Viltsussa...

Viltsussa myytiin paskaa kaljaa.

Tilasin illalla nelossanttua tuopillisen ja juomatta jäi. Hiilihappoja ei ollut ollenkaan eikä tuopista nähnyt edes läpi kun oli niin sameaa. Laatta meinasi lentää kun vähän maistelin. Kankaalta olisi varmaan saanut samaan rahaan parempaa kiljua.

Henkilökunta vaan urputti vastaan kun sanoin että maistakaapa tuota paskaa. Tässä sen näkee kun ei ole kilpailua, ei etelässä pitkään baari tuolla hommalla pyörisi.

No muistuipahan ainakin mieleen, miksi baarissa ei kannata käydä.
2910306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

välttänyt hyvin.

Äänestä

kajaanin baarit on mitä on. asiakaskuntaa kun katsoo niin tosiaan kilju kelpaa. henkilökunnalle ei parane missään mennä sanomaan vastaan, jos meinaat ettei jatkossa tule mitään ongelmia tms...

Äänestä
  • korjaan kajaanin-->kainuun

    Äänestä

  • Aloittaja

    Naurettavin tapaus oli se, kun kesällä kamarimusiikin aikaan tulin kalalta ja olisin käynyt Viltsussa kaljalla, niin käännytettiin ovelta maastopuvun takia.

    Muuna aikana saa mennä vaikka virveli kourassa tai panosvyö mukana ja jonkun olen nähnyt ostavan kaljaa paskatkin housussa, mutta puulaaki pitää imagoa yllä vain kahtena viikkona vuodesta.

    Olen myös kerran kuullut asiatonta kommentointia kun töiden jälkeen luonnollisesti työvaatteissa keskellä päivää menin juomaan yhden pienen oluen. Pub eli public place on lähtöisin britanniasta, jossa työläiset yleensä käyvät töiden jälkeen olusilla ja tapaamassa muita ihmisiä. Miten meillä Suomessa?

    Tullaan pubiin klo 22-23 änkyräkännissä ykköset päällä ja tapellaan, oksennellaan, mölytään jne. Briteissä pubit ovat siihen aikaan jo kiinni ja ihmiset valmistautuvat seuraavaan työpäivään tms. Nykymeiningillä en enää ihmettele sitä känsäkouran voileipä/nakki juttua.

    Oikein kaiholla voi muistella sitä kun sai käydä kaljalla Riston baarissa. Mikäli ei seuraa ollut paikalla, niin lehtiä oli luettavaksi enemmän kuin kirjastossa. Kalja oli aina hyvää ja vaahto- tms. paskat menivät viemäriin niinkuin pitääkin. Oli biljardipöydät ja muutakin viihdykettä ihan tarpeeksi. Siinä oli baarin pitäjä ja baari paikallaan, vaikka vähän resuinen sisustus olikin. Mutta Suomessa kun ei yrittäjää suosita, niin kaikkein ahneimmat paskat vaan jäävät kellumaan pinnalle.
    Sotkamossakin toimi jonkun aikaa Naapuritalli, missä oli mukava omistaja ja paras lehtipihvi mitä olen ikinä syönyt, mutta kuulin itse yrittäjältä miten puljua on vaikea pitää pystyssä tässä maassa. Nyt tilalla on joku Kummitus vai mikä se oli.

    Baareille käy kuten huoltoasemille ja grilleille. Perusteluni sisältävät niin paljon kirosanoja, kiihottamista kansanryhmää vastaan ja muuta julkaisukelvotonta, etten perustele.

    Ps. En sitten ihannoi Britanniaa tai brittejä jos joku sen kuvan tekstistä saa. Britannia on paska maa ja britit mulkkuja.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    yllätti!! sinähän puhut asiaa!! hienoa!!

    "Oikein kaiholla voi muistella sitä kun sai käydä kaljalla Riston baarissa."

    Missä tämä Riston baari oli?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vai kuka se oli? kirjoitti:

    Siis entinen meijerin baari, eli tiimi, tärsky, mafia, rainbow vai mikähän pubi lie ollut. Kumminkin Kuhmolaisen toimituksesta suurinpiirtein koilliseen tien yli.

    Risto taisi olla Tasangolta vai mistähän se oli.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Siis entinen meijerin baari, eli tiimi, tärsky, mafia, rainbow vai mikähän pubi lie ollut. Kumminkin Kuhmolaisen toimituksesta suurinpiirtein koilliseen tien yli.

    Risto taisi olla Tasangolta vai mistähän se oli.

    Mitäpä K0rh0nen teki joulun aikana?

    Luin jostakin aiemmin, että "vedit kinkkua käkättimeen" :).

    Makasin ja söin aivan helvetisti. Ihmettelin, missä se jokajouluinen flunssa piilee, mutta eilen se iski kun kävin ampumassa.

    Prison breakin 4. kausi tuli katsottua maratoonina ja joitakin leffoja.

    Jäniksen jäljille oli tarkoitus lähteä lauantaiaamuna, mutta eipä taas keli suosinut.

    Oikeastaan tiivistettynä en tehnyt yhtään mitään ja huomenna pitäisi mennä lentsussa töihin eikä ole edes vänkäriä matkaan. Vituttaa, mutta olen tottunut siihen tämän vuoden aikana.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Naurettavin tapaus oli se, kun kesällä kamarimusiikin aikaan tulin kalalta ja olisin käynyt Viltsussa kaljalla, niin käännytettiin ovelta maastopuvun takia.

    Muuna aikana saa mennä vaikka virveli kourassa tai panosvyö mukana ja jonkun olen nähnyt ostavan kaljaa paskatkin housussa, mutta puulaaki pitää imagoa yllä vain kahtena viikkona vuodesta.

    Olen myös kerran kuullut asiatonta kommentointia kun töiden jälkeen luonnollisesti työvaatteissa keskellä päivää menin juomaan yhden pienen oluen. Pub eli public place on lähtöisin britanniasta, jossa työläiset yleensä käyvät töiden jälkeen olusilla ja tapaamassa muita ihmisiä. Miten meillä Suomessa?

    Tullaan pubiin klo 22-23 änkyräkännissä ykköset päällä ja tapellaan, oksennellaan, mölytään jne. Briteissä pubit ovat siihen aikaan jo kiinni ja ihmiset valmistautuvat seuraavaan työpäivään tms. Nykymeiningillä en enää ihmettele sitä känsäkouran voileipä/nakki juttua.

    Oikein kaiholla voi muistella sitä kun sai käydä kaljalla Riston baarissa. Mikäli ei seuraa ollut paikalla, niin lehtiä oli luettavaksi enemmän kuin kirjastossa. Kalja oli aina hyvää ja vaahto- tms. paskat menivät viemäriin niinkuin pitääkin. Oli biljardipöydät ja muutakin viihdykettä ihan tarpeeksi. Siinä oli baarin pitäjä ja baari paikallaan, vaikka vähän resuinen sisustus olikin. Mutta Suomessa kun ei yrittäjää suosita, niin kaikkein ahneimmat paskat vaan jäävät kellumaan pinnalle.
    Sotkamossakin toimi jonkun aikaa Naapuritalli, missä oli mukava omistaja ja paras lehtipihvi mitä olen ikinä syönyt, mutta kuulin itse yrittäjältä miten puljua on vaikea pitää pystyssä tässä maassa. Nyt tilalla on joku Kummitus vai mikä se oli.

    Baareille käy kuten huoltoasemille ja grilleille. Perusteluni sisältävät niin paljon kirosanoja, kiihottamista kansanryhmää vastaan ja muuta julkaisukelvotonta, etten perustele.

    Ps. En sitten ihannoi Britanniaa tai brittejä jos joku sen kuvan tekstistä saa. Britannia on paska maa ja britit mulkkuja.

    Pub on lyhenne sanoista public house,ei sanoista public place.Että kun siellä Englannissa pubeiisa kuljet niin sillä vaan oikaisin...

    Äänestä

  • Aloittaja

    tiedoksi... kirjoitti:

    Pub on lyhenne sanoista public house,ei sanoista public place.Että kun siellä Englannissa pubeiisa kuljet niin sillä vaan oikaisin...

    ...

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    ...

    on noin 40 cm halkaisijaltaan ja vettä täynnä.

    Äänestä

  • ajatuskatko kirjoitti:

    on noin 40 cm halkaisijaltaan ja vettä täynnä.

    kusta täynnä.

    Äänestä

  • sanoa että kirjoitti:

    kusta täynnä.

    Paska paikka tosiaan se Viltsu. Omistajat siellä örveltää kännissä ja olut tosiaan täyttä paskaa.
    Eskobarissa ei sitä ongelmaa. Palvelu ystävällistä ja olut maistuvaa. Nami, nami sinne illalla.
    Omistajien vaidos Hotelli kainuussa ei parantanut palvelua.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Naurettavin tapaus oli se, kun kesällä kamarimusiikin aikaan tulin kalalta ja olisin käynyt Viltsussa kaljalla, niin käännytettiin ovelta maastopuvun takia.

    Muuna aikana saa mennä vaikka virveli kourassa tai panosvyö mukana ja jonkun olen nähnyt ostavan kaljaa paskatkin housussa, mutta puulaaki pitää imagoa yllä vain kahtena viikkona vuodesta.

    Olen myös kerran kuullut asiatonta kommentointia kun töiden jälkeen luonnollisesti työvaatteissa keskellä päivää menin juomaan yhden pienen oluen. Pub eli public place on lähtöisin britanniasta, jossa työläiset yleensä käyvät töiden jälkeen olusilla ja tapaamassa muita ihmisiä. Miten meillä Suomessa?

    Tullaan pubiin klo 22-23 änkyräkännissä ykköset päällä ja tapellaan, oksennellaan, mölytään jne. Briteissä pubit ovat siihen aikaan jo kiinni ja ihmiset valmistautuvat seuraavaan työpäivään tms. Nykymeiningillä en enää ihmettele sitä känsäkouran voileipä/nakki juttua.

    Oikein kaiholla voi muistella sitä kun sai käydä kaljalla Riston baarissa. Mikäli ei seuraa ollut paikalla, niin lehtiä oli luettavaksi enemmän kuin kirjastossa. Kalja oli aina hyvää ja vaahto- tms. paskat menivät viemäriin niinkuin pitääkin. Oli biljardipöydät ja muutakin viihdykettä ihan tarpeeksi. Siinä oli baarin pitäjä ja baari paikallaan, vaikka vähän resuinen sisustus olikin. Mutta Suomessa kun ei yrittäjää suosita, niin kaikkein ahneimmat paskat vaan jäävät kellumaan pinnalle.
    Sotkamossakin toimi jonkun aikaa Naapuritalli, missä oli mukava omistaja ja paras lehtipihvi mitä olen ikinä syönyt, mutta kuulin itse yrittäjältä miten puljua on vaikea pitää pystyssä tässä maassa. Nyt tilalla on joku Kummitus vai mikä se oli.

    Baareille käy kuten huoltoasemille ja grilleille. Perusteluni sisältävät niin paljon kirosanoja, kiihottamista kansanryhmää vastaan ja muuta julkaisukelvotonta, etten perustele.

    Ps. En sitten ihannoi Britanniaa tai brittejä jos joku sen kuvan tekstistä saa. Britannia on paska maa ja britit mulkkuja.

    Riston baari oli Kuhmon baareista paras.
    Rige kunniaan ansioituneesta työstä Kuhmon janoisten sankarina ja pystyttää hänelle ihan ikioma näköispatsas.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Siis entinen meijerin baari, eli tiimi, tärsky, mafia, rainbow vai mikähän pubi lie ollut. Kumminkin Kuhmolaisen toimituksesta suurinpiirtein koilliseen tien yli.

    Risto taisi olla Tasangolta vai mistähän se oli.

    Riston baari pyöri Magic Club nimellä.
    ja Risto on lähtöisin Tasangosta, Lentiirasta

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Makasin ja söin aivan helvetisti. Ihmettelin, missä se jokajouluinen flunssa piilee, mutta eilen se iski kun kävin ampumassa.

    Prison breakin 4. kausi tuli katsottua maratoonina ja joitakin leffoja.

    Jäniksen jäljille oli tarkoitus lähteä lauantaiaamuna, mutta eipä taas keli suosinut.

    Oikeastaan tiivistettynä en tehnyt yhtään mitään ja huomenna pitäisi mennä lentsussa töihin eikä ole edes vänkäriä matkaan. Vituttaa, mutta olen tottunut siihen tämän vuoden aikana.

    Taidat olla oikea metsien mies, mitä olen kerennyt vähän aikaa tutustua tähän palstaan?
    Ollaankohan me jotain kaukaista sukua kenties keskenämme, kun edes mennyt ukkini oli lähtöisin Sotkamosta. Pidähän lippu korkealla vaikka tääl Kuhmos aina saa vaan haukkuja niskaan.
    Perustetanko Kuhmoon oikea Korhosten-klaani?

    Äänestä

Sori vaan! Sotkamossahan niitä Korhosia riittää! Kuusikymmentä luvun alkupuolella matkustin naapurin isännän kanssa Kuhmosta Kajaaniin. Siihen aikaan linja-auto pysähtyi Sotkamon linja-autoasemalla noin puoleksi tunniksi. Kerkesi hyvin käydä kahvilla, aseman baarissa. Tulin naapurini kanssa lähes täyden matkahuollon Baarin ovelle ja naapurini sanoi reippaalla äänellään: KORHONEN! Kaikki baarissa istuksivat ihmiset kääntyivät katsomaan, että kyllä Sotkamossa Korhosia riittää!

Äänestä
  • on tullut vähän mieleen että jos joku sitä Ajatusten Tonavaa pitää sukulaisena niin kannattaa olla hiljaa ja todenäköisemmin Kähköset sitä saman natsuunan porukkaa on.

    Äänestä

Se vielä, että siellä vastataan rahaan jolla maksat. Ole tarkkana mitä maksoi tilaamasi esim. olut, paljonko saat vastarahaa takaisin. Humalan mukaan vastaraha pienenee, ja kun menet oikaisemaan niin ollan antamassa ilmaista...mitä otat. Niin kieroa toimintaa kuin voi olla. Viltsussa käydessäsi seuraavana aamuna huomaat ja lasket minne rahani meni KIEROUTEEN. Saan asiakkaana täydennystä kun huomautan virheestä. Siis ole tarkkana asiakkaana VILTSUSSA. Silleenkös se bisnes toimii?

Äänestä
  • ja tyhmyydestä sakotetaan. Tuosta jutustasi ravintoloitsija panee sinut oikeuteen vastaamaan syytöksestäsi joka on rankka, saat olla varma.

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    ja tyhmyydestä sakotetaan. Tuosta jutustasi ravintoloitsija panee sinut oikeuteen vastaamaan syytöksestäsi joka on rankka, saat olla varma.

    kun maksat kahdenkympin setelillä ja kympistä annetaan takaisin vaihtorahat?

    Näin ainakin viime vuoden puolella olisi käynyt useammallekin. En tiedä onko vielä nykyäänkin samanlainen meininki kun itse en ole vuoteen käynyt kuhmon baareissa..

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    ja tyhmyydestä sakotetaan. Tuosta jutustasi ravintoloitsija panee sinut oikeuteen vastaamaan syytöksestäsi joka on rankka, saat olla varma.

    Asiakas on aina oikeassa, se voi jopa äänestää jaloillaan! Pystyykö ravintoloitsija samaan, hehe?

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    ja tyhmyydestä sakotetaan. Tuosta jutustasi ravintoloitsija panee sinut oikeuteen vastaamaan syytöksestäsi joka on rankka, saat olla varma.

    tyhmältä itse vaikutat. vai oikeuteen vielä, pyh! ettei vaan turhan läheltä liippaa... mjaaah...?

    Äänestä

että se paikka menee kiinni pariksi kuukaudeksi kun oli vahingossa alle ikäiselle myyty tulilientä. Liekkö sitten vaan sitä huhua

Äänestä
  • Alaikäisen henkilön....

    Äänestä

  • tiedän sen kirjoitti:

    Alaikäisen henkilön....

    vai olitko se sinä a mitä häh.. tiedätköhän kummiskaan. se vakava juttu jos näin on käynyt. Joutuu lähtemään sotkamoon juhlimaan sitte. mutta eipä tuo minua haittaa. siellä on kiva käydä..

    Äänestä

  • se minä kirjoitti:

    vai olitko se sinä a mitä häh.. tiedätköhän kummiskaan. se vakava juttu jos näin on käynyt. Joutuu lähtemään sotkamoon juhlimaan sitte. mutta eipä tuo minua haittaa. siellä on kiva käydä..

    Ennenhän kaksi kovaa panomiestä kehuskeli panoillaan toisilleen. Tilanne oli tasan kun toinen sano että minäpä ou pannu alaikästä. Ka vastapeluri ei mennyt hämilleen vaan sanoi: niin minähi ja sen tytön äiti kahto vierestä. Elä helevetissä, sano toinen. Mitä se äiti mahtoi sanoa? Mää, mää, sano tosi panomies. Keu, keu....

    Äänestä

Kyllä 1966 meijerin baarissa oli hyvä tarjoilu kun siellä oli yks Marja liisa tiskin takana oli muuten hyviä ne jäätelöt missä oli se pikkunen varjo. Ei ollut litkua kaljaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_24353 kirjoitti:

Viltsussa myytiin paskaa kaljaa.

Tilasin illalla nelossanttua tuopillisen ja juomatta jäi. Hiilihappoja ei ollut ollenkaan eikä tuopista nähnyt edes läpi kun oli niin sameaa. Laatta meinasi lentää kun vähän maistelin. Kankaalta olisi varmaan saanut samaan rahaan parempaa kiljua.

Henkilökunta vaan urputti vastaan kun sanoin että maistakaapa tuota paskaa. Tässä sen näkee kun ei ole kilpailua, ei etelässä pitkään baari tuolla hommalla pyörisi.

No muistuipahan ainakin mieleen, miksi baarissa ei kannata käydä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu