Bodom-fiasko

Ritva Santavuoren kolumni, jossa on järkeä enemmän, kuin G-rakki uskaltaa itselleen myöntää... ja huom! tässä haluttiin Gustafssonin etua...

"Bodom-tuomion perustelut puutteelliset

Bodom-murhajutun lopputulos ei yllättänyt. Vaikka syytteitten hylkääminen ei etukäteen ollut itsestään selvää, se oli kuitenkin todennäköistä. Juttu oli niin vaikea, että se houkutteli ylittämään aidan matalimmasta kohdasta. Näin myös tapahtui eikä se ole kunniaksi oikeuslaitoksellemme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Bodom-jutun lopputulos olisi asiallisesti väärä.

Kysymys on siitä, että syytön mies olisi ansainnut päätöksen, jossa on hyvät ja selkeät perustelut. Tätä käräjäoikeus ei onnistunut tekemään. Nyt tuomion lukijalle jää sellainen käsitys, että ratkaisu oli tehty jo ennen, kuin juttu tutkittiin. Oikeudenkäynnissä syyttäjät esittivät runsaasti näyttöä myös syytteen tueksi. Tuomiossa se sivuutettiin monessa kohdassa niin kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan.

Tuomion perustelut on kirjoitettu yksipuolisesti. Tämän takia ne vaikuttavat puolueellisilta. Puolueeton suhtautuminen asiaan edellyttäisi, että tuomiossa kuvattaisiin reilusti myös se näyttö, joka puhuu syyllisyyden puolesta. Mutta nyt tehtiin niin, että jos jokin seikka oli tuomion perustelujen kanssa ristiriidassa, siitä ei joko lausuttu mitään tai oikeus mitätöi sen sanomalla ylimalkaisesti, "ettei kyseisellä seikalla ollut tässä yhteydessä merkitystä."

Kaikki syytteen puolesta puhuvat todistajankertomukset leimattiin tuomion perusteluissa epäuskottaviksi, epäluotettaviksi tai todellisten tapahtumien vastaisiksi.

Tähän tapaan:
"Tuomisen (tarkoittaa rikosylikonstaapeli Markku Tuomista) kertoman lausuman tarkka sisältö ja asiayhteys jää näin luotettavasti selvittämättä. Se, että väitetty lausuma ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin, osoittaa, että vaikka Gustafsson olisikin lausuman sanonut, se ei ole ollut mikään todellinen kannanotto syyllisyyteen ja että Tuominenkin on tuolloin näin käsittänyt." Outoa, että oikeus tietää todistaja Tuomisen käsittävän muuta kuin, mitä hän itse uskoo käsittäneensä!

Verijälkien merkitystä arvioidessaan oikeus on ollut - anteeksi nyt vaan - ulkona kuin lumiukko. Tosin ei yksinomaan omasta syystään. Vikaa oli myös verijälkien tutkijoissa. He olivat kokemattomia oikeudessa esiintyjiä ja niin ollen puolustuksen manipuloitavissa. He sekosivat sanoissaan ja puhuivat asian vierestä. Syyttäjien viaksi jää, etteivät he "tulkanneet" verijälkien kertomaa niin selvästi, että oikeuskin olisi sen ymmärtänyt. Tämän tapaisten asiantuntijalausuntojen lukeminen ja ymmärtäminen vaatii erikoistietoja ja -taitoja.

Keskeisimmässä kysymyksessä Nils Gustafssonin vammojen laadusta oikeus ratkaisi asian syytetyn eduksi. Oikeus katsoi puolustuksen nimeämän yhden ainoan todistajan kertomuksen perusteella, että Gustafssonilla oli keskivaikea aivovamma ja muistinmenetys. Hän oli ollut tajuton ja toiminta- ja liikuntakyvytön. Gustafssonin ristiriitaisille kertomuksille hänen saamistaan puukoniskuista oli oikeuden mukaan olemassa ymmärrettävä selitys. Niistä oli kirjoitettu lehdissä!

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö juttua vietäisi hovioikeuteen. Näin hatarilla perusteilla kirjoitettua tuomiota on mahdotonta päästää lainvoimaiseksi. Hovioikeudessa käydään aikanaan mielenkiintoinen lääketieteellinen oikeudenkäynti Gustafssonin vammoista. Siinä ovat vastakkain viranomaisten useat asiantuntijalääkärit ja Gustafssonin puolesta todistanut yksi lääkäri, asiantuntija toki hänkin.

Hovioikeudessa on myös tilaisuus korjauttaa käräjäoikeuden tuomiossa oleva, prosessiväitettä koskeva muotovirhe. Oikeudenkäynnissä puolustus väitti, että kysymyksessä ei ollut kolme murhaa vaan surmateot olivat tappoja. Käräjäoikeuden velvollisuus olisi ollut ensimmäiseksi ottaa kantaa tähän, tutkia väite ja antaa siitä perusteltu ratkaisu."
311295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

"Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö juttua vietäisi hovioikeuteen"

"Verijälkien merkitystä arvioidessaan oikeus on ollut - anteeksi nyt vaan - ulkona kuin lumiukko"
- KRP:n omat asiantuntijat totesivat, ettei verijäljissä miään viittaa suorasti tai epäsuorasti Nils Gustafssonin syyllisyyteen. Ja tämä tuli vastauksena omaisten asianajaja Lampelan kysymykseen.

Oikeudenkäynti oli tosiaan fiasko, mm. Santavuorelle.

Äänestä

"Hovioikeudessa on myös tilaisuus korjauttaa käräjäoikeuden tuomiossa oleva, prosessiväitettä koskeva muotovirhe. Oikeudenkäynnissä puolustus väitti, että kysymyksessä ei ollut kolme murhaa vaan surmateot olivat tappoja. Käräjäoikeuden velvollisuus olisi ollut ensimmäiseksi ottaa kantaa tähän, tutkia väite ja antaa siitä perusteltu ratkaisu."

Voi sitä tanttaa, kun ei oikein enää polla pelaa. Sen vähän mitä pelaa, niin tarkoitushakuisesti. Tämä tappo-murha asiahan oli poliisin ensimmäisiä propagandavetoja, kun lehtiin vuodatettiin, että Leppiniemi olisi käyttänyt kaiken tarmonsa tähän asiaan eikä olisi edes yrittänyt kiistää näyttöä. Nettipalstojen pohjasakka lanseerasi lain mukaan mahdottoman teorian, jonka mukaan "Gustafsson oli valmis myöntämään teot tappoina". Täyttä paskaa, eikä laki edes anna tuohon mahdollisuutta.

Ei siis oikeastaan ihme, että Santavuori yrittää jotenkin tuoda tätä muotoseikkaa esille. Siinä vain on kaksi täysin järjen vastaista seikkaa. Ensimmäisen järjettömyyden voi havainnollistaa esimerkillä. Jos A saa haasteen oikeuteen liikenteen törkeästä vaarantamisesta, koska on ajanut 75km/h 50 alueella, ja hänen asianajajansa vetoaa lievempää tekoon eli pelkkään vaarantamiseen, niin oikeuden ei todellakaan tarvitse ottaa kantaa koko asiaan, jos A oikeudessa todistaakin olleensa oletetulla tekohetkellä Etelänavalla eli varmuudella syytön.

Toisekseen tapon ja murhan välillä päättäminen edellyttää yleensä sitä, että tekijä tiedetään. Jos A iskee puukolla B:tä, niin kyseessä on todennäköisesti tappo, jos tiedetään, että kyseessä oli hyvät kaverit, mutta A oli 3 promillen humalassa ja 5 sekuntia ennen tekoa saanut tietää, että B oli nussinut hänen vaimoaan. Sen sijaan kyseessä lienee murha, jos A on hävinnyt perintöoikeudessa B:lle ja matkustanut 10 tuntia tekopaikalle, ja ostanut matkalla tekovälineen.

Sitä paitsi Leppiniemen vastineessa todetaan, että "mikäli päämieheni todetaan syylliseksi, niin..." Ei todettu, ei tarvitse ottaa kantaa. Voi reppana Santavuorta, se palvoo tyhmiä poliiseja.

Äänestä
  • tappo vanhenee 20 vuodes ja syyteoikeus sen tien.

    Äänestä

Eikös tämä ole sama eukko, joka yhdessä naistenlehden haastattelussa jo vuosia sitten kertoi kesämökkitontillaan elelevistä maahisista? Todella vakavasti otettava älykköihminen.

Äänestä
  • Joo, kaikenlaiset akat ne Gustafssonin puolesta möykkäämään ryhtyvätkin...
    Se mikä G-rakeilta Santavuoren sättimisen ohella jäi huomaamatta, on että hän halusi Gustafssonin maineen täydellistä puhdistamista esim. sillä, että syyttäjät olisivat vieneet jutun hoviin.
    Siis niin kiire on G-rakeilla räkyttämiseen, että epähuomiossa säntäävät isäntäänsä puolustaneen kimppuun... vai oliskohan Gustulla ollut jotain hävittävää hovissa?
    Toinen, jota nämä rakkiressukat eivät tajua, on se milloin kommentti on annettu.

    Äänestä

  • --------------,,,----------... kirjoitti:

    Joo, kaikenlaiset akat ne Gustafssonin puolesta möykkäämään ryhtyvätkin...

    Vituttaako banni? Olet tyhmä! Kjäh.

    Jos todellakin sait tuosta Santavuoren paatoksesta sen käsityksen, että hän puolusti Gustafssonia - "oikeus oli verijälkiasiassa pihalla kuin lumiukko", jne - niin ei tässä auta kuin todeta jälleen kerran sinun älyllinen rajallisuutesi. Mutta bännisi ei kuitenkaan tullut tällä kertaa suoranaisesti tyhmyydestäsi, vaan korkeintaan sen seurauksista. Kiva sulle.

    Äänestä

  • ymmärrys riittää kirjoitti:

    Kysymys on siitä, että syytön mies olisi ansainnut päätöksen, jossa on hyvät ja selkeät perustelut. Tätä käräjäoikeus ei onnistunut tekemään. Nyt tuomion lukijalle jää sellainen käsitys, että ratkaisu oli tehty jo ennen, kuin juttu tutkittiin.

    Äänestä

  • ---------------------------... kirjoitti:

    Ban-ni? Nyt kuu-kau-si,M seu-raa-vak-si kak-si.
    O-let Tyh-mä!

    Äänestä

  • ---------------------------... kirjoitti:

    Kysymys on siitä, että syytön mies olisi ansainnut päätöksen, jossa on hyvät ja selkeät perustelut. Tätä käräjäoikeus ei onnistunut tekemään. Nyt tuomion lukijalle jää sellainen käsitys, että ratkaisu oli tehty jo ennen, kuin juttu tutkittiin.

    Juuri tuossakin asiassa Santavuori oli ihan pihalla. Niitä päätöksen perustelujahan maan oikeusopineet nimenomaan kiittelivät. Hoviin ei menty, vaikka Santavuori nimenomaan julisti, että mentäisiin. Kertoo kaiken ko. rouvan hoksottimista.

    Äänestä

  • perusteet kirjoitti:

    Mutta vakuuttiko oikeus sinut Gustafssonin syyttömyydestä?
    :D

    Äänestä

  • juu,.......... kirjoitti:

    Mutta vakuuttiko oikeus sinut Gustafssonin syyttömyydestä?
    :D

    Ensimmäiseksi, kun luin netistä ja lehdistä esitutkinnasta, tuli pettymys, että tässäkö tämä, tästäkö on 1,5 vuotta vaahdottu? Ei tuntunut olevan todisteita. Oikeudessa sitten selvisi, ettei niitä todellakaan ollut, ja laboratorion todistuksen jälkeen lehdet kirjoittivat flopista ja fiaskosta.´Eli ei ollut mitään syyllisyyden puolesta puhuvaa.

    Joskus myöhemmin yritin tarkemmin selvittää tämän Nils Gustafssonin tekemisiä ihmisenä. Eihän vieraasta ihmisestä koskaan voi valalle mennä, mutta täytyy sanoa, että olisi kyllä kaikkien aikojen yllättävin kolmoissurmaaja. Ei sovi tekijäksi sitten millään. Ulkonäkö, terveydentila, luonne ja elämä jälkeenpäin puhuvat kaikki syyttömyyden puolesta.

    Äänestä

  • yhteen paikkaan kirjoitti:

    Olet siis ihan vakavissasi sitä mieltä, ettei ollut mitään syyllisyyden puolesta puhuvaa?
    Sitten sinä yritit tarkemmin selvittää tämän Gustafssonin tekemisiä ihmisenä? Miten sinä sitä selvittelit? Haastattelitko häntä itseään, tai hänen perheenjäseniä?
    Vai haastattelitko näitä ihmisiä, joille Gustafsson tunnusti murhanneensa?
    Selvittelitkö sankarin tekemisiä hänen antamien haastattelujen ja lehtijuttujen perusteella?
    Miten tulkitset hänen lähes patologisen valehtelunsa, kieroilunsa ym. ym.

    Oliskohna kuitenkin niin, että sinä vain KUVITTELIT selvitteleväsi Gustafssonin tekemisiä, sinulla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta selvitellä niitä oikeasti...

    Sopii muuten murhien tekijäksi oikein hyvin... minusta, ja ihan taatusti enemmistön suomalaisista mielestä.
    Järjestä vaikka Gallup-kysely asiasta.

    Äänestä

  • ------------------,,-------... kirjoitti:

    Tuo todistusaineiston täydellinen puuttuminenhan puhutti niitäkin, jotka kovasti uskoivat syyllisyyteen. Joten ei siitä sen enempiä, todisteita ei vain ollut.

    Anteeksi, jos annoin mielikuvan, että olisin tutkinut syytettyä jotenkin syvällisesti. En tietenkään, kuten eivät ole ketkään muutakaan. Tuo tunnustusten kuulijoiden haastatteleminen olisi tosiaan hupoaisaa, mutten usko, että se kertoisi Nils Gustafssonista mitään. Pitkään poliisissa tutkijana työskennellyt tuttavani kertoi jo vuosia sitten, että tuollaisia kuulijoita ja näkijöitä ilmaantuu kaikkiin julkisuudessa oleviin tapauksiin. Hullut on hulluja, ei niitä kannata kauheasti kuunnella.

    Se mikä Nils Gustafssonissa ei mitenkään sovi tekijän profiiliksi on oikeastaan yksi asia, nuhteettomuus vuodesta 1960 eteenpäin. Mies on elellyt tyystin rikoksia tekemättä, eikä Espoon poliisilla ole ikinä ollut kotihälytystä huusholliin esim. mustasukkaisen isännän riehumisen johdosta. Jos yhtään elämää ja ihmisiä tunnet, niin tiedät varmasti, että mustasukkaisuus on ikuinen tauti. Jos kaveri 18-vuotiaana kilahtaisi sen johdosta ystävien lahtaamiseen asti, niin varmasti tauti oireilisi myöhemminkin. Mutta kun ei ole oireillut, niin ei voi uskoa syyllisyyteenkään.

    Olen aina ajatellut, että nämä netissä psykopaatti-gustafssonista kirjoittavat laskevat leikkiä. Miehen historiassahan ei ole mitään siihen viittaavaa. Kuulisin kuitenkin mielelläni hänen valehtelustaan. Mieshän kertoi silloin heti tekojen jälkeen tarinan, jossa on johdonmukaisesti pysynyt sikäli kuin muisti antaa myöten. Ainoa heiluminen tarinoiden välillä tuli, kun kysyttiin kenkien kätköpaikasta. Kertoi aluksi tietävänsä sen, mutta olikin unohtanut sen. Voisi olla raskauttavaa, mutta kun poliisikaan ei muistanut sitä, niin menee vähän naurun puolelle. Vammoistaan Nils kertoi totuudenvastaisesti, kun luetteli toisen uhrin vammoja ominaan. Välittömästi hän vetosi siihen, että kyseiset vammat on poliisien kirjoissa, joten en nyt oikein ymmärrä miksi tuo olisi jotenkin raskauttavaa tai patologista valehtelua. Pitää muistaa kulunut aika.

    Äänestä

  • tosiaan mitään kirjoitti:

    Otan ihan rienauksena tuon,
    nuhteettoman elämän,
    viddu ku tietäsitte-
    sairas mieli.

    Äänestä

  • nyt meni kyllä metsään kirjoitti:

    Otan ihan rienauksena tuon,
    nuhteettoman elämän,
    viddu ku tietäsitte-
    sairas mieli.

    Niin, poliisihan pyrki saamaan esitutkintapakettiin kaikenlaista tietoa epäillyn tappeluista ym., mutta yhtään esimerkkiä vuoden 1960 jälkeen ei löytynyt. Tuollaiset "viddu kun tietäisitte" jutut ovat sitä nettisontaa, mitä voi heitellä kenestä hyvänsä miten vaan. Lisäksi olen keskustellut ihmisten kanssa, jotka ovat olleet aikanaan Nils Gustafssonin työtovereita tai armeijakavereita. Näillä henkilöillä oli pelkkää hyvää sanottavana kyseisestä herrasta. Tietysti varsin pintapuolista tuttavuutta mutta 1000 kertaa parempaa tietoa kuin tuollainen "viddu ku tietäsitte". Jos sinulla on jotain tietoa, niin kakista ulos vaan. - Mikset ilmoittanut asiasta aikanaan poliisille, joka kovasti kaipaili näitä epämääräisiä luonne- ja terveydentila-analyyseja?

    Äänestä

  • sitten netissä kirjoitti:

    ja edelleen viddu ku tietäsitte.

    Äänestä

  • olen toiminut kirjoitti:

    ja edelleen viddu ku tietäsitte.

    Jaha, nyt siis mennään eteenpäin.

    Saimme sinusta nyt siis sen irti, että olet mennyt aikanaan esittämään poliisille omia analyysejasi NGn luonne- ja terveydentilasta.
    Mutta vaikuttaa siis siltä, että he eivät korvaansa lotkauttaneet elikkä "analyyseillasi" ei ollut mitään arvoa.
    Hoitko muuten poliisillekin että "viddu kun tietäisitte?"

    Kerro nyt ihmeessä minkäsortin "analyyseja" sinä kävit tomerana poliisille kertomassa?

    Äänestä

  • analysoinut NGn kirjoitti:

    lue, että olen murhaaja.
    On murhaajan edun mukaista elää mahdollisimman normaalia elämää eikä olla silmätikkuna.
    Monesta tappajasta sanotaan että eipä ois ikänä uskonu.
    Eikä tänne ole syytä kirjoittaa poliisiasioita.
    Moni moni moni on hiljaa julkisesti.

    Äänestä

  • otsassa kirjoitti:

    Mitäpä nyt horiset?

    Tässä siis on kyse siitä kun tomerana marssit poliisiasemalle tekemään analyysia NGn luonteesta ja terveydentilasta. Senhän sinä tuossa sanoit tehneesi.

    Siis kyllä sinä nyt kuitenkin voisit kirjoittaa "poliisiasioista", koska tuo sinun poliisille tekemäsi luonne- ja terveydentila-analyysi ei poliisissa ole aiheuttanut mitään vastakaikua -korkeintaan huvittuneisuutta:).
    Tuskinpa siis se analyysisi on kovinkaan tärkeää salassa pidettävää materiaalia:)

    Jankkasitko siis konstaapelille vain että "viddu kun tietäisitte?".

    Jos kerran niin moni moni moni on hiljaa niin miksi helvetissä sinä et ole vaan jankkaat tyhjänpäiväisyyksiä?

    Äänestä

  • "analyysistasi" kirjoitti:

    Ihan väärin,
    kyse ei ole tyhjänpäiväisyyksistä vaan.
    Miksikö jankkaan,
    ensinnäkään en jankkaa ja toisekseen siksi että on hyvä pitää puhetta yllä asian todellisesta laidasta.

    Äänestä

  • analysoit asian kirjoitti:

    varmasti on kantaa , jos on totta, niin noin vakavaa asiaa tiedossaan, et tuntee, tietää murhaajan tai jotain siitä, huh huh.

    Äänestä

  • analysoit asian kirjoitti:

    Ihan väärin,
    kyse ei ole tyhjänpäiväisyyksistä vaan.
    Miksikö jankkaan,
    ensinnäkään en jankkaa ja toisekseen siksi että on hyvä pitää puhetta yllä asian todellisesta laidasta.

    Vieläkään ei tullut vastausta siitä tomerasta retkestäsi poliisiasemalle kun menit heille esittämään analyysiasi NGn luonteen- ja terveydentilasta.

    Kerro nyt edes jotain siitä niin saamme nauraa:)

    "...on hyvä pitää puhetta yllä asian todellisesta laidasta."

    Heh!
    Pitää puhetta yllä? Tarkoitat siis mietelmääsi "viddu kun tietäisitte"?

    Kerro nyt sitten se "todellinen laita"! Koska sinut poliisi on jo kerran nauranut pihalle eikä analyysisi heidän keskuudessaan mitään aiheuttanut niin tokihan voit "analyysisi" esittää täällä!

    Koita nyt jo kide parka vastata jotain. Varsinkin tuo retkesi poliisiasemalle kiinnostaa!

    Äänestä

  • otsassa kirjoitti:

    lue, että olen murhaaja.
    On murhaajan edun mukaista elää mahdollisimman normaalia elämää eikä olla silmätikkuna.
    Monesta tappajasta sanotaan että eipä ois ikänä uskonu.
    Eikä tänne ole syytä kirjoittaa poliisiasioita.
    Moni moni moni on hiljaa julkisesti.

    "On murhaajan edun mukaista elää mahdollisimman normaalia elämää eikä olla silmätikkuna.
    Monesta tappajasta sanotaan että eipä ois ikänä uskonu."

    Näinhän se kioskidekkareissa usein on. Tunnollinen kirkossakävijä ja rotarykerhon jäsen... Vaan todellisuus on ihan toinen. Tällaisten tekojen takana on aina moniongelmaisia tyyppejä. Ja erityisesti tuo hihasta vedetty mustasukkaisuusmotiivi on sellainen, joka ei taatusti pysy ympäristöltä salassa.

    Tuo "viddu kun tietäisitte" ja "poliisille on moni kertonut" tarinointi nyt on taas sitä köysijengiläisten nettipaskaa, joka omalla tavallaan kertoo kuinka vähissä oikeat todisteet olivat ja ovat edelleen. Seuraavaksi kerrataan varmaan Jäppis-satu.

    Äänestä

  • todellisesta laidasta! kirjoitti:

    Vieläkään ei tullut vastausta siitä tomerasta retkestäsi poliisiasemalle kun menit heille esittämään analyysiasi NGn luonteen- ja terveydentilasta.

    Kerro nyt edes jotain siitä niin saamme nauraa:)

    "...on hyvä pitää puhetta yllä asian todellisesta laidasta."

    Heh!
    Pitää puhetta yllä? Tarkoitat siis mietelmääsi "viddu kun tietäisitte"?

    Kerro nyt sitten se "todellinen laita"! Koska sinut poliisi on jo kerran nauranut pihalle eikä analyysisi heidän keskuudessaan mitään aiheuttanut niin tokihan voit "analyysisi" esittää täällä!

    Koita nyt jo kide parka vastata jotain. Varsinkin tuo retkesi poliisiasemalle kiinnostaa!

    On se varmasti kaamea taakka kun tietää totuuden ja se on pakko pitää sisällään. Kait siinä sitten alkaa keksimään kaikenlaisia tarinoita ja kehotelmiä että näinhän se meni ei se ollukkaan nii ja sitten kaikesta vaan väkertää siis tekstistä että kun ei sitä siinä ole ollu niin sithän se on tätyny olla just niin. On tuo varmasti kauhee taakka pitää se sisällään jos sattuu vielä olemaa ommainen tai sitten muuten sukulainen.

    Äänestä

  • todellisesta laidasta! kirjoitti:

    Vieläkään ei tullut vastausta siitä tomerasta retkestäsi poliisiasemalle kun menit heille esittämään analyysiasi NGn luonteen- ja terveydentilasta.

    Kerro nyt edes jotain siitä niin saamme nauraa:)

    "...on hyvä pitää puhetta yllä asian todellisesta laidasta."

    Heh!
    Pitää puhetta yllä? Tarkoitat siis mietelmääsi "viddu kun tietäisitte"?

    Kerro nyt sitten se "todellinen laita"! Koska sinut poliisi on jo kerran nauranut pihalle eikä analyysisi heidän keskuudessaan mitään aiheuttanut niin tokihan voit "analyysisi" esittää täällä!

    Koita nyt jo kide parka vastata jotain. Varsinkin tuo retkesi poliisiasemalle kiinnostaa!

    Hei ne tietää jotain tuol Mi:ssä. Siksi ne jaksaa vänkää sariolallekin.

    Äänestä

  • vai tyhmyyttä? kirjoitti:

    "On murhaajan edun mukaista elää mahdollisimman normaalia elämää eikä olla silmätikkuna.
    Monesta tappajasta sanotaan että eipä ois ikänä uskonu."

    Näinhän se kioskidekkareissa usein on. Tunnollinen kirkossakävijä ja rotarykerhon jäsen... Vaan todellisuus on ihan toinen. Tällaisten tekojen takana on aina moniongelmaisia tyyppejä. Ja erityisesti tuo hihasta vedetty mustasukkaisuusmotiivi on sellainen, joka ei taatusti pysy ympäristöltä salassa.

    Tuo "viddu kun tietäisitte" ja "poliisille on moni kertonut" tarinointi nyt on taas sitä köysijengiläisten nettipaskaa, joka omalla tavallaan kertoo kuinka vähissä oikeat todisteet olivat ja ovat edelleen. Seuraavaksi kerrataan varmaan Jäppis-satu.

    kjäh

    Äänestä

  • kjähkäkää kirjoitti:

    kjäh

    Tässä on taas tyyppi esimerkki katkeroituneesta G -rakista. Loppukaneetista päätellen multinikki konstat asialla.

    Äänestä

  • hukassa??? kirjoitti:

    Tässä on taas tyyppi esimerkki katkeroituneesta G -rakista. Loppukaneetista päätellen multinikki konstat asialla.

    Eihän mulla ole kuin tuollaiset kymmenen nikkiä MInfossa. Kaikilla noin 40 viestiä ja sit mä olen aina aluksi kirjoitellut vahän muustakin kuin poodomista ja sit mä olen ruvennu pönkkittelömmään näillä nikeillä omia vääristelyjäni. Katos ku sillai tulee niinku semmone tunne että miutahan on iso joukko. No kyllä miä tiiiän että koko suomi sen murhaajan tietää ja kylhän mieki mutt sitä kun mietin nii minnuu alkaa itkettämää..... kjäh ja nyyh ....

    Äänestä

kaikesta.
Mutta Bannattu Persereikä hakee siitäkin lohtua vitutukseensa.

Vituttaako, Persereikä? Bannia kuukausi. Mitä mietit, Sika? Kjäh.

Äänestä

mennyt vaan jäi lainvoimaiseksi. Se siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yli mistä aita matalin kirjoitti:

Ritva Santavuoren kolumni, jossa on järkeä enemmän, kuin G-rakki uskaltaa itselleen myöntää... ja huom! tässä haluttiin Gustafssonin etua...

"Bodom-tuomion perustelut puutteelliset

Bodom-murhajutun lopputulos ei yllättänyt. Vaikka syytteitten hylkääminen ei etukäteen ollut itsestään selvää, se oli kuitenkin todennäköistä. Juttu oli niin vaikea, että se houkutteli ylittämään aidan matalimmasta kohdasta. Näin myös tapahtui eikä se ole kunniaksi oikeuslaitoksellemme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Bodom-jutun lopputulos olisi asiallisesti väärä.

Kysymys on siitä, että syytön mies olisi ansainnut päätöksen, jossa on hyvät ja selkeät perustelut. Tätä käräjäoikeus ei onnistunut tekemään. Nyt tuomion lukijalle jää sellainen käsitys, että ratkaisu oli tehty jo ennen, kuin juttu tutkittiin. Oikeudenkäynnissä syyttäjät esittivät runsaasti näyttöä myös syytteen tueksi. Tuomiossa se sivuutettiin monessa kohdassa niin kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan.

Tuomion perustelut on kirjoitettu yksipuolisesti. Tämän takia ne vaikuttavat puolueellisilta. Puolueeton suhtautuminen asiaan edellyttäisi, että tuomiossa kuvattaisiin reilusti myös se näyttö, joka puhuu syyllisyyden puolesta. Mutta nyt tehtiin niin, että jos jokin seikka oli tuomion perustelujen kanssa ristiriidassa, siitä ei joko lausuttu mitään tai oikeus mitätöi sen sanomalla ylimalkaisesti, "ettei kyseisellä seikalla ollut tässä yhteydessä merkitystä."

Kaikki syytteen puolesta puhuvat todistajankertomukset leimattiin tuomion perusteluissa epäuskottaviksi, epäluotettaviksi tai todellisten tapahtumien vastaisiksi.

Tähän tapaan:
"Tuomisen (tarkoittaa rikosylikonstaapeli Markku Tuomista) kertoman lausuman tarkka sisältö ja asiayhteys jää näin luotettavasti selvittämättä. Se, että väitetty lausuma ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin, osoittaa, että vaikka Gustafsson olisikin lausuman sanonut, se ei ole ollut mikään todellinen kannanotto syyllisyyteen ja että Tuominenkin on tuolloin näin käsittänyt." Outoa, että oikeus tietää todistaja Tuomisen käsittävän muuta kuin, mitä hän itse uskoo käsittäneensä!

Verijälkien merkitystä arvioidessaan oikeus on ollut - anteeksi nyt vaan - ulkona kuin lumiukko. Tosin ei yksinomaan omasta syystään. Vikaa oli myös verijälkien tutkijoissa. He olivat kokemattomia oikeudessa esiintyjiä ja niin ollen puolustuksen manipuloitavissa. He sekosivat sanoissaan ja puhuivat asian vierestä. Syyttäjien viaksi jää, etteivät he "tulkanneet" verijälkien kertomaa niin selvästi, että oikeuskin olisi sen ymmärtänyt. Tämän tapaisten asiantuntijalausuntojen lukeminen ja ymmärtäminen vaatii erikoistietoja ja -taitoja.

Keskeisimmässä kysymyksessä Nils Gustafssonin vammojen laadusta oikeus ratkaisi asian syytetyn eduksi. Oikeus katsoi puolustuksen nimeämän yhden ainoan todistajan kertomuksen perusteella, että Gustafssonilla oli keskivaikea aivovamma ja muistinmenetys. Hän oli ollut tajuton ja toiminta- ja liikuntakyvytön. Gustafssonin ristiriitaisille kertomuksille hänen saamistaan puukoniskuista oli oikeuden mukaan olemassa ymmärrettävä selitys. Niistä oli kirjoitettu lehdissä!

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö juttua vietäisi hovioikeuteen. Näin hatarilla perusteilla kirjoitettua tuomiota on mahdotonta päästää lainvoimaiseksi. Hovioikeudessa käydään aikanaan mielenkiintoinen lääketieteellinen oikeudenkäynti Gustafssonin vammoista. Siinä ovat vastakkain viranomaisten useat asiantuntijalääkärit ja Gustafssonin puolesta todistanut yksi lääkäri, asiantuntija toki hänkin.

Hovioikeudessa on myös tilaisuus korjauttaa käräjäoikeuden tuomiossa oleva, prosessiväitettä koskeva muotovirhe. Oikeudenkäynnissä puolustus väitti, että kysymyksessä ei ollut kolme murhaa vaan surmateot olivat tappoja. Käräjäoikeuden velvollisuus olisi ollut ensimmäiseksi ottaa kantaa tähän, tutkia väite ja antaa siitä perusteltu ratkaisu."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu