Ei riidan siementäkään sitten tuon maya-kultturin sukupuuttoon kuolemisen. Mihinkä kaikki kukkatäditkin ovat kadonneet ja arvuuttelijat; eikö kenelläkään ole mitään sanomista, täällähän kuolee ikävään.
Ompas tylsää !!!
arkipiru
20597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
kaikilla on parempaa tekemistä nyt kun tapella ;D
nyt kaupat auki normisti pitkäst aikaa ni kaikkihan on riehumas ja repimäs sitä parasta ale kolttua :P
unohdin sen alen vallan; minä kun ostan vain sitä mitä tarvitsen ja milloin. Alennusmyynnit ei liiemmälti kiinnosta.
ovat ihanuuksien ihanuus kunnon tavaralla, alias vaatteilla;)
Me täällä kotona olemme ihmetelleet elämän kulkua, sekä siivoilleet.
Olen leiponut Uudeksi-Vuodeksi kinkku-ja kalapiirakoita. Kaikenkaikkiaan neljä kipaletta.
Nalkuttanutkin olen jo kiitettävästi,,,isäntä sanoi että tuntuupa kotoisalta;)
täytyy aina harrastaa??? On meinaan täälläpäin sama meno vaikuttanut tänä aamuna. Syytä vain en tiedä.
Kalapiirakasta puheenollen, alkoipas tekemään sellaista mieli. Olen joskus saanut todella hyvää venäläistä herkkua, taisin siitä jo puhuakin, ja nyt kai sitten on itse koitettava, saanko sen onnistumaan.
Kiitos vain vinkistä.
Joulusta jää.
Minä aloitin nalkutuksen siitä Bataatti-loorasta, jota tuo urhea pitkän linjan mies ei edes uskaltanut maistaa, ja tulin siihen lopputulokseen, että hän kuuluu kastiin maksalaatikkomies rusinoilla;))))
Mitä se on heh.
Opin tältä palstalta paljon mukavamman sanan: länkytys.
Pari kertaa olen jopa joutunut käyttämään sitä pakon edessä täällä kotona, silleen varovaisesti, ikäänkuin nähdäkseni miten se vaikuttaa.
Tehokas lause: Lopeta kuule toi länkytys.
Vastapuoli meni äimänkäeksi.
Jäkäti jablalablalablaa,,on muuten tehokas konsti;))
Minähän en käytä sanaa "länkytys" kotona ihan periaatteesta,,minä jäkätän:-DD
ja muiden länkytykset. Eihän se ole edes suomea.
eikä länkytetä, meillä papatetaan. Emäntä on siinä hurjan hyvä. Että hän jaksaakin pitkään, eikä aina edes huomaa, että olen jo pihalla, eli pois jaloista, papatus kuuluu sinnekin.
Aikansa mesottuaan tulee rapulle huutamaan, että mihin hittoon se nyt meni, kun sitä ja tuota oilisi voinut tehdä.
Ja hupsista, parin tunnin päästä on rauha maassa ja ne tekemättömät työt tehty.
Sitten voi taas löhötä sohvalla nautinnolla.
mielenkiintoinen sana;) Uskaltaako kysäistä missä päin Suomea papatetaan.
Täällä ne nämä ämmät papattaavat. Liekö täältä, vai muualta alkujaan tuo sana, mutta paljon on papattajia.
Meillä on sanonta,että lähimpä mettälle, kun ei jaksanut papatusta kuunnella.
papattajat löytyvät. Eri sanoja sama merkitys;))
Suljen koneen sillä lähdemme pitämään hauskaa.
Pohjois- Karjalassa on hyvä puhua pulputtaa. Niin kuin eräs yhdeksänkymmentävuotias mummo sanoi minulle: "Vaikka ei oo tarjolla muuta nii kielkakkaroo kuitennii." Hän tarkoitti siis puhelemista.
vanhat akat,jaksavat jäkättää,suureen ääneen,kun nuoriso aloitti uudenvuoden
ei tietääkseni ole alkanut. Eletään vuotta 2008, joskin loppupuolta.
En tiedä jäkättääkö vanhat naiset , jos nuoriso ei ole senverta kouluja käynyt tietääkseen milloin vuosi vaihtuu.
Ilotulitteiden ja niiden pamausten suhteen laki on aika tarkkaan määritellyt milloin niitä saa pamautella.
mennään. Ajattelin kerran laittaa sanelukoneen nauhottaan tuon Justiinan kaakatuksen, kun itse lähdin koiran kanssa lenkille, mutta hitto kun oli patterit siitä juuri silloin loppu.
Olisi se ollut mahtavaa kuunnella sitten myöhemmin, että miten kauan se yksinään jaksoi kaakattaa.
yksinään kuten trolleilla on tapana. Tiedä vaikka jokun humoristin saisi vielä joukon jatkoksi. Sana on vapaa.
Ollaan meinaan molemmat niin pahansisuisia, että turpiin siinä kumminkin tulisi.
jos tänne 7tien varteen tulisit,,,ei varmaan ole todelllakaan hiljaista:)))
mutta on se vähän liian kaukana vain aikaa kuluttaakseen.