Mitenkäs on?

Ihan mielenkiinon vuoksi haluaisin tietää, miten
monet sijarit ja biot pärjää keskenä ihan kohtuullisesti? Siis normalin käytöstapojen rajassa?

Kysytteko toisiltanne kuulumisia ja kiinostaako se teität ihan aidosti?
Pyydätteko sisään biovanhempia vai pyytääkö biot omaan kotiin sijareita lapsia vietäessään tai tuotessaan?
Tarjoatteko koskaan kahvia ja puhutteeko keskenään niitä-näitä ?
Vai onko välit jostain syystä niin kireät, tai ette periaatteen vuoksi halua olla tekemisessä toistenne kanssa vai miten teillä ne asiat on?

Tarkoitus ei ole tehdä kiusaa vaan minua ihan oikeesti kiinosta millaiset välit bioilla ja sijareilla on ja oletteko siihen tyytyväisiä vai haluaisitteko jotain muutta?
973688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 97

Vanhimmat

kanssa ei kerta kaikkiaan tule toimeen. Bio saattaa haistatella vaikka mitään syytä ei ole. Onneksi ei ole kuin yhden lapsen vanhempien kohdalla näin. Kaikkien muiden vanhempien kohdalla puhumme niitä näitä ja uskovat myös henk.kohtaisia asioitaan meille. Onneksi on näin, lapset kärsivät tilanteesta kun vaistoavat ettei kahdet vanhemmat tule toimeen keskenään. Kummatkin on kuitenkin lapselle tärkeitä ihmisiä.
Ollaan saatu kiitosta vanhemmilta lapsensa hoidosta ja itse annan kyllä heti positiivistä palautetta kun on vähänkin aihetta.
Käsketään kyllä sisälle ja kiehautetaan kahvit.Minusta on paras niin että välit ovat hyvät ja avoimet mutta joskus ei biovanhempi ole hyväksynyt huostaanottoa niin viha kohdistuu sijareihin.

Äänestä

on ollut aina sijaisperheen kanssa hyvät välit. Kyselemme ihan normaalisti kuulumisia. Jos kävin sijaisperheessä, olin siellä ihan "tavallinen vieras" eli minulle keitettiin kahvit tai jos oli ruoka-aika, söimme yhdessä. Ja vastaavasti sijaisperheen vanhemmat saivat kahvit luonani jos halusivat.

Nyt huostaanotto on päättynyt, mutta ihan normaalit joulukortit ym. kulkevat. Jouluaattona lapseni oli huolissaan, että ei muistanut laittaa korttia sijaisperheelle. Sanoin, että asia on hoidettu ja lapsi huokaisi tyytyväisenä. En edes tunne mustasukkaisuutta tms. lapsen taholta, että hän oli moisesta asiasta huolissaan. Minusta em. osoittaa, että huostaanotto ei ole jättänyt minkäänlaista katkeruutta lapselleni.

Sijaisperhe oli lapselleni ja myös minulle yksi etappi elämässä. Meillä asiat sujuivat hyvin. Ensi kesänä menemme käymään sijaisperheessä, lapseni toiveen mukaisesti.

Äänestä

Olemme hoitaneet yhteydenpidot kaikista olosuhteista huolimatta hyvin.
Kun bioäidit ovat käyneet niin on kohdeltu kuin ketätahansa "sukuslisvietarsta" on syötetty ja juotettu. Mutta kun veimme lasta 400 km päähän niin ei käsketty edes sisälle. Lapsikin sen huomasi että on jotakin outoa äidin puolelta. Toinen bioäiti asui 30 km päässä emme koskaan päässeet oviaukkoa pidemmälle. Meille siihen syyt eivät olleet mitään outoja vaan tiesimme mikä on elämän tilanne.
Monet haukkumiset olemme saaneet mutta kun ottaa sen heidän perusongelman oireiluksi niin siitä ei kannata suurta juttua kehittää.
Uhkaukset on sitten olleet eriasia silloin on hälytyskellot soineet. Valmiudet on ollut tilanteesseen selvät. Nykyään ei uhkauksia ole ollut.

Puhumme kun on siihen mahdollisuus ja juttelemme aivan tavallisia asioita ja myös kuulumisia ja kyllä kertovat aika avoimesti vaikka usein on pinnalla heidän raha asiansa ja kun ei saa tarpeeksi sossulta rahaa elämiseen.

Kantaa emme ota asioihin säälimällä koska tiedämme vaatimukset joita heille on asetettu.
Kysyn että onko tehnyt kuten on sovittu. No selitykset ovat aina hyvät ja itseä puolustavat. Mutta se ei ole meidän ongelma joten ei niistä voi keskustella mitenkään asiallisesti. Muuten ovat mukavia äitejä mutta heidän ongelmat on niin suuret.
Ovat huolissaan omasta lapsestaan kuten muutkin äidit. Ei enään loppuvuosina käy/käynyt missään lasten juhlissa eikä anna lahjoja.
Eivätkä halua lapsiaan itselleen ymmärtävät että heillä ei ole siihen voimia ja eikä halujakaan.
Rakastavat omaa elämäänsä. Näin ovat sen sanoneet.

Toisen bioäidin poika onkin jo aikuinen ja asuu omassa asunnossaan sekä käy äidin luona hyvin harvoin. Meillä käy aika usein ja muutenkin soitellaan ja käydään synttäreillä ym.

Vaikea on muuttaa suhteiden avoimuutta jos siihen on syyt sellaisia joille eivät biot itse voi tehdä mitään. Asiallinen käyttäytyminen on tärkeää mitä tulee sijaisvanhempien taholta biovanhempia kohtaan.

Emme ole yli ihmisiä vaan tavallinen perhe jossa annetaan aitoa ihmisarvoa kaikille niin aikuisille kuin lapsille.

Äänestä

Yhden sijoitetun äiti soitti minulle ihan omien murheien takia. Pyysi anteeksi, kun soitti ja sanoi, ettei hänellä ole ketään muita. Riipaisi kyllä syvältä!

Äänestä

siihen vanhempan, joka säännöllisesti lapsiaan näkee, meillä on edelleen hyvät välit.

Hän hakee lapset ja palauttaa, jutellaan niitä näitä, ollaan pyydetty kahville ja ollaan oltu myös hänen kotonaan.

Jouluna muistetaan toisiamme korteilla ja jopa lahjoilla.

Ja lisäksi sovimme keskenämme ylimääräisiä tapaamisia.

Siihen vanhempaan, jota lapset harvemmin näkevät, välit ovat myös nykyään kohteliaat, joskin mitään ystäviä emme ole.
Mutta jos jossain satumme näkemään, pystymme keskustelemaan asiallisesti.

Äänestä
  • Varoittaisin sinua sopimasta keskenään vanhempien kanssa ylimääräisiä tapaamisia ilman sossutantan siunausta, oman itsesi, lapsen ja myös biologisten vanhempien oikeusturvan takaamiseksi, jos jotain sattuu ja lapsi onkin aivan muualla kuin missä hänen sossun käsityksen mukaan hänen pitäisi olla eli teillä siellä. Jos vanhemmat haluavat tavata lastaan useammin kuin on sovittu, niin ota yhteys sossuun ja pyydä kirjaamaan lisää tapaamisoikeutta.
    Minusta on jopa käsittämätöntä, että sosiaaliviranomainen, joka on vastuussa lapsesta, nostaa palkkaa työstä ja sopimisesta, jonka tekevät kokonaan taviskansalaiset eli sijarit tuossa kaktuksen tapauksessa. Mielestäni sosiaaliviranomainen ei voi siirtää valvonta- ja päätäntävaltaa tapaamisista ulkopuolisille tavissijareille, joilla ei ole virkavastuuta. Tämä ei ole kaktusta vastaan tämä kirjoitus, mutta tämä on lepsuja ja ammattitaidottomia sosiaaliviranomaisia vastaan, jotka luovuttavat päätäntävallan lapsen oikeuksista ja hänen vanhempiensa oikeuksista tavata tätä lasta sijariile. Sijari voi alkaa käyttää tapaamisvaltaansa väärin, en väitä että kaktus käyttäisi, mutta joku muu sijari voi käyttää ja lapsi, joka esim. on aiheellisesti huostaanotettu väkivaltaisilta vanhemmilta saattaa sijarin yksipuolisella luvalla joutua tapaamisiin, joihin sossu ei häntä uskaltaisi antaa. Näin ei saa toimia, koska siinä on riskejä, kaikille.
    Jos sijarilla on valta päättää tapaamisista, niin vanhemmat joutuvat mielistelemään tätä. Suuttunut sijari panttaa lasta. Sellainenkin on mahdollista. Kuinka ihmeessä sossut voivat nostaa palkkaa hoitamatta työtään kunnolla.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Varoittaisin sinua sopimasta keskenään vanhempien kanssa ylimääräisiä tapaamisia ilman sossutantan siunausta, oman itsesi, lapsen ja myös biologisten vanhempien oikeusturvan takaamiseksi, jos jotain sattuu ja lapsi onkin aivan muualla kuin missä hänen sossun käsityksen mukaan hänen pitäisi olla eli teillä siellä. Jos vanhemmat haluavat tavata lastaan useammin kuin on sovittu, niin ota yhteys sossuun ja pyydä kirjaamaan lisää tapaamisoikeutta.

    H-K enää pahalla...entisasioitasi...
    elä tätäaikaa, hyvä ihminen, jo!

    Eiköhän ao tiedä omat asiansa paremmin ja tekevät niinkuin pitää, nyt ja tässä ajassa!

    jatkuvasti lisää tapaamisia minulta, myös lapsen muu suku ja ihmettelevät olenko noin yhteistyökyvytön ja haluton, haluanko riistää lapsen heiltä, kun pidän pääni ja kerron, ettei minulla ole siihen oikeuksia, minä vain hoidan lastanne. Heillä on valvotut tapaamiset, jotka onnistuvat harvakseltaan muutaman kerran vuoteen, silti koko ajan kysellään et voitasko nähdä vaik siinä ja siinä ostoskeskuksessa silloin ja silloin, ihan kuin vahingossa, eihän sossujen tarvii tietää. Tai mummi kertoo, että olen tulossa sinne teillepäin kylään, voisin hakea lapsenlapsen päiväksi mukaani. Tai tuokaa nyt yhdeksi viikonlopuksi rakkaittensa pariin, eikö nyt sen vertaa voisi ajatella meitäkin.. Minä olen kyl saanut kakkasen sijarin maineen noudattamalla lakia. Huoltosuunnitelma tehdään kaks kertaa vuodessa, jolloin vanhempien on mahdollista tuoda omat halunsa esiin tapaamistenkin suhteen, yhtään kertaa eivät ole sinne ilmaantuneet. Ja muutenkin he voisivat sossujen kanssa sopia asioista, mutta kun ei. On paljon mieluisampaa syyllistää minua pisteen n...ssijaa, vedota minun tunteisiin tai yrittää sitä ainakin, joka on vaan töissä täällä ja päätökset tehdään muualla.

    Äänestä

  • älä muistele kirjoitti:

    H-K enää pahalla...entisasioitasi...
    elä tätäaikaa, hyvä ihminen, jo!

    Eiköhän ao tiedä omat asiansa paremmin ja tekevät niinkuin pitää, nyt ja tässä ajassa!

    Mikäli tapaamisia hoidellaan ohi sossun ja sossun tietämättä vaikka onnistuneestikin, niin kotiutusta ajatellen sosiaaliviranomaisen käsitys yhteiselosta vanhempien ja lasten kesken on ihan muuta kuin mitä todellisuus on. Näin lapsi ei sitten ehkä pääsekkään tapansa parantaneiden vanhempien luokse, koska sossu ei tiedä miten hyvin asiat ovat menneet jättäytyessään ulkopuolelle vain palkastaan nauttimaan. Silloin asiakassuunnitelma ja sen toteutuminen ei ole lainkaan realistisella pohjalla. Tämä vain yhtenä esimerkkinä sooloiluiden tuomista vääristymistä dokumentointeihin. Ei ihme, että sossut joutuvat sitten säveltämään milloin kenenkin tappioksi.

    meidän tapauksssa vanhempi on osoittanut näiden vuosien aikana olevansa luotettava ja eikös sen yhteistyön pitäisikin toimia LAPSEN parhaaksi.

    Lapset tykkäävät mennä katsoman vanhempaansa joten olemme saaneet sossulta luvan sopia asioista paljolti keskenämme.Eli jokaisesta ei tarvitse ilmoittaa, mutta usein jälkeenpäin tai jopa etukäteen kyllä mainitsemme, että tapaamisia oli.
    Virallisia tapaamisia on sovittu sen verran harvakseltaan ja usein vanhemman työt ovat esteenä joten miksi emme toimisi niin kuin kaikille sopii?

    Jos lapsille jotain sattuu vanhempansa luona, sitten sattuu, niin voi käydä missä vain.

    Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin ja nyt lapset alkavat olla jo siinä iässä, että jos jotain olisi pielessä, pystyisivät kyllä kertomaan.

    Mikä minä olen estämään heitä, kun selvästi rakastavat vanhempaansa.

    Kotiutusta ei ole näköpiirissä, kyse ei ole alkoholiongelmaisesta tai mielenterveysongelmaisesta joten silläkin perusteella voimme hyvillä mielin antaa lasten olla omiensa tykönä, samallahan he tapaavat muitakin sukulaisiaan.

    Sitten voitkin miettiä pääsi puhki mikä ihme syy voi olla, että lapsia ei silti koskaan kotiuteta..=)

    Äänestä

  • tinkaavat kirjoitti:

    jatkuvasti lisää tapaamisia minulta, myös lapsen muu suku ja ihmettelevät olenko noin yhteistyökyvytön ja haluton, haluanko riistää lapsen heiltä, kun pidän pääni ja kerron, ettei minulla ole siihen oikeuksia, minä vain hoidan lastanne. Heillä on valvotut tapaamiset, jotka onnistuvat harvakseltaan muutaman kerran vuoteen, silti koko ajan kysellään et voitasko nähdä vaik siinä ja siinä ostoskeskuksessa silloin ja silloin, ihan kuin vahingossa, eihän sossujen tarvii tietää. Tai mummi kertoo, että olen tulossa sinne teillepäin kylään, voisin hakea lapsenlapsen päiväksi mukaani. Tai tuokaa nyt yhdeksi viikonlopuksi rakkaittensa pariin, eikö nyt sen vertaa voisi ajatella meitäkin.. Minä olen kyl saanut kakkasen sijarin maineen noudattamalla lakia. Huoltosuunnitelma tehdään kaks kertaa vuodessa, jolloin vanhempien on mahdollista tuoda omat halunsa esiin tapaamistenkin suhteen, yhtään kertaa eivät ole sinne ilmaantuneet. Ja muutenkin he voisivat sossujen kanssa sopia asioista, mutta kun ei. On paljon mieluisampaa syyllistää minua pisteen n...ssijaa, vedota minun tunteisiin tai yrittää sitä ainakin, joka on vaan töissä täällä ja päätökset tehdään muualla.

    sama meillä on sitten toisen vanhemman kanssa, tapaamiset ovat aina valvottuja ja aivan hyvästä syystä.
    Ja niitä on harvoin.

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    meidän tapauksssa vanhempi on osoittanut näiden vuosien aikana olevansa luotettava ja eikös sen yhteistyön pitäisikin toimia LAPSEN parhaaksi.

    Lapset tykkäävät mennä katsoman vanhempaansa joten olemme saaneet sossulta luvan sopia asioista paljolti keskenämme.Eli jokaisesta ei tarvitse ilmoittaa, mutta usein jälkeenpäin tai jopa etukäteen kyllä mainitsemme, että tapaamisia oli.
    Virallisia tapaamisia on sovittu sen verran harvakseltaan ja usein vanhemman työt ovat esteenä joten miksi emme toimisi niin kuin kaikille sopii?

    Jos lapsille jotain sattuu vanhempansa luona, sitten sattuu, niin voi käydä missä vain.

    Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin ja nyt lapset alkavat olla jo siinä iässä, että jos jotain olisi pielessä, pystyisivät kyllä kertomaan.

    Mikä minä olen estämään heitä, kun selvästi rakastavat vanhempaansa.

    Kotiutusta ei ole näköpiirissä, kyse ei ole alkoholiongelmaisesta tai mielenterveysongelmaisesta joten silläkin perusteella voimme hyvillä mielin antaa lasten olla omiensa tykönä, samallahan he tapaavat muitakin sukulaisiaan.

    Sitten voitkin miettiä pääsi puhki mikä ihme syy voi olla, että lapsia ei silti koskaan kotiuteta..=)

    Suositteletko siis Merkalle, että hänkin alkaa sooloilemaan? Siinä on vaara, että sossu vie lapset pois Merkan hoivista perusteella, että hän ei pidä kiinni asiakassopimuksesta.
    Minä kehotan kyllä noudattamaan asiakassopimusta, koska sijari ei voi esim. erovanhempien kohdalla ruveta tekemään päätöstä, milloin antaa sijoitetun isälle ja milloin äidille ohi sen, mitä viranomainen on päättänyt. Sijari ei ole hallintoviranomainen, ja huostaanotto ja sijoitus on hallinnollisia toimia. Siksi sanoin Merkalle, että älä ryhdy käyttämään viranomaisen valtaa kun et ole viranomainen. Jos tapaamisia halutaan lisää, niin niitä voi pyytää sossulta ja siirtää vastuu sinne minne se kuuluukin, eli sossulle.

    kuin järjen käyttöä.
    Asiakassuunnitelma meillä on muuten tehty yhdessä meidän eli sijaisvanhempien, sosiaaliviranomaisen ja biovanhemman kaikkien ollessa läsnä ja hyväksyessä sen.

    Ja siinä yhteydessä on myös sovittu, että saamme keskenämme sopia ylimääräisiä tapaamisia.

    Yksinkertaista.

    Äänestä

  • tinkaavat kirjoitti:

    jatkuvasti lisää tapaamisia minulta, myös lapsen muu suku ja ihmettelevät olenko noin yhteistyökyvytön ja haluton, haluanko riistää lapsen heiltä, kun pidän pääni ja kerron, ettei minulla ole siihen oikeuksia, minä vain hoidan lastanne. Heillä on valvotut tapaamiset, jotka onnistuvat harvakseltaan muutaman kerran vuoteen, silti koko ajan kysellään et voitasko nähdä vaik siinä ja siinä ostoskeskuksessa silloin ja silloin, ihan kuin vahingossa, eihän sossujen tarvii tietää. Tai mummi kertoo, että olen tulossa sinne teillepäin kylään, voisin hakea lapsenlapsen päiväksi mukaani. Tai tuokaa nyt yhdeksi viikonlopuksi rakkaittensa pariin, eikö nyt sen vertaa voisi ajatella meitäkin.. Minä olen kyl saanut kakkasen sijarin maineen noudattamalla lakia. Huoltosuunnitelma tehdään kaks kertaa vuodessa, jolloin vanhempien on mahdollista tuoda omat halunsa esiin tapaamistenkin suhteen, yhtään kertaa eivät ole sinne ilmaantuneet. Ja muutenkin he voisivat sossujen kanssa sopia asioista, mutta kun ei. On paljon mieluisampaa syyllistää minua pisteen n...ssijaa, vedota minun tunteisiin tai yrittää sitä ainakin, joka on vaan töissä täällä ja päätökset tehdään muualla.

    se pitäisi mennä.

    -Mutta omalla kohdallani huoltosuunnitelma tehdään kerran, kahdessa vuodessa, kun muulloin ei ole aikaa sossuilla. Kovin kyllä papereihin kirjataan, niin "koriasti", käytäntö vaan on toinen.

    -Vanhempien tai oikeastaan isän mielipide, todellisena "etä" isänä, on vähemmän kiinnostava tai kuultava, toiveiden suhteen.

    -Kerran vuodessa tapaamiset 2 tuntia kerrallaan, valvotut> 500 km päässä.

    -Sossu sanoo...kysy sijaisvanhemmalta, jos haluat tavat lapsiasi sopiaksenne tapaamisista. Sijari sanoo kysy sossulta.....ja sossu taas kysy sijarilta jne. jne. Katkeamaton ketju, missä ei päätä ei häntää.

    Tämä siis yhtenä esimerkkinä.

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    kuin järjen käyttöä.
    Asiakassuunnitelma meillä on muuten tehty yhdessä meidän eli sijaisvanhempien, sosiaaliviranomaisen ja biovanhemman kaikkien ollessa läsnä ja hyväksyessä sen.

    Ja siinä yhteydessä on myös sovittu, että saamme keskenämme sopia ylimääräisiä tapaamisia.

    Yksinkertaista.

    Sossulla ei ole oikeutta luovuttaa harkintavaltaansa huostaanotetun lapsen tapaamisoikeuksista siviilille eli sijarille. Virkavirhe. Sorry.

    Vanhempia ja heidän huostaanotettuja lapsiaan ei saa alistaa siviilisijarin mielenliikeiden valtaan. Virkavirhe. Miten olet voinut suostua kaktus. Vanhemmillahan ei ole muuta mahdollisuutta kuin suostua sossun saneluun ja teidän tapauksessa sossun ja sijarin. Missä on lapsen oikeusturva. Kyllä se pitää olla viranomainen, joka huostaanotetun lapsen oikeuksista niinkin radikaalissa ja harvinaisessa hallinnollisessa yksilön ja perheen oikeuksiin kajoavassa toimenpiteessä kuin huostaanotossa tekee päätökset ja vastaa niistä. Nämä eivät ole delegoitavissa viranomaistahon ulkopuolelle.
    Jotain periaatteita sentään pitää tässä maassa noudattaa lastensuojelulasten kohtelussa, ettei nyt viranomaisvastuulla olevaa huostaanotettua lasta ihan mihin vaan heitellä siviilejen käsissä. Varsinkin, jos huostaanotto on aiheellinen ja vanhemmista johtuva, niin johan tuo on edesvastuutonta sossulta. Aiheettomissa huostaanotoissa kenties vanhempia pyritään lepyttelemään kivan sijarin kanssa, mutta ei sekään lapsen edun mukaista ole, vaan silloin lapsi pitää palauttaa (jo eilen) kokonaan kotiinsa.
    Mielestäni edes perusperiaatteita pitää kunnioittaa sosiaalivirastossa.

    koska yleensä aloite ylimääräisiin tapaamisiin tulee biovanhemmalta, jos on tiedossa sukujuhlia tms joten sehän on itsestään selvää, että saavat mennä.

    Ja jos tapaamisen ajankohta ei osu esim jouluksi, niin kuin nyt viimeksi kävi, tietenkin annamme lasten mennä viettämään osan joulusta biovanhemmalleen.

    Missä vihtussa sinun kykysi nähdä asiat lasten kannalta piileksii, onko sitä koskaan ollutkaan?

    Ja paskat perusperiaatteista, meillä tämä toimii vallan mainiosti näin, lapset ovat tyytyväisiä, biovanhempi on tyytyväinen ja minä olen tyytyväinen kun näen toisten oleva tyytyväisiä ja sinäkin voisit joskus olla johonkin tyytyväinen vai oletko ollut kadoksissa, kun tyytyväisyyttä on jaettu?

    Kukaan ei lapsia heittele, vaan saavat ilmaista mielipiteensä haluavatko mennä silloin tällöin biovanhempaansa katsomaan ihan päiväreissuina ja ovat tyytyväisesti sanoneet että kyllä ja tulleet takaisin niin perhanan tyytyväisinä kun kaikki on sujunut tyydyttävästi.

    Helinä nyt jaksaa lässyttää virkamiesten puolesta, kun kyseessä on asia, joka voidaan yksinkertaisesti hoitaa sijariperheen ja biovanhempien kesken niin, että lapset tapaavat vanhempiaan mahdollisuuksien mukaan mahd. usein eli jopa useammin kuin alunperin on sovittu palavereissa. Mikä ihme tässä nyt on ongelmana.

    Eli olen samoilla linjoilla Kaktuksen kanssa ja toiminut samalla tavalla. Jos sossuilla ei ole mitään sitä vastaan, että vanhemmat tapaavat lapsiaan useammin, niin tapaamisia on sovittu lisää vanhempien kanssa. Tietysti noudatetaan myös asiakassopimuksen tapaamisia, mutta mistä sitä silloin tietää miten aikataulut muuttuvat. Jos joku neuvotteluissa sovittu tapaaminen joudutaan perumaan, niin miksi minä alkaisin nitistä, että sovittu mikä sovittu, uutta tapaamista ei tipu. Joustavuus ennen kaikkea.

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    Ihan miten vaan sossu helpommalla pääsee. Minä en ole, toisin kuin Inkeri taas virheellisesti väittää, virkamiehen puolella vaan päinvastoin perään virkamiehelle vastuuta palkkansa eteen.
    Jos tulee muutostarve, niin asiakassopimus pitää muuttaa. Ei kai sitä nyt ole betoniin hakattu siellä sossulassa niin, että ette voi yhteistuumin kirjata uusia tapaamisia jos niitä kerran halutaan. Kyllä on hyväntekeväisyys huipussaan, kun alipalkattuna hoidatte vielä sosiaaliviranomaisenkin hommat ja otatte sen vallan itsellenne, että Teidän annetaan sopia HUOSTAANOTETUN lapsen ja hänen vanhempiensa oikeuksista oman päänne ja harkintanne mukaan. Pidättekö itseänne kykenevinä tuohon ja ennen kaikkia pidättekö KAIKKIA sijareita kykenevinä siihen. Miettikää asiaa vallanhimoisen pikkusieluisen ihmisen näkökulmasta, tai sellaisen, joka loukkaantuu tai saattaa jopa alkaa kiristää biovanhempia ja/tai lasta, kun hänellä sijarina on siirretty viranomasten hallinnollinen valta häneen nähden sivullisiin ihmisiin. Tämä on järkyttävä kehitys, enkä usko lainkaan, että sosiaaliviranomainen voi livetä vastuustaan noiden kauniilta kuulostavien joustavuus sun muun lässytyksen taakse.
    Suomen kansalaisten ihmis- ja perusoikeuksia varsinkaan lastensuojelusektorilla ei anneta tavisten käsiin.

    Kuten tavallista, olet pihalla kuin lumiukko.

    Kuten useimmat sijarit ja biovanhemmat tietävät, sossujen saaminen langanpäähän netitse tai puhelimitse on usein hankalaa, joskus mahdotonta, jos vaikka haluaisi kysyä jotain esim. lupaa uusiin tapaamisiin. Tietenkään asiakassopimukset eivät ole betoniin hakattuja, mutta ei niitä nyt jatkuvastikaan voi olla muuttamassa. Tilanteet muuttuvat työssä, henkilön kunnossa ja elämässä yleensä nopeasti. Vanhemmat tapaavat lapsiaan vähintään palaverissa sovittujen tapaamisten verran mutta mahdollisuuksien mukaan enemmän. Ei ongelmia.

    Kuinka moni tätä ketjua lukeva biovanhempi pitää tällaista lapsensa tapaamismahdollisuuksien lisäämistä huonona asiana?
    Kenen mielestä lupa lapsen jokaiseen ylimääräiseen tapaamiseen pitäisi pyytää aina erikseen sossulta, jos sen voisi ennalta tehdyn päätöksen mukaisesti sopia sijarin kanssa?

    Jos lähtökohtana pidetään sitä, että lapsi voi tavata vanhempaansa, niin kaikista kätevimmin, joustavimmin tai siis sinun mielestäsi helpoiten se hoituu niiden kahden ihmisen välillä, joita asia lähinnä toteutustasolla arjessa koskee: sijari ja biovanhempi.

    Mutta niin kuin yleensäkin, sinun kanssasi Helinä on turha yrittää "keskustella". Minä tein samalla tavalla kuin Kaktus, ja niin tekisin jatkossakin, jos siitä olisi kerran biojen ja sossujen kanssa palaverissa sovittu. Vilkuti, vilkuti, Hellu vaan.

    Kolleeganne ovat varmaan innoissaan, nyt kun heidän sijoitettujen vanhemmat rupeevat vetoomaan suoraan sijareihin ylimääräisten tapaamisten vaatimuksissaan. Perhekodit ja muut, muistakaa ottaa esimerkkiä Inkusta ja Kaktuksesta, lapsi biovanhemmille silloin kun siltä tuntuu. Sossua ei kannata sotkea kuvioihin.
    Itse en ymmärrä, jos kerran noin hyvin on asiat, ja vanhemmat luotettavia ja halukkaita, niin miksi lapsi ylipäätään on huostassa. Mutta ei hätiä mitiä, käytännössähän lapsi voi sijarin päätöksellä muuttaakin jo kotiin, ja jäädä vain virallisesti huostaan.

    Sitten se luotettavuuden arviointi, joka näissä tapauksissa on jäänyt sijarin harteille. Kun antaa niin voi myös ottaa pois. Se on ikävää, että sijari voi antaa tapaamisoikeutta ja yhtä hyvin ottaa sitä antamaansa ylimääräistä tapaamisoikeutta pois. Onko sekin lapsen etu tiedän mielestä.

    odotinkin tätä vetoa seuraavaksi eli että miksi lapsi sitten on sijoitettuna. No, sitähän sinulle ei nyt kuitenkaan kerrota.

    Ja se, että voiko ylimääräisen tapaamisen evätä ja onko se lapsen edun mukaista. Kyllä, silloin se on lapsen edun mukaista, kun vanhempi ei ole sellaisessa kunnossa, että lasta voi antaa hänelle, tai kun aika tai paikka ei ole sopiva. Monasti vanhempi on tullut meille lasta tapaamaan.

    Come on, Hellu, jonkun tässä täytyy maalaisjärkeä käyttää, jos sinä et siihen pysty.

    On paljastunut, että vanhemmillekaan ei ole aina kerrottu, miksi lapsen pitää olla huostassa.
    Ja missäs vaiheessa lapselle selostetaan, miksi hän on huostassa noissa kivoissa yhteistyökuvioissa. Teettekö te senkin sossun puolesta.

    En tunne henkilökohtaisesti yhtään huostaanottotapausta, jossa vanhemmat eivät tietäisi miksi lapsi on huostassa. Ällistyttävää, jos niin on. Asia erikseen sitten ne tapaukset, joissa kielletään omat ongelmat ja sanotaan, että mitään syytä ei ole, vaikka papereissa se selvästi lukisi. Joku syyhän sinne täytyy kirjata, se on sitten taas asia erikseen, onko syy todellinen.

    Olet naiivi, että kuvittelet sijaisvanhemmuuden yhteistyökuvioiden olevan "kivoja".

    Mutta nyt pistän osaltani pisteen tämän päivän vänkäykselle. Moro.

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    Helinä nyt jaksaa lässyttää virkamiesten puolesta, kun kyseessä on asia, joka voidaan yksinkertaisesti hoitaa sijariperheen ja biovanhempien kesken niin, että lapset tapaavat vanhempiaan mahdollisuuksien mukaan mahd. usein eli jopa useammin kuin alunperin on sovittu palavereissa. Mikä ihme tässä nyt on ongelmana.

    Eli olen samoilla linjoilla Kaktuksen kanssa ja toiminut samalla tavalla. Jos sossuilla ei ole mitään sitä vastaan, että vanhemmat tapaavat lapsiaan useammin, niin tapaamisia on sovittu lisää vanhempien kanssa. Tietysti noudatetaan myös asiakassopimuksen tapaamisia, mutta mistä sitä silloin tietää miten aikataulut muuttuvat. Jos joku neuvotteluissa sovittu tapaaminen joudutaan perumaan, niin miksi minä alkaisin nitistä, että sovittu mikä sovittu, uutta tapaamista ei tipu. Joustavuus ennen kaikkea.

    Miten minä toimin, kun haaveri sattui lapsen ollessa isällä. Kuka maksaa. Ei selvinnyt, kenen luvalla lapsi oli isälleen laitettu. En osannut muuta kuin tehdä tutkintapyynnön, mutta poliisi nyt viimeksi mitään näissä huosta-asioissa tekee niin vastasi että lapsen ja isän yhteydenpitoa tukemaan lapsi oli laitettu isälleen. Ei setä ymmärtänyt lukea mistä asiasta tutkintapyynnön tein. Inkeri sanopa sinä, miten asiassa etenen.

    Onko tutkintapyyntö kuitenkin asiakirja, jolla saa lähdettyä riitelemään. Ketä vastaan riitelen, sossua, sijaria, isää vai vahingon aiheuttajaa vastaan. Ja pitääkö minun riidellä, kun lapsi huostassa, lomalla isän luona lapseeni käy isän alaikäinen vieras käsiksi ja aiheuttaa vamman.

    Äänestä

  • neuvot kirjoitti:

    Mistä sinä haluat riidellä? Haluatko siis jonkun maksavan jotain? Vakavasta vammasta, sairaskuluista? Ihmisillä on vakuutuksia niitä varten. Myös vastuuvakuutuksia. Ja jos ei vakuutuksia ole, sitten maksetaan omasta pussista. Jos joku vahingoittaisi minun lastani, minä vaatisin vahingon aiheuttanutta korvaamaan. Tai päin vastoin eli jos minun lapsesi torppaisi jotakuta, minä korvaisin. Mitä tässä en ymmärrä?

    Olisiko asia yhtä ongelmallinen, jos lapsi olisi vahingon sattuessa ollut sinun hoivissasi?

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Ihan miten vaan sossu helpommalla pääsee. Minä en ole, toisin kuin Inkeri taas virheellisesti väittää, virkamiehen puolella vaan päinvastoin perään virkamiehelle vastuuta palkkansa eteen.
    Jos tulee muutostarve, niin asiakassopimus pitää muuttaa. Ei kai sitä nyt ole betoniin hakattu siellä sossulassa niin, että ette voi yhteistuumin kirjata uusia tapaamisia jos niitä kerran halutaan. Kyllä on hyväntekeväisyys huipussaan, kun alipalkattuna hoidatte vielä sosiaaliviranomaisenkin hommat ja otatte sen vallan itsellenne, että Teidän annetaan sopia HUOSTAANOTETUN lapsen ja hänen vanhempiensa oikeuksista oman päänne ja harkintanne mukaan. Pidättekö itseänne kykenevinä tuohon ja ennen kaikkia pidättekö KAIKKIA sijareita kykenevinä siihen. Miettikää asiaa vallanhimoisen pikkusieluisen ihmisen näkökulmasta, tai sellaisen, joka loukkaantuu tai saattaa jopa alkaa kiristää biovanhempia ja/tai lasta, kun hänellä sijarina on siirretty viranomasten hallinnollinen valta häneen nähden sivullisiin ihmisiin. Tämä on järkyttävä kehitys, enkä usko lainkaan, että sosiaaliviranomainen voi livetä vastuustaan noiden kauniilta kuulostavien joustavuus sun muun lässytyksen taakse.
    Suomen kansalaisten ihmis- ja perusoikeuksia varsinkaan lastensuojelusektorilla ei anneta tavisten käsiin.

    meillä myös joustetaan biovanhemman työn takia, joka useinmiten osuu viikonlopulle joten aika usein ollaan jouduttu tapaamisia siirtämään, ei siis olla peruttu kokonaan.

    Katsos kun vanhempi ei aina itsekään tiedä kovin pitkälle hommiaan, nin ei me sentään aleta joka helkatin kerta uutta suunnitelmaa tekemään sen takia.

    Eli kyllä tämä joustamista vaatii ja ne sijarit jotka siihen eivät pysty/halua ovat tasan yhtä vitumaisia kuin eräät vittumaiset biovanhemmat.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Suositteletko siis Merkalle, että hänkin alkaa sooloilemaan? Siinä on vaara, että sossu vie lapset pois Merkan hoivista perusteella, että hän ei pidä kiinni asiakassopimuksesta.
    Minä kehotan kyllä noudattamaan asiakassopimusta, koska sijari ei voi esim. erovanhempien kohdalla ruveta tekemään päätöstä, milloin antaa sijoitetun isälle ja milloin äidille ohi sen, mitä viranomainen on päättänyt. Sijari ei ole hallintoviranomainen, ja huostaanotto ja sijoitus on hallinnollisia toimia. Siksi sanoin Merkalle, että älä ryhdy käyttämään viranomaisen valtaa kun et ole viranomainen. Jos tapaamisia halutaan lisää, niin niitä voi pyytää sossulta ja siirtää vastuu sinne minne se kuuluukin, eli sossulle.

    Luulin ettei enää tulee vastauksia enkä käynyt palstalla moneen päivään. Mutta täällä onkin kunnon väittely menossa.

    Osaat senverran hyvin asiat perustella että olen nyt samaa mieltä kanssasi, että parasta on asiat hoitaa sossulan kautta koska tosiaan kuka minä olen ottamaan päätösvaltaa vaikka hyvää tarkoitaankin?
    Ennen en todella ajatellut sitä kolikon toista puolta .
    Nyt kun sekin asia tuli pohtituksi, niin ilma sossun lupaa en anna lasta vanhemmille.
    Mutta voin käydä ylimääräisiä käyntejä lapsien kanssa yhdessä biokotona (mikäli se kelpaa biovanhemmille) tai tehdä treffit kauppareissulla tai jotain sellaista. Että lapset ja biot voisivat tapaa toisiaan mutta samassa itse varmistan, ettei mitään pahaa tapahtuu enkä riko sossulan käskyjä.
    Kiitos Helinä!

    Pakko lähtee taas palstalta pois kun nyt on pikkuvieraita käynyt tiheään tahtiin enkä heitän täälläolon aikana kerkee netissa istumaan.
    Huomasin biopuolella ajemmin taas kovan pohtinnan Sinuun liittyen. En voi kun ihmitella . Koeta pärjätä!

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    On paljastunut, että vanhemmillekaan ei ole aina kerrottu, miksi lapsen pitää olla huostassa.
    Ja missäs vaiheessa lapselle selostetaan, miksi hän on huostassa noissa kivoissa yhteistyökuvioissa. Teettekö te senkin sossun puolesta.

    kyllä ollaan selitetty mahdollisimman nätisti, miksi lapset ovat huostassa.
    Silloin tällöin aihe nousee esille uudestaan ja aina selitetään.

    Eivätkä he sitä kovin kummallisena pidä eivätkä itseään tai vanhempiaan mitenkään outoina, ainakaan vielä.

    Murrosikä voi sitten tuoda kriittisempiä kysymyksiä, mutta sitä murehditaan sitten, kun on sen aika.

    On sinun tosiaan vaikea saada päähäsi, että kaikki ei aina ole huostaanotetuille lapsille kauheaa, kamalaa, surkeaa ja paskamaista elämää.

    Ja edelleen meidän tapauksessamme vanhemmat tietävät tasan tarkkaan miksi lapset ovat huostassa.

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    Helinä nyt jaksaa lässyttää virkamiesten puolesta, kun kyseessä on asia, joka voidaan yksinkertaisesti hoitaa sijariperheen ja biovanhempien kesken niin, että lapset tapaavat vanhempiaan mahdollisuuksien mukaan mahd. usein eli jopa useammin kuin alunperin on sovittu palavereissa. Mikä ihme tässä nyt on ongelmana.

    Eli olen samoilla linjoilla Kaktuksen kanssa ja toiminut samalla tavalla. Jos sossuilla ei ole mitään sitä vastaan, että vanhemmat tapaavat lapsiaan useammin, niin tapaamisia on sovittu lisää vanhempien kanssa. Tietysti noudatetaan myös asiakassopimuksen tapaamisia, mutta mistä sitä silloin tietää miten aikataulut muuttuvat. Jos joku neuvotteluissa sovittu tapaaminen joudutaan perumaan, niin miksi minä alkaisin nitistä, että sovittu mikä sovittu, uutta tapaamista ei tipu. Joustavuus ennen kaikkea.

    Moi!
    onko sossu antanut suullisen tai kirjallisen luvan niihin ylimääräisiin tapamisiin?
    Mietin vaan sitä, että koulutuksessa meille sanotiin, ettei sossun puheilla ole merkitystä kun ne ovat annettua suulisesti. Että jos vaikka jotain sattuu sossulle ja uusi sossu hoitaa asioista, se voikin olla eri mieltä edellisen sossun lupauksista. tai tosiaan jos vaikka antaa lapsi ilmas sovittua aikaa vanhemmalle ja entäs kun siellä tapahtuu jotain, vaikkapa vanhemmat juovat itsensä humalaan tai lapsi jää valvoomatta ja jotain oikein pahaa sattuu. niin mitä siis tapahtuu, onko sijari syypä , sossu vai bio?
    Se minua kiinosta ihan oikeesti, koska tuskin vakavaa onnettomuutta kuka myöhemmin villasella painaa, että no sitä sattuu.
    Kyllä ne sellaiset menot on hyviä kun kaikki menee hyvin, entäs kun ei menee? sitä minä mietin...

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    meillä on niin monen vuoden kokemus meille sijoitetuista lapsista ja heidän vanhemmistaan, että tiedämme enemmän kuin usein vaihtuneEt sossut.

    Ja onneksi tämä viimeisin on erittäin asiallinen, puolueeton ja kuuntelee kaikkia osapuolia.

    Kyllähän hän on huomannut, että luotamme biovanhempaan ja hän luottaa meihin.

    Joten meillä todellakin on pelkkä suullinen sopimus ylimääräisistä tapaamisista.

    Suosittelen vastaavaa kuitenkin vain ja ainoastaan niille, joiden yhteistyö toimii, näyttöä luotettavuudesta on riittävästi eivätkä vanhemmat läträä viinan kanssa, eivätkä muutenkaan vahingoita lapsiaan)jälkimmäisessä tapauksessahan mahdolliset tapaamiset olisivat valvottuja)

    Kyllä me uskallamme antaa lapset kesällä esim. päivän uimareissulle tai huvipuistoon, näistä sovitaan keskenämme.

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    Helinä nyt jaksaa lässyttää virkamiesten puolesta, kun kyseessä on asia, joka voidaan yksinkertaisesti hoitaa sijariperheen ja biovanhempien kesken niin, että lapset tapaavat vanhempiaan mahdollisuuksien mukaan mahd. usein eli jopa useammin kuin alunperin on sovittu palavereissa. Mikä ihme tässä nyt on ongelmana.

    Eli olen samoilla linjoilla Kaktuksen kanssa ja toiminut samalla tavalla. Jos sossuilla ei ole mitään sitä vastaan, että vanhemmat tapaavat lapsiaan useammin, niin tapaamisia on sovittu lisää vanhempien kanssa. Tietysti noudatetaan myös asiakassopimuksen tapaamisia, mutta mistä sitä silloin tietää miten aikataulut muuttuvat. Jos joku neuvotteluissa sovittu tapaaminen joudutaan perumaan, niin miksi minä alkaisin nitistä, että sovittu mikä sovittu, uutta tapaamista ei tipu. Joustavuus ennen kaikkea.

    ylivoimaisesti suurin osa siirretyistä tapaamisista on johtunut biovanhemmasta ja jos hankalaksi haluaisi heittäytyä, hän näkisi lapsiaan tosi harvoin.
    Mutta kuten sanoit, joustavuutta tässä vaaditaan ja ennen kaikkea sitä LAPSEN ETUA.

    Joskus on käynyt niin, että lapsi tai molemmat ovat olleet kipeinä ja silloin tapaaminen on siiretty meidän aloitteestamme.

    Muuten pyrimme järjestämän omat menomme niin, ettei siirtelyitä tarvita.
    Jos kuitenkin joskus meillä on menoa, ilmoitamme hyvissä ajoin ja tapaamista siirretään viikolla.
    Tähän asti se on sujunut ihan ok.

    Mörköjä näkee ainoastaan Helinä jolla ei ole käytännön kokemusta oikeastaan mistään...?

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Moi!
    onko sossu antanut suullisen tai kirjallisen luvan niihin ylimääräisiin tapamisiin?
    Mietin vaan sitä, että koulutuksessa meille sanotiin, ettei sossun puheilla ole merkitystä kun ne ovat annettua suulisesti. Että jos vaikka jotain sattuu sossulle ja uusi sossu hoitaa asioista, se voikin olla eri mieltä edellisen sossun lupauksista. tai tosiaan jos vaikka antaa lapsi ilmas sovittua aikaa vanhemmalle ja entäs kun siellä tapahtuu jotain, vaikkapa vanhemmat juovat itsensä humalaan tai lapsi jää valvoomatta ja jotain oikein pahaa sattuu. niin mitä siis tapahtuu, onko sijari syypä , sossu vai bio?
    Se minua kiinosta ihan oikeesti, koska tuskin vakavaa onnettomuutta kuka myöhemmin villasella painaa, että no sitä sattuu.
    Kyllä ne sellaiset menot on hyviä kun kaikki menee hyvin, entäs kun ei menee? sitä minä mietin...

    Ihan samat realistiset käsitykset minulla on sossujen muistin inhimillisestä pituudesta kuin monilla biovanhemmillakin. Eli kirjallisena se lukee suunnitelmassa. Pidin itse päiväkirjaa lasten aikatauluista: lääkärikäynnit, terapiat, neuvolat, koulutapaamiset ja vanhempien tapaamiset, myös silloin kun vanhemmat kävivät meillä kotona tapaamassa lastaan. Sitten oli näyttää vaikka kotipaluuta suunniteltaessa, että vanhemmat olivat kiinnostuneita lapsesta ja halunneet tavata enemmänkin. Olen myös mieluummin hoitanut monia asioita sähköpostitse, koska silloin minulle on jäänyt kopio siitä mitä on sovittu ja mitä olen ilmoittanut sossulle. Puhelinkeskusteluista voi jäädä eri käsityksiä. Eli lyhyt viesti sähköpostilla sossulle: vanhempi X tulossa tapaamaan lastaan huomenna klo xx.

    Sen verran etukäteen olen aina pyytänyt vanhempia ilmoittelemaan, jotta osaan itsekin olla paikalla, jos lapsi on lähdössä pois meiltä. Usein vanhemmat/vanhempi tuli tapaamaan lastaan ja leikkimään tämän kanssa meille, ei kulunut aikaa reissaamiseen tms. Kyllä meiltä aina rauhallinen tila löytyi.

    Kuten sanoin ja niin kuin Kaktuskin totesi, ihmisten työajatkin voivat muuttua lyhyellä varoitusajalla, joten joustavuutta täytyy löytyä, eikö se nyt juuri ole lapsen etu, että hän saa tavata vanhempiaan. Jos kyse on vaikka päihdeongelmaisesta vanhemmasta, ihan samalla tavalla ongelmia voi tulla sen suunnitelmaan kirjatun tapaamisen aikana.

    Äänestä

  • Keke-68 kirjoitti:

    se pitäisi mennä.

    -Mutta omalla kohdallani huoltosuunnitelma tehdään kerran, kahdessa vuodessa, kun muulloin ei ole aikaa sossuilla. Kovin kyllä papereihin kirjataan, niin "koriasti", käytäntö vaan on toinen.

    -Vanhempien tai oikeastaan isän mielipide, todellisena "etä" isänä, on vähemmän kiinnostava tai kuultava, toiveiden suhteen.

    -Kerran vuodessa tapaamiset 2 tuntia kerrallaan, valvotut> 500 km päässä.

    -Sossu sanoo...kysy sijaisvanhemmalta, jos haluat tavat lapsiasi sopiaksenne tapaamisista. Sijari sanoo kysy sossulta.....ja sossu taas kysy sijarilta jne. jne. Katkeamaton ketju, missä ei päätä ei häntää.

    Tämä siis yhtenä esimerkkinä.

    Sossu tekee virkavirheen, jos käännyttää sinut sopimaan tapaamisista sijarille, jolla ei ole oikeutta tehdä tapaamispäätöksiä.

    Sijarin asenteen ymmärrän, hänellähän on toimeksiantosopimus, jossa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa on kirjattu, eikä niissä varmaan todellakaan lue, että hän saisi päättää tapaamisista tai niiden rajoittamisesta.

    Tuo sossu on pätemätön, joka pompottaa sinua. Potkut hänelle vähintään.

    Kait ne on keskenään tehneet jonkun "hyvä" veli(sisko) sopimuksen, jolla lasten isää, eli minua saa, vedättää oikeen kyllästymiseen asti...

    Pätemättömiä on, aivan kuin moni muukin sossu, josta täällä kerrotaan.

    Pätemisen tarve, näkyy aiheettomin tehdyissä huostissa.

    Tämä sossu ja niin moni muu, tekee niin kauan "oikein", kun se siunataan ylemmillä tahoilla.

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    ylivoimaisesti suurin osa siirretyistä tapaamisista on johtunut biovanhemmasta ja jos hankalaksi haluaisi heittäytyä, hän näkisi lapsiaan tosi harvoin.
    Mutta kuten sanoit, joustavuutta tässä vaaditaan ja ennen kaikkea sitä LAPSEN ETUA.

    Joskus on käynyt niin, että lapsi tai molemmat ovat olleet kipeinä ja silloin tapaaminen on siiretty meidän aloitteestamme.

    Muuten pyrimme järjestämän omat menomme niin, ettei siirtelyitä tarvita.
    Jos kuitenkin joskus meillä on menoa, ilmoitamme hyvissä ajoin ja tapaamista siirretään viikolla.
    Tähän asti se on sujunut ihan ok.

    Mörköjä näkee ainoastaan Helinä jolla ei ole käytännön kokemusta oikeastaan mistään...?

    Vilkaisinpa tänne pitkästä aikaa. Hyvää tätä vuotta kaikille. Nyt olen vastuu kysymyksistä Helinän kanssa samaa mieltä, mutta joustavuudesta taas Kaktuksen ja Inkerin kanssa samoilla linjoilla. Me olemme ratkaisseet tämän kaikkien lastemme kohdalla niin, että päälinjat, eli maksimi tapaamiset normaali kuukausina ja lomakuukausina on kirjattu asiakassuunnitelmaan, kuten myös se, millä ehdoilla ne toteutuvat. Miten ne ajallisesti sovitaan on asiakassuunnitelmaan kirjattu nuoren kohdalla hänen itsensä, hänen vanhempiensa ja muiden hänelle läheistensä sekä meidän väliseksi erikseen sovittavaksi joustavuutta sallivaksi "välisuunnitelmaksi". Alle 12 vuotiastakin kuulemme tässä välisuunnitelmassa. Tämä meidän keskinäinen suunnitelma voi "elää" paljonkin lapsen ja hänen vanhempiensa tilanteiden mukaan. Alustava suunnitelma on kuitenkin hyvä olla olemassa, koska mielestäni on tärkeää, että lapsi voi orientoitua tulevaan, ettei hän joudu kulkemaan kahden tai useamman (jos esim. vanhemmat eronneet) kodin välillä täysin ennakoimattomasti. Sitä kutsuisin jo lapsen riepotteluksi. Meidän "systeemillä" kaikki vastuu kotilomista ja niiden sujumisesta jakautuu kullekin aikuiselle hänen asemansa mukaisesti.

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Luulin ettei enää tulee vastauksia enkä käynyt palstalla moneen päivään. Mutta täällä onkin kunnon väittely menossa.

    Osaat senverran hyvin asiat perustella että olen nyt samaa mieltä kanssasi, että parasta on asiat hoitaa sossulan kautta koska tosiaan kuka minä olen ottamaan päätösvaltaa vaikka hyvää tarkoitaankin?
    Ennen en todella ajatellut sitä kolikon toista puolta .
    Nyt kun sekin asia tuli pohtituksi, niin ilma sossun lupaa en anna lasta vanhemmille.
    Mutta voin käydä ylimääräisiä käyntejä lapsien kanssa yhdessä biokotona (mikäli se kelpaa biovanhemmille) tai tehdä treffit kauppareissulla tai jotain sellaista. Että lapset ja biot voisivat tapaa toisiaan mutta samassa itse varmistan, ettei mitään pahaa tapahtuu enkä riko sossulan käskyjä.
    Kiitos Helinä!

    Pakko lähtee taas palstalta pois kun nyt on pikkuvieraita käynyt tiheään tahtiin enkä heitän täälläolon aikana kerkee netissa istumaan.
    Huomasin biopuolella ajemmin taas kovan pohtinnan Sinuun liittyen. En voi kun ihmitella . Koeta pärjätä!

    Sen verran vielä sinulle, kun et ole samalla tavalla kasvanut suomalaiseen vastuunpakoilukulttuurin, että koskaan ei voi kellekkään vierastaustaiselle liikaa korostaa Suomessa sitä, että sosiaaliviranomaisen kanssa asioidessa ja yhteistyöstä tehdessä pitää AINA muistaa varmistaa oma selustansa. Me suomalaiset olemme pitkälti kasvaneet siihen ja se luontuu meiltä luonnostaan, mutta sinulle ei ole ollut tarvetta kehtittää sellaista venkoilukulttuurin suojamuuria ja siksi kehotan aina muistamaan sen kaikissa ratkaisuissa, joissa ajattelet inhimillisesti ja hyvää tarkoittaen, että tosipaikan tullen jäät yksin vastaamaan. Sijaislapsikuviossa on muitakin henkilöitä kuin vain yksi biovanhempi. Siellä voi olla taustalla vaikka mitä tapaamisriitoja, perintöriitoja, pettämistä ja valehtelua, ja jos joku huomaa, että olet hyvää hyvyyttäsi poikennut säälistä tai muusta syystä asiakassuunitelmasta, niin sinua voidaan alkaa kiristää tämän tiedon nojalla vaikka mihin solmuun loppujen lopuksi.
    Koska uskon, että olet hyvä sijari aiheellisesti huostaanotetuille lapsille, ja kenties he vielä voivat sinun avullasi päästä takaisin vanhempiensa hoteisiin, niin toivon todella että et joudu aikuisten (käsittäen sossut ja riitaisen biosuvun kaikkine haluineen ja toiveineen) verkkoon niin, että uuvut yrittäessäsi jokaisen kanssa täyttää mahdotonta tehtävää. Nythän edellinen sijari jo uupui ja kyllästyi lapsiin. Hän ei sit saanut sossulta tukea, joten siitä voit lähteä.
    Minusta on hienoa, että sait sijariasiasi kehittymään noin pitkälle. On hyvä, että perinteisiin käsityksiin jämähtäneiden sijareiden rinnalla työskentelee raikkaita tuulia.

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    Mistä sinä haluat riidellä? Haluatko siis jonkun maksavan jotain? Vakavasta vammasta, sairaskuluista? Ihmisillä on vakuutuksia niitä varten. Myös vastuuvakuutuksia. Ja jos ei vakuutuksia ole, sitten maksetaan omasta pussista. Jos joku vahingoittaisi minun lastani, minä vaatisin vahingon aiheuttanutta korvaamaan. Tai päin vastoin eli jos minun lapsesi torppaisi jotakuta, minä korvaisin. Mitä tässä en ymmärrä?

    Olisiko asia yhtä ongelmallinen, jos lapsi olisi vahingon sattuessa ollut sinun hoivissasi?

    Eiköhän tuo äiti ensisijaisesti huolestunut lapsensa turvattomuudentunteesta, ja huolihan on biosuvussa kaikilla niillä, jotka lapsesta välittävät, kun ei he näissä sooloiluissa saa tietää, missä se lapsi milloinkin seikkailee ja kenen luvalla.

    Seuraaalla kerralla voi käydä vielä vakavammin, kun ei kukaan näytä tuossakaan olevan tietoinen kenen päätöksellä lapsi siirrettiin turvattomaan paikkaan.

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    kyllä ollaan selitetty mahdollisimman nätisti, miksi lapset ovat huostassa.
    Silloin tällöin aihe nousee esille uudestaan ja aina selitetään.

    Eivätkä he sitä kovin kummallisena pidä eivätkä itseään tai vanhempiaan mitenkään outoina, ainakaan vielä.

    Murrosikä voi sitten tuoda kriittisempiä kysymyksiä, mutta sitä murehditaan sitten, kun on sen aika.

    On sinun tosiaan vaikea saada päähäsi, että kaikki ei aina ole huostaanotetuille lapsille kauheaa, kamalaa, surkeaa ja paskamaista elämää.

    Ja edelleen meidän tapauksessamme vanhemmat tietävät tasan tarkkaan miksi lapset ovat huostassa.

    Siksi varmaan kun huostaanotetut eivät pidä kohtaloaan mitenkään kummallisena eikä outona, niin nämä huostaanottoperheet jatkavat kuviota seuraavassa sukupolvessa. Lastensuojelun asiakkuushan tuntuu periytyvän.
    Mielestäni lapsille tulee heidän ikänsä edellyttämissä puitteissa korostaa, että huostaanotto ei kuulu normaaliin perhekulttuuriin Suomessa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Eiköhän tuo äiti ensisijaisesti huolestunut lapsensa turvattomuudentunteesta, ja huolihan on biosuvussa kaikilla niillä, jotka lapsesta välittävät, kun ei he näissä sooloiluissa saa tietää, missä se lapsi milloinkin seikkailee ja kenen luvalla.

    Seuraaalla kerralla voi käydä vielä vakavammin, kun ei kukaan näytä tuossakaan olevan tietoinen kenen päätöksellä lapsi siirrettiin turvattomaan paikkaan.

    Lapsi oli isänsä luona. Jos huostan syy oli isän aiheuttama turvattomuus, ei lasta tietystikään olisi annettu isälle. Mutta aina sattuu ja tapahtuu.

    Kysyinkin, mistä äiti halusi lähteä riitelemään: lapsen vamman korvaajasta vai siitä että lapsi oli annettu isälleen, mikä minusta vaikutti varsinaiselta syyltä. Jos kerran sossu ei ole kieltänyt lapsen antamista isälleen, lapsi annettiin isälleen sossun suostumuksella, eikö? Jos äiti haluaa kieltää lapsen antamisen isälleen, se onkin sitten toinen tarina.

    Toki asioista voi aina tehdä ongelmallisia, jos niin haluaa. Aina voi maalailla mörköjä seinille, 'seuraavalla kerralla voi...' ja kuvitella kaikki mahdollisimman huonot skenaariot. Surkea tapa elää elämäänsä.

    Lapsi ainakin oli lastensuojelun asiakas. Lastensuojelu ei onnistunut lasta suojelemaan.
    Ehkä äiti olisi onnistunut paremmin kuin virallinen lastensuojelu, tuossa tapauksessa. Lastensuojelun on TODELLA syytä katsoa peiliin.
    Palkka pois ja pihalle, jos ei osata suojella lasta lastensuojelussa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Siksi varmaan kun huostaanotetut eivät pidä kohtaloaan mitenkään kummallisena eikä outona, niin nämä huostaanottoperheet jatkavat kuviota seuraavassa sukupolvessa. Lastensuojelun asiakkuushan tuntuu periytyvän.
    Mielestäni lapsille tulee heidän ikänsä edellyttämissä puitteissa korostaa, että huostaanotto ei kuulu normaaliin perhekulttuuriin Suomessa.

    mutta on heillä myös oikeus tietää, että kohtalotovereita löytyy paljonkin.
    Se helpottaa asiaan suhtautumista.

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    Ihan samat realistiset käsitykset minulla on sossujen muistin inhimillisestä pituudesta kuin monilla biovanhemmillakin. Eli kirjallisena se lukee suunnitelmassa. Pidin itse päiväkirjaa lasten aikatauluista: lääkärikäynnit, terapiat, neuvolat, koulutapaamiset ja vanhempien tapaamiset, myös silloin kun vanhemmat kävivät meillä kotona tapaamassa lastaan. Sitten oli näyttää vaikka kotipaluuta suunniteltaessa, että vanhemmat olivat kiinnostuneita lapsesta ja halunneet tavata enemmänkin. Olen myös mieluummin hoitanut monia asioita sähköpostitse, koska silloin minulle on jäänyt kopio siitä mitä on sovittu ja mitä olen ilmoittanut sossulle. Puhelinkeskusteluista voi jäädä eri käsityksiä. Eli lyhyt viesti sähköpostilla sossulle: vanhempi X tulossa tapaamaan lastaan huomenna klo xx.

    Sen verran etukäteen olen aina pyytänyt vanhempia ilmoittelemaan, jotta osaan itsekin olla paikalla, jos lapsi on lähdössä pois meiltä. Usein vanhemmat/vanhempi tuli tapaamaan lastaan ja leikkimään tämän kanssa meille, ei kulunut aikaa reissaamiseen tms. Kyllä meiltä aina rauhallinen tila löytyi.

    Kuten sanoin ja niin kuin Kaktuskin totesi, ihmisten työajatkin voivat muuttua lyhyellä varoitusajalla, joten joustavuutta täytyy löytyä, eikö se nyt juuri ole lapsen etu, että hän saa tavata vanhempiaan. Jos kyse on vaikka päihdeongelmaisesta vanhemmasta, ihan samalla tavalla ongelmia voi tulla sen suunnitelmaan kirjatun tapaamisen aikana.

    ...

    Äänestä

Ihan mukavat väli bioäitiin. Jutellaan niitä näitä, käy meillä tapaamassa lastaan ja siinä kahvittelemme ja puhumme muustakin kuin lapsesta. Luulen että kummatkin kunnioitamme toisiamme ja siitä syystä meillä hyvät välit. Hyvä näin, toivon että jatkossakin kaikki sujuu yhtä mallikkaasti.

Äänestä
  • että lapsi tuodaan pihaan ja lähdetään.Muutenkaan emme liikoja juttele.Kuin kaksi täysin vierasta.

    Äänestä

Meillä asialliset välit toisen bion kanssa. Toinen on väkivaltainen joten tapaamisia ei ole kummankaan kotona, ei meillä eikä heillä. Mutta puhelinyhteys on tiivis toisen vanhemman kanssa ja juttelemme kyllä niitä näitäkin ihan vaputuneesti.

Tavatessa halaamme yleensä aina lasten äidin kanssa. Laitan viestillä tai soitan lasten neuvolakuulumiset, kerhouutiset yms. isommat jutut. Meillä on ihan rupatteluvälit, ei toki varmaan kummaltakaan puolelta sellaiset että mitään älyttömän henk.koht. omia asioita juteltais, mutta ihan avoimesti juttelemme lasten asioista ja vaihdamme arjen kuulumisia.

Usein olemme todenneetkin että on mukava kun on hyvät välit ja voidaan tavata asiallisesti. Vielä kun sama onnistuisi isänkin kanssa niin tapaamiset voisi aloittaa ihan kotiympyröissä!

Äänestä

Meillä niin, että, kun Arkivanhemmat tuovat/hakevat lapsiani niin pyydän aina sisään, yleensä tuodessaan heillä on kiire, hakiessaan, tulevat sisään vain jos muistan sanoa, muuten seisovat ovella.

Yleensä heillä ei ole aikaa, kun autossa odottaa muitakin lapsia.

Puhelimitse sitten voin purkaa sydäntäni ja itkeä ikävää, ilman että samalla puhun lasteni kanssa.

Olen ottanut sen käytännön, että jos minua ahdistaa suunnattomasti, en juttele lasteni kanssa, etteivät joudu jakamaan tuskaani, soitan sitten vaikka seuraavana päivänä =)

Vauvani tulee Arkivanhempineen aina tänne kylään, kun isommat lapsenikin ovat kotona, muuten käyn aina vain heidän luonaan.

Kummassakin kodissa on aina pöytä katettuna, isompien lasten luona saamme ruuan, jos haku on mennyt myöhäksi, Vauvallani on aina kaikki herkut.

Naurankin aina välillä, että pitäisi tulla kylään useimmin jos aina näin hyvät tarjoilut.

Hyvät välit molempiin perheisiin.

Toki isommat lapset kaipaavat ja käyttäytyvät erinlailla, mutta Vauva joka on pienestä asti ollut perheessä pitää minua lähinnä vieraana jota kutsutaan "Äidiksi".

Olen kuullut tapauksia elämän varrella, joissa lapsille ei tule edes korttia Biovanhemmilta, mutta kukimme tavallamme, toisille on helpompaa vain yrittää unohtaa.

Äänestä
  • On todella kivaa ja rohkaisevaa lukea sellaisia viestejä . Toivon todella että osaan asiat hoitaa yhtä hyvin kuin monet sijarit ja biosuku ymmärtäisi , että minäkin olen todella vaan se arkivanhempi enkä omi sitä oikean vanhemman paikkaa . En ole vielä itse biosukua nähnyt kun lapset käy vasta totuttelemassa täällä oloa, mutta ainakin yritän tehdä parhaani, että biosuku hyväksyisi meidät.

    Kiitos kaikille jotka vastasite ja
    HYVÄÄ VUODEN VAIHTETTA JA TURVALLISTA ILOTULITUSTA!

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    On todella kivaa ja rohkaisevaa lukea sellaisia viestejä . Toivon todella että osaan asiat hoitaa yhtä hyvin kuin monet sijarit ja biosuku ymmärtäisi , että minäkin olen todella vaan se arkivanhempi enkä omi sitä oikean vanhemman paikkaa . En ole vielä itse biosukua nähnyt kun lapset käy vasta totuttelemassa täällä oloa, mutta ainakin yritän tehdä parhaani, että biosuku hyväksyisi meidät.

    niin sanottuja keinovanhempia,vihollisia he ovat aina,lapsemmekin vieneet ja leikkivät vanhempia,ja omivat.

    meillä on kyllä kummit käyneet kylässä myös.

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    meillä on kyllä kummit käyneet kylässä myös.

    tietysti

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    tietysti

    jonkinlaiset välit pysyisivät.Kun sijari alkaa omimaan omaa lastasi ja leikkimään tälle äitiä ollaan täysin hakoteillä.Sossulle hän kirjoittaa kirjeitä joissa kehuu kuinki tosi hyvin heillä menee.ja kotilomista laitetaan vaan päivämäärät.Pidemmistä lomista ei niitäkään.Lapsi pakotetaan kuukausikirjeeseen sossulle irjoittamaan vaan sijaispaikasta,ja piirtämään,ei kotoa siskosista mitään eikä äidistä.Yksipuolinen kehumisruljanssi.

    Äänestä

  • että edes kirjoitti:

    Miten on mahdollista että lastensuojeluviranomainen sallii lasta rasitettavan pakottamalla hänet kirjoittamaan sossulle kuukausittain kirjeen. Uskomatonta sosiaaliviranomaiselta. Minusta lapsi pitää vapauttaa tuosta velvotteesta kokonaan ja heti.

    Ei meillä ainakaan raportoida kuukausittain muuta kuin tukilasten käynneistä 2 kertaa kuukaudessa. Silloin teen samanlaisen raportin kunnalle ja lasten vanhemmille miten viikonloppu meni. Oliko jossain asiassa murheita yms. Yleensä ovat hyvin iloisia raportteja kuvien kanssa, kun olemme saaneet aivan ihanat lapset ja lasten vanhemmat.Lähetän aina raportit kirjeenä, en koskaan s-postilla, kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu bittiavaruudessa ja raportti voi ohjautua vääriin käsiin. Sijoitettujen lasten kohdalla tapaamme n.puolen vuoden väkein sossuja ja äiteja, jos tulevat paikalle. Lapset ovat mukana ja joskus sossu haluaa tavata lasta hänen huoneessaan ihan kahden kesken. Mitään raportteja ei tehdä ja se olisikin aika "kammottavaa" ainakin lapsille! Kaikki tapaamiset ovat meillä sijaiskodissa, kaikkien osapuolten toiveiden mukaisesti!

    Äänestä

  • hyväksy kirjoitti:

    niin sanottuja keinovanhempia,vihollisia he ovat aina,lapsemmekin vieneet ja leikkivät vanhempia,ja omivat.

    Varmasti on biovanhempia ja näiden sukulaisia, jotka eivät sijoitusta hyväksy. Sitten on niitäkin, minun kokemukseni mukaan lähinnä sijoitetun lapsen isovanhempia, jotka ovat olleet sitä mieltä, että lapsen on ollut hyvä päästä pois biokodista. Joskus käytiin keskustelua siitä, että isovanhempien pitäisi ottaa oma lapsenlapsi hoitoon, jos tämän vanhemmat eivät siihen pysty, itse tekisin mummina varmasti näin. Mutta olen tavannut isovanhempia, mummeja, jotka ovat sanoneet, että he ovat omat lapsensa jo hoitaneet, piste. Lapset hoitakoon omansa. Lapsenlapsi on sitten sijoitettu.

    Jos joku haluaa uskoa siihen, että tavallinen tavissijari on jotenkin "vienyt" lapsen, niin siitä vaan jos ulkopuolisen syyllistäminen helpottaa. Ja vanhemmuuden "leikkimisestä" en tiedä mitään, kyllä tästä yleensä leikki on kaukana, vaikkei mitään dramaattisempaa tapahtuisikaan. Toisen lapsen omiminen ei tietysti ole hyväksyttävää.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Miten on mahdollista että lastensuojeluviranomainen sallii lasta rasitettavan pakottamalla hänet kirjoittamaan sossulle kuukausittain kirjeen. Uskomatonta sosiaaliviranomaiselta. Minusta lapsi pitää vapauttaa tuosta velvotteesta kokonaan ja heti.

    ...vielä sijaislapsista, mutta esim. tukikoulutuksen aikana meille jaetiin mallikappaleita juuri siihen tarkoitukseen, että lapsi voisi ne täyttää joka käyntikerran jälkeen.
    Eikä siis kirjoitettavaksi vaan siellä oli piirettyy neljä erilaista naama, mihin lapsi pitäisi siis vetäistä ruksin, että oliko iloinen tai huono tapaminen.
    Koulutuksessa ihmittelimme sitä paperimäärä mitä mukamas pitäisi täytellä.
    Totuus on kuitenkin ihan erilainen. Ei mitään turhia hölmöjä papereita täytettäväksi lapsilleen , vaan yhteisellä sossu-tukiperhe-me tapamisillä lapset puhuivat mitä asiasta ajattelevat ja me emme ollut läsnä. Vaan sossu ja vanhemmat ja lapset. Onneksi kehuja tuli vaikka emme kuullut millaisia tarkemmin.
    Tukiviikonlopusta vaan mä täytän paperit ja laitan kaikkien lasten nimet samaan listaan ja lista sossulaan. Toisessa kunnassa on erilainen paperi täytettävänä ja kaikki lapset laitetaan omaan paperiin, ei siis kaikkia samaan, mutta yleensä aina sama juttu, kuka ja milloin kävi , onko havaintoja ja tilinumero.
    Ajemmin kuvittelin, että koko toi sossulan toiminta on niin ok juttu, että ei tartte kun paperit lähettä ja otta kulukorvaukset ja palkkio vastaan . Eipäs se olekaan niin. Tein työtä hiki hatussa kun lapset kävivät kahtena viikonloppuna ja enpäs palkkiota eikä kulunkorvausta tullutkaan. Kuka möhlii ja missä vaiheessa , en tietä.En ole saanut edes sos.tt. kiinni, että kysyä. onneksi on sähköposti olemassa mihin viestin lähetin.
    Mutta suututta se, että mitä jos se olisi ollut ainut rahantulo, niin millä sitä eläisi 2kk? Joskus minä en voi kun ihmitellä viranomaisten asiaa hoitaa asioita. En uskonut että mun on valvottava ja tarkastettava ja sitten vielä peräänkuulutettava että missä on rahat ?

    Olenpa tainnut joskus kertoa sinulle pitkistäkin
    "rahanodotuskuukausista". En halunnut maalata kauhukuvia, mutta niilä tosi tarinoilla minun oli tarkoitus "valmentaa" sinua tähänkin mahdollisuuteen, joita aina silloin, tällöin sattuu.
    Tsemppiä.

    Äänestä

  • Kuusi kovaa koota kirjoitti:

    me puhutaan nyt ihan erilaisista summista.
    PS! Kivaa kun olet palannut!

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    me puhutaan nyt ihan erilaisista summista.
    PS! Kivaa kun olet palannut!

    Kiitos vinkistä. Ymmärsinkö oikein, että vain pienet laskut tarvitsee maksaa ja isot saa jättää maksamatta. Sepäs mukavaa, sillä minulla on enimmäkseen vain isoja laskuja.

    Äänestä

  • rahaton ja rauhaton kirjoitti:

    Kuuden koon saatavat ovat pieniä minun saataviin veratuna.

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Kuuden koon saatavat ovat pieniä minun saataviin veratuna.

    Minä tipuin kärryiltä. Tosin en pidä itseäni kovin fiksuna, joten ei se ole ihme, että tipuin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että olivatpa tuki- ja sijaisvanhempien saatavat kunnilta, minkä suuruisia hyvänsä, kuntien yli 16 vrk. ylittävät maksuajat ovat kohtuuttomia. Siis esim. elokuun hoidosta, korvausten tulisi olla tileillä viimeistään 16.9. jne.

    No selitän tuon, muiden kulttuurejen kasvatit eivät vaivaudu ihan puolesta pennistä nipottamaan. Siinä se. Tätä suomalaista piirrettä, että nähdään valtavasti vaivaa jostain pennin puolikkaasta, on hämmästelty maailman sivu.
    Merkka ei lähtis, niin kuin perisuomalainen, ihan pikkusummasta byrokratian rattaisiin, koska vaiva on liian suuri hyötyyn nähden. Ja lisäksi tuntuu nololtakin penninviilaus muissa kulttuureissa. Tässä me suomalaiset eroamme kaikista muista kansoista.

    >Ja lisäksi tuntuu nololtakin penninviilaus muissa kulttuureissa. Tässä me suomalaiset eroamme kaikista muista kansoista.

    Kuinka kattavaan kulttuurien tutkimukseen tietosi perustuu ja laitatko vähän lähteitä....?   

    Meeppä kysymään minkälainen maine suomalaisilla on esim. etelän lomakohteissa tipinantajina.
    Toinen lähde löytyy telkkarista, jossa juuri vähän aikaa sitten eräs virolainen rakennuttaja kertoi miten tarkkoja suomalaiset ovat rahasta ja hämmästeli miten he jaksavat viedä kirjanpitoon jopa 5 sentin tositteen kulukorvauksen toivossa.

    Vanha venäläinen sanonta kuuluu, että Suomessa asuu kansa, jolla on sydämen paikalla 5 kopeekan kolikko.
    Tämä sanonta on syntynyt jo ammoisina aikoina.

    Nolo oli vähän väärä ilmaus. Sanoisin niin, että meidän kulttuurissa ei ole ylpeysestettä, vaan ihan rohkeesti nipotetaan penneistä.

    Kyllä tämä on kulttuurimme on ihan fakta. Ei voi mitään. Katsele kaktus ympärillesi. Oli miten kiva uutinen tahansa niin ensimmäinen kysymys toimittajilta on aina, että mitä se maksaa. Esim. kun Lordi voitti Euroviisut, ja saimme siis ne Suomeen, niin heti nousi huoli, mitä se maksaa. Raha jopa pienimmät pennit, menee elämän yli. Se on nähty. Johtunee siitä, että olemme aina olleet niin mielettömän köyhä kansa, että kumarramme joka penniä.

    pihtareita.
    Meillä oli just häät, joissa oli n. 30 ulkkista ja 60 suomalaista.
    Koska morsiuspari asuu itsekin ulkomailla, niin lahjalistaa ei voitu tehdä, koska eivät olisi saaneet niitä roudattua, joten ilmotettiin kaikille, et pelkkiä rahalahjoja.
    Lopputulos oli, et pieneltä määrältä ulkkiksia tuli 1500 e ja suomalaisilta yht. n. 500-600 e.
    Heillä ei ollut matkakuluja eikä muutakaan, mut näin.
    Tarjoomiset jo maksoi n. 50 e/henk. juomineen, joten...
    Kyllä tosi moni asia muutenkin hävetti, näissä "kulttuurieroissa". Niin paljon otti päähän, et olen halukas vaihtamaan paitsi maata, niin sukulaiset ja ystävät siinä samalla.
    Onneksi kuitenkin muuten oli häissä aivan mahtava tunnelma ja todella mukavaa, mutta sekin lähinnä juuri meidän ulkkisvieraiden ansiosta. Laulua ja soittoa riitti, huutoa ja hauskaa ilonpitoa.
    Siellä sij.äippää vietiin. tyttö oli koko ajan pyytämässä tanssilattialle ja toinen pojista tanssitti niin tosissaan. Ilmiselvästi heistä oli kivaa bailata äidin kanssa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    No selitän tuon, muiden kulttuurejen kasvatit eivät vaivaudu ihan puolesta pennistä nipottamaan. Siinä se. Tätä suomalaista piirrettä, että nähdään valtavasti vaivaa jostain pennin puolikkaasta, on hämmästelty maailman sivu.
    Merkka ei lähtis, niin kuin perisuomalainen, ihan pikkusummasta byrokratian rattaisiin, koska vaiva on liian suuri hyötyyn nähden. Ja lisäksi tuntuu nololtakin penninviilaus muissa kulttuureissa. Tässä me suomalaiset eroamme kaikista muista kansoista.

    Minä kun luin ketjua sain sellaisen kuvan jottj toi meidän ulkkis se on sähköposteja sossuun laitellut rahojensa perään.

    Äänestä

  • Ihan uskomaton lukutaito si... kirjoitti:

    Minä kun luin ketjua sain sellaisen kuvan jottj toi meidän ulkkis se on sähköposteja sossuun laitellut rahojensa perään.

    mutta ei pikkurahojen perään. Näpertelijä.

    Äänestä

  • Kuusi kovaa koota kirjoitti:

    Minä tipuin kärryiltä. Tosin en pidä itseäni kovin fiksuna, joten ei se ole ihme, että tipuin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että olivatpa tuki- ja sijaisvanhempien saatavat kunnilta, minkä suuruisia hyvänsä, kuntien yli 16 vrk. ylittävät maksuajat ovat kohtuuttomia. Siis esim. elokuun hoidosta, korvausten tulisi olla tileillä viimeistään 16.9. jne.

    Väitätkö tosissasi ton ulkkiksen kanssa et kunnat maksais lapsista vasta jälkikäteen ja viiveellä. Potaskaa sanon. Mulle ainaskin maksetaan etukäteen eikä tarvi täyttää lappuja.

    Äänestä

  • kyseessä vitsi? kirjoitti:

    Raportoin joka kerralla, kun olen pitänyt tukilapsia. Palkkiot maksetaan säännöllisesti kuukauden viimeinen päivä. Tietysti myös raportit tehtävä ajallaan.Mitä mieltä olisi maksaa etukäteen työstä, jota ei mahdollisesti edes tee.Kyllä meillä on käynyt niin, että lapset ovat sairastuneet yöllä, kun pitäisi aamulla lähteä tukipaikkaan.Sijaislasten palkkioiden maksupäivä on kahdesta kk. viimeinen päivä ja yhdestä 15 pv. kuluvaa kuuta. Niin näiden asioiden ei pidä olla, että omia euroja pitää rukoilla. Säännölliset sovitut päivät. Sopimus on tehty niin, että siinä on irtisanomisaika ja jos homma ei pyöri, niin aina voi ilmoitta että se tässä nyt tämä homma.

    Äänestä

  • rahaton ja rauhaton kirjoitti:

    Kiitos vinkistä. Ymmärsinkö oikein, että vain pienet laskut tarvitsee maksaa ja isot saa jättää maksamatta. Sepäs mukavaa, sillä minulla on enimmäkseen vain isoja laskuja.

    Ei, et ymmärtänyt oikein.
    Tarkoitin, että jos kyse on isoista summista (miten isoista lie..) niin on jollatavalla ymmärrettävä jos kunnalla ei ole varaa aina heti maksaa .
    Omalta kohdaltani ihmittelin vaan pikkusummia, että mitenkäs niitenkin maksaaminenkin on hankala.

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Kuuden koon saatavat ovat pieniä minun saataviin veratuna.

    ...TÄNNE ÄKKIÄ!!!!
    No nyt on mun historian eka kerta että joku toinen kirjoittelee viestin mun nimissäni ! Tai näen sellaista itse nyt ekan kerran.
    En tietä kuka sen vastasi mutta se en ollut minä.
    Mä en ole edes palstalle päässyt hetken ajan .

    Äänestä

  • Kuusi kovaa koota kirjoitti:

    Minä tipuin kärryiltä. Tosin en pidä itseäni kovin fiksuna, joten ei se ole ihme, että tipuin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että olivatpa tuki- ja sijaisvanhempien saatavat kunnilta, minkä suuruisia hyvänsä, kuntien yli 16 vrk. ylittävät maksuajat ovat kohtuuttomia. Siis esim. elokuun hoidosta, korvausten tulisi olla tileillä viimeistään 16.9. jne.

    Kävikö joskus Sinullekin niin, että joku kirjoitteli viestin Sun puolesta ja sun nimimerkillä?
    Nyt on minulle niin käynyt. En halunnut koko rahaasiaa enää ajatella enkä ole ollut palstallakaan tässä välissä ja kappas vaan joku käytti mun nimimerkkiä vastaakseen. Toki vastaus on ihan oikein, ajattelen itse samalla tavalla , mutta silti ei ole oikein laitta mun nimimerkki alle ja siitä jatkaa keskustelua niin kuin mä itse olisin paikallani sitä tekemässä.
    Kohta sitä voi kuka tahansa ja mitä tahansa kirjoitella ja soppa on valmiina. Senverra vihamiehiä minullakin täällä on, että joku voi tahallaan jotain ilkeitä tehdä. noh, mutta jatkakaa vaan, mä seuraan nyt sivusta taas...

    Äänestä

  • kyseessä vitsi? kirjoitti:

    Väitätkö tosissasi ton ulkkiksen kanssa et kunnat maksais lapsista vasta jälkikäteen ja viiveellä. Potaskaa sanon. Mulle ainaskin maksetaan etukäteen eikä tarvi täyttää lappuja.

    Enpa taita olla sun suosikisi kun mua sillatavalla sanoat, mutta eipä se mitän.

    Minä en vitsaillut mutta nyt minusta tuntuu että sinä se vittsailet tai sitten nostat rahaa miettimättä tuleeko työ tehtyksi tai ei.

    Etukädeen ei voi koskaan papereita täytellä ja pois lähettä, sen nyt tää "ulkkiskin "tietää.
    Tukilapset voivat todellakin sairastua, tai bioperhe halua vaihtaa ajankohdan tai lapsista tulee vaan puolet kun toinen puoli syystä tai toisesta ei pääse tulemaan.

    Mutta sinäpä et edes papereita täytä!? Sehän ei edes enää vitsilta kuulosta.
    Joten kyllä sinä paikallinen kaikketietävä teet nyt vääriin kun rahaa noin vaan nostelet ilman papereiten täyttämistä.
    No monestako lapsesta sit palkkiota saat, eihän teilläpäin varmaan kuka tarkista mitään, riittä että soittaa sossuille että on senverran olemattomia lapsia, lähettäkää joka kuukausi tämä summa tililleni...noinkohan?

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    ...TÄNNE ÄKKIÄ!!!!
    No nyt on mun historian eka kerta että joku toinen kirjoittelee viestin mun nimissäni ! Tai näen sellaista itse nyt ekan kerran.
    En tietä kuka sen vastasi mutta se en ollut minä.
    Mä en ole edes palstalle päässyt hetken ajan .

    Mitä? Ite selitit abortti ja lapsettomuuspalstoilla sun nimim käytetyn. Amaliat ja koot todistelivat samaa.

    Äänestä

  • Merka kirjoitti:

    Ei, et ymmärtänyt oikein.
    Tarkoitin, että jos kyse on isoista summista (miten isoista lie..) niin on jollatavalla ymmärrettävä jos kunnalla ei ole varaa aina heti maksaa .
    Omalta kohdaltani ihmittelin vaan pikkusummia, että mitenkäs niitenkin maksaaminenkin on hankala.

    lapsi saa tavata vanhempiaan huomattavasti useammin kuin sijoitusperheissä. Tällä minulle sossu perusteli lapseni sijoitusta laitokseen. Hän pääsee kotiinsa joka viikonloppu, kerran viikossa tapaamme kaupungilla, lomat vietämmä yhdessä.

    Äänestä

  • laitoksissa kirjoitti:

    lapsi saa tavata vanhempiaan huomattavasti useammin kuin sijoitusperheissä. Tällä minulle sossu perusteli lapseni sijoitusta laitokseen. Hän pääsee kotiinsa joka viikonloppu, kerran viikossa tapaamme kaupungilla, lomat vietämmä yhdessä.

    olla niin.
    Tapaasia ei ole syytä rajoittaa sen mukaan missä lapsi asuu.
    Meillä ainakin on ollut tapaamisten määrääjänä ainoastaan vanhempien kunto ja mahd. muutoinkin.
    Tosin, kun lapset olivat lastenkodissa samalla paikkakunnalla, missä vanhemmatkin asuivat, oli vanhemmilla mahd. päivittäin tavata lapsiaan.
    Kun muuttivat meille yli sadan kilometrin päähän, tapaamiset väkisinkin harvenivat.
    Silti lapset eivät enää millään olisi menneet edes käymään lastenkotiin.
    Sain sen kuvan, että päivittäiset vierailut lastenkodilla olivat myös vanhemmille aika rankkoja.
    Laitos on laitos, eikä kenenkään koti voi toimia kuten laitos. Siinä se ero on, mutta kyllä sij.perheet pyrkivät järjestämään tapaamisia niin usein, kuin mahdollista.
    Lapsen kannalta kuitenkin näyttäis olevan huomattavasti mukavampaa asua normaaliperheessä laitoksen sijaan., etenkin jos on pidemmästä sijoituksesta kysymys.

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Kävikö joskus Sinullekin niin, että joku kirjoitteli viestin Sun puolesta ja sun nimimerkillä?
    Nyt on minulle niin käynyt. En halunnut koko rahaasiaa enää ajatella enkä ole ollut palstallakaan tässä välissä ja kappas vaan joku käytti mun nimimerkkiä vastaakseen. Toki vastaus on ihan oikein, ajattelen itse samalla tavalla , mutta silti ei ole oikein laitta mun nimimerkki alle ja siitä jatkaa keskustelua niin kuin mä itse olisin paikallani sitä tekemässä.
    Kohta sitä voi kuka tahansa ja mitä tahansa kirjoitella ja soppa on valmiina. Senverra vihamiehiä minullakin täällä on, että joku voi tahallaan jotain ilkeitä tehdä. noh, mutta jatkakaa vaan, mä seuraan nyt sivusta taas...

    On minulle niin käynyt montakin kertaa. Katson sen positiiviseksi asiaksi, koska se kertoo, että jotain pelottaa todella mitä olen ehkä tietämättänikin sohaissut, ja tämä joku sitten haluaa pilata minun mainettani. Itse olen sitä mieltä, että täällä netissä ei olla liikkeellä persoonina, vaan mielipiteet kirjoittajasta riippumatta ovat tärkeitä. En ole täällä henkilökohtaisena persoonana vaan mielipiteenkirjoittajana. Sinunkin Merkka kannattaa ajatella niin, että ei täällä ole aitoja ystäviä eikä aitoja vihollisia. Tämä on virtuaalimaailma, jossa jokainen voi luoda itsestään minkä kuvan tahansa. Minä olen pienestä asti leikkinyt keijukaista, ja nyt siihen on mahdollisuus netissä. Se ei silti estä tärkeitä asioita tulemasta esiin ja yhteiskuntamme epäkohtien ruotimista. Ota sinäkin Merkka rusinat pullasta tällä palstalla, eli sen, mikä sinua auttaa, jos auttaa. Älä missään tapauksessa pahoita mieltäsi virtuaalimaailmassa, ajattele, että kaikki ovat nukkeja, eikä ole väliä mitä he sinusta ajattelevat.
    Jos joku saa kicksejä siitä, että mustamaalaa sinua ja kirjoittaa sinun nimissä, niin ei todellakaan kannata lähteä taistoon ja vakuuttelemaan, että en se minä ollut joka noin kirjoitti, koska se tie on toivoton.

    Ne ihmiset, jotka käyvät henkilökohtaisuuksiin mielipiteiden käsittelyn sijaan, ovat aika helposti tunnistettavissa. Heillä on paha olo tai he pelkäävät jonkun mielipiteen olevan heille ja heidän elämäntavalleen uhka. Siitä siinä vaan on kyse.
    Sitäpaitsi, onko niiden käsityksillä edes mitään väliä, jotka eivät ole kykeneviä tunnistamaan aitoa epäaidosta. Kaikki kun ei millään pysy junassa mukana.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    olla niin.
    Tapaasia ei ole syytä rajoittaa sen mukaan missä lapsi asuu.
    Meillä ainakin on ollut tapaamisten määrääjänä ainoastaan vanhempien kunto ja mahd. muutoinkin.
    Tosin, kun lapset olivat lastenkodissa samalla paikkakunnalla, missä vanhemmatkin asuivat, oli vanhemmilla mahd. päivittäin tavata lapsiaan.
    Kun muuttivat meille yli sadan kilometrin päähän, tapaamiset väkisinkin harvenivat.
    Silti lapset eivät enää millään olisi menneet edes käymään lastenkotiin.
    Sain sen kuvan, että päivittäiset vierailut lastenkodilla olivat myös vanhemmille aika rankkoja.
    Laitos on laitos, eikä kenenkään koti voi toimia kuten laitos. Siinä se ero on, mutta kyllä sij.perheet pyrkivät järjestämään tapaamisia niin usein, kuin mahdollista.
    Lapsen kannalta kuitenkin näyttäis olevan huomattavasti mukavampaa asua normaaliperheessä laitoksen sijaan., etenkin jos on pidemmästä sijoituksesta kysymys.

    Laitoksissa ei tarvitse maksaa työntekijöille sunnuntaikorvauksia kun lapset ovat kodeissaan. Siinä syy. Lapsen etu tulee vasta kaukana perässä. Samoin se, että jos lapsi kerran voi olla viikonloput kotonaan, niin miksi ei sitten kanssa viikot, sillä viikonloputhan ne ovat sitä riskialtteinta aikaa muka juoppojen ja muuten epämääräisten vanhempien kanssa.
    Eli amalia, business as usual.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    olla niin.
    Tapaasia ei ole syytä rajoittaa sen mukaan missä lapsi asuu.
    Meillä ainakin on ollut tapaamisten määrääjänä ainoastaan vanhempien kunto ja mahd. muutoinkin.
    Tosin, kun lapset olivat lastenkodissa samalla paikkakunnalla, missä vanhemmatkin asuivat, oli vanhemmilla mahd. päivittäin tavata lapsiaan.
    Kun muuttivat meille yli sadan kilometrin päähän, tapaamiset väkisinkin harvenivat.
    Silti lapset eivät enää millään olisi menneet edes käymään lastenkotiin.
    Sain sen kuvan, että päivittäiset vierailut lastenkodilla olivat myös vanhemmille aika rankkoja.
    Laitos on laitos, eikä kenenkään koti voi toimia kuten laitos. Siinä se ero on, mutta kyllä sij.perheet pyrkivät järjestämään tapaamisia niin usein, kuin mahdollista.
    Lapsen kannalta kuitenkin näyttäis olevan huomattavasti mukavampaa asua normaaliperheessä laitoksen sijaan., etenkin jos on pidemmästä sijoituksesta kysymys.

    piti laittaa tähän, kun ei tohon suoraan pystynyt.
    Siis näinhän ne tekee koko ajan.
    Meitä yritettiin vedättää oikein kunnolla, kun meille oli lastenkodista tulossa lapset.
    Lastenkoti päätti, et lapset ei ole vielä muka valmiit muuttamaan ja heidän piti olla meillä pyhät ja työntek.lomat tutustumassa ja sitten taas muutamaksi päiväksi takas.
    Pitivät lapsia kirjoillaan ja vetivät rahat ja me omasta pussistamme ruokimme heidät, ilman mitään hoitopalkkiota luonnollisesti.
    Huomasin, mikä oli homman nimi ja rupesin purnaamaan ja vaatimaan korvauksia.
    Sossu ei maksanut mitään ja kehotti vaatimaan lastenkodilta.
    Minä sain siis aikaan sen, että lastenkodit joutuivat pitämään palaverin, jossa sopivat korvauksista, mitä maksavat perheille, kun lapset ovat heiltä poissa.
    Se oli aivan minimaalinen summa, mutta tyhjää parempi kuitenkin. Se, että joutuivat maksamaan mulle kulujen korvauksia, sai myös aikaan sen, että lasten muuttoaikataulua nopeutettiin.
    Erehtyivät henkilöstä, ketä yrittivät vedättää.
    Meidän sossu oli aivan kauhuissaan, kun uskalsin ottaa asian puheeksi. Hän pelkäsi lastenkodin reaktiota ja sitä, että hänelle voi koitua jatkossa vaikeuksia.

    Äänestä

  • nimissäs kerroit joskus kirjoitti:

    Mitä? Ite selitit abortti ja lapsettomuuspalstoilla sun nimim käytetyn. Amaliat ja koot todistelivat samaa.

    Todistelivat ettei ole mitään pahaa sattunut

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    piti laittaa tähän, kun ei tohon suoraan pystynyt.
    Siis näinhän ne tekee koko ajan.
    Meitä yritettiin vedättää oikein kunnolla, kun meille oli lastenkodista tulossa lapset.
    Lastenkoti päätti, et lapset ei ole vielä muka valmiit muuttamaan ja heidän piti olla meillä pyhät ja työntek.lomat tutustumassa ja sitten taas muutamaksi päiväksi takas.
    Pitivät lapsia kirjoillaan ja vetivät rahat ja me omasta pussistamme ruokimme heidät, ilman mitään hoitopalkkiota luonnollisesti.
    Huomasin, mikä oli homman nimi ja rupesin purnaamaan ja vaatimaan korvauksia.
    Sossu ei maksanut mitään ja kehotti vaatimaan lastenkodilta.
    Minä sain siis aikaan sen, että lastenkodit joutuivat pitämään palaverin, jossa sopivat korvauksista, mitä maksavat perheille, kun lapset ovat heiltä poissa.
    Se oli aivan minimaalinen summa, mutta tyhjää parempi kuitenkin. Se, että joutuivat maksamaan mulle kulujen korvauksia, sai myös aikaan sen, että lasten muuttoaikataulua nopeutettiin.
    Erehtyivät henkilöstä, ketä yrittivät vedättää.
    Meidän sossu oli aivan kauhuissaan, kun uskalsin ottaa asian puheeksi. Hän pelkäsi lastenkodin reaktiota ja sitä, että hänelle voi koitua jatkossa vaikeuksia.

    Minä narauttaisin noi laitokset, ja pistäisin kuitit verottajalle. Silloin ainakin näkis, onko ne pistäneet kirjanpitoonsa ne vanhemmille maksamansa rahat, ja silloin myös näkis, että kuittaako ne olemattomasta hoidosta palkkiot meiltä veronmaksajilta.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Minä narauttaisin noi laitokset, ja pistäisin kuitit verottajalle. Silloin ainakin näkis, onko ne pistäneet kirjanpitoonsa ne vanhemmille maksamansa rahat, ja silloin myös näkis, että kuittaako ne olemattomasta hoidosta palkkiot meiltä veronmaksajilta.

    Ei kai laitos jätä vähennyksiin oikeuttavia kuitteja kirjanpitoonsa laittamatta.

    Äänestä

  • laitoken puolella kirjoitti:

    Ei kai laitos jätä vähennyksiin oikeuttavia kuitteja kirjanpitoonsa laittamatta.

    Tottakai jättää vähennyksiin oikeuttavat kuitit verottajalle laittamatta, jos ne osoittavat, että lapsi ei ole ollut laitoksessa vaikka laitos kuittaa heistä vuorokausimaksun. Älä ole hölmö.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Tottakai jättää vähennyksiin oikeuttavat kuitit verottajalle laittamatta, jos ne osoittavat, että lapsi ei ole ollut laitoksessa vaikka laitos kuittaa heistä vuorokausimaksun. Älä ole hölmö.

    Verottajalle menee ainoastaan tilinpäätös taseineen. Erittelyt syynätään vasta verotarkastuksessa. Sitähän ei tehdä, kuin epäiltäessä veron kiertoa. Lisäselvityksiä kyllä joskus pyydetään. Taseissa näkyy myös kaikki kunnilta tulevat saatavat.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Tottakai jättää vähennyksiin oikeuttavat kuitit verottajalle laittamatta, jos ne osoittavat, että lapsi ei ole ollut laitoksessa vaikka laitos kuittaa heistä vuorokausimaksun. Älä ole hölmö.

    läpi koko lastenkotiyksiköiden.

    Ei tästä muuten taaskaan yhtään mitään tuu.

    Ja onko ne edes panneet kirjanpitoon niitä 20 euron sakkoja, jotka he perii lapsilta jos pöydälle jää pyyhkiessä muutama muru. Ja saakos lapset mitään kuittia maksamistaan ranaistussakoista.

    Erikoistilintarkastu HETI.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Minä narauttaisin noi laitokset, ja pistäisin kuitit verottajalle. Silloin ainakin näkis, onko ne pistäneet kirjanpitoonsa ne vanhemmille maksamansa rahat, ja silloin myös näkis, että kuittaako ne olemattomasta hoidosta palkkiot meiltä veronmaksajilta.

    Jos haluat laitokset erityistilintarkastukseen, ota yhteys verottajaan. Meillä täällä ei ole valtuuksia tehdä tilintarkastuksia.

    Äänestä

  • Helinälle kirjoitti:

    Verottajaa ei kiinnosta, onko jonkun yrityksen tulot saatu vasteettomasti vai ei. Sitä kiinnostaa vain, että työnantajien sos.turva ym. maksut ja verot on maksettu. Firmojen tarkoitus on tuottaa tulosta mahdollisimman pienin kustannuksin. Laitoksista ei voi irtisanoa henkilökuntaa tai pienentää kiinteistökustannuksia, vaikka lapset olisivatkin vanhempiensa luona lomilla

    Äänestä

  • Kirjanpitäjä + lastensuojel... kirjoitti:

    mutta selvästi pelaavat noiden kotilomien kanssa, järjestellessään työvuoroja, lomia ja vapaita.
    Säästävät ainakin sijaisten palkkaamisessa.
    Minusta sekin on vielä eri asia, kun on kysymys lasten omista vanhemmista ja omaan kotiinsa menemisestä, mutta kun sijareidenkin kanssa pelaavat samalla tavalla, vaikka mielestäni olemme tavallaan samalla viivalla, eli ulkop. hoitajia, kuten lastenkotikin.
    Siinä vaiheessa, kun ollaan tutustumisjaksolla vasta, ei voida puhua lapsista perheenjäseninä edes, eikä siis sijareilla pitäisi olla mitään velvotteita vieraita lapsia kohtaan.
    Siinä vain monikaan ei uskalla oikeuksiensa perään kysellä, ettei tulisi ns. väärää kuvaa, et rahan takia vaan. Minkähän takia lastenkodit vetkuttaa muuttoa, silkasta rakkaudesta lapsiin vai?????

    Äänestä

  • Kirjanpitäjä + lastensuojel... kirjoitti:

    Verottajaa ei kiinnosta, onko jonkun yrityksen tulot saatu vasteettomasti vai ei. Sitä kiinnostaa vain, että työnantajien sos.turva ym. maksut ja verot on maksettu. Firmojen tarkoitus on tuottaa tulosta mahdollisimman pienin kustannuksin. Laitoksista ei voi irtisanoa henkilökuntaa tai pienentää kiinteistökustannuksia, vaikka lapset olisivatkin vanhempiensa luona lomilla

    Kuntaa, ja kuntalaisia luulisi kiinnostavan maksavatko he vastikkeettomasti laitokselle ja tämä selviää erikoistilintarkastuksessa. Turha sun on venkoilla, vai pelottaako?

    Äänestä

  • Helinälle kirjoitti:

    Jos haluat laitokset erityistilintarkastukseen, ota yhteys verottajaan. Meillä täällä ei ole valtuuksia tehdä tilintarkastuksia.

    Pelolla odotan hetkeä, jolloin alat tehtailla ilmoituksia kuntiin. Tiedoksesi tämä viesti on sitä sinun vikuuttelemaa venkoilua.

    Äänestä

  • Housuni tutisevat kirjoitti:

    Pelolla odotan hetkeä, jolloin alat tehtailla ilmoituksia kuntiin. Tiedoksesi tämä viesti on sitä sinun vikuuttelemaa venkoilua.

    "
    Kirjanpitorikosten tekijät
    Kirjanpitorikokset ovat niin kutsuttuja erikoisrikoksia. Kirjanpitorikokseen voi tekijänä
    syyllistyä vain kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja, kirjanpitovelvollisessa oikeushenkilössä
    tosiasiallista määräysvaltaa käyttävä tai se, jonka tehtäväksi kirjanpito on
    toimeksiannolla uskottu.
    "

    Lähde:
    http://www.oikeus.fi/uploads/qqdnj9m1.pdf

    Noh, ainahan voi yrittää esittää tyhmää.

    Äänestä

  • äiti51 kirjoitti:

    Raportoin joka kerralla, kun olen pitänyt tukilapsia. Palkkiot maksetaan säännöllisesti kuukauden viimeinen päivä. Tietysti myös raportit tehtävä ajallaan.Mitä mieltä olisi maksaa etukäteen työstä, jota ei mahdollisesti edes tee.Kyllä meillä on käynyt niin, että lapset ovat sairastuneet yöllä, kun pitäisi aamulla lähteä tukipaikkaan.Sijaislasten palkkioiden maksupäivä on kahdesta kk. viimeinen päivä ja yhdestä 15 pv. kuluvaa kuuta. Niin näiden asioiden ei pidä olla, että omia euroja pitää rukoilla. Säännölliset sovitut päivät. Sopimus on tehty niin, että siinä on irtisanomisaika ja jos homma ei pyöri, niin aina voi ilmoitta että se tässä nyt tämä homma.

    Oli tämän homman alkuvuosia elettiin 80- luvun loppua.Olin vastannut ilmoitukseen Helsingin lapset tarvitsevat kesäkoteja. Meille tuli 5 v. tyttö Helsingistä. Olimme sopineet kuukauden pituisesta jaksosta. Kun kuukausi alkoi loppua otti lapsen yksinhuoltajaäiti minuun yhteyttä itkien ja kertoi, että oli juuri saanut työpaikan. Nyt hänellä ei ollut lapsella hoitopaikkaa. Sanoin, että meille tulee remonttimiehet, mutta jos olet kerran sossun kanssa sopinut, että lapsi saisi vielä olla toisen kuukauden, niin yritetään sovitella. Minua säälitti kovin se tilanne. Lapsi oli toisen kuukauden ja hänen äitinsä uusi miesystävä haki hänet pois. Maalla kun asutaan, niin kysyin häneltä otatko perunoita mukaan, kun meillä olisi uusia nyt. Kaverilla oli pikkukengät jalassa ja lupasin hänelle niitä pellolta hakea. Pyysin häntä hakemaan sisältä tytön kassit sillä aikaa. No minä hain perunat ja hän haki kassit ja samalla kaikki minun koruni katosivat.Kuulin myöhemmin, että hän oli jäänyt kiinni asellisesta ryöstöstä seuraavalla viikolla. No eipä tämä tähän päättynyt. Kun odottelin korvauksia lapsen pidosta, niin minulle maksettiin vaan yksi kuukausi ja kun kysyin, että missä toinen niin sanottiin, että eihän lapsi ollut muuta kuin yhden kuukauden. No kerroin äidin soitosta, joka sitten olikin puuta heinää. Sossun kanssa ei ollut mitään sovittu. Äiti oli ollut uuden heilansa kanssa kuukauden polkupyöräreissulla. Minä maksoin pahimman mukaan oppirahat. Siis sovi aina kirjallisesti mitä teet, mistä hinnasta ja kuinka maksetaan. Muutoksista sovitaan ainostaan sossun kanssa ja kirjallisesti. Äläkä koskaan käännä selkääsi vieraille ihmisille. Milloinkaan ei tiedä mitä kaikkea voi tapahtua.

    Äänestä

Moikka, rouvat hyvät!
Joku "ihana" ihminen täällä palstalla, kellä ei näköjään ole omaa elämää, kirjoittelee viestejä mun nimissä ja vainoa mua muutenkin kun muuta tekemistä ei keksi.
Haluaisin teille kolmelle Helinä, Amalia ja Kuusi kova koota sanoa, että tykkään teistä aidosti enkä tahallani ikinä loukkaisi tai härnäisi teitä. Joten jos nyt joskus jossain ketjussa joku käyttää taas mun nimimerkkiä saadakseen aikaan vaikkapa riitä, niin se ei ole mun kirjoittama. Minulle riitti toi tänä aamuinen pelleily, se pelle saa jatkaa yksin.

Äänestä
  • Yritän tästä eteenpäin erottaa aidot viestisi kiusaajasi viesteistä. KKKKKK

    Äänestä

  • en ihan vähästä hätkähdä ja tunnen sinua jo sen verran, et jos jotain ihmettelisinkin, niin kysyisin suoraan mitä tarkoitat, enkä taatusti ainakaan loukkaantuisi.
    Olen huomannut joskus myös tapahtuneen niin, että joku on vastannut mulle esim. "tiedätkö amalia?", mutta se amalia on mennyt nimimerkin kohdalle, joten ihan tahattomastikin voi joskus tapahtua.
    En oikein tiedä mitä kirjoitusta tarkoitat, missä sun nimmaria on käytetty väärin ja onko sisältö jotenkin loukkaava???

    Äänestä

  • Eiköhänb sulla Merkka ole vähän puurot ja vellit sekaisin, jos otat stressiä tällaisesta paskapalstasta? Luulisin, että voisit käyttää aikasi siihen, mistä sulle maksetaankin.

    Outoa on, että "todella työllistetyt" sijaisvanhemmat viettää täällä suurin piirtein puolet päivästään. Ei siinä sinänsä kai mitään mutta jos alkaa tappelemaan jostain nikistä kuten Merkka niin en usko ko. henkilön kykenevän kasvattamaan mitään lapsia. Jos se nikki on niin tärkeä niin sen voi myös rekisteröidä.

    Äänestä

  • ottaa sijaislapsia! kirjoitti:

    Eiköhänb sulla Merkka ole vähän puurot ja vellit sekaisin, jos otat stressiä tällaisesta paskapalstasta? Luulisin, että voisit käyttää aikasi siihen, mistä sulle maksetaankin.

    Outoa on, että "todella työllistetyt" sijaisvanhemmat viettää täällä suurin piirtein puolet päivästään. Ei siinä sinänsä kai mitään mutta jos alkaa tappelemaan jostain nikistä kuten Merkka niin en usko ko. henkilön kykenevän kasvattamaan mitään lapsia. Jos se nikki on niin tärkeä niin sen voi myös rekisteröidä.

    sinänsä, mutta jos on käyttänyt jotain nikkiä koko ajan ja joku toinen sitten ottaakin sen käyttöön, niin silloin hän tavallaan laittaa toisen nimiin omaa tekstiään ja kyllä se sekaannusta aiheuttaa.
    Mitä järkeä on käyttää samaa nikkiä, jos sitä käyttää useampi ihminen?
    Joskus on munkin nikkiä muut käyttäneet ja on se harmittanut minuakin.
    Tosin tiedän, ettei mikään täällä ole niin vakavasti otettavaa.
    Tiedoksesi, et Merkka ei vielä ole koko aikainen sijari, joten hänellä on ihan omaa aikaa vietettäväksi, vaikka palstalla.
    Mulla taas hoidettavat jo aikuisia, joten eivät vaadi jatkuvaa "hoitamista."
    Tiedän, et monilla sijareilla on niin kädet täynnä työtä, etteivät millään ehdi tänne ollenkaan, siksi varmaan vain muutamat pystyvät täällä vakituisesti kirjottelemaan.
    Silloin kun meilläkin lapset olivat pieniä, niin ei mitään jakoa mihinkään palstoille. Vaikka olis vielä aikaakin jäänyt, niin ei olis jaksanut.

    pakolliset asiat,jos rehellisesti sanoisi menisi tapaamisoikeudet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Merka kirjoitti:

Ihan mielenkiinon vuoksi haluaisin tietää, miten
monet sijarit ja biot pärjää keskenä ihan kohtuullisesti? Siis normalin käytöstapojen rajassa?

Kysytteko toisiltanne kuulumisia ja kiinostaako se teität ihan aidosti?
Pyydätteko sisään biovanhempia vai pyytääkö biot omaan kotiin sijareita lapsia vietäessään tai tuotessaan?
Tarjoatteko koskaan kahvia ja puhutteeko keskenään niitä-näitä ?
Vai onko välit jostain syystä niin kireät, tai ette periaatteen vuoksi halua olla tekemisessä toistenne kanssa vai miten teillä ne asiat on?

Tarkoitus ei ole tehdä kiusaa vaan minua ihan oikeesti kiinosta millaiset välit bioilla ja sijareilla on ja oletteko siihen tyytyväisiä vai haluaisitteko jotain muutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu