Lukuiloa?

Mikä joululukeminen ilahdutti tänä jouluna eniten?

Itse lueskelin Colin Dexterin novellikokoelmaa Viimeinen puhelu.
Morse tietysti seikkaili useimmissa.

Ilahduttavin ylläri oli kuitenkin Sherlock Holmes ja kuiskaava sulhanen. Perinteinen Holmes-tarina, jossa olivat mukana tietysti Watson ja Mycroft. Paitsi ettei... se loppu ihan perinteinen ollut.
Ai niin, jutun kirjoittikin Colin Dexter eikä Conan Doyle.

Nauroin kyllä kitarisat ojossa.
5244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jouluun jotenkin kirjat kuuluvat.
Olen lueskellut jo vähän Tiina Raevaaran kirjaa: Eräänä päivänä tyhjä taivas.
Siinä on hiukan maailman lopun tunnelmaa, hyvin kuitenkin kirjoitettu, hyytävää.
On ollut paljon muutakin tekemistä, taidan jatkaa tänään sen lukua.

Äänestä

ruotsalaisen Camilla Läckbergin kirjoja, nyt odottaa Henning Mankellin "Kiinalainen", kauhean paksu järkäle, siis se kirja:)

Sitten jonossa on Siri Hustvedtin "Kaikki mitä rakastin", siinä tärkeimmät.
Kirjastossa odottaa noutamista Anne Holtin uusin kirja ja Leena Lehtolaisen kirjan pitäisi myös tulla ensi viikolla.

Äänestä

Tänä jouluna en ole aloittanut mitään kirjaa, kun alan lukemaan, kaikki muu jää, varsinkin jos kirja on mielenkiintoinen...

Äänestä

Tähdet ja avaruus lehden numero 8/2008.

Äänestä

Tommy Tabermannin Veren sokeri.
Ihania runoja ken osaa nauttia erotiikasta vielä tässä iässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Butternut kirjoitti:

Mikä joululukeminen ilahdutti tänä jouluna eniten?

Itse lueskelin Colin Dexterin novellikokoelmaa Viimeinen puhelu.
Morse tietysti seikkaili useimmissa.

Ilahduttavin ylläri oli kuitenkin Sherlock Holmes ja kuiskaava sulhanen. Perinteinen Holmes-tarina, jossa olivat mukana tietysti Watson ja Mycroft. Paitsi ettei... se loppu ihan perinteinen ollut.
Ai niin, jutun kirjoittikin Colin Dexter eikä Conan Doyle.

Nauroin kyllä kitarisat ojossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu