Joka ikinen yö herään pahoinvointiin ja ylävatsa tuntemuksiin, joiden jälkeen tulee aivan hirveä hiki, niin että pyyhe saa olla vieressä. Olen pitänyt vaihdevuosipillereissä vuosittain taukoa, toivoen vaihdevuosien olevan jo ohi, mutta jo viikkojen päästä tulee nuo yölliset oireet takasin ja nyt taas taidan mennä uusimaan reseptin. Tunnistaako kukaan samanlaisia oireita?
ylävatsa
pahoinvointi
2641
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yksi oma oireeni näin premenopaussissa on juuri pahoinvointi, joka on samanlaista kuin raskausaikoina. Gynen mukaan johtuu sekin estrogeenin laskusta ja monilla liittyy kuumiin aaltoihin. Välillä ei ole yhtään ja joskus on monta päivää putkeen.
En oikein tiedä, mikä siihen auttais. Huvittavaa, että olen huomannut pari kertaa solariumin auttavan (voimakas valo lisää estrogeenin eritystä). Mutta en uskalla solariumissa käydä kuin max. 10 kertaa vuodessa (käyn ihon takia, kasvoille tulee ikäviä hormonipaiseita...)
sehän se onkin nyt menossa. Minulla myös ällöttövä pahanolon tunne aamuisin, aivan kuin raskaana ollessa, kahvikin haisee ja maistuu pahalle. Toisinaan hajuaistikin tuntuu kadonneen. Näihin kohtauksiin liittyy minulla nivelkipu vertaansa vailla, selkäranka tuntuu taittuvan pienestäkin liikkeestä, niska on kipeä, ettei kestä yskäistäkkään. Pinna on niin kireällä, ettei sitä käytännössä olekkaan. Jotenkin seilaava "kyydistä pudonnut" olo ei ota laimentuakseen. Pitää todella tehdä töitä, että pystyy salaamaan tilansa läheisiltään ja näyttämään normaalilta.