Ilta oli tuuleton, vain harvakseltaan kuuluva GOOGLEn pauke häiritsi luonnon rauhaa, ja mätä laiturikin oli uponnut. Kävelin kunnes havahduin jonkun läsnäoloon. Henkilö oli minusta noin sadan metrin päässä. Henkilö vain seisoi ja katsoi yhdellä silmällään hievahtamatta. Mitä lähemmäksi pääsin häntä sitä kauheammaksi tilanne alkoi muodostua, sillä aloin huomata selvemmin henkilön kasvonpiirteitä, eikä ne olleet ihmisen. Ollessani noin kahdenkymmenen metrin päässä oliosta, meni minulta jaloista tunto, oli näky senverran epätodellinen, hahmo oli noin 150 cm pitkä, yllään sillä oli yksilahkeiset housut, naamana oli perse, ja takaa roikkui jokin uloke. Olin jo kasvotusten oliota, kuin transsista seurasin tapahtumaa, kun olion "suu" liikkui aiheuttaen kuin jotain sihinää ikäänkuin suolikaasua poistaen, sitten siitä kuului ääni selväksi suomeksi: mene katiskaasi! Tärinä ja kauhu oli sanoinkuvaamatonta.
Humanoidi Savossa
Runttaaja
3334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen lahtelainen 26 vuotias mies. Olen elänyt homosuhteessa jo 5 vuotta.
Minua ja poikaystävääni katsotaan edelleen karseasti kaduilla. Sittemmin kun muutimme espoosta lahteen rakkaani Martin kanssa, alkoi meillä helpommat ajat.
Lahdessa olemme saaneet olla rauhassa. Täällä on muitakin homoja kuin me. Ehkä tämä onkin homojen paratiisi.
Voisitteko ihmiset jättää meidät rauhaan kaduilla ja jopa täällä netin keskusteluissa ja säteissä. Ei kaltaiseni pieni ihminen loputtomiin jaksa. Antakaa meidän olla mitä me haluamme olla. Poikarakkaus kunniaan.
olavi lahdesta
Minulla on Lahdesta toisenlainen kuva...en nyt puhu homoista enkä lesboista...vaan siitä, että koska Lahdessa ns. työväenluokka "jyrää", niin korkeammalle koulutettuihin kohdistuu helposti jotain ihme "juutalaisvainoa"...
Hilpeän baari illan jälkeen lepäilin hetken kauppatorin nurkalla kun viereeni ilmestyi sinisillä vilkkuvilla valoilla varustettu ufo!
Isot siniset miehet raahasivat minut alukseensa ja veivät tukikohtaansa.
Siellä he ottivat kenkäni ja vyöni pois, laittoivat ankeaan betoniseen huoneeseen ja käskivät nukkumaan.
En kuitenkaan uskaltanut nukkua, ties mitä kokeita olisivat tehneet.
Olin ilmeisesti kuitenkin torkahtanut sillä herättyäni huomasin olevani poliisin putkassa.
Olivat ovelasti palauttaneet minut sinne...