Ajalta 11.12-26.12. Hotelli oli Lanta Villa Resort. Meidän mielestä hotelli oli todella mainio ja sen omistaja,joka järjesti meille edullisesti retket 4 saaren snorklausretkille sisältäen emerald caven ja lantan saaren kierron(koko pvä) johon kuului norsusafari(1h). Henkeä kohden tuli maksamaan yksi retki noin 1000baht.Tjären sivuilla ennen kuin lähdettiin reissuun sää ennuste oli melkein joka päivälle sadetta ja ukkosta, 2viikkoa paistoi aurinko ja erittäin kuumaa oli,viimeisenä päivänä tuli muutama pisara sadetta lantan saaressa ja krabin lentokentällä oikeen kunnon monsuunisade. Klong dao beach ranta oli loivasti syvenevä ja tosi kirkasta vettä.Ihmisiä siellä sun täällä,eli oli todellakin varaa valita missä ottaa aurinkoa. Muistaa piti aina kaikessa tinkiminen, puolet kantsii yrittää ottaa pois kauppiaan pyytämästä hinnasta. Ruuat oli alkaen noin. 80bahtia elikkä n.2e?länsimaiset ruuat ja juomat kalliimpia selvästi.Me syötiin ja juotiin aivan kaikkea,viimeisenä päivänä nousi kuume ja kerran oksensin eli varmaan jonkinlainen ruoasta oleva pöpö oli. Tatuoinnin otin myös joka maksoi n. 40e,paikkaa suositteli hotellin omistaja joka oli sitten hieman kalliimpi,mutta veikkaisin että laatu ja puhtaus oli eri luokkaa kuin muissa tatuointi paikoissa.Meduusoja ei näkynyt, rapuja ja meritähtiä kylläkin.Tuktuk kyyti oli hurjaa menoa,ei liikennesääntöjä noudatettu. Saladaniin (2km matka) maksoi 7 hengeltä noin 150bahtia(2 tuktukkia)Paikallisethan on suurimmaksi osaksi muslimeja,mutta tämä ei näkynyt mitenkään meidän matkalla,paitsi rukoushuudoin. Kyselkää jos tulee mieleen vielä jotain,vastaan mielelläni.
Kertomus
Koh Lanta
172329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
paljnko skootterin päivävuokra mahtoi maksaa? Entäs pitkähäntävene ja speedboat matkat saaristoon? Lähimmät rahanvaihtopaikat ja pankkiautomaatit taitavat olla Saladanissa? Entäs kaupat, oliko lähimmät Saladanissa?
Skoottereita emme vuokranneet,mutta halpoja olivat, summaa en muista,oliskohan ollut alle 300bahtia/vuorokausi.Useimmat hotellit vuokraa kuskeineen pitkähäntäveneitä ja speedboatteja eri saarille edullisesti ja niitä paikallisten järjestämiä retkikojuja on joka nurkalla hotellien tuntumassa ja saladanissa varsinkin.Meidän 4 saaren retki maksoi paikallisilta n1000bahtia/hlö johon kuului ruuat ja juomat,euroissa taitaa suurinpiirtein olla 23€. Lanta villa resortin lähellä (pääkadun varressa)oli heti yksi pankki ja automaatti(atm) ja saladanissa monia, joissain paremmat kurssit kuin muissa.kauppoja ja muita liikkeitä oli ainakin klong dao beachin tuntumassa useita,mutta hieman kalliimpia kuin saladanissa. Pääkadulle kun menee niin siellä niitä on vähän väliä jos esim kävelee saladaniin päin.kauppoja kyllä riittä kierrettäväksi.Ei onneksi aina tarvitse lähteä saladaniin asti ostoksille.
Kyl teil oli kallista retkeily. Meillä neljä henkeä makso 2500 bhatia/ retki.
meidän retket makso 7 hengeltä yhteensä 6.500 bahtia, 2 oli lapsia joten itse laskimme paljonko maksaa per aikuinen
tÖRKEÄ HINTA!!! Teitä on kusetettu! Itse maksoin 650 bahtia 4 saarta. Huom sinne lähtijät, niitä saarireissuja ei ole pakko ottaa hotellista! Saladanissa kiertelemällä saa parhaan kuvan hintatasosta.
halpa se oli meille ja verrattuna esim. tjären hintoihin samoista reissuista.Pieni ero niillä.Ja kyllä niitä matkakojuja on siellä sun täällä ja varmaan halvemmalla saa,mutta emme kysyneet hintoja.En itse pitänyt tuota n.20 koko päivän retkestä pahana hintana.Ja hotellin omistaja vetää itselleen oman siivun siksi kalliimpi
Aivan sama onko 650 vai tonnin. Ei jaksa nähdä vaivaa muutaman euron tähden.
Kiitos kertomuksesta, tällaisia on kiva lukea. Meitä (lapsiperhe) myös kinnostaa tämä hotelli ensi talvea ajatellen.
Kysyisin vielä bungaloveista, oliko viihtyisiä? Entä yhteisterassi? Eli onko 2 huonetta vierekkäin? Onko sijoiteltu ahtaasti, vai onko omaa rauhaa? Uima-altaista ja ympäristöstä olisi kiva lukea lisää. Ranta soveltuu siis lapsillekin? Kiitos ja hyvät uudet vuodet!
eli me kaikki tykättiin tosi paljon kyseisestä hotellista ja sen sijainnista.mökit oli viihtyisiä ja siistejä(iso parivuode tai erilleen sängyt,baarikaappi iso sellainen mahtuu omia juomia sinne,ilmastointi,telkkari)Me itse oltiin uudemmissa mökeissä(värilliset)sinisessä ja pinkissä.sinisessä mökissä on ihan oma terassi ja pinkki mökki on tarkoitettu isolle perheelle(mökkiä yhdistää ovi sisällä,2makkaria)Ja omaa rauhaa todellakin oli ainakin näissä värillisissä mökeissä,harvoin näki muita naapureita ja ääniä ei kuulunut mitään paitsi lintujen ja sirkkojen äänet:)Uima-allas oli omasta mielestä sopivan kokoinen uimiseen ja vesileikkeihin lapsia ajatellen ja pieni lastenallaskin on samassa yhteydessä.Klong dao beach jossa hotelli on,on yksi lantan parhaimpia rantoja(makuasia)ei tarvitse istua sillit purkissa ihmisten kanssa,vaan tilaa todellakin on minne mennä eikä kukaan ole lähellä. Loivasti syvenevä ranta ja tosi kirkas(paljon simpukoita ja muita pikku ötököitä)Hotelliin kuuluu rannalla hierontapaikka(suosittelen)siinä oli kiva köllötellä päivällä ja ottaa hierontoja,Edulliset oli hinnat(300baht/1tunti niskahartia seutu esim)Hotellilla on kiva rantaravintola(omistaja on ruotsalainen)mutta on samassa yhteydessä hotellin kanssa.Hyviä ruokia oli ja edullisia!Tosi ystävällisiä oli hotellin henkilökunta, vaikka jollain englannin kieli onkin hakusessa...mutta se ei haitannut ollenkaan!Mielestäni hotelli on enemmän kuin 2 tähden arvoinen!Yritä saada selvää kirjotuksesta,kiireellä tehty:):)
Paikan erittäin hyvin tuntevana en suosittele kyseistä rantaa. Kannattaa valita mieluummin etelästä jokin toinen ranta. Long Beach tai sitten ihan saaren eteläkärjestä. Klong Dao ei sovellu hyvin uimiseen.
näkemyshän tuokin..Kertaakaan välimeren matkoilla ei ole noin hyvää rantaa eteeni tullut kuin klong dao beach.Mistähän tietosi on peräisin?vai kenties provo?
Tietoni on ihan omista havainnoista KO. saarelta. Saaren eteläosista löytyy vielä rantoja, joille ei ole vielä rakennettu mitään. Itse suosin mielelläni rantaa, jolla ei ole vieri vieressä hotelleja ravintoloita. No mutta jos te olette syöneet ja ottaneet hierontaa omasta hotellista ainoastaan, niin ehkäpä teidän Lantan tuntemus ei ole niin kauhean laaja. Ja en minäkään ole Virossa nähnyt yhtä hienoa rantaa, kuin Klong Dao. (yhtä ontuva vertaus)
http://www.maps-thailand.com/map-koh-lanta.php
http://www.maps-thailand.com/map-koh-lanta.php
Klong Daon ranta on mitä mainioin uimiseen. Polskuttelin itse siinä juuri 2 viikkoa ja parempaa saa hakea. Hiekkapohja, kirkas vesi ja vaikka vuorovesi meneekin mennen tullen, merivesi pysyy kirkkaana:=))) Loistava paikka pikkuväen uimisiin!!
Olemme lähdössä isolla porukalla 6 hlö matkaan,ja meitä kiinnostaa koh lantalta omatoimi retki krabi towhniin,onko ehdotuksi miten sinne pääsee,ja mistä kannnattaa ottaa päivä snorklaus retki,olemme long beachilla....Ja mitä niistä kannattaa matkaa.
Thai ruuat alkaen 80bahtia - ohoh ja aika sikamaisen kallista kun muualla Thaimaassa alkaen 20 bahtia luokkaa.
Skootteri 300 bahtia kun muualla 100 bahtia.
Saari kierroskin 1000 baht per naama on melkein puolet liikaa kuten jo todettu.
Onko Koh Lantasta tullut uusi turistirysä jossa kusetetaan tyhmiä oikein kunnolla, vai onko vain tämä aloittaja harvinaisen tyhmä?
Vielä, pitää muuten paikkansa mitä joku kirjoitti etelämpänä sijaitsevista rannoista, oliko aloitta niin tyhmä, ettei edes käynyt näillä???
kirjoitusta sinulta!Ensimmäinen reissu oli aasiaan,joten ei tietoa hinnoista!Jos itse olet niin viisas kun annat ymmärtää,pidä se aivan omana tietonasi.Toivoo "harvinaisen tyhmä"
Hervottoman halpaa ja edullista on aloittajalle kaikki näköjään ollut.
Hotellin omistaja järjesti EDULLISET retket - joista muut toteavat täällä, että eivät maksaneet kuin noin puolet enemmin kuin käyvä hinta.
Skootereita - ette onneksi - vuokranneet, hintaa et tietenkään muista, mutta tietenkin tiedät, että HALPOJA olivat.
Tatuointikin tuli otettua - ja yllätys, yllätys - paikassa jota suositteli, kukas muukaan, kuin samainen hotellin omistaja. Mutta hetkinen, hinta olikin kalliimpi kuin muissa paikoissa, ohoh, mutta VEIKKAUKSEN mukaan laatu ja puhtaus oli eri luokkaa kuin muissa tatuointi paikoissa. Just. (Pssst, et sattuis tietämään seuraavia lottonumeroita?) Veikkaankohan oikein jos arvelen, että et sitten huomannut värien laadusta kysyä mitään... noh, ei oikeastaan väliä, kun kerran noin halvalla sait, niin jäihän sinulle sitten rahaa uusien värien lisäämiseen tatuointiisi parin vuoden päästä haalistuneiden tilalle.
Huh, huh, mitä naisen logiikkaa täynnä koko kertomus. Eihän tämä juttu voi olla tosissaan kirjoitettu, tämän täytyy olla tavallista paremmin kirjoitettu provo?