joulu pilalla

miksi nainen pilaa joulun aina kärtyilemällä,voisiko joku nainen kertoa mikä siinä nalkuttamisessa on niin mukavaa!
41653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Look at the mirror???What you see?

Äänestä

tyytyväinen itseensä, asettaa ehkä liikaa paineita täydelliseen jouluun, siitä johtuu.

Äänestä
  • Osoittakaa toisillenne, että täydellisyys ei ole tavoite eikä pakko, kunhan saatte olla yhdessä ja rauhassa joulun ajan! Se nainen luulee että häneltä vaaditaan kaikkea sitä. Ei kukaan siitä nauti, stressistä ja hulluna puuhailusta. Itse opin pikkuhiljaa Antamaan Olla. Nyt kun muutimme uuteen taloon 1,5 kk sitten, saimme juuri ja juuri olkkarin työkaluista siivottua ja jouluvalot paikoilleen! Portaat olisi saanut kuurata hammasharjalla ja katon jalanjäljet pestä;-D. Ne nyt vain jäävät kevääseen. Meillä oli silti hyvä aatto kaikilla kahdeksalla: mulla, miehellä, molempien kakaroilla ja mummelilla.

    Mies voisi hyvin ottaa hiukka vastuuta siitä, että se nainen tuntee joulun olevan Tarpeeksi Hyvä: vähän siivottu ja kaikki ok, eihän sitä tarvi naisen yksin tehdä?! Lopun suhteen: kerro hänelle, että annetaan olla, tehdään sitten yhdessä joulun jälkeen. Tämä kelpaa, haluan vain olla kanssasi rauhassa joulun aikana, rakastan sinua jne:-). Onnistuisiko??

    Äänestä

Sullon kuule väärä nainen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sama juttu kirjoitti:

miksi nainen pilaa joulun aina kärtyilemällä,voisiko joku nainen kertoa mikä siinä nalkuttamisessa on niin mukavaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu