bio-vanhemmille

Hyvät Bio-vanhemmat katsokaan kerrankin peiliin ja miettikää onko teissä vikaa?
35907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Eikö ole parempaa tekemistä sinulla? Mites on oma elämä. Hehee.

Äänestä

niin saat arvoisesi selkäsaunan. Ja sitä paitsi häivy täältä palstalta.

Äänestä
  • muuhun käyttöön

    Äänestä

  • se persus kirjoitti:

    muuhun käyttöön

    missään tapauksessa.

    Äänestä

mainostamaasi PEILIIN!

Eri puolilta yhteiskuntaa tulee jo sellaista viestiä viranomaisten toiminnasta ja sen laittomuuksista
että jos vähänkään olet mediaa tai julkisuutta seurannut ymmärrät kyllä
että asiat eivät vanhempien peiliin tuijottamiselle yhdenkään lapsen tai nuoren kohdalla parane!

Hyvät Joulut.
Ota asioista selvää ja kirjoita sitten kuinka ne todellisuudessa ovat.

Äänestä
  • tiedän kyllä mistä puhun, ja näin se vaan on,aina palstoilla syytellään muita, itse kukaan ei ole mitään väärää tehnyt,syyttä suotta lapseni vietiin ja kaikkea muutakin!

    Äänestä

  • ei se lapsen tilanne siitä parane,mutta voi itse lopettaa samalla muiden syyttelyn kun vika on kuitenkin vain ja ainostaan itsesään. Enkä ole sossu tai muukaan viranomainen niin en ala siihen asiaan nyt puuttumaan.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    ei se lapsen tilanne siitä parane,mutta voi itse lopettaa samalla muiden syyttelyn kun vika on kuitenkin vain ja ainostaan itsesään. Enkä ole sossu tai muukaan viranomainen niin en ala siihen asiaan nyt puuttumaan.

    että ihan nyt oikeasti ymmärrät ja tiedät mistä kirjoitat.
    Tämä lauseesi
    ainoastaan itsessä vikaa
    ei kyllä todellakaan enää vakuuta!

    Oikea tieto lisää tuskaa ja valitettavasti se oikea tieto siitä mitä kuntatasolla tällä hetkellä tapahtuu
    ei ole enää kenenkään perheen lapsen edun mukaista.

    Vanhempia on turha syyllistää jos neuvoloissa, päivähoidossa, sosiaalihuollossa, terveydenhuollossa, kouluissa ja harrastustoiminnassakin säästetään.

    Jos rahaa on laittaa joka vuosi YLI 1 miljardi sijaishuoltoon
    on sitä rahaa laittaa kuntatasolla hyvin paljon enemmän kaikkiin näihin edellä mainittuihin lakisääteisiin peruspalveluihinkin!

    Äänestä

surkeat tyypit haukkuvat täällä toisiaan.
ainakin menee haukut oikeaan kohteeseen.

Äänestä
  • todella oikeassa!

    Syyt tulee tietoon ja tasan tarkkaan!
    Ihan turhaan urputatte täällä, kun en minä tehnyt sitä tai tätä, minä olin niin hyvä lapselleni jne..

    Kyllä sen sossu tietää ja kaikki naapurit ym. asianosaiset...

    Äänestä

  • on kyllä ja kirjoitti:

    todella oikeassa!

    Taidatte molemmat olla lapsettomia... Ja se että mikä ihmeen hinku teillä on tulla tälle palstalle tuollaista tulla kirjoittamaan josta ette tiedä/ymmärrä hölynpöläystäkään?? En voinut olla nauramatta lukiessani teidän molempien väitettä... olette kyllä todellakin hukassa näissä asioissa! Joten ihan turhaan tulette meille kokeneille tuollaista paksua pajunköyttä sepittämään...Me jotka olemme tilanteemme kokeneet niin tiedämme tasan tarkkaan paremmin asioista kuin te! Missähän maailmassa te olette elänneet?? Jo ministeri tasossakin tietävät miten asiat todellakin ovat... mutta te ette?? Avatkaa silmänne ja katsokaa itseänne peilistä...näette itsenne alkuasukkaan tasolla olevanne...

    Kopsasin kirjoituksestasi seuraavan johon pyydän että täsmennät: "Kyllä sen sossu tietää ja kaikki naapurit ym. asianosaiset..."

    Mitä asianosaisia ovat mainitsemasi "kaikki naapurit"? Voi hyvänen aika sentään joitakin ihmisiä, ei meinaa nyt tulla naurusta loppua.

    Äänestä

  • silleen : ) kirjoitti:

    naapureita. Sossu tietää, mitä haluaa; niiden valheethan on meidän kaikkien huostaäitien ja-isien arkea. Ei ole nutturapäillä moraali kovin korkealla, kun perheistä kirjoitetaan juttua, joka ei täyttäisi edes yo-kirjoitusten äidinkielen kokeen tasoa läpäistyksi.

    Ja näitä juttuja sitten esitellään hallinto-oikeuksissa. Itse sossut eivät sinne osaa kirjoittaa, vaan heidän hieman koulutetummat esimiehet, jotka nappaavat nutturapäiden ala-arvoisista kirjoituksista pätkän sieltä pätkän täältä ja niin on huosta hierottu.

    Äänestä

  • palstalla! kirjoitti:

    olen itsekkin ollut sijaisperheessä asuva lapsi,ja tiedän kyllä tassantarkkaan mistä puhun.Ei minulla vielä lapsia ole, mutta ehkä sitten joskus on.

    Äänestä

  • joku. kirjoitti:

    sinulla ei ole muusta kokemusta kuin omasta vanhemmista ja mitä lie tekivätkään että jouduit sijoitetuksi! Mutta et voi yleistää sitä samaa syytä meihin kaikkiin vanhempiin. Ja ymmärrät asian sitten paremmin kun sinulla on omia lapsia ja heidät sitten huostanotetaan... katsotaan tilannetta sitten uudelleen.. että oliko syy sinussa vai siitä että kunnallasi ei ole palveluja tarjota joita lapsesi vuoksi tarvitset... ja sitten kun lapsesi kouluun menee niin siellä opettaja alkaa pitämään lapsestasi huolirekisteriä... opettajat eivät katso sitä onko lapsellasi esim.AD/HD niin nämä lapsethan käyttäytyvät levottomasti ja ovat keskittymis kyvyttömiä vaikka oppimis vaikeuksia muuten ei ole niin opettaja merkitsee suuren huolen jonka johdosta opettaja sitten tekee

    lastensuojeluilmoituksen lapsestasi..ja sen kautta sitten huostaanotetaan.. perusteluina vanhemmuudenpuutetta,syyt kotioloissa..ym.Niin katsotaan onko todellakin sitten syy sinussa lapsen vanhempana? Joten suosittelen sinun lukemaan nuo vanhemmatkin jutut täältä palstalta niin asetu sen vanhemman sijaan ja mieti jos sinulle olisi juuri näin käynyt niin voitko todellakin väittää ja yleistää syiden todellakin olevan ihan jokaisessa vanhemmassa!?

    Eivät huostaanotettujen vanhemmat huvikseen tänne tule kirjoittamaan kokemistaan vääryyksistä vaan kertomaan oman kokemuksensa ja hakemaan neuvoa ja tukea omalle kohdalleen... et nyt vielä kykene ymmärtämään sitä tuskaa kun lapsi viedään vanhemmalta ilman mitään selkeää ja raskauttavaa syytä.. Heiltä vanhemmilta joilta todellakin on syystä lapset otettu huostaan niin he eivät täällä valita laittomasta huostaanotosta vaan hyväksyvät sen ja ymmärtävät todellakin että heissä on ollut syytä miksi lapsi huostaanotettu.

    Joten täällä on sellaisia vanhempia joilta on laittomasti lapset huostaanotettu ja jotka ovat parantaneet elämäntapansa ja haluavat huostapurun siinä missä nämä laittomasti huostaanotettujen vanhemmatkin mutta jostain kumman syystä huostaanotto purkuja ei tehdä vaikka sossu tietää toiminneensa väärin ja rikkoneen lakia...ja täällä on myös vanhempia joilta ei ole lapsia huostaanotettu vaan joko heidän lähipiirissä näin tapahtunut tai muuten ymmärtävät tai eivät ymmärrä tätä mielivaltaista toimintaa niin kuntien kuin sossujenkin suhteen...

    Kunnat ovat laistaneet antamasta näitä avohuollon tukitoimia siksi koska niitä ei ole tarjolla vaikka laki niin määrää.. Meidän verorahat hukkuvat laittomiin huostaanottoihin..joilla olisi avohuollon palveluja saatu edullisimmin ja huostaanotot vältetty...ja perheetkin voineet paremmin..ym.

    Äänestä

  • meinaan kun kirjoitti:

    monet aikuiset jättävät näillä palstoilla kertomatta monia syitä,koska heidän mielestä huostaanotto oli turhaa ja heissä ei ollut vikaa.Niin sitten päätetään, että vika on sossuissa sun muissa.... mutta ei koskaan itsessään!

    olis kun esim. minäkään en tiedä oman lasteni huostaanotto syytä ja sitä vastausta eivät ole saaneet 2 lakimiestänikään koko 4v aikana ja lapset nyt perhekodissa ja sielläkään he luettuaan huostaanotto päätöstä niin eivät löytäneet mitään syytä/perustelua huostaanottoon.. niin on minunkin vaikea sanoa miksi minun lapset huostaanotettiin... en käytä alkoholia..joten se ei voi olla syy/peruste.. enkä minkäänlaista huumeita en edes minkään sorttista lääkettä muutakuin kovaan särkyyn otan särkylääkkeen.. ja vanhemmalla ja nuoremmalla on nyttemmin 3vuoden sijoituksen jälkeen neurologilla todettu AD/HD.. lasteni ollessa sijaisperheessä niin lapsia ei tutkittu vaan vasta nyt heidän siirryttyään perhekotiin....

    ja ennen huostaanottoa meillä oli avohuollon tukitoimen tukena perhetyöntekijä joka opiskeli ammattiin vasta 1½ vuoden päästä oltuaan meillä tuon 2v ja perhetyöntekijä oli jopa väärentänyt asiakirjan..ja minulla on siitä näyttöä.. kaikki mikä lausunnoista löytyy niin on niin tuulesta temmattua asiaa että niistäkään ei edes löydy noita 3:mea asiaa jotka täyttäisivät huostaanotto perusteet jolloin niihin voisi ryhtyä..

    ja minun laisia tapauksia on varmasti paljon ja siksi syitä on vaikea kertoa..kun niitä ei ole..mistä kertoisi..

    kertoisin mielelläni suoraan jos vähänkään olisi minusta johtunut syy olisi ollut huostaanottoon..

    mutta näillä näkymin kun sitä syytä ei ole minussa... vaan huostaanottajan valmistajassa joka ei kunnolla perehtynyt ja tutkinut tosi asioita vaan jokin syy oli nyt saada lapset huostaanotettavaksi... olisi se kiva itsekkin tietää miksi ja mitkä ne syyt todellakin ovat olleet... huostapurkuakin on vaikea tehdä kun en edes tiedä mitä asioita minun olisi korjattava.. tätä olen koko 4vuoden aikana sossulta kysynyt ja asianajanikin kysynyt saamatta vastausta ja asiakassuunnitelmassakaan ei ole kirjattu huostaanoton syytä/perusteita ei edes sitä mitä minun olisi tehtävä jotta saisi huostapurun lapsilleni...ei vaikka olen vaatinut nämä kirjattavaksi..

    Syy miksi sossu ei tätä pysty tekemään on se että he eivät itsekkään tiedä huostaanoton syytä niin he eivät edes tiedä mitä kirjata huostapurkuun perusteluksi korjaantuneen ym.

    Joten on turha vaatia vanhempia kertomaan syitä etenkin silloin kun kyseessä on lainvastaisesti tehty huostaanotto..

    Saisit vaikka lukea nuo kaikki huostaan liittyvät paperit henkilö kohtaisesti ja olisi kiva tietää löydätkö sinä huostaanoton perustetta/syytä tai löydätkö minusta johtaneet syyt asiaan...

    Niin ei tarvitsisi väitellä kanssasi asiasta enempään niin minun kuin muidenkaan...

    Äänestä

  • juurikaan kirjoitti:

    naapureita. Sossu tietää, mitä haluaa; niiden valheethan on meidän kaikkien huostaäitien ja-isien arkea. Ei ole nutturapäillä moraali kovin korkealla, kun perheistä kirjoitetaan juttua, joka ei täyttäisi edes yo-kirjoitusten äidinkielen kokeen tasoa läpäistyksi.

    Ja näitä juttuja sitten esitellään hallinto-oikeuksissa. Itse sossut eivät sinne osaa kirjoittaa, vaan heidän hieman koulutetummat esimiehet, jotka nappaavat nutturapäiden ala-arvoisista kirjoituksista pätkän sieltä pätkän täältä ja niin on huosta hierottu.

    asia on.

    Äänestä

  • Mitenkähän tuo nyt.. kirjoitti:

    tukitoimia 2) sijoitus oli lapselle shokki ja haittasi hänen kehittymistään 3) väitetty 1kpl laiminlyntejä käsiteltiin rosiksessa ja pääsin läpi puhtain paperein.

    Missä sitten lienee se huostan syy? En minä ainakaan löydä sitä mistään.

    Äänestä

  • on kyllä ja kirjoitti:

    todella oikeassa!

    Syyt tulee tietoon ja tasan tarkkaan!
    Ihan turhaan urputatte täällä, kun en minä tehnyt sitä tai tätä, minä olin niin hyvä lapselleni jne..

    Kyllä sen sossu tietää ja kaikki naapurit ym. asianosaiset...

    ilkeämieliset naapurit.jotk piruuttaan voivat ilmoitta,ja sossuthan uskovat kaiken negatiivisen,ja keksivät itse lisää.

    Äänestä

  • joku. kirjoitti:

    olen itsekkin ollut sijaisperheessä asuva lapsi,ja tiedän kyllä tassantarkkaan mistä puhun.Ei minulla vielä lapsia ole, mutta ehkä sitten joskus on.

    Koska täällä alat muita syyttelemään. Huonot perheet ovat harvassa.

    Äänestä

  • silleen : ) kirjoitti:

    Kopsasin kirjoituksestasi seuraavan johon pyydän että täsmennät: "Kyllä sen sossu tietää ja kaikki naapurit ym. asianosaiset..."

    Mitä asianosaisia ovat mainitsemasi "kaikki naapurit"? Voi hyvänen aika sentään joitakin ihmisiä, ei meinaa nyt tulla naurusta loppua.

    Ajatelkaa, jos rikosoikeudessa annettaisiin murhatuomio periaatteella "Kyllä sen sossu tietää ja kaikki naapurit ym. asianosaiset..."
    :D :D :D Olisi naurussa pitelemistä!

    Hallinnollisten oikeuksien puolella asiat käsitellään juuri näin. Sossun väitteiden perusteella, ilman todisteita, ihan vain siksi, koska sossusta TUNTUU joltakin.

    HaO = Musta tuntuu eli tunneoikeus, syytetty on syyllinen, jos ei itse pysty todistamaan itseään syyttömäksi, päätös voidaan antaa täysin syytettyä kuulematta.
    KäO = Asiaoikeus, jossa epäilty on syytön, kunnes toisin todistetaan, viranomaiset hankkivat todisteet, myös epäiltyä kuullaan.

    Äänestä

  • "huono perhe" kirjoitti:

    Koska täällä alat muita syyttelemään. Huonot perheet ovat harvassa.

    haukkui raivoisasti myös omaa lastaan huostaan hakevat vanhemmat. Perusteluna oli pelkästään oman itsensä ja avokkimiehensä huonot kokemukset sijaishuollosta.

    Elämää on myös oman navan ulkopuolella, yrittäkää ymmärtää se!

    Noin se maailma supistuu kapea-alaisessa maailmankatsomuksessa. Ei tajuta, että eduskuntaa myöten on havahduttu tajuamaan, miten huostaanotoissa menetellään täysin oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti.

    Ja LAKISÄÄTEISTEN palvelujen puutteesta tehdään huostaanottoja IHAN TAVALLISISTA suomalaisista perheistä. Sijoitettujen oloja ei valvota, mutta siitä huolimatta myös hyviä sijaishuollon paikkoja on olemassa.

    Koska palveluja puuttuu, ei vanhemmilla ole joskus muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se riski, kuin että hakevat lasta huostaan. Riskin toinen puoli on antaa lapsen rauhassa kuolla huumekokeiluihin tai hankkia itselleen jo alaikäisenä rikosrekisteri.

    Huostaanoton syiden kirjo on hyvin laaja ja niistä on kyllä puhuttu täällä paljonkin. Ei kai kukaan joka viestissä jaksa samoja asioita läpi käydä!

    Äänestä

  • juurikaan kirjoitti:

    naapureita. Sossu tietää, mitä haluaa; niiden valheethan on meidän kaikkien huostaäitien ja-isien arkea. Ei ole nutturapäillä moraali kovin korkealla, kun perheistä kirjoitetaan juttua, joka ei täyttäisi edes yo-kirjoitusten äidinkielen kokeen tasoa läpäistyksi.

    Ja näitä juttuja sitten esitellään hallinto-oikeuksissa. Itse sossut eivät sinne osaa kirjoittaa, vaan heidän hieman koulutetummat esimiehet, jotka nappaavat nutturapäiden ala-arvoisista kirjoituksista pätkän sieltä pätkän täältä ja niin on huosta hierottu.

    sen varjopuolen, että sossun lähes täydellinen kyvyttömyys asiakkaan tilanteen arviointiin johtaa usein myös siihen, että heitteillä oleva lapsi jätetään huostaanottamatta, koska sossu ei "näe" syytä edes asiakkuuden aloittamiselle.

    Moni on nähnyt lähipiirissään lapsen, joka ilmiselvästi kuuluisi huostaanotettavaksi, mutta koska sossut eivät puutu tilanteeseen, tulee monelle käsitys, että huostaanottoa ei tehdä ennen kuin "tilanne on tooooodellaaaa paha". Se ei pidä paikkaansa. Huostapäätökseen vaikuttaa luvattoman paljon sossun persoona, luonne, työmotivaatio ja yleensä hänen asennoitumisensa toiseen ihmiseen. Samoin se ohjeistus, joka juuri siinä sossutoimistossa on sossuille esimiesten taholta annettu.

    Äänestä

  • sama henkilö, joka kirjoitti:

    haukkui raivoisasti myös omaa lastaan huostaan hakevat vanhemmat. Perusteluna oli pelkästään oman itsensä ja avokkimiehensä huonot kokemukset sijaishuollosta.

    Elämää on myös oman navan ulkopuolella, yrittäkää ymmärtää se!

    Noin se maailma supistuu kapea-alaisessa maailmankatsomuksessa. Ei tajuta, että eduskuntaa myöten on havahduttu tajuamaan, miten huostaanotoissa menetellään täysin oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti.

    Ja LAKISÄÄTEISTEN palvelujen puutteesta tehdään huostaanottoja IHAN TAVALLISISTA suomalaisista perheistä. Sijoitettujen oloja ei valvota, mutta siitä huolimatta myös hyviä sijaishuollon paikkoja on olemassa.

    Koska palveluja puuttuu, ei vanhemmilla ole joskus muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se riski, kuin että hakevat lasta huostaan. Riskin toinen puoli on antaa lapsen rauhassa kuolla huumekokeiluihin tai hankkia itselleen jo alaikäisenä rikosrekisteri.

    Huostaanoton syiden kirjo on hyvin laaja ja niistä on kyllä puhuttu täällä paljonkin. Ei kai kukaan joka viestissä jaksa samoja asioita läpi käydä!

    ''jokujoku-tyyppi taitaa olla sama henkilö, joka haukkui raivoisasti myös omaa lastaan huostaan hakevat vanhemmat. Perusteluna oli pelkästään oman itsensä ja avokkimiehensä huonot kokemukset sijaishuollosta.'' ei miulla ole edelleenkään lapsia,enkä ole sama tyyppi kenestä puhut.

    mitä vanhemmuus on ja minkälaista vanhempana eläminen todellakin on... ennen sitä ei kannata paljon puhua lasten kasvatuksen ymmärtämisestä!

    Äänestä

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Olen yh, jonka toinen lapsi asuu perhekodissa, joka varmasti on kodin jälkeen paras paikka lapselle.
Sitä paitsi, myöskään en kritisoi kuntani sosiaalintyöntekijöitä, ovat toimineet täysin moitteettomasti, sanoisinpa jopa, että aivan mahdottoman hyvin on minua kohdeltu. Joko meikäläisen kotikunnassa asiat toimii hyvin tai sitten olen katsonut siihen peiliin jossain vaiheessa :):)

Äänestä
  • on täyetty ties millä koulutuksella olevilla
    (vt, vp vs sosiaaliviranomainen)
    eli ajatellaan mitä tahansa muuta ammattialaa
    niin kyllä se yleensä näkyy se epäpätevyys kyseisen ammattinharjoittajan työssä.
    Jos sairaanhoitajakoulutuksella olevat leikkaisivat sairaalassa potilaita niin hel...nen haloohan siitä nousisi tässä maassa.

    Mutta kun esimerkiksi kaiken muun laissa säädetyn virkatoimintansa lisäksi
    lastensuojeluviranomainen puuttuu kansalaisoikeuksiin, lapsen oikeuksiin jne
    sekä myös perustuslain takaaman perheen yksityisyyttä koskeviin asioihin ja kuitenkin tässä äärimmäisiä toimenpiteitäkin tekevän viranomaisen virassa saattaa heilua
    ties mikä ja millä koulutuksella varustettu pelle .....
    niin korkeintaan se perhe, joka kyseisen virkaheilujan käsittelyyn joutuu,
    ihmettelee tätä virkaheilujan touhua ja toimintaa.

    Kenelläkään muulla viranomaisella ei ole tässä yhteiskunnassa vastaavaa valtaa kuin on lastensuojeluviranomaisella
    ja siltikin sitä työtä voi tehdä millä koulutustasolla varustettu pelle ...... tahansa.

    Onneksi edes joku saa asiallista ja jopa hyvää palvelua sosiaaliviranomaiselta joka perheen asioita hoitaa. Onneksi.

    Äänestä

  • Epäonnistuneen ihmisen? Se ei tee meistä muista sinun kaltaisiasi, paina kaaliisi. Että ottaa päähän nämä elämässään epäonnistuneet, jotka luulevat että muutkin ovat epäonnistuneita. Kyllä saat ihan itseksesi tuojotella peiliisi, minä katson peiliin silloin kun lähden jonnekin, että on nuttura suorassa ja ehostus kunnossa. En yhtään muulloin katsele ihaillakseni itseäni, kuten sinä ilmoitat tekeväsi.

    Äänestä

mitä tarkottanet viestilläsi`onko sossulla anti-missi-kampanja. kaikki naiset jotka ei ole riiittävän kauniita on kelvottomia ja äitiyteen kykenemättömiä

Äänestä
  • http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/61345dc704eae28ac22568bd00428706/c1d45403a6d25e5ac22574f20047361e?OpenDocument

    https://oa.doria.fi/handle/10024/42524

    ..............
    Tutkimuksessa tarkastellaan yhtäältä
    lastensuojelun perhetyössä toimivien ammattilaisten
    ja toisaalta median puhetta äitiydestä......
    ..............
    Paikoin ammattilaisten tulkinnat heijastavat myös stereotyyppisiä ja idealistisia odotuksia, joita vasten äitiyttä arvioidaan.
    .......................
    Aineistojen kautta rakentuu moninaisten ja ristiriitaisten, äitejä eri suuntaan vetävien kulttuuristen odotusten kirjo.
    Odotukset jäsentyvät neljälle ulottuvuudelle:
    1) lapselle omistautuva – itseään toteuttava,
    2) emotionaalinen side – rationaalinen tehtävä,
    3) odotuksia toteuttava – omaehtoinen,
    4) itsenäinen - äitiyttä jakava.
    Äitiyden toteuttaminen kulttuurisesti ”oikein” on näiden odotusten välissä tasapainoilua. Ulottuvuuksien kautta esille tulevat kaksoisviestit voivat heikentää äitien itsetuntoa, tuottaa riittämättömyyden tunteita tai yllyttää suorittamaan äitiyttä.
    Myös äitiyden ammatillinen tukeminen edellyttää tasapainoilua, jottei äitejä idealisoida tai syyllistetä kulttuurisia odotuksia vasten.

    Äänestä

  • ...................... kirjoitti:

    http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/61345dc704eae28ac22568bd00428706/c1d45403a6d25e5ac22574f20047361e?OpenDocument

    https://oa.doria.fi/handle/10024/42524

    ..............
    Tutkimuksessa tarkastellaan yhtäältä
    lastensuojelun perhetyössä toimivien ammattilaisten
    ja toisaalta median puhetta äitiydestä......
    ..............
    Paikoin ammattilaisten tulkinnat heijastavat myös stereotyyppisiä ja idealistisia odotuksia, joita vasten äitiyttä arvioidaan.
    .......................
    Aineistojen kautta rakentuu moninaisten ja ristiriitaisten, äitejä eri suuntaan vetävien kulttuuristen odotusten kirjo.
    Odotukset jäsentyvät neljälle ulottuvuudelle:
    1) lapselle omistautuva – itseään toteuttava,
    2) emotionaalinen side – rationaalinen tehtävä,
    3) odotuksia toteuttava – omaehtoinen,
    4) itsenäinen - äitiyttä jakava.
    Äitiyden toteuttaminen kulttuurisesti ”oikein” on näiden odotusten välissä tasapainoilua. Ulottuvuuksien kautta esille tulevat kaksoisviestit voivat heikentää äitien itsetuntoa, tuottaa riittämättömyyden tunteita tai yllyttää suorittamaan äitiyttä.
    Myös äitiyden ammatillinen tukeminen edellyttää tasapainoilua, jottei äitejä idealisoida tai syyllistetä kulttuurisia odotuksia vasten.

    että jokaisella äidillä on vapaus olla omanlaisensa äiti. Ja omilla geeneillä varustetuille lapsille juuri se oman bioäidin tapa olla äiti on sopivin.

    Eikä muita tarvita siihen sorkkimaan.

    Äänestä

  • kaikkien ymmärtää kirjoitti:

    samaa mieltä edellisten kanssa.

    Äänestä

  • Olen ehdottomasti kirjoitti:

    samaa mieltä edellisten kanssa.

    alkaisivat olla jo hyvällä mallilla. Selitä tuo asia sossuille, niin, että he sen ymmärtää.

    Äänestä

  • kaikkien ymmärtää kirjoitti:

    että jokaisella äidillä on vapaus olla omanlaisensa äiti. Ja omilla geeneillä varustetuille lapsille juuri se oman bioäidin tapa olla äiti on sopivin.

    Eikä muita tarvita siihen sorkkimaan.

    saisivat maistaa omaa lääkettään,menettäisivät omat lapsensa,ei taitaisi mielenterveys kestää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku kirjoitti:

Hyvät Bio-vanhemmat katsokaan kerrankin peiliin ja miettikää onko teissä vikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu