En ymmärrä. Minua surettaa ihmisten itsekkyys,
omaan napaan tuijottaminen ja välillä myös
ihmiset yleensä. Tuntuu ettei minulla olisi
mitään tarkoitusta. Odotan vain. Katson vierestä
kun kaikki muut tekevät valintoja tulevaisuuden
suhteen mutten itse tee asioille mitään. Olen
kohtalaisessa työssä, minulla on naisystävä jota
rakastan mutta silti tunnen oloni turhaksi.
Minulla on muutama erittäin hyvä ystävä, joita
olen auttanut paljon erilaisissa asioissa. Olen
kyllä saanut heiltäkin apua omissa asioissani
mutta tuntuu kuin kaikki ovet olisivat kiinni. En
tiedä mitä tehdä elämälläni. Tuntuu kuin olisin
osani jo suorittanut ja että elelen nyt vain
kuollakseni. On toki hyviäkin hetkiä mutta joskus
kuvittelin elämän olevan antoisampaa. Olen usein
erittäin surullinen ja päätän että nyt alan
vaatimaan parempaa mutten kuitenkaan tee sitä.
Elämänkuvaani voisi verrata vuodenaikoihin:
Maaliskuussa huomaa kesän olevan ovella. Kun kesä
saapuu on hauskaa ja elämänhalu on korkeimmillaan
kunnes huomaa kesän olevan ohi ja pitkä talvi on
tuloillaan. Surullista. En ymmärrä... voinko
löytää elämäni onnellisuuden? Ovatko ihmiset
tosiaan niin kylmiä kun olen huomannut? En ole
varma pystynkö elämään täällä... Ainakaan
Suomessa. En ajattele itsemurhaa ratkaisuna mutta
ehkä joskus pakkona. Eläminen tekee pahaa.
Toivoisin että iloiset epäitsekkäät ihmiset
vastaisivat ja saisivat minut korjattua. olen
rikki.
omaan napaan tuijottaminen ja välillä myös
ihmiset yleensä. Tuntuu ettei minulla olisi
mitään tarkoitusta. Odotan vain. Katson vierestä
kun kaikki muut tekevät valintoja tulevaisuuden
suhteen mutten itse tee asioille mitään. Olen
kohtalaisessa työssä, minulla on naisystävä jota
rakastan mutta silti tunnen oloni turhaksi.
Minulla on muutama erittäin hyvä ystävä, joita
olen auttanut paljon erilaisissa asioissa. Olen
kyllä saanut heiltäkin apua omissa asioissani
mutta tuntuu kuin kaikki ovet olisivat kiinni. En
tiedä mitä tehdä elämälläni. Tuntuu kuin olisin
osani jo suorittanut ja että elelen nyt vain
kuollakseni. On toki hyviäkin hetkiä mutta joskus
kuvittelin elämän olevan antoisampaa. Olen usein
erittäin surullinen ja päätän että nyt alan
vaatimaan parempaa mutten kuitenkaan tee sitä.
Elämänkuvaani voisi verrata vuodenaikoihin:
Maaliskuussa huomaa kesän olevan ovella. Kun kesä
saapuu on hauskaa ja elämänhalu on korkeimmillaan
kunnes huomaa kesän olevan ohi ja pitkä talvi on
tuloillaan. Surullista. En ymmärrä... voinko
löytää elämäni onnellisuuden? Ovatko ihmiset
tosiaan niin kylmiä kun olen huomannut? En ole
varma pystynkö elämään täällä... Ainakaan
Suomessa. En ajattele itsemurhaa ratkaisuna mutta
ehkä joskus pakkona. Eläminen tekee pahaa.
Toivoisin että iloiset epäitsekkäät ihmiset
vastaisivat ja saisivat minut korjattua. olen
rikki.
Vastaukset 33
Vanhimmat
olet selkeästi. ota yhteyttä
mielenterveystoimistoon tai terveyskeskukseen.
jos sullon rahaa, mene suoraan yksityiselle
psykalle jutteleen oireistasi. mullon samanlaisia
tuntemuksia ollu joskus. jotkut ihmiset on vaan
herkempiä ku toiset, ei sen tarvi olla sen
kummempaa. mieti myös mikä elämässääsi on
tolallaan, minkä haluaisit olevan toisin. onko
menneisyydessäsi asioita (traumoja) joita et
halua myöntää ja työstää? usko mua olipa ne
millasia hyvänsä, pelkästään ne kohtaamalla
pääset niistäkin eroon. ja mulla on auttanut
motto: luovu siitä minkä ehdottomasti haluat niin
saat sen.
Elämäntilanteesi vaikuttaa tutulta, mutta minä
varmaan käsittelen asiaa eri lailla, koska olen
varsin tyytyväinen nykyhetkeen. Aloin vain
miettimään, että miten ihmisten itsekkyys sinun
elämänhaluusi vaikuttaa?
ole helppoa.
koska en täysin tiedä tilannettasi voin puhua
täysin vierestä mutta yritän.
Itsekkin on usein järkyttynyt ja masentunut
itsekeskeisyydestä. lähinnä tuntemattomien. -
onko joskus vaikeaa antaa toiselle edes pieni
hymy, jotta hän pystyy säilyttämään uskonsa
siihen että elämässä on jotain järkeä!!!
hyvä parisuhde antaa voimia. ja sen kuuluukin
antaa ollakseen hyvä! jos et koe saavasi siitä
aiheen elämään, olisi todella tärkeä tutkiskella
itseään ja toiveitaan.
mikä on elämässäsi sitä mitä todella haluat ja
toivot? päämääräsi? ehkä niiden selvittäminen
auttaa näkemään jo hieman valoa. eikö ole enää
mitään mihin pyrkiä??! tiedän että on, vaikka en
kyllä itsekään aina jaksa siihen uskoa.
oletko tietoinen siitä mikä on alakuloisuutesi
perimmäinen syy? aina se ei ole se miltä näyttää.
toisinaan se ilmenee täysin väärässä muodossa.
eikö ole mitään mitä muuttaa? koetko ettei sinua
arvoisteta? miksi?
voi tätä kysymysryöppyä..
on uskomattoman vaikea auttaa rikkinäistä
ihmistä, mutta toivotan silti sydämeni pohjast
aurinkoa!!!!!
Elämä on aivan suhteettoman kovaa miehille
nykypäivänä ! (Mutta tästä kaikesta on
mahdollisuus ammentaa kasvua , kun sen oivaltaa.)
Juuri tästä kylmyydestä miehisyyttä kohtaan
kertovat esim. miesten 4 kertaa suuremmat
itsemurhaluvut ja 8 vuotta ennenaikainen kuolema.
Sinulla on vielä asiat hyvin niiltä kohdin , että
vaimosi ei ole sinua jättänyt. Yleensä naiset
käyttäytyvät niin , että jos mies näyttää
heikkouksiaan, häntä pilkataan
naiskaveripiireissä ja lopulta yleensä
jätetään "moinen raukka" yksin "kasvamaan".
Aluksi , hae apua esim. pieni määrä serotoniini
lääkitystä ja muista sitä haettaessasi että
toisella toimii cipmramil, toisella seronil - eli
älä luovuta jos eka ei auta. Ja puhu psykiatrille
tällöin mielummin liioiteltusti , kuin
peitellysti siitä mikä masentaa !
Tämän jälkeen kun saat asteen potkua lisää ,
rupea "väkisin" harrastamaan hiljalleen itsensä
kehittämistä. Analysoi mikä kaikkein eniten
masentaa sinua. JA KIRJOITA YLÖS NÄITÄ - ÄLÄ
PELKÄSTÄÄN PYÖRITTELE PÄÄSSÄSI !!! Hae kokoajana
tätä tehdessäsi RATKAISUMALLEJA , sekä pieniä !
että suuria. PUHU ja KIRJOITA asioita yleisissä
myönteisissä muodoissa ! Ei kieltomuodoissa.
Tutki itsensä kehittämis kirjoja. Opettele
rakastamaan niitä.
ÄLÄ KESKITY ONGELMIIN VAAN "PIENIIN"
RATKAISUIHIN. SIINÄ ON ERO, HUOMAAT KYLLÄ SEN.
Opettele katkaisemaan masennusajattelun kierre
alkuunsa , tunnista kun noidankehä on alkamassa.
Katkaise se lennosta ! Tee mitä vain mikä saa
sinu lähtemään eri ajatuksiin. Aluksi onnistut
tässä kenties vain yhden kerran viikossa , vähän
ajan päästä pari kertaa , mutta kun jatkat niin
YES , siitä tulee tapa ja masennus alkaa
muuttuakin kehitys motivaattoriksi. Tiedän , että
nyt synkällä hetkellä tämä kaikkia kuulosta
illuusiolta , mutta vannon ! että tämä on
mahdollista.
Jos sinua jokin asia edes ripauksen saa
energiseksi , niin TARTU siihen. Tämä voi olla
esim. joku harrastus jne. Lisää sitä , voimista
sitä . MIeti PAPERILLA ajan kanssa mistä muusta
voisit saada edes pikkuriikkisen fiilistä.
Ehdollista itseäsi siihen. Saat muuten olla
rankka äijä , materiaalinen , ajatella vaikkapa
seksiä , rahaa ja valtaa.
MUISTA ! Musta maailmankuvasi ei olet
totuudellinen !
MUISTA ! Se ei ole todellista sinua !
MUISTA ! Kyseessä on aineenvaihdusta häiriöt sekä
vääristyneet mielleyhtymät , joita kaikkia voi
muuttaa !
Perkele , kyllä tässä joka tapauksessa joskus
kuollaan , turha sitä on miettiä ! Ruvetaan
häjyksi kuule ja opetellaan vaikka väkisin
selvitymään tästä mahtavasta elosta.
LIIKKEELLE , LIIKKEELLE - EI JÄÄDÄ NIIHIN
NOIDANKEHÄ AJATUKSIIN. HUOMAA NYT MITEN NE VIE
MUKANAAN. JA LIIKKEELLE.
Ei maailma ole naisillekaan niin helppoa-kiitos
siitä miesten, jos vaan alamme liikaa miesten
luomiin arvoihin uskomaan (se ei ole todellinen
maaimankuvani kuitenkaan,vaikka voi olla osa
maailmaa). Naiselta edelleenkin vaaditaan monta
asiaa (jopa toiset naiset vaativat näitä)eikä
masentunut mieli mitenkään näistä
piristy,muutenkin silloin on vaikea uskoa
itseensä. Lääkitys voi tuoda naisellekin avun,
mutta itseensä uskominen on avainsana loppujen
lopuksi-ei sellaiseen täysin, jota muut sinulta
vaativat. Myös naisiin pätee samat keinot
selviämiseen masennuksesta: puhuminen,
kirjoittaminen, asioiden selkeyttäminen itselle,
sekä myös lääkitys.
Viha, toisten syyllistäminen on aina alku tai osa
parantumisprosessia, mutta ei saa jäädä sille
tasolle. On siis normaalia syyttää muita ihmisiä
omasta masennuksestaan ja arvottomuudestaan,
mutta aikuisen ihmisen on lopulta itse
pärjättävä, noustava suosta (vaikka muut
keinot/toiset ihmiset ensin alkuun sen
auttaisivatkin).
Minäkin taistelen, naisena, omia
arvottomuudentuntoja vastaan ja pidän moniakin
ihmisiä kylminä. Minä olen masentunut monesti ja
silloin vihannut ja syyttänyt muita
saamattomuudestani ja epäoikeudenmukaisuudesta
tms.mutta parantumisprosessi on käynnistynyt
vasta, kun olen antanut muille anteeksi (mitä
toiset ovat ehkä sanoneetkin tai tehneetkin)tai
muuten vain antanut heidän olla heikkouksineen
omanlaisiaan.
Monen neuvo on tietysti, että yritä nauttia siitä
mitä sinulla on nyt, elä tätä hetkeä eikä sitku.
Ymmärrän, se voi tuntua pohjassa aika vaikealta,
mutta siitä on pakko lähteä, etsimällä etsiä edes
jotakin. Aina voi kokeilla ympäristönvaihdosta,
mutta se ei välttämättä anna toivottua vastausta,
jos olet todella masentunut.
Tämän luettuani ajatus kirkastui monella tapaa,
toivottavasti joku muukin saa ajateltavaa...
Paras ohje ylitse muiden:"älä keskity ongelmiin,
vaan pieniin ratkaisuihin".
Tämä todella toimii, olen sen oivaltanut itsekin
jossain vaiheessa, mutta en ole sitä väin
sanoiksi osannut muotoilla, tai edes tiedostaa,
ennenkuin luettuani sen äsken, heräsin
todellisuuteen...
Pienestä ne on usein elämän "isot" kriisit kiinni.
Kun vain osaisi olla niihin taketumatta liiaksi...
kaikki ei vaan ole tuollaisia kuvailemiasi
tarmopesiä..
Ja se että miehet tekevät enemmän itsemurhia,
johtuu kyllä siitä että naiset ovat henkisesti
vahvempia :)
Tuo alhaisempi keskivertoelinikä miehillä taas
johtuu varmaan ihan biologisista syistä..
Se että naiset tekevät vähemmän itsemurhia johtuu
tasan tarkkaan siitä , että yhteiskunta on
tyystin femin-ISMIN vallassa. Sama pätee
elinikään.
Ei kai nats-ISMIN kannattajatkaan natsi valtiossa
niitä ollut ketä pahoin voi.
Näytitkin oivasti miten nynynainen on juuri
sellainen , sairas itsekäs paskiainen mitä
alkuviestissä puhuttiin ajastamme. Myötätunto ja
itsekritiikki heiltä puuttuu täysin.
Tuollaiseksi tarmonpesäksi ei synnytä ,
sellaiseksi hyvä bimbo kasvatetaan itsensä
vastoinkäymisten kautta. Naisten elo niin
lellittyä nykyään , että miten he sitä
ymmärtäisivät pumpulissaan , elämme eri
maailmoissa.
naiset on kautta historian ollu miesten
suoranaisen vainon alla. nyt: 2000 LUVULLA,
VUONNA 2001, on naiset alkanut tajuamaan tämän
tosiasian.ja koittaa tasauttamaan tasa-
arvoa.yksinkertaista, ja totta! naiset
jyrää!!!!!!!!!!!!!
Hienoa lukea jotain tällaista! Nyt tiedän etten
ole yksin masennukseni kanssa. Nämä jutut
masennuksesta luettuani, tajusin itse lakata
syyttämästä kaveriani omasta masennuksestani. En
pidä asioista mitä hän tekee, ja olen monta
viikkoa hakenut syytä alakuloisuuteeni ja
kuvitellut että hänen takiaan olen masentunut ja
down. Mutta Eihän se todellisuudessa niin ole,
minunhan täytyy vaan antaa hänen olla ihan oma
itsensä ja lopettaa yritykset muuttaa hänen
tapojaan. Eikö vaan? Ja joku sanoi mahtavasti
että masennuksen ja piston rinnassa unohtaa
parhaiten siten että oikein etsimällä etsii
keinoja millä sen unohtaa. Olen huomannut että
itselläni se on kivojen ihmisten seuraan
hakeutuminen ja hauskat harrastukset.
Tarkoituksettomuuden tunnetta vai masennusta? Kas
siinä kysymys. Muut vastaukset lähtivät siitä että
moinen tunne on automaattisesti masennusoire.
Voihan sitä olla tyhjä tunne ilman masennustakin..
Jos asia kiinnostaa, siis se mistä tästä kaikessa
on kysymys ja onko elämällä tarkoitusta, niin
tietoa löytyy pilvin pimein mutta on usein meidän
läsikulttuuriemme ulkopuolella.
Ala harrastamaan jotain henkiseen ja ruumiilliseen
terveyteen ja kasvuun keskittyvää metodia esim.
Jooga, Meditaatiot jnejne.
j
Minun tilanne on muuten aikapaljon samanlainen
paitsi että mulla ei oo töitä, ei tuloja, ei
ystäviä, ei naisia. Itsekkin olen huomannut että
tämä elämä ei ole yhtään sitä mitä lapsena
haaveili. Mutta tuskin muuallakaan oo parempaa.
Se on valitettava tosiasia...
Moi !
Viestisi kuulostaa hyvin pitkälle samalta kuin
oma elämäni. Mä uskon että kukaan ihminen ei voi
sua korjata, ainoa kuka voi sut korjata on Jumala.
Jeesus Kristus kärsi ja kuoli ristillä sun ja mun
puolesta. Jumala uhrasi oman poikansa meidän
syntiemme tähden, että meillä hänessä olisi
elämä. Iankaikkinen elämä. Mä olen itsekin kokenut
sen, Jumala antaa elämälle tarkoituksen.
Pyydä Jeesusta korjaamaan sut.. ihan rehellisesti.
Sä voit sanoa sen hänelle, ja vaikka et
uskoisikaan pyydä häntä ilmestymään sinulle -
pyydä että hän tulisi sun elämääsi ja parantaisi..
Mulla itselläni on usein henkisiä vaikeuksia
elämässäni, nykyaikanakin. Pikku hiljaa meistä
hiotaan kestävempiä ja sileämpiä savimaljoja -
mutta hiominen vaatii aikaa ja malja täytyy
toisinaan särkeä - että siitä tulisi kestävämpi.
Kestävyyttä saadaan vaikeuksien kautta, toivoa
epätoivon kautta.. Jumala voi ihan varmasti auttaa
sua, pane toivosi häneen ja pyydä vastauksia -
jos haluat voit myös mailata mulle :)
--
Ihmisten itsekkyyteen:
Totta, ihmiset ovat itsekkäitä - ja ovat
olleetkin aikojen alusta asti. On toki olemassa
epäitsekkäitä ihmisiä ja heitä tarvittaisiinkin
enemmän.. eivät he kuitenkaan ilman rakkautta
pysty siihen ja erityisesti ilman Jumalan
rakkautta!! Meillä on täysi vapaus valita..
Mutta miksi emme tee sitä? Kysyn sitä monesti
itseltänikin - tiedän vain Raamatun vastauksen ja
tyydyn siihen. Meillä on kuitenkin mahdollisuus
toipua tästä..
Toivottavasti elämäsi muuttuu :)
Maan päällä eläminen tulee aina olemaan
kärsimystä jollakin tasolla.
Hei älä stressaa siitä että elämällä pitäisi olla
joku tarkoitus. Minä en tiedä mikä minun elämäni
tarkoitus on eikä se minua haittaa. Minusta elämä
itsessään on suuri ilon aihe, enkä ymmärrä miksi
kukaan siitä haluaisi luopua varsinkaan jos asiat
ovat noinkin hyvin kuin sinulla.
Nauti pienistä asioista. Ajattele positiivisesti.
Muistele mitkä asiat tekivät sinut joskus
onnelliseksi ja tee samoin uudelleen tai vain
muistele niitä. Mielikuvitus ja haaveilu pitävät
mielen virkeänä. Kuvittele mikä kaikki voisi olla
huonommin niin tajuat ehkä elämäsi arvon.
Jos alat ajatella itsetuhoisesti, ajattele
naisystävääsi ja muita läheisiäsi, tuskin haluat
heille aiheuttaa sitä valtavaa tuskaa ja
epätietoisuutta siitä mikä sinut sai niin
epätoivoiseksi. Muista että niin kauan kuin on
elämää, on toivoa!
aina kantsii ostaa itselleen ruusu
itseään pitää rakastaa
muut on mitä on
ei niiltä saa apua koskaan
itselleen on keksittävä mukavaa
kun muut huomaa, että tulet toimeen
itsesi kanssa, ne alkaa kerjätä
ystävyyttäsi
Ei kaikki ihmiset ole kylmiä,vaikka en minäkään
väitä etteikö välillä tuntuis siltä.Ota päivä
kerrallaan,ja elä se päivä täysillä.Sulla on
nainen jota rakastat ja niin edelleen,sun pitää
miettiä asioita vähän uudessa valossa,ei täällä
niin kamalaa ole.Mä oon ihminen joka koostuu
pienistä asioista,ja elän todella päivän
kerrallaan.Sitä on oppinu arvostamaan pieniä
asioita tässä maailmassa,ja poimimaan ikävistäkin
hetkistä hyviäkin asioita.Älä hyvä mies lähe
minnekkään itsemurhalinjalle..ei saa
luovuttaa,kyllä sä selviät aivan takuulla!!Mieti
ja puhu ongelmasi läpi,ja mieti asiat
uudelleen.Sitten kun vielä uskot ittees ni se on
siinä.Kun on sinut ittensä kanssa sen jälkeen on
muillekin paljon annettavaa.Ja muista vielä että
sun maailmas on just sellanen millasen sä siitä
teet,ja miten sä sen näät..ja on tosi tärkeä elää
tätä hetkeä,ja mennä kohti huomista,on myös
tärkeää olla ilonen siitä mitä saavuttaa,ja
juosta kohti unelmia.Luota itseesi ja usko
unelmiisi!!
Asia on ihan niinkuin Raipe kertoi! Luota
itseesi, älä muihin.
Jos et ole tehnyt mitään valintoja, on asia
päinvastoin kuin kerroit. Sinulla on ovet auki
mihin vain. Äläkä todellakaan elä päivä
kerrallaan, vaan aseta itsellesi pidempiaikaisia
tavoitteita, joiden täyttyminen synnyttää
itsevarmuutta ja mielihyvää.
on parempi käydä muutaman kerran asiantuntijan
kanssa juttelemassa. Masennuksen syistä on vaikea
omin päin saada kiinni. Läheistä ihmissuhdetta ei
kannata rasittaa liikaa vaatimalla häneltä
parantajan roolia. Hän on myös liian sisällä
tilanteessa eikä voi käsitellä asioita
objektiivisesti. Sama pätee ystäviin.
Masentunut ihminen ei pysty ryömimään sieltä
syövereistä vain reipastumalla ja pohtimalla
asioita yksikseen. Kun se ei onnistu masentuu yhä
enemmän ja enemmän. Ei kannata päästää asioita
liian pitkälle, ne tulevat vain mutkikkaammiksi.
kuitenkin muistaa ja ymmärtää, että ihmiset ovat
erilaisia, toiset herkempiä ja alttiimpia
masentumaan, toiset itsekkäämpiä, eivät piittaa
toisten tunteista kunhan itsellä menee hyvin.
Toisilla on heikompi itsetunto, eivätkä kaikki
ole niin aloitekykyisiä että heti tämän luettuaan
menisivät ja hankkisivat itselleen uuden
harrastuksen ja alkaisivat rakentaa elämäänsä
uudelleen. Itselläni tämä ei ainakaan toimi,
koska en vaan pysty työntämään mielestäni kaikkia
ongelmiani ja sitä tosiasiaa, että maailma on
paha.
Sinä, joka olet masentunut, olen kanssasi samaa
mieltä noista vuodenajoista. Kesällä minäkin
elän, mutta kun Suomessa tulee pitkä ja pimeä
kaamosaika, tuntee että kaikki kuolee.
Niin, muista ajatella naisystävääsi ja muitakin
ystäviä. JOKAISEN ELÄMÄLLÄ ON TODELLAKIN MERKITYS.
Kaikille ei tosiaan auta mikään ruusun ostaminen
yms. itsensä hemmottelu. Eikä muiden "piristävät"
kommentit..
Mutta kaikkea hyvää Sinulle, toivottavasti voitat
pahan olosi ja yritä jaksaa talven yli =)
ajattelet siis noin.no, ensiksi avaa silmäsi,
huomaat täällä maapallollahan asuu muitakin ,et
ole välttämättä ainoa josta tuntuu tuolta.
ihminen maustaa ja muokkaa elämäänsä niinkuin itse
haluaa.et taida olla tarpeeksi itsenäinen
tehdäksesi isoja valintoja, muokataksesi elämää.
Joillekkin lapset ovat elämän tarkoitus, antaa
elämää eteenpäin.se on hyvä tarkoitus.
elämällähän ei ole tarkoitusta.
elämä on kokemus.tee elämästäsi juuri sellainen
kuin haluat sen kokea.ota kuitenkin vastuu
teoistasi.ai niin, unohda nuo itsemurha-mietteesi.
aivan varmasti ajattelet toisella tavalla
viimeistään vuoden kulttua,huomaat että onhan
elämässäsi jotain tapahtunut...
voimia sinulle.
Paljon viesteistä!! Heti täytyy oikaista yksi
asia... Itsemurhaa en aio tehdä. Ilmaisin ehkä
huonosti sen alkuperäisessä viestissä.
Näitä asioita on vaikea yrittää selittää
selvästi. Tuskin ne kovin selviä asioita
ovatkaan, silloinhan tilanne olisi helppo
ratkaista.
Alkuperäisessä viestissä sanoin etten tee
valintoja. Yritän kyllä tehdä niitä mutta en ole
saanut niistä koskaan mitään hyvää. Kaiken olen
joutunut jossain vaiheessa perumaan tai jättämään
kesken. Ainoa, mistä olen saanut jonkinmoista
onnistumisen tunnetta, on harrastukseni.
Tiedän... Se on hyvä asia. Ehkä yritän sen avulla
korkeammalle. Ehkä ylempänä nään paremmin
eteenpäin. Ja kyllähän minä tiedän että hyviäkin
ihmisiä on. Ne täytyy vain yrittää löytää. Ja
uskon kyllä muuttavani pois Suomesta joskus.
Siitä olemme rakkaani kanssa samaa mieltä.
Jokatapauksessa... Kiitos paljon hyvistä
viesteistä. Piristyin paljon kun huomasin niiden
runsauden.
Kerroit että et tee valintoja mutta mitä ovat
nämät? Kun aamulla heräät nousetko ylös vai
jäätkö sänkyyn? Laitatko t-paidan päälle vai
pitkähihaisen? entä minkälaiset housut? Minusta
tuntuu että teet joka päivä valintoja, mutta ne
on pieniä ja päivänselviä asioita joita sie et
välttämättä huomaa ehkä joskus voisit kasvattaa
niitä. Voisit ottaa itelle tavoitteita mitkä teet
ja ei sen tarvitse olla isoa. Se on jo suuri
voimavara kun on ihana rakas lähellä joka sua
tukee ja kannustaa kaikessa. Pienistä kasvaa
suurta. Aurinkoista syksyä ja elämää sinulle.
No ei ole kumma jos vähän tympii, TEE asialle
jotain äläkä ruikuta! Ei sua kukaan tule
piristämään jos olet itse noin vastahakoinen...
Ihan turha valittaa, itse olet olosi valinnut.
ihmiset on hyvin erilaisia,toisille elämän
restaurointi ei ole uusi hiusleikkaus vaan vähän
syvällisempi juttu ja kun asiat hautuvat todella
kaun ei muutis ole enää ihan yksinkertainen...ei
sitä enää tiedä mistä alottaisi...
Haave
"Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta
yhdelle elämälle."
-Tommy Taberman
Luja että jaksat elää ja tulla toimeen kaikkien
kanssa, pehmeä että jaksat rakastaa noita jotka
ovat "perheesi". Luja ettet anna ulkopuolisten
satuttaa "perhettäsi", pehmeä että sallit
ulkopuolisten tulla kylään "perheeseesi".
Taidat olla niitä voimakkaita
tunne-ihmisiä kuitenkin.
Huom. nuo asiattomat viestit joilla
yritetään sinua ihmisenä painaa
vielä alemmas eivät ole kuin juuri
niiden omaan napaan tuijottavien
kusipäiden suunsoittoa.
Oletko joskus sitten elänyt ns. liian
lujaa ja nyt kun olet vähän "seestynyt"
tuntuu kuin olisi tyhjän päällä
mikään ei maistu miltään.
Ei siinä ainakaan ole mitään outoa että
on tunne ihmisenä paljolti riippuvainen
vuodenajoista.
Kyllähän nykyaikana puhutaan paljonkin
kaamosmasennuksista (väsymisestä)ym.
Minusta se on vain hyvä että kaikesta
ns. normaalista ihmisen käyttäytymisestä
puhutaan avoimemmin. Eli ei tarvitse
heti olla "hullu" tai joku maanis-depressiivinen
kun keväällä tuntuu virkeämmältä ja syksyllä
vähän on haikea olo kun kauan odotettu kesä
on ohi sehän on sitä luopumista ja tunne
ihmiset yleensäkin myös ajattelevat asioita
ja elämää syvällisemmin kuin eräät "pinnalliset
kusipäät" ymmärrät varmaankin millaista
ihmistyyppiä tarkoitan.
Neuvojia ja neuvonantajia voi olla monentyyppisiä
mutta tuskin kenelläkään on antaa toiselle
ihmiselle sitä yhtä oikeaa.
Ainakaan tuntematta kuitenkaan ihmistä sen
paremmin.
Jotain muutosta elämäsi kuitenkin kaipaa
siltä kuitenkin tuntuisi.
Olisiko totaalinen elämänmuutos paikallaan,
ammatinvaihto siis ympyrät uusiksi kokonaan.
Uusi harrastus ehkä kumppanisi kanssa
yhteinen.
Se vain tuntuu oudolta että jos rakastat
oikeasti kumppaniasi ja hän tuntuu siltä
oikealta että ette ole yhdessä löytäneet
elämäänne sitä yhteistä ns. "onnea"
joka kyllä auttaa ajattelemaan asioitakin
aivan eri tavalla, myös suhtautumista
asioihin.
Loppujenlopuksihan silloin asiat tuppautuvat
loksahtamaan paikalleen itsestään.
Muuten jos sinulla on niitä hyviä ystäviä
joiden kanssa on helppo jutella ja autatkin
usein itse heitä, puuttuuko sinulta itseltäsi
sellainen ystävä joka ymmärtää sinua juuri
sillä oikealla tavalla ja osaisi auttaa
sinua.
Usein se ymmärtäjän ja muiden auttajan
rooli lankeaa juuri sinutyyppiselle ihmiselle.
Siis kaikkien kuuntelija mutta itse jäät
kuin roikkumaan tyhjän päälle.
Tuttu kuvio ja ei niin aina mukavakaan
rooli, ihminenhän sinäkin olet ja tarvitset
myös itsellesi samanlaista tukea.
Viisautta on kuitenkin olla luottamatta
niihin ns. itsekkäisiin omaan napaan
tuijottajiin omien asioiden suhteen.
Sillä he ovat usein niitä ihmisiä joilta
saa puukon selkään jossain vaiheessa.
Siis niitä viisastelijoita jotka eivät
loppujenlopuksi ymmärrä elämästä mitään.
Ymmärrän tasan sinun ajatuksiasi.
On kai omakohtaisia kokemuksia, ja niin
varmasti tekee monet ns. ajattelevat ja
herkät ihmiset.
Muista että sinun elämälläkin on jokin
tarkoitus (lapset mahd. ym) joillakin
menee elämässä vain pidempään sen oman itsensä
ja elämäntarkoituksen etsimisessä.
Ajattele kuinka paljon on kurjassa asemassa
olevia perheitä, yksinäisiä ihmisiä joilla
siis on todella kova kohtalo elämässään.
Olet kuitenkin onnekas monessa asiassa
moneen verrattuna.
Kyllä sinunkin elämälläsi on tarkoitus
ja ajattele siitä tämä ihmiselämä on
vain niin kumma juttu että se aina pyrkii
selviämään johonkin suuntaan ja normaalilla
ihmisellä aina kuitenkin parempaan päin.
Huom! luonteesi on kuitenkin ihailtava,
sen suhteen älä muutu koskaan
sinunlaisiasi on nykyään jo liian
vähän. Tässä maailmassa vain vauhti
kiihtyy ja pinnallisuus sekä omaan
napaan tuijottaminen lisääntyy.
masennusta..tuttua. mulle menneisyyttä. löysin
vihdoin tyytyväisyyden elämään ja
päämäärän.onneks.ja sitä ei ois tapahtunu ilman
jumalaa.oon nykyään uskovainen ja aion aina olla.
milenterveys toimistossa käyminen on varmasti
hyvä idea mutta älä pohdi liikaa elämääsi, hanki
joku mukava kehittävä harrastus esim
työväenopisto järjästää kirjoittamis terapia
kurssje tai liikunta rentouttaa mielen...kun
puhut ihmisten itsekkydestä niin ehkä voisit
rueta vapaaehtoistyöhön,toisen auttaminen saa
hyvänmielen aikaan...spr ja monet muuta järjästöt
koluttuvat ja tarvitsevat
vapaaehtoistyötekijöitä=)uudet ihmussuhteet
voisivat aueta sitä kautta,vapaaehtoisten
piirissä liikkuu kaikanikäisä iloisia
ihmisiä,tarpeellisuuden tunnekin auttaa
masennukseen
Sinä, joka kirjoitit, että elämälläsi ei ole
tarkoitusta, niin minä voin vakuuttaa,että
"Elämälle löytyy tarkoitus"!. Muutama vuosi sitten
minäkin etsin elämääni tarkoitusta. Noin 15 vuotta
sitten tulin uskoon ja "löysin Jeesuksen" ja sain
elämääni tarkoituksen.Kehoitan, että rukoilet
näin, niinkuin minäkin vuosia sitten; "Jeesus, jos
sinä olet olemassa niin anna minun syntini
anteeksi ja tule minun elämääni!". Voin vakuuttaa,
että kyseisen rukouksen jälkeen tapahtui jotain
ihmeellistä!! Kokeile sinäkin, et tule koskaan
pettymään Jeesukseen. Jeesus on luvannut antaa
myös sinulle tulevaisuuden ja toivon jos vain
käännyt koko sydämmestäsi hänen puoleen.
Suosittelen myös että menet johonkin hengelliseen
tilaisuuteen (esim. Lähetys-seurakunta,
Helluntaiseurakunta, Vapaa Seurakunta). jeeus
rakastaa sinua !!!
...mutta valitettavasti olen samassa tilassa kuin
sinäkin. Kirjoituksesi oli kuin minun suustani.
Kaikki tuntuu niin turhalta ja ihmisten pahuus on
jotakin, jota minun on vaikea ymmärtää ja se
surettaa minua. Minäkin koen usein vain
odottavani kuolemaa, koska en näe olemisellani
tai teoillani olevan tärkeyttä. En minäkään haudo
itsemurhaa, mutta usein toivon, että tämä jo pian
päättyisi.
Mielestäni monet vastaajat eivät ehkä täysin
ymmärtäneet tilannettasi. Vaikka menisimme
psykiatrille ja saisimme lääkettä masennukseen,
niin sillä hoidetaan vain oireita, ei syitä;
ihmisten pahuus (itsekkyys) ei lopu sillä, että
minä opin hymyilemään ja olemaan välittämättä.
Itse koen, että harvat ymmärtävät ahdistustani
siitä, etten tiedä elämäni tarkoitusta. "En
minäkään tiedä elämälleni suurta tarkoitusta,
mutta entäs sitten!" sanoo avomiehenikin, joka
sentään usein jaksaa kuunnella ruikutustani
tyhjyydestä. Toisaalta pelkään kertoa hänelle
tunteistani, ainakaan kuoleman odotuksesta, koska
hän rakastaa minua ja kokee, että hänen pitäisi
tehdä minut onnelliseksi -mielestäni näin ei
kuitenkaan ole. En kuitenkaan halua satuttaa
häntä, tuottaa hänellekin epäonnistumisen
tunnetta.
Siihen tulokseen olen viime aikoina omissa
pohdinnoissani tullut, että minun pitäisi yrittää
auttaa muita. Siten ehkä voin nähdä elämälläni
olevan jotakin merkitystä, vaikka taistelu
pahuutta vastaan näyttääkin toivottomalta.
Itselleni sopivaa keinoa auttaa "todella" en ole
vielä löytänyt, jotakin pientä kyllä.
Jos haluat vaihtaa ajatuksia, voit mailata
minulle osoitteeseen: [email protected]
milloin olet syntynyt? Siis päivä ja kuukausi (ja
jos haluat kertoa vuodenkin)?
Tämä oli siis nimimerkille hukassa ja keskustelun
aloittaneelle henkilölle.
Vaikka kuulostaa oudolta, se valottaisi paljon..
Olen syntynyt helmikuun alussa, mutta miten se
nyt tähän liittyy? En todellakaan usko
horoskooppeihin jos sitä mietit? sori jos olen
tyly, kerro toki miksi utelet moista.
arvasit oikein..
Mutta horoskoopit on eri asia kuin astrologia.
Ja en minäkään ennen uskonut, mutta ystäväni
kertoi minulle niistä ja painosti lukemaan ja
yllätyin TODELLA. Tilasin myös astrologilta
sellaisen analyysin, ja se piti ihmeen hyvin
paikkansa. (tuntui jotenkin pelottavalta, että
joku joka ei ole minua koskaan edes nähnytkään
tiesi minusta niin paljon..)
Olen itsekin helposti masentuva ja pinnallisuutta
ja itsekyyttä inhoava. (joka sanottiin myös siinä
tulkinnassa..)
Mutta jokainen uskoo siihen minkä itse todeksi
kokee..
Hyvää jatkoa kuitenkin =)