Miehen tupakointi

Puolisoni on polttanut muistaakseni jotain 10 vuotiaasta saakka. Nyttemmin n. 4-5 tupakkaa päivässä. Hänen mielestään tupakointi ei ole mikään suuri asia lapsettomuudessa. Olemme yrittäneet yli vuoden enkä ole saanut häntä innostumaan testauttamaan spermaansa. Olen varma, että se olisi huonolaatuista johtuen juuri tupakoinnista. Millä ihmeellä saan hänen päähänsä järkeä???

Silti jos tulisin rakaaksi, hän on luvannut heti lopettaa tupakoinnin, koska ei halua että lapsi joutuu mitenkään kärsimään siitä tai saa huonon esimerkin. Tai että minä kärsisin siitä raskausaikanani.
41348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen siis aiemmassa suhteessani käynyt hoidot läpi ja mitään vikaa ei ole koskaan löytynyt, päinvastoin kaikki on ollut aika erinomaista ja IVF-hoidossa saadut alkoit priimakuntoisia.

Siksi tässä ajattelen, että miehen olisi nyt helpointa käydä tutkituttamassa itsensä. Sitten tulosten perusteella voin miettiä mihin hoitoihin olisin vielä valmis lähtemään.

Minä olen 33 v ja ikä alkaa tulla jo vastaan...

Äänestä
  • Samaa mietin ja mieheni kävi testauttamassa spermansa ja muuta "vikaa" ei löytyny, kuin, että siittiöt eivät liiku tarpeeksi, tai ei lainkaan. En tiedä johtuuko tämä tupakoinnista,kun lääkärille saa huomenna soittaa vastauksista.
    Kuulemma siittiöitä on mahdollista "pökätä liikkeelle/herättää" jollain tavoin.
    Olemme yrittäneet jo 1,5 vuotta ja itselläni on pco, tammikuussa saamme lähetteen perhesuunnitteluneuvolasta lapsettomuusklinikalle sairaalaan, jos raskautta ei ole.
    Muistaisko kukaan missä sai testata seuraavan ovulaation? mikä osoite?

    Äänestä

  • MonaLisa kirjoitti:

    Samaa mietin ja mieheni kävi testauttamassa spermansa ja muuta "vikaa" ei löytyny, kuin, että siittiöt eivät liiku tarpeeksi, tai ei lainkaan. En tiedä johtuuko tämä tupakoinnista,kun lääkärille saa huomenna soittaa vastauksista.

    itse olen aloittaanut tupakoinnin 12-13 vuotiaana poltan noin 15-20 tupakkaa paivässä ja olen aina polttanut ja voin varmasti sanoa ettei tupakointi liity mitenkään lapsettomuuteen!
    itselläni on 4 lasta ja kaikki on tullut ensi yrittämällä!

    Äänestä

  • MonaLisa kirjoitti:

    Samaa mietin ja mieheni kävi testauttamassa spermansa ja muuta "vikaa" ei löytyny, kuin, että siittiöt eivät liiku tarpeeksi, tai ei lainkaan. En tiedä johtuuko tämä tupakoinnista,kun lääkärille saa huomenna soittaa vastauksista.
    Kuulemma siittiöitä on mahdollista "pökätä liikkeelle/herättää" jollain tavoin.
    Olemme yrittäneet jo 1,5 vuotta ja itselläni on pco, tammikuussa saamme lähetteen perhesuunnitteluneuvolasta lapsettomuusklinikalle sairaalaan, jos raskautta ei ole.
    Muistaisko kukaan missä sai testata seuraavan ovulaation? mikä osoite?

    Tässä on ovulaatiotesti :
    http://metku.net/~pesu/ovulaatio.html

    Tämä teksti on kopioitu lapsettomuus(msn) sivujen palstalta.
    Monille asiat, jotka vaikuttavat sperman laatuun, ovat tuttuja, mutta moniko tiesi, että hampaiden hoito voi vaikuttaa sperman laatuun?

    Eikä kyseessä ole vitsi, spermassa esiintyvä bakteeri (bacterospermiaksi kutsutaan) on usein identtinen suussa esiintyvän bakteerin kanssa (esim. ientulehdus). Asia hoituu antibioottikuurilla, ja hampaiden hyvällä hoidolla. Säännöllisellä hampaiden hoidolla on havaittu olevan myötävaikutusta sperman liikkuvuuteen, tiheyteen ja muotoon, joten miehet...suut puhtaiksi!

    - Vältä lääkkeiden käyttöä, niin reseptivalmisteiden kuin reseptittömien, lääkkeiden käyttö saattaa heikentää spermaa.

    -Vältä lämmittelemästä kiveksiä ylenmääräisesti, (kahelit ? ) tutkijat tekivät tutkimuksen, johon osallistui 5 miestä, joiden siemenneste oli normaalia ennen koetta, he istuivat tietyn aikaa päivittäin lämpimässä vedessä niin, että kivesten lämpötila nousi. Kokeen jälkeen tehdyssä siemennesteanalyysissa ei kenelläkään ollut ainuttakaan vipeltäjää vauhdissa. Ylenmääräistä lämpöä voidaan pitää siis jopa toimivana ehkäisykeinona.

    -Pidä huolta ruokavaliosta, etenkin sinkin ja foolihapon on todettu vaikuttavan myönteisesti spermaan. Pellava-ja kalanmaksaäljyn sanotaan olevan hyväksi miehen hedelmällisyydelle.

    -Tupakointi on erittäin haitallista miehen hedelmällisyydelle, lopeta sauhuttelu!

    -Suuseksi. Sylki ja erilaiset liukasteet saattavat jopa tappaa simpat, joten niitä kannattaisi välttää

    -Seksin rajoittaminen jokapäiväisestä ainakin joka toiseen päivään. Mikäli simpat ovat heikkokuntoisia, olisi suositeltavaa pidättäytyä yhdynnästä 3-5vrk ennen ovulaatiota, jotta simppoja ehtii kehittyä riittävästi ennen H-hetkeä.

    Mene ja tiedä sitten näistä kotikonsteista...yhdessä sanotaan kahvin ja C-vitamiinin vaikuttavan edistävästi, toisessa suositellaan ettei kumpaakaan käytetä...eli use your common sense....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ärsyttää kirjoitti:

Puolisoni on polttanut muistaakseni jotain 10 vuotiaasta saakka. Nyttemmin n. 4-5 tupakkaa päivässä. Hänen mielestään tupakointi ei ole mikään suuri asia lapsettomuudessa. Olemme yrittäneet yli vuoden enkä ole saanut häntä innostumaan testauttamaan spermaansa. Olen varma, että se olisi huonolaatuista johtuen juuri tupakoinnista. Millä ihmeellä saan hänen päähänsä järkeä???

Silti jos tulisin rakaaksi, hän on luvannut heti lopettaa tupakoinnin, koska ei halua että lapsi joutuu mitenkään kärsimään siitä tai saa huonon esimerkin. Tai että minä kärsisin siitä raskausaikanani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu