Olen viime aikoina alkanut epäillä itselläni ilmenevän PMS -oireita. Vielä en ole hoksannut pitää niistä kirjaa, tai muutenkaan seurata niitä, kuin muistin varassa. Mutta tuttuun tapaan googlettamalla löysin keskusteluja ja "tietoiskuja" kyseisestä vaivasta ja sen yleisimmistä ilmenemistavoista, ja itselläni hyvin suuri osa osui täysin nappiin.
Turvotusta ja alavatsan kipuja, sekä ärtyneisyyttä minulla on esiintynyt niin kauan kuin muistan, mutta viime kuukausien aikana olen huomannut oireiluni vaikutuksen parisuhteessani. Poikaystäväni saa kestää jos jonkinmoista räjähtelyä, kiukkupuuskaa ja huutamista muutamina päivinä ennen kuukautisia, mutta myös kuukautisten aikana. Mieliala vaihtelee hyvin jyrkästi lyhyenkin ajan sisällä. Sekunnissa vaihdun lauhkeasta lampaasta pikku piruksi ja hetken päästä mietin, että mitähän taas tapahtui ? Viime aikoina olen kokenut aikaansaamattomuutta ja runsasta väsymystä ja toisaalta taas unettomuutta n. 1-2 viikkoa ennen kuukautisten alkua, ja nyt kun kuukautiset ovat kohillaan, voisin nukkua, nukkua ja nukkua.
Nyt olen huomannut myös haluttomuutta seksin suhteen. Poikaystäväni ei asu samalla paikkakunnalla, joten emme näe päivittäin, emmekä edes viikottain. Nyt joulun aikana poikaystäväni oli luonani peräti 8 päivää, eikä yhtenäkään päivänä harrastettu seksiä, koska "minua ei haluttanut". (ja tämä ei ole minulle todellakaan tyypillistä).
Nyt tulinkin kyselemään teidän kokemuksianne ? Minkä ikäisinä teillä mahdolliset oireet ovat alkaneet ? Itse täytän pian 19 vuotta, joten vieroksuttaa ajatus, että oireet alkaisivat näin nuorena. Tosin jollain lääkäripalstalla sanottiin, että oireet voivat alkaa mahdollisesti jo alle 20-vuotiaana, ja varhaisen fyysisen kehitykseni vuoksi omat kuukautiseni ovat alkaneet jo, kun oli muutaman kuukauden päälle yksitoista vuotias. Ja kuukautiseni ovat aina olleet todella runsaita ja etenkin viimeisen 2-3 vuoden ajan säännöllisiä ( /- n. 2 päivän heitolla). En käytä pillereitä, koska en pidä niitä (vielä) itselleni soveltuvana ehkäisykeinona. Mutta mahtaisiko pillereillä olla edes hieman hormonitasoa tasapainottavaa vaikutusta ?
Ja olen reilu kaksi kuukautta sitten muuttanut ruokavaliotani vähähiilihydraattisemmaksi, ja muutos oli melko jyrkkä, koska ennen ruokavalioni koostui suurimmaksi osaksi ns. hölkkäävistä hiilihydraateista (pasta, vaalea leipä, riisi yms.) ja nyt olen jättänyt ne lähes kokonaan pois ja lisännyt proteiinin (lihan, kalan... yms.) määrää.. Joten voisiko ruokavalion muutos ja hiilihydraattien "vähyys" pahentaa oireita ?
Mukavaa, jos joku voisi jakaa kokemuksiaan, tai jos jollain olisi

Vastaukset 3
Vanhimmat
siis hätiköidessä jäi hitusen kesken lause "Mukavaa, jos joku voisi jakaa kokemuksiaan, tai jos jollain olisi .."
.. hyviä vinkkejä, miten oireita voisi lieventää/kenties poistaa ilman lääkkeitä. Joudun pysyvien sairauksieni vuoksi syömään lääkkeitä lähes päivittäin, joten en haluaisi yhtää lisää pilleripurkkia kuormittamaan elimistöäni tai muistiani.. :D
Niin,ensin sinun kannattaa käydä lääkärissä tai gynellä.
En aloittaisi minkään hormoonin syöntiä ellei toteen näytetä , että vika on niissä.
Pillereissä on omat huonot puolensa ja aika yleinen on haluttomuus.
Itse luulin, että mulla on jotkut esivaiharit , kun oireet oli samankaltaiset ja ikääki yli 40,tosin pms on vaivannut jo nuorempanakin,nyt oireita vain enemmän, voimakkaampia ja pitempään.
Unettomuus, lisääntyneet kuumat aallot,käsittämätön ilkeys jne.
kävin lääkärissä jossa todettiin, että hormoonit kohdallaan eikä vaihtareita pitäs olla näkyvissäkään.
ensin hoidettiin monen viikon unettomuus nukahtamislääkkeillä.
Aloin itse miettiä millä itseni ja samalla perheeni olotilaa voisi parantaa.
Muutin ruokavalioni vähähiilihydraatiseksi, aivan kuin sinäkin.
Syön hyviä rasvoja , kalaöljyä, d-vitam. ja
b-vitamiinia.
Liikun säännöllisesti välillä kunnon hikiliikuntaa joskus vain kävellen.
Yritän välttää stressiä ja pitää asiat ja ihmissuhteet kunnossa.
Ei pms mihinkään ole hävinnyt, mutta välillä on tosi helppojakin kuukausia ja sellainen jatkuva kiukuttelu on hävinnyt,toki räjähtelen edelleen ja kovastikin, mutta olen osittain oppinut hallitsemaan senkin liikunnalla.
Eli minun neuvoni on:
Jataka samaa ruokavaliota ,
pidä huoli, että syöt rasvoja etenkin kalaöljyä
D-vitamiini ja b-vitamiinit
liiku
koeta saada apua unettomuuteen
Pääsääntöisesti:huolehdi itsestäsi, anna itsellesi aikaa,on oikeus olla pahallakin tuulella..
kuuntele kehoasi ja hyväksy itsesi
Sulla on elämä edessä joten kannattaa jo nyt panostaa itsensä hyvin vointiin.
Käy kuitenkin lääkärissä se ei koskaan ole turhaa.
Itse olen syönyt e-pillereitä ovulaatio-ja kuukautiskipuihin, niihin auttoivat, mutta sain liudan muita ei niinkään kivoja oireita
Toivon, että löydät avun.
Kiitos paljon vastauksestasi :)