida, mutta miettikää todella tarkkaan!
mikään... enää.
Oikean pennun löytyminen on lähinnä ollut este, pitkään olen selannut koirailmoituksia ja parin eri rodun kasvattajien sivuja silmä kovana.
Mutta juuri tänään löysin tulevan koirani (tai löysin jo aiemmin, mutta tänään varmistui, että juuri tämän minä haluan). Kävin katsomassa, rakastuin, sovin hakevani hänet uuteen kotiin lauantaina :)
Hätiköidä ei kannatakaan, sillä koira on kuitenkin pitkä "projekti" - kannattaa kerralla valita mieleinen eli sellainen, jonka kanssa tulee toimeen ne noin 15 vuotta. Mielestäni sen kyllä tuntee, kun se oma koira sattuu kohdalle. Se tunne tuli mullekin, kun kasvattaja vastasi mailiini kertoen pennusta ja lähettäen kuvan. Iiiiih.
Myös minä haluan - ja aion - tarjota prinsessalleni parasta. Töissä joudun toki käymään ansaitakseni "perheelleni" (minulle ja koiralle siis) elannon, mutta vapaa-aikani vietän jo nyt lähes kokonaisuudessaan kotosalla, joten koira ei joudu olemaan paljoa yksin. Lisäksi minulle tuleva koira on niin pieni, että sitä pystyy pitämään mukanaan helposti muuallakin kuin lenkillä. Siitä tulee siis perheenjäsen, niin kuin jokaisesta koirasta kuuluisi tulla, mutta valitettavan moni ei saa arvonsa mukaista kohtelua tai hoitoa :(
Voin myöhemmin tulla kertomaan miten koiran kanssa on elo kahden hengen pienperheenä sujunut :)
Hei!
Kiitos viestistä. Nyt loppiaisena ehdinkin päivittämään tietoja tänne. Kuulostaa hyvältä, että sinulla on apuna toinen henkilö. Ymmärrän kuitenkin, että jokaisen oma aktiivisuus vaikutta koiran onnellisuuteen. Mikä on surullista on se, että sinun kaltaisia jotka panostaa ja sit on niitä jotka eivät ole niin justiinsa. Esimerkiksi tossa hiljattain tuttavani otti koiranpennun. Hän on just pistänyt pystyyn oman toiminimen ja tekee töitä kuin hullu yksin eri yrityksille. Hän tekee aina sellaisia suunnitteluprojekteja ja sen vuoksi koira on vanhemmilla hoidossa. Hän ei pysty juurikaan näkemään hankkimaansa koiraan kuin loma-aikaan ja kerran kuukaudessa viikonloppuna. En haluaisi olla koskaan niin kuin hän, se on vaan jotenkin väärin.
En aio ottaa liian aktiivista rotua, mutta katson kyllä sellaisen passelin. En oikeesti voi joka päivä ulkoiluttaa koiraani montaa kertaa kahden tunnin lenkeillä, enhän ehtisi silloin tekemään mitään. Mutta eiköhän kohtuullinen ulkoiluttaminen ole ihan jees.
Ota ihmeessä koira jos siltä tuntuu, ei kannata miestä alkaa metsästää sen takia että saisi/voisi ottaa koiran miehen varjolla. Voi olla ettei mies halua edes koiraa. Mutta ekaksi kannatan, että mietit koiran tuomat hyvät ja huonot puolet tarkkaan. Itselläni on 3v poika ja koira, eikä miestä talossa, hyvin olemme pärjänneet. Töissä käyn, enkä tunne mitään omatunnon tuskia, kun koira joutuu olemaan päivän yksin. Koira saa silti rapsutuksensa, lenkkinsä ja huomionsa aamulla/ illalla ihan niinkuin "unelma" perheissäkin.
Ei koiran kanssa eläminen ole mitään ihmeellistä puuhaa, mutta kannattaa muistaa että se sitoo sinut moneksi vuodeksi ja lenkille on lähdettävä vaikka ilma olisi mikä ;))
>>Voi olla ettei mies halua edes koiraa.>> Niinkö se vaan on?
Mies ei välttämättä halu mitään muuta kun seksiä. Jos miehen hankkii, kannatta varautuu siihen, et heti kun on raskaaks tullu, niin miestä ei näy enää missään...
Kahen miehen kaa oon lapsen saanu ja kumpiki halus välttämättä erota lasten syntymän jälkeen, vaikka aluks kuvittelin niistä aivan muuta. Jos naiset lapsia haluu, niiden on pakko varautua yksinhuoltajuuteen.
Enää kolmatta lasta en tee, koska en luota enää miehiin, enkä piittaa mistään hiton keinohedelmöityksistä.
T: Lähes raiskattu
Liittyyks tää jotenkin koiranpennun hankintaan? Tai yleensä koiranpentuihin?
En vain halua kenenkään muun naisen joutuvan saman laisiin vaikeuksiin miesten takia, joten päätin huomauttaa! Jokainen nainen kohtaa joskus miehen, jonka luulee olevan uskollinen, mutta toisin voikin käydä...
suhtaudut koiran hankintaan noin harkiten. Voit kysellä terrieri kasvattajilta kumpi rotu sopisi sinulle paremmin.
Luulen, että olet valmis siihen :)
Vaikutat vastuuntuntoiselta ihmiseltä, joten hanki ihmeessä koira. Se on unelma, jonka voit toteuttaa; mies taas tulee, jos on tullakseen. Vaikka rakkauden löytäminen onkin tärkeää, toisen ihmisen ei voi odottaa olevan vastaus ongelmiin - edes koiranhoito-ongelmiin. Elä ja ole onnellinen nyt, koirulin kanssa tai ilman!
P.S. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kun lopetat rakkauden etsimisen, se yleensä alkaa etsiä sinua. Näin taitaa olla vähän kaiken kanssa. Liika pinnistäminen ei ole hyvästä.
Moikka!
Nyt taisi rakkaus löytyä, enää koira, haha !
No ei vaiskaan :D
Alatko vastaileen omiin viesteihis? Epäilen...
Joo siitä olisikin suuri ilo minulle. No en ole kirjottanut itselleni, ihan kumma juttu.