Ihmiskauppaan perehtynyt poliisi tiedusteli seksiä paritusjutussa.
Hovioikeuteen edenneen virolaisnaisen paritusjutun tutkimukset ovat paljastaneet asiakaskunnasta uutta tietoa. Nelosen uutisten mukaan yksi seksiä tiedustelleista poliisimiehistä on keskusrikospoliisin ihmiskauppaan perehtynyt asiantuntija.
Syyttäjä ei kuitenkaan aloittanut tutkintaa miestä vastaan, koska tämä oli soittanut naiselle vain yhden puhelun. Seksikaupan uhrin hyväksikäytöstä epäillään edelleen kahta muuta poliisimiestä.
Viime kesänä paritetulta naiselta oli seksiä tiedustellut kolmaskin poliisimies. Hän on nyt paljastunut ihmiskauppaan perehtyneeksi keskusrikospoliisin rikoskomisarioksi. Miestä on kuultu ihmiskauppa-asiantuntijana esimerkiksi eduskunnassa, tiedotusvälineissä sekä työryhmässä, jonka tarkoituksena oli hahmotella keinoja ihmiskaupan uhrien auttamiseksi.
Rikoskomisariota vastaan ei kuitenkaan aloitettu esitutkintaa, sillä hän oli soittanut naiselle vain kerran. Paritusjuttua tutkineille poliiseille mies kertoi, että nainen vaikutti puhelimessa tympeältä, joten hän lopetti keskustelun nopeasti eikä tavannut naista.
Nelosen uutisille rikoskomisario kertoo soittaneensa naiselle vain ammatillisesta kiinnostuksesta. Hänen mukaansa naisen netti-ilmoitus oli vaikuttanut oudolta, joten hän oli lomallaan päättänyt soittaa naiselle. Komisario ei uskaltanut kertoa tätä juttua tutkineille poliiseille, koska hän ei ollut varma menettelynsä laillisuudesta. Mies ei tehnyt kenellekään ilmoitusta outona pitämästään netti-ilmoituksesta.
Keskusrikospoliisin johto sen enempää kuin poliisin ylijohtokaan ei halua kommentoida tapausta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jälleen on ollut pukki "kaalimaan" vartijana. Lomalla soittelaan huorille:D
No, eihän se rikos ole:D
"Miestä on kuultu ihmiskauppa-asiantuntijana esimerkiksi eduskunnassa, tiedotusvälineissä sekä työryhmässä, jonka tarkoituksena oli hahmotella keinoja ihmiskaupan uhrien auttamiseksi."
Tunnollinen virkamies, tekee "töitä" jopa lomalla:D
Montahan "koeajoa" on tehty poliisin (yhteiskunnan) rahoilla?
on, vaan ilisko saanut uhkailemalla ja kiristämällä ilatteeks pesää. Noi taikkupaikatkin saa olla ihan rauhassa, olisko sielläkin jollekin nuhteetomalle komissariolle tehtäväkenttää tutkia, kuka sitä paritusta ohjailee ja suojelee.
Thai-paikkojen tutkinta keskeytyy, kun tutkintaa johtavan poliisin, vetoketju/haarat aukeaa.
Lopputulos…ei täällä mitään ihmiskauppaa ole, kun jokainen poliisi lähtee kassit tyhjinä ja 500€ taskussa.