Kaksi vuotta ja peri kuukautta sitten taaksepäin
meille haettiin pieni musta-ruskea
saksanpaimenkoiran näköinen koiranpentu. Mun
siskojen pitkä aikainen vinkuminen oli siis
tuottanut tulosta. Mä en halunnut koiraa siinä
vaiheessa. Tietenkin mä pidin "Ronjaa" joka
meille tuli söpönä pentuna, mutta mä en liiemmin
pitänyt siitä. Mä kai tiesin jo etukäteen, että
kun mun siskojen into lakkaisi koira jäisi mun
vastuulle ja niin siinä sitten kävikin. Parin
kuukauden kuluttua ainoa, joka koiraa ulkoilutti
olin minä. Ei se mua enää haitannut. Mä olin
rakastunut. Ronjaan. Mä en vieläkään tajua miksi.
Mä olin aina tykännyt pienistä koirista, eikä
Ronja ollut mitenkään pieni. Ja vielä vähemmän mä
olin tykännyt saksanpaimenkoirista. Ronja oli
täydellinen. Se totteli hyvin ja oppi nopeasti
uusia temppuja. Ainoa huono puoli Ronjassa oli,
että se muisti temput joita mä olin opettanut
liiankin hyvin, eikä se oikein totellut sisariani
enää. Siskojeni käyttäminen loppui kokonaan kun
toinen siskoistani oli käyttämässä Ronjaa, kun
Ronja ykskaks hyppäsi sivulle istumaan kiven
päälle (temppu, minkä olin opettanut ronjalle).
Sikoni ei ollut ehtinyt varautua hyppyyn ja siinä
ei sitten käynyt mitenkään kovin hyvin. No elämä
jatkui. Sitten tapahtui niin, että kesällä mun
veljeni astma alkoi pahentua. Äiti päätti
silloin, että Ronja saisi lähteä. Ronja oli vielä
mulla marraskuuhun asti, jolloin se sitten lähti
kokonaan uuteen kotiin. Mä en edelleenkään ole
toipunut siitä, että Ronja lähti, vaikka lähdöstä
on jo vuosi. Mä kuljin pitkän aikaa samoja
polkuja, kuin mitä me ronjan kanssa kuljettiin.
Usein mä jäin saman puron luokse istumaan, missä
mulla oli ollut tapana heittää Ronjalle keppiä.
Mä tiedän, että Ronjalla on hyvä koti, mutta
siltikin mulla on tajuttoman iso ikävä Ronjaa.
Musta tuntuu, että antaisin mitä tahansa jos
saisin Ronjan takaisin. Mutta mä tiedän, että mä
en tule enää koskaan näkemään Ronjaa, vaikka mä
kuinka haluaisin ja jos mä näkisin Ronjan, tuskin
mä enää lähtisin sen luolta. Mä en tajua miksi
näin piti käydä. Miksi mä rakastuin siihen
sekarotuiseen saksanpaimenkoiraan? Miksi meillä
piti olla niin hauskaa yhdessä? Miksi Ronja piti
antaa pois? Miksi ja miksi... Ei ne kysymykset
hyödytä mitään...
meille haettiin pieni musta-ruskea
saksanpaimenkoiran näköinen koiranpentu. Mun
siskojen pitkä aikainen vinkuminen oli siis
tuottanut tulosta. Mä en halunnut koiraa siinä
vaiheessa. Tietenkin mä pidin "Ronjaa" joka
meille tuli söpönä pentuna, mutta mä en liiemmin
pitänyt siitä. Mä kai tiesin jo etukäteen, että
kun mun siskojen into lakkaisi koira jäisi mun
vastuulle ja niin siinä sitten kävikin. Parin
kuukauden kuluttua ainoa, joka koiraa ulkoilutti
olin minä. Ei se mua enää haitannut. Mä olin
rakastunut. Ronjaan. Mä en vieläkään tajua miksi.
Mä olin aina tykännyt pienistä koirista, eikä
Ronja ollut mitenkään pieni. Ja vielä vähemmän mä
olin tykännyt saksanpaimenkoirista. Ronja oli
täydellinen. Se totteli hyvin ja oppi nopeasti
uusia temppuja. Ainoa huono puoli Ronjassa oli,
että se muisti temput joita mä olin opettanut
liiankin hyvin, eikä se oikein totellut sisariani
enää. Siskojeni käyttäminen loppui kokonaan kun
toinen siskoistani oli käyttämässä Ronjaa, kun
Ronja ykskaks hyppäsi sivulle istumaan kiven
päälle (temppu, minkä olin opettanut ronjalle).
Sikoni ei ollut ehtinyt varautua hyppyyn ja siinä
ei sitten käynyt mitenkään kovin hyvin. No elämä
jatkui. Sitten tapahtui niin, että kesällä mun
veljeni astma alkoi pahentua. Äiti päätti
silloin, että Ronja saisi lähteä. Ronja oli vielä
mulla marraskuuhun asti, jolloin se sitten lähti
kokonaan uuteen kotiin. Mä en edelleenkään ole
toipunut siitä, että Ronja lähti, vaikka lähdöstä
on jo vuosi. Mä kuljin pitkän aikaa samoja
polkuja, kuin mitä me ronjan kanssa kuljettiin.
Usein mä jäin saman puron luokse istumaan, missä
mulla oli ollut tapana heittää Ronjalle keppiä.
Mä tiedän, että Ronjalla on hyvä koti, mutta
siltikin mulla on tajuttoman iso ikävä Ronjaa.
Musta tuntuu, että antaisin mitä tahansa jos
saisin Ronjan takaisin. Mutta mä tiedän, että mä
en tule enää koskaan näkemään Ronjaa, vaikka mä
kuinka haluaisin ja jos mä näkisin Ronjan, tuskin
mä enää lähtisin sen luolta. Mä en tajua miksi
näin piti käydä. Miksi mä rakastuin siihen
sekarotuiseen saksanpaimenkoiraan? Miksi meillä
piti olla niin hauskaa yhdessä? Miksi Ronja piti
antaa pois? Miksi ja miksi... Ei ne kysymykset
hyödytä mitään...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.