Maakunta

Maakuntahallituksen pöytäkirjasta 15.12.2008, asia nro 10:

Maakuntahallitus oli tarkastellut itse itselleen antamaa todistusta. Maakuntajohtaja ehdottaa esityslistan mukaan, että ”maakuntahallitus merkitsee hallitustyön arvioinnin tulokset tiedoksi ja maakuntahallitus kyselyn yhteenvetona toteaa, että tärkeimmät haasteet tulevalle valtuustokaudelle ovat elinkeinopolitiikka sekä talouden pitkäaikaissuunnittelu ja tasapainottaminen, palvelurakenteen ja palvelustrategian kehittäminen sekä hallintokokeilun jatkumisen varmistaminen ja kainuulaisten hyväksynnän saaminen sille”.
Hyvät kainuulaiset! Näin haikailee maakuntahallitus jatkopestiä itselleen. Ja niin haikailee maakuntahallitus meiltä kainuulaisilta jatkolleen hyväksyntää. Hyvä niin. Mutta tietäkää hallitus rouvat ja herrat, että teidän on työllänne ja toimillanne ansaittava meidän hyväksyntä. Tähän astinen työnne ei ole ollut sen arvoista, että tämä kokeilu voisi jatkua. Kokeilun tilalle kun panette sanan ’pelleily’, niin ymmärrätte kansan tunnot - jos ymmärrätte.

Maakunnan sosiaali- ja terveyslautakunta 30.12.2008:
Esityslistalla ei ole Oulun hallinto-oikeuden päätöstä edes ilmoitusasiana. Ei tunnu kiinnostavan alan lautakuntaa, vai toimialajohtajanko kiinnostuksen puutteesta tuo esityslista kertonee?
2362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juuri tätä tämä on! Palkataan tiedottaja aivopesemään kainuulaisten mielipiteitä jotta hallintokokeilua saataisiin jatkettua. Ei puhettakaan että tarkistettaisiin omia tekemisiä!

On se vain kumma miten ne muualla Suomessa pärjää ilman maakuntahallintoa? Kainuun päättäjät sanovat että ei ole muita vaihtoehtoja! Hallintokokeilua on pakko jatkaa!

Äänestä
  • Kun itse kysyy ja itse vastaa, niin vastaus on mielenmukainen. Ei mielipidettä kannata kansalta kysyä, voipi olla, että kaikki laittomuudet ja pelleilypäätökset ovat saaneet kansalaiset vastustamaan koko hanketta.

    Sosiaali- ja terveyslautakunta muhii omassa liemessään, ei sitä hetkauta oikeuden päätökset, kun sitä paperisilppua on muutenkin niin paljon, ja eikähän sitä kaikkea jaksa lukea ja ymmärtää, niin pienillä palkkioilla.

    Pitäisi varmaan korottaa kokouspalkkioita ja jakaa kunniamerkkejä, jotta jaksettaisiin oikeasti paneutua asioihin. Pitäisi osata arvostaa ihmistä ihmisenä eikä markkinatalouden pelinappulana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedottaa kirjoitti:

Maakuntahallituksen pöytäkirjasta 15.12.2008, asia nro 10:

Maakuntahallitus oli tarkastellut itse itselleen antamaa todistusta. Maakuntajohtaja ehdottaa esityslistan mukaan, että ”maakuntahallitus merkitsee hallitustyön arvioinnin tulokset tiedoksi ja maakuntahallitus kyselyn yhteenvetona toteaa, että tärkeimmät haasteet tulevalle valtuustokaudelle ovat elinkeinopolitiikka sekä talouden pitkäaikaissuunnittelu ja tasapainottaminen, palvelurakenteen ja palvelustrategian kehittäminen sekä hallintokokeilun jatkumisen varmistaminen ja kainuulaisten hyväksynnän saaminen sille”.
Hyvät kainuulaiset! Näin haikailee maakuntahallitus jatkopestiä itselleen. Ja niin haikailee maakuntahallitus meiltä kainuulaisilta jatkolleen hyväksyntää. Hyvä niin. Mutta tietäkää hallitus rouvat ja herrat, että teidän on työllänne ja toimillanne ansaittava meidän hyväksyntä. Tähän astinen työnne ei ole ollut sen arvoista, että tämä kokeilu voisi jatkua. Kokeilun tilalle kun panette sanan ’pelleily’, niin ymmärrätte kansan tunnot - jos ymmärrätte.

Maakunnan sosiaali- ja terveyslautakunta 30.12.2008:
Esityslistalla ei ole Oulun hallinto-oikeuden päätöstä edes ilmoitusasiana. Ei tunnu kiinnostavan alan lautakuntaa, vai toimialajohtajanko kiinnostuksen puutteesta tuo esityslista kertonee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu