Aivan

ruvettiin myymään ilotulitusvälineitä! Jo lauantaina raketteja ammuttiin. Minä viis muuten välittäisin, vaikka räiskisivät läpi vuoden, mutta koira ei suostu lähtemään edes ulos. Olen joka vuosi varautunut siihen, että raketteja ammutaan "lailliseen" aikaan. Siksi harmittaa, että jotkut pölvästit eivät tätä noudata. Olen melko varma, että asialla ovat lapset, mutta eikö vanhempien kuuluisi valvoa lapsiaan? Ja saako edes lapset (10-12 vuotiaat) ampua raketteja? Pitäisi ilotulitusvälineitä ostavilta ottaa henkilötiedot ylös ja verottaa heiltä ylellisyysverona nämä raketit. Onhan heillä varaa, jos kerta kannattaa ampua euroja taivaan tuuliin! Ja sitä paitsi, mitä syytä sitä uutta vuotta on noin juhlistaa, taas olemme vuoden vanhempia. Minä olen juhlinut viimeksi 1960 luvulla, kun asuinkauppalamme muuttui kaupungiksi. Seuraavan kerran olen lapsien kanssa joskus 80-luvulla käynyt lähistöllä katsomassa rakettien ampumista. Silloinkin pysyimme aika etäällä. Joka vuoden vaihde olen pelännyt, että holtittomat (=juopuneet) rakettien ampujat sytyttävät asuntoni tuleen siten, että raketti lentää joko parvekkeele tai ikkunasta sisään. Kyllä pitäisi lailla kieltää tuollainen! Vain jossain torilla tai sellaisessa, jossa vietetään uudenvuodenvastaanottoa, saisi viranomaiset (tai jokin vastaava taho) hallitusti paukuttaa raketteja vuoden vaihtuessa. Ei niitä tarvitse tunti tolkulla ammuskella!
15577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

viel muutama ilta.
Samoin tääl hesassa ammuskeltiin, kävin kysymäs, ja huomauttamassa, laittomuudesta.
Oli jopa n, 40v isä siin mukana. Sanoi et pitäähän tietää millaisia ne on, et osaa sit ostaa parhaita aatoksi. Krrrrr
asun paikalla, missä ammutaan ammattilaisesti upea ilotulitus, vaan samaan aikaan pitkin rantaa ammutaan Satoja raketteja. Onhan ne upeita, sais minustakin kestää vain pari tuntia silloin aattona. Vaan alkavat heti kun hämärtyy, ja klo 2-3 jatkuu yöhön. Jotkut viel aamullakin.
Joten en sinä yönä nuku, onneksi ei ole eläimiä, käsitän kyl tuskasi.
Poliisit ei vaan ehdi joka paikkaan, ikävä kyllä.

Äänestä

ei kukaan pysty valvomaan, ei sillä etten olisi rakettien paukuttelusta samaa mieltä, mutta kuitenkin, ei ne kiellot tätä porukkaa miksikään muuta, jokainen sukupolvi tekee niinkuin tekee ja se on vaan osa tätä elämäksi kutsuttua jaksoa maanpäällä.

Äänestä

Onhan tuo yleinen riesa. En ole koskaan nähnyt mitään järkeä koko touhussa. Rahaa palaa ylettömästi per perhe ja raketteja ammutaan kännipäissä lapset vierellä ja lähiöiden pihalla parvekkeiden alla. Paukuttelu alkaa jo aamusta ja jatkuu kunnes ilotulitteet loppuu.

Viime vuonna poliisi onneksi valvoi tämän pihan touhua. Edellisenä vuodenvaihteena meno oli kuin villissä lännessä. Koko lähiseudun juopot änkesivät tänne pihalle hiekkalaatikolle ja ikkunoiden alle ilotulitteineen. Ventovieraat ihmiset ja ilmoittivat vielä että teidän pihalla voi tehdä mitä vaan.
Poliisin paikalle tulo kesti toista tuntia lukuisista puhelinsoitoista huolimatta.

Äänestä
  • pitäisi nostaa niin, että halvinkin maksaisi 100 euroa. Eiköhän se vähän hillitsisi ampumisen haluja!

    Äänestä

  • rakettien hinnat kirjoitti:

    pitäisi nostaa niin, että halvinkin maksaisi 100 euroa. Eiköhän se vähän hillitsisi ampumisen haluja!

    Ketjusta paistaa vanhat ja kärttyisät ihmiset, jotka ovat todellisia ilonpilaajia kaikkialla. Nuoret on nuoria ja minä ainakin olisin varottanut heitä, etteivät vahingoita silmiään ja jäseniään innokkaalla rakettien ampumisella. Uusi vuosi on vain kerran vuodessa ja kyllä sen muutaman päivän paukuttelun kestää voihoittelemattakin. Kyllä koiraa voi ulkoiluttaa, ei se paukuttelu ole koko aikaista. - Onneksi meillä ei ole sota täällä. - Suvaitsevaisuutta, suvaitsevaisuutta ja hymyä pyllyyn! Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

    Äänestä

  • Kaiken kieltäjät kirjoitti:

    ollut nuori ja riehakaskin, mutta en ole ikinä häirinnyt toisia ihmisiä tekemisilläni! Olen kasvanut kaupungissa ja jo vanhempani opettivat olemaan nätisti. Nämä nykyajan nuoret (maalla kasvaneet) eivät ole saaneet mitään kasvatusta, joten eivät he osaa ottaa huomioon muita ihmisiä. He ovat "mulle kaikki nyt heti"-ihmisiä! Olen jo sen verran vanha, että nyt on menossa se aika, jolloin lapseni lapset ovat tätä nuorisoa. Onneksi he ovat oppineet vanhempiensa tavoille: otetaan toisetkin huomioon! Olen varma, että jos he päättävät paukutella ilotulitusraketteja, he tekevät sen oikeana aikana, eivätkä ammu toisten parvekkeille!

    Äänestä

  • ainakin olen kirjoitti:

    >>nämä nykyajan nuoret, maalla kasvaneet, eivät ole saaneet mitään kasvatusta

    Äänestä

  • Kaiken kieltäjät kirjoitti:

    Ketjusta paistaa vanhat ja kärttyisät ihmiset, jotka ovat todellisia ilonpilaajia kaikkialla. Nuoret on nuoria ja minä ainakin olisin varottanut heitä, etteivät vahingoita silmiään ja jäseniään innokkaalla rakettien ampumisella. Uusi vuosi on vain kerran vuodessa ja kyllä sen muutaman päivän paukuttelun kestää voihoittelemattakin. Kyllä koiraa voi ulkoiluttaa, ei se paukuttelu ole koko aikaista. - Onneksi meillä ei ole sota täällä. - Suvaitsevaisuutta, suvaitsevaisuutta ja hymyä pyllyyn! Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

    yhden illan kestää, mutta kun se alkaa jo lauantaina, Monta päivää. Ttoisaalta on hienoa, että on kaltaisia kaiken suvaitsevaisia.
    Hymyä pyllyyn on tyhmä ohjelma.

    Äänestä

On muistutettu tästä. Hätäkeskukset tukkeutuvat sadoista puheluista, kun ihmiset ovat kyllästyneet jatkuvaan paukutteluun.
Laki on laki, vaan kun mäntit ei sitä ymmärrä noudattaa.
Vanhemmissa vika, jos muksut räiskivät niitä kaiken aikaa.

Äänestä
  • Täähän oli just sitä, että päästiin aiheesta kiinni: Voidaan ruveta sättimään muita, kun itse ollaan niin niin kunnollisia. Kyllä taitaa 'vanhuksella' mennä huonosti, kun löytää AINA syyn muissa ihmisissä. 'Vaan minuss' ei oo mittään vikkaa, ei mittään vikkaa, ei vikkaa, ei vikkaa, vikkaa, vikkaa......'

    Äänestä

  • Ja aletaan sättii nuoria kirjoitti:

    Täähän oli just sitä, että päästiin aiheesta kiinni: Voidaan ruveta sättimään muita, kun itse ollaan niin niin kunnollisia. Kyllä taitaa 'vanhuksella' mennä huonosti, kun löytää AINA syyn muissa ihmisissä. 'Vaan minuss' ei oo mittään vikkaa, ei mittään vikkaa, ei vikkaa, ei vikkaa, vikkaa, vikkaa......'

    Miksi ihmeessä vedät siihen tämän vika-asian! Olipa vanhuksessa vaikka mitä vikaa, enpä usko, että menee ulos rakettejä räiskyttämään, ei ainakaan muulloin kuin sallittuna aikana! Mistä ihmeestä näitä tällaisia kirjoittajia sikiää!

    Äänestä

  • ilotulituksesta! kirjoitti:

    Miksi ihmeessä vedät siihen tämän vika-asian! Olipa vanhuksessa vaikka mitä vikaa, enpä usko, että menee ulos rakettejä räiskyttämään, ei ainakaan muulloin kuin sallittuna aikana! Mistä ihmeestä näitä tällaisia kirjoittajia sikiää!

    on tullut vilkaistua useampaakin palstaa. Häirikkökäyttäytyminen näyttää olevan enemmän sääntö, kuin poikkeus. Luultavasti netissä surffailee joutilaita, jotka ovat valmiit pistämään lusikkansa jokaiseen "soppaan". Ei tätä menoa enää jaksa käsittää millään!

    Äänestä

  • lomaillessa kirjoitti:

    Eläköityneet työpaikkakiusaajat siirtyvät nettikiusaajiksi, jostain ne kiksit pitää saada.
    Kyllä väkisin nettipalstoja lukiessa tulee mieleen suomalaisten henkinen pahoinvointi, mollataan kiusataan ja haukutaan sen minkä ehtii nuorista senioreihin. Ainoa poikkeus on ennakkoon moderoidut palstat, niissä syntyy jopa asiallista keskustelua.
    Onneksi on elämässä vielä muuta ja arki alkaa taas.

    Äänestä

Poliitikot ovat vastuuntunnottomia, kun räiskyttely -kenen tahansa tekemänä-sallitaan.
Mutta julkisesti voisi joka kunnassa järjestää sellaisen valvottuna.

Äänestä

pari vuotta sitten naapurimme pikkupojat räiskivät kuuden tunnin ajan raketteja. Viime vuonna eivät aivan yhtä kauan, mutta kummalta se tuntui, kun tuntimääriä pitää melskata rakettien kanssa. Eikä nämä ollet aivan pieniäkään raketteja, vaan välillä tuli suuria ryöpsähdyksiä. Rahaa näytti riittävän moiseen tulitteluun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

liian aikaisin kirjoitti:

ruvettiin myymään ilotulitusvälineitä! Jo lauantaina raketteja ammuttiin. Minä viis muuten välittäisin, vaikka räiskisivät läpi vuoden, mutta koira ei suostu lähtemään edes ulos. Olen joka vuosi varautunut siihen, että raketteja ammutaan "lailliseen" aikaan. Siksi harmittaa, että jotkut pölvästit eivät tätä noudata. Olen melko varma, että asialla ovat lapset, mutta eikö vanhempien kuuluisi valvoa lapsiaan? Ja saako edes lapset (10-12 vuotiaat) ampua raketteja? Pitäisi ilotulitusvälineitä ostavilta ottaa henkilötiedot ylös ja verottaa heiltä ylellisyysverona nämä raketit. Onhan heillä varaa, jos kerta kannattaa ampua euroja taivaan tuuliin! Ja sitä paitsi, mitä syytä sitä uutta vuotta on noin juhlistaa, taas olemme vuoden vanhempia. Minä olen juhlinut viimeksi 1960 luvulla, kun asuinkauppalamme muuttui kaupungiksi. Seuraavan kerran olen lapsien kanssa joskus 80-luvulla käynyt lähistöllä katsomassa rakettien ampumista. Silloinkin pysyimme aika etäällä. Joka vuoden vaihde olen pelännyt, että holtittomat (=juopuneet) rakettien ampujat sytyttävät asuntoni tuleen siten, että raketti lentää joko parvekkeele tai ikkunasta sisään. Kyllä pitäisi lailla kieltää tuollainen! Vain jossain torilla tai sellaisessa, jossa vietetään uudenvuodenvastaanottoa, saisi viranomaiset (tai jokin vastaava taho) hallitusti paukuttaa raketteja vuoden vaihtuessa. Ei niitä tarvitse tunti tolkulla ammuskella!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu