haluisin nyt kertoo teille ensimmäisen koiran
hankkijat yleisesti kokemuksistani noutajista,
joita teille niin mieluusti suositellaan. tulee
nimittäin noista suositteluista mieleen että
noutaja on loistavan helppo ja harmiton
koirakaveri...
kokemukseni rajoittuu kultsinoutajiin, joten
kommentoikaa ihmeessä jos törkeä yleistykseni on
pielessä...
noutaja on ystävällinen ja iloinen kaveri. se
kaipaa rajattomasti hellyyttä ja läheisyyttä.
noutaja on kuitenkin iso koira, joka tarvitsee
isot lenkit. noutaja tarvitsee myös paljon
aktiviteettia ja seuraa. noutajaa EI kannata
hankkia omakotitalon pihalle narun jatkeeksi.
noutaja ei viihdy yksin, vaan haluaa huomiota.
noutaja on äärimmäisen miellyttämisenhaluinen,
mutta osaa olla todella itsepäinen. noutajalla
on "teräskurkku", omistajaansa pulkan lailla
perässä vetävä noutaja ei ole kaupan kulmilla
mikään harvinainen näky. noutaja rakastaa kaikkia
koiria, eikä siltä pidä kieltää sosiaalisia
suhteita aina silloin tällöin. noutaja ei aina
ole se helpoin koulutettava. tiedän monia
noutajia joiden koulutuksessa on epäonnistuttu
täysin. ne joko vetävät hullun lailla, syövät
kaiken etteen sattuvan kielloista huolimatta, tai
(jopa) ärhentelevät ihmisille...
lisäksi kultaisella noutajalla on se karva, joka
kaipaa jatkuvaa huolenpitoa ja harjausta.
siis noutajakaan ei ole se mamman pikku
nallekarhu, helppo hoitaa ja jättää hoitamatta...
nuotaja on ihana seuralainen, kiva kaveri ja
ulkoiluttaja, mutta noutajan kanssa täytyy
puuhata ja se täytyy voida hallita... neliveto ja
noin 30 kiloa painoa tekevät noutajasta aikuisen
ihmisen koiran (ainakin talvella)

Vastaukset 2
Vanhimmat
..pilkunviilaaja, toisten vaan empä omatsa
ruhtinaalisesta mielstäni.
Korjauksia:
1. Noiytaja ei ole suuri koira, se on säkä on
hyvin pieni ja se luokitellaan keskikokoisiin,
mutta voimaa sillä on silti, pieni koira,
suurenvoiman kera siis.
2. Koirat eivät vedä kurkullaan, ainakaan
pulkkaa, ellei niillä sitten ole kaulapantaa. Jos
koiralla aijotaan vedättää, sille hankitaan
asiaakuuluvat vetovaljaat, ei se suinkaan
kurkullaan anneta vetää. Mitä enemmän käy
puristut koiran kurkkuun, sitä enemmän se vetää.
Joskaan se ei siitä yhtään tykkää.
...pilkunviilaaja, sillä hyvä "jamboren",
kirjoituksesi sisälsi tolkuttomasti
kirjoitusvirheitä.