Koiran kasvojen surkastuminen

mikä on?

Koiralla (n.10 kk seropi, muistuttaa labbista)havaitsin noin kuukausi sitten, ettei se enää saa tennispalloa suuhunsa. Myös nämä koirien luut näyttivät tuottavan ongelmia. Se ei saanut niitä kunnolla suuhunsa kun leuat ei aukea kunnolla.

Vein lääkäriin jossa oteettiin kuvat, annettiin antibioottikuuri, tuloksetta. Lääkäri sanoi ettei tiedä syytä vaivaan, hän ohjasi toiselle lääkärille.

Uusi lääkäri oli nyt kirurgi, joka tulkitsi kuvat uudelleen viime maanantaina. Kuvista ei löytynyt edelleenkään mitää.
Hän teki tutkimukset, otti pari labranäytettä ja antoi poskilihaksiin kortisoniruiskeet. ei auttanut.

Samana päivänä huomasin koiran kasvojen alkaneen surkastua, posket olivat lommolla vähän jo aikaisemmin. mut nyt olivat jo ohimotkin ihan kuopalla ja päälaki on myös ikään kuin nahka olisi pelkkää luuta vasten.

Mitään ihosairautta ei ole havaittavissa, koira syö normaalisti, paisi että vatsa on löysällä/kuralla.
Kora ei on kyllä edelleen leikkisä eikä näytä muuten kärsivän mitenkään.

Mutta tämä kasvojen surkastuminen huolestuttaa todella paljon.

16

10329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sun...

      koirasi paino pudonnut?
      Varmaan kaikki kilpirauhaskokeet otettu jne?

      Jostain koirien aineenvaihduntasairaudesta olen joskus lukenut netistä, että siinä esiintyi kuihtumista koiran pään seudulla, ohimot menee lommolle, ripulia jne...mutta leukojen jäykistymisestä siinä yhetydessä ei ollut mainintaa.
      Toivottavasti avun saatte jostakin.

      • muttei

        se kyllä ole noussutkaan. Olisiko tässä sitten kaksi eri sairautta sattunut samaan aikaan?


    • olen kuullut

      netissä olen lukenut juuri tuosta, kasvojen lihasten surkastumisesta ja silmien painumisesta kuopalle, luiden esiin tulemisesta yms. Sille taudille on joku ihan oma diagnoosinsa ja muistalen valitettavasti että se on parantumaton ja pahenee ajan kanssa. En vaan muista yhtään mistä taudista oli kyse ja millä nimillä sitä lähtisi googlettamaan. Luin muutaman omistajan kertomuksen omista koiristaan ja sitten jotain asiantuntija-palstaa, mutta kun ei asia ollut niin tärkeä itselle, niin ei jäänyt päähän.
      Voi koiraraukka. Toivottavasti ei olisi kyse tuollaisesta. Mutta kerrothan, jos saat lisätietoja!

      • saattoi

      • kuin edellinen
        saattoi kirjoitti:

        olla autoimmuunisairaus, tarkemmin Eosinofiilinen myosiitti eli poskilihasten tulehdus?

        Ota asia esille eläinlääkärisi kanssa.

        http://keskustelu-2008.koirat.com/viewtopic.php?p=293429&sid=0311257ebc8629906de4a38a1f92f80c

        toivottavasti ei ole sitä..

        löysin myös netistä tälläisen katkelman:

        Huonosti tunnettu luun hyvänlaatuinen periostin proliferaatio (uudisluumuodostus) tunnetaan nimellä kraniomandibulaarinen osteopatia. (Lempinimeltään leijonaleuka, lion jaw). Siihen sairastuvat muita useammin valkoiset länsiylämaan terrierit ja skotlannninterrierit, mutta sitä voi esiintyä myös labradorilla, dobermannilla, bullmastiffilla ja tanskandoggilla. Leesiot ovat symmetrisiä, molemmin puolin mandibulan haaroissa, otsalohkon alueella, ohimoluissa ja joskus muissakin kallon luissa. Koirat ovat sairastuessaan iältään 4-7 kuukauden ikäisiä, niiden pureskelu vaikeutuu, sillä se tekee kipeää ja kallon alueen lihakset surkastuvat. Samalla bulla tympanicat usein affektoituvat. Hoitona pyritään tarjoamaan pehmeää ruokaa tai huolehtimaan ravinnon saannista parenteraalisesti. Differentiaalidiagnostisesti täytyy muistaa muut kasvaimet, kallusmuodostus, osteomyeliitti, hematoman mineralisaatio ja otitis interna chronica.

        sivulta
        http://kampela.it.helsinki.fi/apumatti/lcms.php?am=2365-2365-1&page=2397


      • pahalta :(
        kuin edellinen kirjoitti:

        löysin myös netistä tälläisen katkelman:

        Huonosti tunnettu luun hyvänlaatuinen periostin proliferaatio (uudisluumuodostus) tunnetaan nimellä kraniomandibulaarinen osteopatia. (Lempinimeltään leijonaleuka, lion jaw). Siihen sairastuvat muita useammin valkoiset länsiylämaan terrierit ja skotlannninterrierit, mutta sitä voi esiintyä myös labradorilla, dobermannilla, bullmastiffilla ja tanskandoggilla. Leesiot ovat symmetrisiä, molemmin puolin mandibulan haaroissa, otsalohkon alueella, ohimoluissa ja joskus muissakin kallon luissa. Koirat ovat sairastuessaan iältään 4-7 kuukauden ikäisiä, niiden pureskelu vaikeutuu, sillä se tekee kipeää ja kallon alueen lihakset surkastuvat. Samalla bulla tympanicat usein affektoituvat. Hoitona pyritään tarjoamaan pehmeää ruokaa tai huolehtimaan ravinnon saannista parenteraalisesti. Differentiaalidiagnostisesti täytyy muistaa muut kasvaimet, kallusmuodostus, osteomyeliitti, hematoman mineralisaatio ja otitis interna chronica.

        sivulta
        http://kampela.it.helsinki.fi/apumatti/lcms.php?am=2365-2365-1&page=2397

        Voi voi. Tämä kun hankittiin meidän vanhalle koiralle kaveriksi keväällä kuolleen sheltin tyhjää tilaa täyttämään.

        Kerron joulun jälkeen kuulumisia kunhan laboratoriotulokset saapuvat.


      • Tuulikkikki
        pahalta :( kirjoitti:

        Voi voi. Tämä kun hankittiin meidän vanhalle koiralle kaveriksi keväällä kuolleen sheltin tyhjää tilaa täyttämään.

        Kerron joulun jälkeen kuulumisia kunhan laboratoriotulokset saapuvat.

        Olisi todella kiva, jos kertoisit kuulumisia ja tuloksia sitten, kun niitä tulee. Seurasin tätä keskustelua ja jäi kalvamaan, mikä koiralla voi olla vialla. Ja ehkä toivon mukaan voi auttaa joskus tulevaisuudessa jotain toista oman koiransa kanssa, vaikka harvinaiselta tuo kuulostaakin, kun yksikään täällä vastaajista ei ole ilmoittanut omalla koirallaan mitään vastaavaa.
        Jaksuja koiralle.


    • Eikä vaikuta

      kipeältä. Nyt vaan silmätkin näyttävät olevan kuopalla.
      No jotain positiivistakin. Tennispalloa pystyy taas kantamaan eikä ripulista tietoakaan.
      Syöminen sujuu täysin normaalisti. Samoin haukkuminen ja leikkisyys tallella. Myöskin meidän vanhemman koiran härnääminen ja sen kanssa leikkiminen ihan ok.
      Myöskään emme ole havainneet minkäänlaisia kipuja koiralla. Ei nyt eikä aikaisemminkaan.

      Edelleen tuo kasvojen lihasten mielestäni erittäin nopea surkastuminen ihmetyttää.

    • takana!!

      Pään lihakset eivät ole palautuneet. Koira on edelleen erittäin leikkisä, touhuaa meidän vanhemman koiran kanssa.
      Mitään mikä viittaisi kipuihin ei olla havaittu.

      Syö aivan normaalisti, tai siis hirvittävällä vauhdilla :) lähes tuplamääriä vanhemmpaan koiraan nähden, ei kyllä liho!

      Kontrollikäynti pitäisi varata ensi viikolle.

      Ihmisilläkin on kuulemma vastaavanlainen vaiva, jossa lopuksi myös aivot kutistuvat!?!

      Ei kyllä oikeen tunnu siltä että koira tuosta ennalleen paranisi :(

      • Hanne

        Meillä kesällä neljä vuotta täyttävä beagle uros, jolla samanlaisia oireita; kasvojen lihasten surkastumista, sekä reidet myös pienentyneet.

        Kävimme tänään lääkärissä, lisää vielä tutkitaan ensi viikon alussa. Nyt ainakin kreatiinikinaasi koholla, joka juuri viittaa noihin lihaksiin. Kortisonia emme vielä aloittaneet, koska tutkitaan vielä kilpirauhanen, sekä lisämunuaisen kuorikerrosta.

        Kirjoittele ihmeessä tänne, miten teillä menee jatkossa. Laitan omia kuulumisia, kun tiedän jotain uutta.


      • tätä keskustelua

        kuulostaa niin erikoiselta ja harmilliselta tuo koirasi sairaus.

        Selvisikö niissä verikokeissa jotakin uutta?
        Onko taudille jokin nimi?
        Millaisen ennusteen eläinlääkäri antoi teille ?

        Toivottavasti kortisonista on apua koirallesi ja saatte nauttia vielä pitkään yhteiselosta.


      • Tuli eilen
        tätä keskustelua kirjoitti:

        kuulostaa niin erikoiselta ja harmilliselta tuo koirasi sairaus.

        Selvisikö niissä verikokeissa jotakin uutta?
        Onko taudille jokin nimi?
        Millaisen ennusteen eläinlääkäri antoi teille ?

        Toivottavasti kortisonista on apua koirallesi ja saatte nauttia vielä pitkään yhteiselosta.

        Tutkimus: histiosyyteista ja lymfosyyteistä koostuvat levitteet.


        Levitteet ovat varsin niukkasoluiset ja niissä on kirjava solukuva. Pääsolutyyppinä todetaan kypsän morfologian histiosyytit. lisäksi levitteissä on jonkin verran lymfosyyttejä. Löydös on epäpesinen ja se viittaa reaktiivisen/tulehdukselliseen prosessiin.

        S.S.
        erikoiseläinlääkäri.



        Että tämmöinen tulos. En itse yritä tulkita tuota, huomena on eläinlääkärille puhelin aika.


    • autoimmuunisairaus

      Jota esiintyy paljon mm. ajokoirilla, eli meidän koiran isä.
      Ei todennäköisesti parane koskaan, mutta ei myöskään välttämättä vaikuta juurikaan sen elämään!

      Kortisonikuuri jatkuu maaliskuulle. Havaittiin lääkärillä ettei paino ole juurikaan noussut vaikka syö paljon, joten erikoisruokaa suoraan eläinlääkäriltä, aika kallista.
      Kasvojen lihakset eivät todennäköisesti enää palaudu, mutta poskilihakset vähän normalisoituneet ja suu aukeaa n 7cm mikä on hyvä.

      Myöhemmin sairauteen saattaa liittyä iho-oireita, kuten ihottumaa.

      Kaikenkaikkiaan koira ei näytä mitenkään kipeältä. Se on leikkisä ja vanhempi 12v koirammme tuntuu nuorentuneen roimasti.

      Joten ei tämä onneksi enää tunnu "kuolemantuomiolta" eikä se lääkärinkään mukaan sitä ole. Katsotaan eteenpäin päivä kerrallaan.

      • Onnea jatkoon

        Tosi hienoa lukea, että apua olette saaneet ja koira voi jo paremmin.

        Oli niin erikoiset oireet koirallasi, että kaikkea sitä voikin tulla, mutta onneksi nykyään voidaan jo paljon tehdä, kun vielä sen hyvän eläinlääkärin onnistuu löytämään =) .


    • Sasu-koira

      Cairnterrierillämme oli neljän vuoden ikäisenä outoja suuvaivoja, suu ei auennut kunnolla ja oli kipuja. Mitään vikaa ei löytynyt ja vaiva tuntui paranevan itsestään puolessa vuodessa. Kolme vuotta myöhemmin vaiva uusiutui ja lääkäri totesi lihasten hävinneen pää alueelta lähes täysin. Olinkin ihmetellyt koiran pientä ja luisevaa päätä. Nyt koira on siis seitsemän vuotias ja kipulääkityksessä, lopetus odottaa syksyllä. Vointi on ollut kuitenkin hyvä, mutta loppua ei kannata pitkittää, koska paranemista ei ole odotettavissa.
      Ensimmäinen oire muuten oli nukutuksessakin jäykät leuat, yleensähän koira on tuolloin täysin rento.

    • Anonyymi

      Meillä myös sama tilanne. Sairaus on Masticatory muscle myositis. Prednisolon kortisoni 20 mg lääkkeenä, ei apua. Harvinainen sairaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2990
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1716
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1129
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      259
      877
    Aihe