Teetkö

Vuosi on taas vaihtumassa uuteen, ja monet lupaavat tehdä elämäänsä muutoksia. Uuden vuoden lupauksia olen tehnyt elämäni aikana kahdesti, ja molemmat ovat osoittautuneet pitäviksi. Tupakan lopettamisesta tulee nyt 30 vuotta ja avioerosta 21 vuotta.

Nyt ajattelin aloittaa uudelleen säännöllisen liikunnan. Työkiireet ja leikkaus ovat vieroittaneet säännöllisestä lenkkeilystä ja olin alkanut nukkuakin huonosti. Nyt joulun seutuna olen lomaillut ja lenkkeillyt päivittäin. Kas kummaa, terve uni on palannut. Ihanaa nukkua heräilemättä aamuun asti!
16488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lupaus on ollut jo vuosikymmenet sama, lupaan olla temättä lupauksia, ei tule petettyä itseä, se on syy.

Äänestä

Työelämässä on pakko pitää yllä tiettyä ryhtiä - nousta aikaisin aamulla, jne. - oikeastaan vähän jo pelkään että "löpsistyn" sitten kun jään pois työelämästä. Lähellä alkaa olla tuo eläköityminen, ehkä jo ensi vuonna?

Lupauksia voi tehdä muulloinkin kuin uutena vuotena. Esim. syksyllä skarppasin viininjuonnissa, siis niin päin että vähensin viikkoannoksia nollasta ihan muutamaan, ja varmuuden vuoksi pidän kirjaa nauttimistani lasillisista. Absolutistiksi ei ole tarpeen ryhtyä, mutta annosten kirjaaminen kalenterin reunaan auttaa "rajanpidossa" kummasti.

Nyt uutena vuotena muistutan itseäni liikunnan ja ulkoilun tärkeydestä. Muu hyvä tulee siinä sivussa.

Äänestä
  • minäkin olen jäämässä, mutta vasta reilun kahden vuoden päästä. En pelkää "löpsistymistä", sillä olen laatinut varman suunnitelman virkeänä pysymiseen. Minulla on jo nyt haussa "mummonmöksä", jonka hoitaminen työllistää sopivasti. Olen aina ollut kiinnostnut puutarhan hoidosta ja hyötykasvien kasvattamisesta. Ehkäpä minulle nyt tarjoutuu siihen tilaisuus.

    Äänestä

joka vuosi. Jouluherkut ovat taas iskostuneet tuohon vyötärön seutuville. Pakko on ottaa itseään niskasta ja aloittaa keventäminen.

Äänestä
  • AINAHAN NIITÄ LAIHDUTUS LUPAUKSIA TULEE TEHTYÄ !Ja taas tänäkin vuonna jakyllä usein onnistunutkin jopa,vaan jostain kumman syystä ne kilot palaa taas . Eilen katsoin erästä ystävääni vähän kadamielellä hän oli nim. laihtunut ,että minäkin haluan samaa ,joten laitan kohta sukset jalkaan ja ladulle !SEMPPIÄ SINULLEKKIN .

    Äänestä

  • se .. kirjoitti:

    AINAHAN NIITÄ LAIHDUTUS LUPAUKSIA TULEE TEHTYÄ !Ja taas tänäkin vuonna jakyllä usein onnistunutkin jopa,vaan jostain kumman syystä ne kilot palaa taas . Eilen katsoin erästä ystävääni vähän kadamielellä hän oli nim. laihtunut ,että minäkin haluan samaa ,joten laitan kohta sukset jalkaan ja ladulle !SEMPPIÄ SINULLEKKIN .

    minullekin.Olen luvannut olla haukkumatta sukulaisia,mutta olen edelleenkin sitä mieltä,että suku on paras seinällä ja silläkin väärin päin.
    Alkoholin nauttimista olen luvannut vähentää,enää lusikallinen iltaisin,kuten lääkärikin on ohjeistanut,(asiasta toiseen,tietääkö kukaan mistä voisi ostaa isoja lusikoita).
    Olen myös luvannut pitää hyvät suhteet naapurin emän...perheeseen.
    Vaimollenikin olen luvannut olla haukkumatta hänen rypystään,harvoinhan sitä enää tässä iässä edes näkeekään kun kaiken lisäksi istuu sen päällä.

    Äänestä

En löydä etsimälläkään elämästäni mitään uv-lupauksen (päätöksen) arvoista asiaa.

Ajoittaiset epäterveelliset rupeamat ovat harkittuja ja mielestäni riskin arvoisia.

Työstä ja tupakasta vieroittauduin jo vuosia sitten.
Jäljellä olevista paheista pidän kiinni niin kauan kuin kuntoni kestää.

Äänestä
  • Puhutko viinasta vaiko naisista? Itse en vieläkään ole täysin onnistunut vieroittautumaan työstä enkä tupakastakaan. Olisiko helpompaa aloittaa ensin mainituilta?

    Äänestä

  • Saimander kirjoitti:

    Puhutko viinasta vaiko naisista? Itse en vieläkään ole täysin onnistunut vieroittautumaan työstä enkä tupakastakaan. Olisiko helpompaa aloittaa ensin mainituilta?

    Tupakasta onnistuin, tuskien kautta, luopumaan aika tarkkaan 28-vuotta sitten.

    Työstä vieroittauduin asteettain 5:n vuoden jaksolla. 1997 - 2001.
    Suosittelen tätä vaihtoehtoa!

    Äänestä

Lupaan ja vannon,kautta kiven ja kannon,että lataan ja ammun,niinkauan kuin kentälle sammun.

Äänestä
  • miul näitä paheita on nii paljo.En tiije mitä karsisi? Jos mie kaik paheet lopetan,sithä mie oon ihan pilalla...Yks asia minkä tänä vuonna meinaan korjata on se,-yritän metsästää sen kakslahkeisen.

    Äänestä

  • "Reetta" kirjoitti:

    miul näitä paheita on nii paljo.En tiije mitä karsisi? Jos mie kaik paheet lopetan,sithä mie oon ihan pilalla...Yks asia minkä tänä vuonna meinaan korjata on se,-yritän metsästää sen kakslahkeisen.

    pieni?Me kakslahkeiset ollaan nopeita,meitä on vaikea saada kiinni,mutta sitten kun saat nurin,siinä aita kaatuu ja tanner jytisee.

    Äänestä

  • ammut reetta kirjoitti:

    pieni?Me kakslahkeiset ollaan nopeita,meitä on vaikea saada kiinni,mutta sitten kun saat nurin,siinä aita kaatuu ja tanner jytisee.

    taas tiie? Saaha mie tääl uhova,vaik mitä:)
    Mut tosi paikan tullen ei oo minkää tekijää,sen verran on aikaa suhinoist,alkaa kärsiä jo vierotusoireista:))

    Äänestä

mutta varsinaisia lupauksia en tee. Avioliittolupaus tuli tehtyä ja pidettyä. Toista sellaista en varmaan tee.

Äänestä
  • liikunnan jo joulun aikaan ja olen jatkanut edelleen päivittäin. Olo on nyt aivan toisenlainen. Ihokin näyttää hyvältä ja uni on tervettä. En varsinaisesti laihduta, mutta ei haittaisi vaikka vyötäröstä palaisi hieman rasvaa ja keho kiinteytyisi. Olen kokoa 36 ja mahdun edelleen vaatteisiini, mutta vyötärö ei ole ihan entisensä.

    Minulla on melko rankka tapaturmatausta ja reidestä leikattiin kasvain vain pari vuotta sitten. Liikunta oli jäänyt pahasti kesannolle, enkä oikein pystynytkään. Yritän nyt hieman skarpata liikunnan suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lupauksia? kirjoitti:

Vuosi on taas vaihtumassa uuteen, ja monet lupaavat tehdä elämäänsä muutoksia. Uuden vuoden lupauksia olen tehnyt elämäni aikana kahdesti, ja molemmat ovat osoittautuneet pitäviksi. Tupakan lopettamisesta tulee nyt 30 vuotta ja avioerosta 21 vuotta.

Nyt ajattelin aloittaa uudelleen säännöllisen liikunnan. Työkiireet ja leikkaus ovat vieroittaneet säännöllisestä lenkkeilystä ja olin alkanut nukkuakin huonosti. Nyt joulun seutuna olen lomaillut ja lenkkeillyt päivittäin. Kas kummaa, terve uni on palannut. Ihanaa nukkua heräilemättä aamuun asti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu