Olimme talvilomalla käymässä kylpylässä koko perheen voimin. Vaimoni kanssa molemmat pidämme höyrysaunassa rentoutumisesta, mutta lapsemme ei kuitenkaan vielä tuolloin siellä halunnut olla. Ilmeisestikin vierasti tuota kuumaa kosteutta ja ennen kaikkea hämäryyttä. Täten vuorottelimmekin vaimoni kanssa höyrysaunassa käymistä toisen jäädessä aina lasta kaitsemaan.
Taas yhden kerran, kun vaimoni oli vuorostaan saunassa, aloin ihmetellä hänen viipymistään siellä ja vihdoin tultuaan takaisin vaikutti hänen poskensa kuumottavan tavallista enemmän ja muutoinkin olevan hieman muissa maailmoissa. Hän varmaankin huomasi ihmettelyni ja sanoi saunassa tapahtuneen jotain, mutta jutellaan siitä vasta illalla omassa rauhassa. Loppupäivä menikin sitten tuota iltaa odotellessa ja miettiessä mitähän siellä oli tapahtunut.
Illan saavuttua ja saatuamme jälkikasvumme nukkumaan, loikoilimme sängyllä viiniä nautiskellen ja sitten vaimoni alkoi kertomaan saunareissustaan. Lähdettyään altailta oli hän mennyt normaalisti suihkun kautta höyrysaunaan. Ovella hän oli hetken aikaa totutellut silmiään hämäryyteen ja lähtenyt sitten etsimään vapaata paikkaa. Sellaista ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, kunnes hän kuuli miehen äänen sanovan, että täällä on vielä vähän tilaa. Vaimoni suunnisti ääntä kohti ja nousi istumaan kahden miehen väliin.
Alkuun siinä istuivat aivan normaalisti muutaman sanan vaihtaen tuon miehen kanssa, joka oli vapaasta paikasta kertonut. Vähän myöhemmin vaimoni tunsi tuon miehen reiden painautuvan hetkeksi omaa reittään vasten. Hän piti sitä vain vahinkona asentoa muuttaessa tuossa ahtaassa tilassa, kuitenkin hetken päästä mies painoi uudestaan reitensä vaimoni reittä vasten ja ei ottanut sitä enää pois. Vaimoni tajusi tuolloin, ettei kyseessä ollutkaan vahinko, mutta ei oikein tiennyt mitä tehdä ja päättikin lopulta vain olla siinä paikoillaan. Hän sanoi jollain tavalla tuon tilanteen ruvenneen kiehtomaan ollessaan alasti vieraiden alastomien miesten seassa, joista yksi oli suorastaan tiiviissä tuntumassa.
Vielä hetken siinä istuttuaan, tunsi hän miehen käden aloittavan kevyen hyväilyn selästään. Tästä hätkähtäen vaimoni kääntyi katsomaan suoraan mieheen päin, jolloin mies kysyi häiritseekö tämä häntä. Vaimoni ei vastannut mitään, vaan kääntyi takaisin istumaan normaalisti ja kertoi minulle päättäneensä katsoa mitä kaikkea tässä nyt tapahtuukaan. Ympäristöhän oli sikäli turvallinen, että hän olisi pystynyt milloin vain lopettamaan tuon pelin ja lähtemään naisten pesuhuoneen puolelle ja ympärillä oli muitakin ihmisiä. Tämän vaikenemisen mies tulkitsi myöntymiseksi ja mies jatkoikin vaimoni hyväilyjä selästä, niskasta ja pepultakin niin pitkälle kuin vain siinä vaimoni istuessa pääsi.
Syrjäsilmällä vaimoni huomasi miehen nostaneen kauimmaisen jalkansa koukkuun istuimelle ja toisella kädellään kevyesti hyväilevän elintään, joka olikin jo heräillyt saavuttamaan täyden mittansa. Tästä kiihottuneena vaimonikin päätti, saadakseen hieman näkösuojaa aikaiseksi, nostaa kauemman jalkansa koukkuun ja tarjoten näin miehelle paremman suojan hyväilyille. Tuosta edelleen rohkaistuneena mies siirtyikin aina välillä hyväilemään toisella kädellään vaimoani myös etupuolelta vatsalta ja siitä hitaasti ylöspäin nousten aina rinnalle saakka leikittelemään kiihotuksesta kovettuneella nännillä. Aikansa nänniä pyöriteltyään lähti taas miehen käsi vaeltelemaan vatsan kautta reidelle ja polvelle, josta pikku hiljaa jatkoi matkaansa takaisin ylöspäin tällä kertaa reiden sisäsyrjää pitkin. Koska vaimoni toinen jalka oli nostettu istuimelle, oli miehellä reitti täysin avoinna perille asti ja vaimoni tajusi tuon vasta kun miehen käsi saavutti hänen jalkovälinsä ja silloin olikin jo liian myöhäistä. Mies leikitteli hetken karvoituksella ja häpyhuulilla, kunnes upotti saman tien sormensa vaimoni kuumaan ja jo reilusti kostuneeseen lemmenkoloon. Siinä mies hyväili rauhalliseen tahtiin edes takaisin sormiaan vaimoani sisälle liu’uttaen ja samalla koko ajan toisella kädellään itseään hyväillein. Tätä mies jatkoi niin kauan kunnes hän laukesi ja ohjasi siemensyöksynsä vaimoni kohti siementen levitessä hänen vatsalle, reidelle, karvoitukselle ja jalkoväliin. Tämän jälkeen mies vielä pyöritteli sormillaan nesteensä pitkin vaimoni vatsaa, karvoitusta ja liu’utti lopuksi vielä hetkeksi sormensa hänen sisäänsä. Tämän jälkeen mies lausui hiljaa kiitoksen ja poistui saunasta.
Koko tämän tapahtuman ajan vaimoni sanoi olleensa ikään kuin muissa maailmoissa ja vain seuranneensa ulkopuolisena mitä tapahtuu, ajatuksissa koko ajan takoessa ettei tällaista voi hänelle tapahtua. Siitä herättyään todellisuuteen vaimoni vilkaisi ympärilleen ja ainakin hänen toisella puolella istunut mies oli ilmeisesti huomannut tapahtuman, päätellen hänen virnistyksestään . Vaimoni ei jäänyt enempää ihmettelemään, vaan poistui saman tien pesuhuoneeseen ja sieltä luoksemme allasosastolle.
Olimme aiemminkin jo jutelleet asioista ja sopineet vapaudesta kokeilla sopivassa tilaisuudessa myös muitakin miehiä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun vaimoni koki jotain intiimiä täysin vieraan miehen kanssa. Aiemmin hän oli toki kokeillut avioliittomme aikana vieläkin pidemmälle menevän tilanteen, mutta se oli tapahtunut hänen ensirakkautensa kanssa ja oli siten tuntunut paljon erilaiselta. Tämä saunassa tapahtunut sai meidät molemmat melkoisen kiihkon valtaan ja vietimmekin yhden kiihkeimmistä öistämme tuolloin ja päätimme jatkossakin sopivan tilaisuuden koittaessa antaa tilanteen aina edetä omalla painollaan mihin sitten johtaisikin. Eikä tuota päätöstä ei ole tarvinnut katua.
Vaimoni höyrysaunassa
15
25261
Vastaukset
- Onni
Muuten oikein hyvä tarina, mutta mahtoiko olla totta? Tämä kohta pisti epäilyttämään:
"Tätä mies jatkoi niin kauan kunnes hän laukesi ja ohjasi siemensyöksynsä vaimoni kohti siementen levitessä hänen vatsalle, reidelle, karvoitukselle ja jalkoväliin."
Miten tuo onnistuu? Jos molemmat istuvat vierekkäin, niin jotta mies pystyisi "ohjaamaan siemensyöksynsä" sivulle, hänen pitäisi joko kallistaa lantiotaan (mikä ei olisi kovin huomaamatonta) tai vääntää penistään vinoon (mikä voisi olla vähän kivuliasta). Muutenkin outoa, että mies laukeamisen hetkellä rupeaisi tähtäilemään mihin siemenet lentää. Ja jos ne lentää sivulle, niin nehän olisi voineet lentää vaimosi yli viereisen miehen reisille. Sehän vasta hupia olisi ollut. :)
Luulenkin, että sinänsä hyvä juttu oli kuvitelmaa. Sinun piti saada laitettua fantasiaasi sellainen yksityiskohta, jossa vieraan miehen siemenet menevät vaimosi sisään (sormella), mutta se vei koko tarinan uskottavuuden. Kirjoita seuraavaksi suoraan Seksiä saunassa -osastolle, eikä tänne tositarinoihin.- Onnekas
Itse en ollut paikalla, joten en voi varmuudella tuota tietää. Näin vaimoni jälkikäteen vain minulle kertoi tapahtuneen ja ei itselleni ainakaan tullut mieleeni, että hän olisi itse kertonut jotain muuta kuin mitä tapahtui.
- Eino
Kyllä se on totta, itselleni kävi erään kylpylän höyrysaunassa juuri näin. Eli pääsin hipelöimään vieressäni istuvaa naista. Ja tarina kuulosti aivan tutulta. Paitsi ko. nainen otti myös suihin, eipä tainnut sitten kertoa ihan kaikkea aviomiehelle.
- Anonyymi
Tuosta sormesta tuli mieleen kun erään miehen vaimo ei antanut vieraan naida kun ei ollut kumia niin antoi sitten miehelle käsihoidon. Mies laukesi rouvan käsille ja sitten rouva kosketteli aviomiehensä penistä. Ennen laukeamistaan mies kuitenkin työntyi vaimonsa sisään.
- Anonyymi
Olin höyrysaunassa, vastapäätä istui nainen tyttönsä kanssa, kuulin kun tyttö sanoi nyt tarvis siideriä, nainen sanoin olet vasta seitsemän toista et saa tyttö vähän suutahti nainen nousi ja pyysi tyttöä mukaan, tyttö sanoi tulen kohta.
Kun äiti lähti tyttö nosti jalat koukkuun, näin suoraan pilluun tyttö katsoi minua koko ajan tiesin että kuisaa levitin jalkoja kalu seisoi jo kovana oikaisin selkää, tyttö katsoi ja hiveli pillua nätit suippo tissit näkyi kun oikaisi selkää. Tyttö hieroi jo kovemmin kysyin asutteko täällä nyökkäsi, sanoin 245 illalla jos haluat tulla, katsoi kuin hädissään lähdetkö sanoin pakko, istuin vähän aikaa ja lähdin.
Nukuin huoneessa kello oli jo kymmenen, kun koputus kuului, tyttö tuli olen Merja mitä sulla oli asiaa, nauroin sulla oli. Näki kossu pullon kysyi saako sanoin jos et kerro mistä sait, nauroi ei ole ensi kerta. Meni pesuhuoneeseen kun tulin tyttö oli alasti, sanoi haluan nähdä kysyin oletko ennen nähnyt nauroi olen mutta en läheltä noin isoa. istuin sohvatuoliin Merja oli polvillaan sängyssä ja hieroi pillua kuiskas olenko nätti nousin ja työnnin seljälleen imin rintoja huokasi ethän raiskaa nauroin en jatkoin imemistä pienet nännit kovettui koskin pilluun sanoi korvaan olet kiimassa tyttö nauroi olen ollut pitkään sormetin tunsin pieni reikä laskeuduin alas ja suutelin ensin pelkäsi ja perääntyi sitten antoi nuolla pillu oli nätti pienet kiinteät huulet imin ja nuolin Merja nosteli lantiota ihanaa ihanaa alkoi saada orgasmia jostain syystä työnsi päätä pois jatkoin vaan nuolemista sai oikean orgasmin pillusta valui kunnolla, kun nousin ylös kuiskas tuon takia en halunnut sotkea pyyhin kasvoja pyyhkeeseen ja meni viereen etkö ole saanut ennen noin halasi en ja pelkäsin suututko. Kysyi saanko minä ja kosketteli kaluun kuiskasin korvaan haluatko maistaa kuiskasi haluan olin kyljellään Merja laskeutu haisteli ja maisteli katsoin pieni lettipää tutustuu ensi kertaa kaluun, pienen kokeilun jälkeen imi jo oikein kosketteli palleja sievästi kuiskas ne liikkuu ja jatkoi imemistä käännyin seljälleen nostin tytön pillun suun kohdalle lalat leveni itsestään pillu kuin olisi haukannut suuta liikkui niin, Merja imi koko ajan sanoin kohta kalu paisui ja sitten lensi tunsin valuu vatsallekkin Merja nuoli ja maisteli kalua kääntyi vatsanpäälle, sanoi isä ja äiti on tanseissa soittavat kun tulevat. Merja kysyi haluttaako panna, mulla haluttaa hirveästi. Nousin laukulle ja otin kumin laitoin paikoilleen sanoin Merjalle alle vai päälle kuiskas alle se tuntuu hyvälle, kastelin kumin pään ja ohjasin pillulle, menin vapisevaan tyttöön kuiskas olet hirviän iso ei haittaa kun vedin ulos kuiskas kuolen tähän hyvään tunteeseen kuiskas hiljaa työnnä kovaa kuiskasin en raski säryt kään sin Merjan päälle muutama työntö huokasi huokasi et usko kun on ihana tunne sinä työnnyt liikkui jonkun aikaa painoi syvään kiljahteli apua kun on hyvää ja vapisi, keinui sievästi haluan tätä aina tunnen sinut mutta tuntuu että enemmän sanoin nyt saat ja laskin sisään Merja kiljui miten se sykkii tunnen kun tulet. Oltiin nousemassa kun puhelin soi Merja katsoi äiti laittoi kaijuttimeen äiti kyseli onko aika kulunut ajateltiin isän kanssa jos ollaan toinen yö mitä sanot liikuin Merjan sisällä Merja painoi kovaa sanoi kyllä minä jotain teen, Merjan äiti sanoi me käydään päivällä retkellä menee kuusi tuntia lähdetkö, ai vanhusten kanssa en taida.
Merja kuiskas onko sulla näitä ja näytti kumia otti pois ja haisteli kun sais paljaalla, sanoin onhan katumus pillerejä, Merja innostui niin muuten on. Nousi ja antoi pusun soitan aamulla sanoin älä ole liian saaneen näköinen äitis huomaa naisilla on hyvä vaisto.
Merja soitti aamulla saako tulla, sanoin jos annat imeä heti. Merja tuli iloisena hyppäs kaulaan kuiskas vanhemmat lähti. sanoin anna minä riisun, päällä oli vain tiukka paita sain pienet rinnat heti esiin imin ja näykin rintoja housut pois ja suukotin vatsaa Merja piti päätäni käsissään sain heti suukottaa pientä pillua työnsin sängylle pillu oli liukas ja hyvän makuinen tuntui että vauhti oli kova kalu alkoi painaa housuissa laskin housuja imiessä nousin päälle hoputti laita jo sisään kun pääsin sisään tunne oli erilainen tunsin kuinka tiukka tyttö oli Merja kuiskas aivan valtava tuntuu hyvältä imin suippoja rintoja Merja työnsi vastaan voimalla melkein heti huusi nyt tulee jalat vapisi ja pillu supisteli tynsin vain sisään ja ulos tuntui en kestä sanoin nyt saat ensi kertaa ja laukesin, Merja kiljui tulee tulee olin pitkään sisässä Merja oli ihan raukeana sanoin saan olla koko päivän sun luona.
Suihkun jälkeen makoiltiin sängyssä, Merja kertoi on vain ollut yhden pojan kanssa ja kuulin että kehui saaneensa jätin sen heti. Sanoin saat olla vaikka kuinka porno en kerro kellekkään. Merja hyväili kädellä vatsaa ja antoi sormen kulkea kalun yli, kuiskas panethan takaa haluan kokeilla laskeutu ja imi nyt kunnolla antoi katsoa katsoin kuinka täynnä pieni suu oli nousi päälle kuiskas saanko setä panna.- Anonyymi
Voisitko ystävällisesti lopettaa tuollaisen kirjoittelun, kun et kertakaikkiaan osaa, siis pyydän ihan sievästi! Muutenkin juttusi on täyttä huuhaata, ei tuollaista suoltamista jaksa kukaan lukea, tämänkin sanon aivan saatanan sievästi! :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko ystävällisesti lopettaa tuollaisen kirjoittelun, kun et kertakaikkiaan osaa, siis pyydän ihan sievästi! Muutenkin juttusi on täyttä huuhaata, ei tuollaista suoltamista jaksa kukaan lukea, tämänkin sanon aivan saatanan sievästi! :D
No sehän onkin spede niuvanniemestä joka tuota sontaa suoltaa yhteen pötköön buaahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sehän onkin spede niuvanniemestä joka tuota sontaa suoltaa yhteen pötköön buaahaa
No niinähän sä tietysti olet.Kukas muu se voi olla joka tuonkin tietäs.
- Anonyymi
Merja tuli kunnolla kalua vasten työntyi kalu sisään lantio paukutti voimalla pyysin hitaammin Merja nauroi työnsin pois käänsin ja levitin jalkoja katsoin kapeaa åyllyä lipsuttelin kalua pillua vasten ja painoin Merja kiljui pylly pystyssä antoi panna voimalla kysyi antaakohan äiti näin sanoin varmasti äitisi tykkää kun pannaan väkisin, pillu kostui niin että litinää alkoi kuulua pillun huulet venyi pois vetäessä panin pitkään voimalla Merja kuiski setä panee aivan väkisin työnnin sänkyä vasten panin siinä jalat leviällä olevaa tyttöä tyttö kiljui ja tunsin tulee taas laukesin sisään Merja jäi makaamaan kun nousin katseli sängystä nauroi on jo nälkä.
Käytiin syömässä ja tultiin takaisin Merja halusi vielä kerran olla kunnolla sanoin käydään apteekissa mun pitää lähteä kahdelta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niinähän sä tietysti olet.Kukas muu se voi olla joka tuonkin tietäs.
Sää mää ja bää mikä säälittävä pikku kyyläri buaahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Merja tuli kunnolla kalua vasten työntyi kalu sisään lantio paukutti voimalla pyysin hitaammin Merja nauroi työnsin pois käänsin ja levitin jalkoja katsoin kapeaa åyllyä lipsuttelin kalua pillua vasten ja painoin Merja kiljui pylly pystyssä antoi panna voimalla kysyi antaakohan äiti näin sanoin varmasti äitisi tykkää kun pannaan väkisin, pillu kostui niin että litinää alkoi kuulua pillun huulet venyi pois vetäessä panin pitkään voimalla Merja kuiski setä panee aivan väkisin työnnin sänkyä vasten panin siinä jalat leviällä olevaa tyttöä tyttö kiljui ja tunsin tulee taas laukesin sisään Merja jäi makaamaan kun nousin katseli sängystä nauroi on jo nälkä.
Käytiin syömässä ja tultiin takaisin Merja halusi vielä kerran olla kunnolla sanoin käydään apteekissa mun pitää lähteä kahdelta.Mee spede ottaan lobotomia buaahaa
- Anonyymi
TOSITARINA? HAHHAH tällä foorumilla ei ole tosi tarinaa nähtykkään. Surullista oikeasti, että pitää keksiä tarinoita ja väittää todeksi.. Seksinovelleihin vaan rehellisesti.
- Anonyymi
Nimenomaan nää on ku juosten kustuja löpinöitä
- Anonyymi
Höyrysaunassa vaimoa nai tumma mies Rauhalahdessa Kuopiossa. Silloin oli yhteinen höyrysauna.
Iso oli kulli yhdessä oltiin perjantai iltana 25vuotta sitten. Ei kiltäosattu mut poika tajusi onneksi oli vain viisi höyrysaunassa yks läks pois kesken osa seurasi.
Vaalevaimoni oli aivan kliimaksissa jälkeen päin siinä puolituntia lepäsi ennenkuin pystyi kävelee. Oli se kuumin kokemus. - Anonyymi
Se "yks joku" aina vaan jaksaa nostella niitä omia vanhoja novelleitaan täällä.
Tämä itserakas "yks joku" vierittää sillä tavoin uusia
juttuja pikavauhtia alas.
Kirjoittamisen täällä pitäisi olla luovaa, eikä vain
tämän yhden tyypin novellimuseo.
Lopeta niiden omien ikivanhojen juttujesi pakkoluettaminen täällä ja anna muiden uusille jutuille tilaa.
Ym-mär-sit-kö. Tor-vi.?
Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057