Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloittaa 1.1.2009

Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen tilalle perustettavan uuden sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen valmistelutyö etenee. Uusi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloittaa toimintansa vuoden 2009 alussa. Samalla Kansanterveyslaitos ja Stakes lakkautetaan ja niiden henkilöstö siirtyy uuteen laitokseen. Ketään ei irtisanota.

Tasavallan presidentti vahvisti uutta laitosta koskevan lain 31.10.2008. Samana päivänä annettiin myös valtioneuvoston asetus, jossa laitoksen tehtävät on määritelty lakia yksityiskohtaisemmin. Asetuksessa on säädetty myös laitoksen johdon ja henkilöstön tehtävät ja kelpoisuusvaatimukset.

Valtioneuvosto nimitti 27.11.2008 lääketieteen ja kirurgian tohtori, pääjohtaja Pekka Puskan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan virkaan 1.1.2009 alkavaksi viisivuotiskaudeksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö nimitti laitokselle neljä ylijohtajaa 19.12.2008.

Uuden laitoksen strategiaperusta hyväksyttiin fuusion ohjausryhmässä kesäkuussa. Laitoksen toiminta rakentuu matriisimaisesti strategialinjausten varaan. Laitos jakautuu useisiin toimialoihin, joita johdetaan perinteiseen vertikaalisen hierarkian tapaan. Erityistä painoarvoa pyritään sälyttämään horisontaalisiin, kaikki toimialat lävistäviin rakenteisiin ja prosesseihin. Laitoksen yksityiskohtaisempi rakenne on selvillä lähiaikoina.

Taustaa
Peruspalveluministeri Paula Risikko asetti selvityshenkilöt selvittämään sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alaisten virastojen ja laitosten voimavarojen uudelleen suuntaamista elokuussa 2007. Selvitys valmistui joulukuussa 2007. Selvitysmiesten ehdotuksen mukaisesti ministeri Risikko esitti helmikuussa 2008 sosiaalipoliittiselle ministeriryhmälle Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistämistä uudeksi hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskukseksi 1.1.2009 alkaen.

Uudessa laitoksessa keskitytään sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen ja tutkimiseen, hyvinvointi- ja elinolotutkimukseen sekä tietovarantojen hyödyntämiseen. Samalla selkiytetään sektoritutkimuksen ja yliopistoissa harjoitettavan perustutkimuksen työnjakoa.

Laitoksen asiakkaita ovat kunnat, palveluiden käyttäjät sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja yksiköt.

Uusi laitos sijaitsee Helsingissä ja sillä on alueyksiköt niillä paikkakunnilla, joilla Kansanterveyslaitoksella ja Stakesilla on nyt toimintaa. Alueyksiköihin on tarkoitus siirtää pääkaupunkiseudulta noin 100 henkilötyövuotta vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteena on, että alueelliset toimintayksiköt erikoistuvat osaamiseltaan ja tehtävärakenteeltaan, ja niille annetaan valtakunnallisia tehtäviä.

Muutosprosessia johtaa ohjausryhmä, jota johtaa valtiosihteeri Ilkka Oksala. Ohjausryhmän tukena toimii organisaatiouudistusta valmisteleva johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yhtenäisyyttä ohjaukseen ja valvontaan

Esityksen mukaan sosiaali- ja tervesydenhuollon valvontaa, ohjausta ja lupahallintoa selkiytettäisiin ja vahvistettaisiin. Tämä tehtäisiin yhdistämällä TEO: ja sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen (STTV) toiminnot. Kokonaan uusi organisaatio aloittaisi toimintansa niinikään vuoden 2009 alusta. Sen pääpaikka sijaitsisi Helsingissä. Laajenevat toiminnot on tarkoitus alueellistaa.

Lääninhallitusten kiinteä yhteys uuteen virastoon ja STM:n hallinnonalan toimijoihin halutaan varmistaa. Uusi virasto toimisi yhteistyössä lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastojen kanssa vuoden 2009. Pysyvämmästä hallintomallista päätetään osana Aluehallinnon uudistus 2010 -hanketta (ALKU-hanke).

Vapautuvia voimavaroja halutaan siirtää uuden viraston sisällä erityisesti sosiaalipalvelujen valvontaan. Painopistettä halutaan siirtää nykyistä enemmän ennakoivaan valvontaan.

Tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvaa ohjausta ja valvontaa sekä varmistaa valvonnan ja lupakäytäntöjen yhtenäisyys koko maassa. Valtiovarainministeriön johdolla käynnistetään erikseen selvitys kemikaaliviraston perustamiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Horse66 kirjoitti:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloittaa 1.1.2009
Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen tilalle perustettavan uuden sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen valmistelutyö etenee. Uusi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloittaa toimintansa vuoden 2009 alussa. Samalla Kansanterveyslaitos ja Stakes lakkautetaan ja niiden henkilöstö siirtyy uuteen laitokseen. Ketään ei irtisanota.

Tasavallan presidentti vahvisti uutta laitosta koskevan lain 31.10.2008. Samana päivänä annettiin myös valtioneuvoston asetus, jossa laitoksen tehtävät on määritelty lakia yksityiskohtaisemmin. Asetuksessa on säädetty myös laitoksen johdon ja henkilöstön tehtävät ja kelpoisuusvaatimukset.

Valtioneuvosto nimitti 27.11.2008 lääketieteen ja kirurgian tohtori, pääjohtaja Pekka Puskan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan virkaan 1.1.2009 alkavaksi viisivuotiskaudeksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö nimitti laitokselle neljä ylijohtajaa 19.12.2008.

Uuden laitoksen strategiaperusta hyväksyttiin fuusion ohjausryhmässä kesäkuussa. Laitoksen toiminta rakentuu matriisimaisesti strategialinjausten varaan. Laitos jakautuu useisiin toimialoihin, joita johdetaan perinteiseen vertikaalisen hierarkian tapaan. Erityistä painoarvoa pyritään sälyttämään horisontaalisiin, kaikki toimialat lävistäviin rakenteisiin ja prosesseihin. Laitoksen yksityiskohtaisempi rakenne on selvillä lähiaikoina.

Taustaa
Peruspalveluministeri Paula Risikko asetti selvityshenkilöt selvittämään sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alaisten virastojen ja laitosten voimavarojen uudelleen suuntaamista elokuussa 2007. Selvitys valmistui joulukuussa 2007. Selvitysmiesten ehdotuksen mukaisesti ministeri Risikko esitti helmikuussa 2008 sosiaalipoliittiselle ministeriryhmälle Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistämistä uudeksi hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskukseksi 1.1.2009 alkaen.

Uudessa laitoksessa keskitytään sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen ja tutkimiseen, hyvinvointi- ja elinolotutkimukseen sekä tietovarantojen hyödyntämiseen. Samalla selkiytetään sektoritutkimuksen ja yliopistoissa harjoitettavan perustutkimuksen työnjakoa.

Laitoksen asiakkaita ovat kunnat, palveluiden käyttäjät sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja yksiköt.

Uusi laitos sijaitsee Helsingissä ja sillä on alueyksiköt niillä paikkakunnilla, joilla Kansanterveyslaitoksella ja Stakesilla on nyt toimintaa. Alueyksiköihin on tarkoitus siirtää pääkaupunkiseudulta noin 100 henkilötyövuotta vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteena on, että alueelliset toimintayksiköt erikoistuvat osaamiseltaan ja tehtävärakenteeltaan, ja niille annetaan valtakunnallisia tehtäviä.

Muutosprosessia johtaa ohjausryhmä, jota johtaa valtiosihteeri Ilkka Oksala. Ohjausryhmän tukena toimii organisaatiouudistusta valmisteleva johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu