onko

ensi vuoden eläkkeiden korotuksesta? Itselleni ei ole vieläkään tullut. Joka vuosi on joulukuun puolessavälissä ilmoitus päivätty. Ajattelin vaan jos vakuutusyhtiöt kyttää loppuun asti, että jos valtio antaisi määräyksen korotuksien leikkaamisesta.
10540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eipä ole näkynyt sitä tekstiä, kai se on yllätys

Äänestä

saanut minäkään. Kuntien eläkevakuutuksesta pitäisi tulla ilmoitus.
Muistaisin, että viime vuonna kyllä tuli hyvissä ajoin.

Mistähän mahtaa johtua? Monen olen kuullut valittavan samaa. Joistain on kyllä tullut.
Alakerran rouva on saanut ilmoituksen, mutta en nyt muista mistä yhtiöstä.

Enkä muista oliko kyseessä leskeneläke, vai työeläke.

Äänestä
  • Minulle on tullut työeläkkeestä ilmoitus,
    ei ollut suuren suuri korotus.
    Toisesta yhtiöstä ei ole vielä tosin tullut mitään tietoa.

    Äänestä

  • Anu.1 kirjoitti:

    Minulle on tullut työeläkkeestä ilmoitus,
    ei ollut suuren suuri korotus.
    Toisesta yhtiöstä ei ole vielä tosin tullut mitään tietoa.

    näin on kun olen väliinputoaja siten kyllä menee loputkin eläkkeestä lääkkeisiin ja muuhun, jos ei pian alenneta mitään ruoka sun muun taksoja

    Äänestä

  • *aloittja* kiitos tuosta, eipä tullut mieleeni!!

    Äänestä

  • 00700 kirjoitti:

    *aloittja* kiitos tuosta, eipä tullut mieleeni!!

    Veroprosentti varmaan vaihtelee kullakin. Minulla putosi 30 -> 28,5:een. Ei ole kertaakaan tässä 12 vuoden aikana tullut eläkkeeseen näin hyvää korotusta.

    Äänestä

  • alenn.saanut kirjoitti:

    Veroprosentti varmaan vaihtelee kullakin. Minulla putosi 30 -> 28,5:een. Ei ole kertaakaan tässä 12 vuoden aikana tullut eläkkeeseen näin hyvää korotusta.

    vero 38prosentista 37,5. Täytyy minunkin isotella.

    Äänestä

  • myös putosi kirjoitti:

    vero 38prosentista 37,5. Täytyy minunkin isotella.

    Toki iso veroprosentti kertoo jotain eläkkeestä, ymmärrän että parasta olisi vaieta. Kokeilinpa vaan.

    Äänestä

  • myös putosi kirjoitti:

    vero 38prosentista 37,5. Täytyy minunkin isotella.

    Veroprosenttini putosi 16:sta kahteentoista prosenttiin, joten on hirmu eläke minullakin. Tällähän rellestää vaikka kuinka. Mutta teinkin töitä vaatimattomasti vain 40 vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tullut ilmoituksia kirjoitti:

ensi vuoden eläkkeiden korotuksesta? Itselleni ei ole vieläkään tullut. Joka vuosi on joulukuun puolessavälissä ilmoitus päivätty. Ajattelin vaan jos vakuutusyhtiöt kyttää loppuun asti, että jos valtio antaisi määräyksen korotuksien leikkaamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu