Minun suru

www Lastenlapsi ei pääse elämässä eteenpäin.
4352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kyl se sitten.

Äänestä
  • ei siitä ole

    Äänestä

Omaa lastani surin 12 vuotta. Keskeytti opintonsa. Oli päivärahan saaja toimettomana. Mielestäni avustukset laiskistavat. Surin todella ja menetin unenikin. Hän alkoi 4 vuotta takaperin hakeutua työhön. Vakituista työtä ei tarjottu ei kaupungilla, eikä seurakunnalla eikä muuallakaan. Työsuhde oli pätkätyötä. Työnantajilla ei ollut mitään vastuuta.

Poika löysi puolison ja siitä tuli työnteon pyörre päälle. Nyt hän tekee kahta työtä ja samoin vaimonsa. Ostivat rivitaloasunnon. Ihmeiden ihme tämä viimeinen vaihe. Poika teki työsopimuksen jo vuodeksi eteenpäin.
Kyllä aurinko paistaa risukasaankin, lohduttelin aikoinaan itseäni. Mustallakin pilvellä on hopeiset reunat. Joka ilta huokaisin yli 30 vuotiaan poikani puolesta.
Sydämestäni toivon Sinulle ja lapsenlapselle valoisampia aikoja. Ne vielä tulevat.

Äänestä

on paha olla. Sinun pitäisi kääntyä rukouksessa pyytämään apua suuremmalta voimalta. Pyydä että pyhät enkelit tulevat auttamaan lasta. Me ihmiset olemme voimattomia auttamaan. Paha tahtoo viedä nuorisolta kaiken kauniin ja hyvän.Se poistuu vain Jeesuksen nimessä.
Nämä tuntuu vanhoilta kliseiltä mutta ne on totta ja auttaneet monia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lastenlapsi... kirjoitti:

www Lastenlapsi ei pääse elämässä eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu