Koiran ulkoilutus

Miksi ihmisten joilla ei ole koiraa pitää mennä lenkille ainoaan paikkaan Riihimäellä, jossa saa pitää koiraa irrallaan. Siellä käy paljon koiraihmisiä juuri sen takia ja sitten valitetaan että ei edes metsässä saa rauhassa kävellä kun koko ajan on koiria. Menisivät muualle käveleen jos eivät koirista tykkää, kyllä noita metsäpolkuja muuallakin on, ei ainoastaan ABC:n ja Ryttylän tien välissä.
242441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

kirveskalliolla käy ihmisiä lenkillä,joiden koirat eivät usko mitään ollessaan irti!Monesti törmännyt irrallaan olevaan koiraan, jonka omistaja tulee monen metrin päässä ja kun omistaja huutelee koiraansa niin koiraa ei voisi vähempää kiinnostaa omistajan käskyt! Sitäpaitsi kirveskallio on merkitty virkistysalue, joten siellä koirat on pidettävä kiinni!

Äänestä
  • Maanomistajalta on saatu lupa pitää koirat irrallaan ko. metsässä. Ja jos koira on irrallaan, useimmiten se onkin metsässä juoksemassa. Jos taasen koira kävelee ulkoiluttajan vieressä, niin aivan sama sitten käveleekö pyörätietä vai metsässä koiran kanssa.

    Äänestä

  • lupa kirjoitti:

    Maanomistajalta on saatu lupa pitää koirat irrallaan ko. metsässä. Ja jos koira on irrallaan, useimmiten se onkin metsässä juoksemassa. Jos taasen koira kävelee ulkoiluttajan vieressä, niin aivan sama sitten käveleekö pyörätietä vai metsässä koiran kanssa.

    osan ko.metsästä.Kirjauksen opastettu kuntopolku/reitti kulkee kirveskallion metsässä, joten silloin metsä on virkistyskäytössä ja koirat tällöin pidettävä kytkettyinä.Koirakieltoa ei ole yleisillä virkistysalueilla mutta koirat ovat pidettävä kytkettyinä!

    Äänestä

  • omistaa kirjoitti:

    Kaunolassakin on lupa joillakin omistajilla pitää
    koiransa irrallaan.

    Äänestä

  • toisten koirat on omia koiria kirjoitti:

    Kaunolassakin on lupa joillakin omistajilla pitää
    koiransa irrallaan.

    Vituttaa nuo vapaana vauhkaavat koirat. Mun mielestä pitäs latasta nappi ottaa tollassille vapaana juoksenteleville rakeille, varsinkin jos omistaja ei osaa pitää hurttaansa hallinnassa!!!

    Äänestä

  • ju.... kirjoitti:

    Vituttaa nuo vapaana vauhkaavat koirat. Mun mielestä pitäs latasta nappi ottaa tollassille vapaana juoksenteleville rakeille, varsinkin jos omistaja ei osaa pitää hurttaansa hallinnassa!!!

    sossun elätin puheelta, joka ei ole ikinä rakkautta saanut osakseen. Piste.

    Äänestä

  • peltosaaren kirjoitti:

    sossun elätin puheelta, joka ei ole ikinä rakkautta saanut osakseen. Piste.

    ole saanut järkeä osakses..

    Äänestä

  • että koira pitää aina olla kiinni kytkettynä. Jos tuota linkkiä tarkoitit siinä sanottiin, että maaliskuun-elokuun välisen ajan pitää koira luonnossa olla kiinni, muulloin ei. Ja metsä ei ole tietääkseni taajama-aluetta, joten se siitä metsästyslaista.

    Äänestä

  • lukee kirjoitti:

    että koira pitää aina olla kiinni kytkettynä. Jos tuota linkkiä tarkoitit siinä sanottiin, että maaliskuun-elokuun välisen ajan pitää koira luonnossa olla kiinni, muulloin ei. Ja metsä ei ole tietääkseni taajama-aluetta, joten se siitä metsästyslaista.

    mulla oli narttukoira kytkettynä juoksuvaijeriin
    omalla pihalla,Niin eräänä päivänä sekarotuinen
    koira siinä nalkissa,mitäs siinä sitten tehdä
    muuta kun antaa tehdä asiansa loppuun,Tianasin sillä
    toimen piteellä muutaman euron,mutta olen sitä mieltä,että koiranomistajat voisivat saada raiskaussyyteen aina kun ne ei hallitse koiransa
    toimenpiteitä!

    Äänestä

  • raiskaus syyte kirjoitti:

    ...juoksussa olevaa narttua pihalla narussa.
    Yleensäkkin jos koiran pitää olla pihalla narun päässä, on turhaa koira hankittu.
    Palkkaa joku työtön vahtimaan pihaas ja tarjoo sille vaikka Kossu päivässä.

    Äänestä

  • tulkitaan kuten tuossa linkissä sanotaan, niin koiriahan saa em. kuntopolulla pitää irti, mutta ne hevoset jotka sinne polulle paskovat, niillä ei siellä saisi ratsastaa.

    Äänestä

irrallaan ja paskoo toisten tonteille!Hevoset?
Saa ulkoilla Esim:Haapa-huhdankoulun lähellä pyöräteillä ja sontaa joka paikassa?

Äänestä
  • elämä, niin ei vituta pikku paskat jossakin. Keväällä ovat mullaksi muuttuneet.
    Lähtekää vaikka Israeliin raketteja väistelemään.

    Äänestä

uudelle aloitukselle jatloa

Äänestä

Kirveskallion alueella ei ole kenellekään annettu lupaa ulkoiluttaa koiriaan irrallaan,maanomistajan omatkin koirat kulkevat metsissä kytkettyinä.Monia vaaratilanteita on tullut kun irtokoirat juoksevat missä sattuu,metsissä liikkuu myös hevosia,jotka ovat kyllä tottuneet koiriin mutta puskasta hevosen jalkoihin juokseva koira takuulla säikäyttää varmemmankin hevosen.

Äänestä
  • Kiinnostaa [ ] - [ X ] Ei kiinnosta.

    Äänestä

Ihan sama onko koiraa vai ei, niin valitusta kuulla saa ja lukea!

Äänestä

tää keskustelu on saanu melkosen koomiset piirteet, hevosen paskaa ja lenkkipolkuja... Koira on oltava kytkettävissä, pesimäaikaan pitää olla kiinni.
Lupa maanomistajalta, jos menee jonnekin muualle hillumaan.

ottaakaa toisenne huomioon, jos olette siellä pöpelikössä, onko se niin vaikeaa?

Äänestä

Jokamiehen oikeudet-kirjasessa sanotaan, että koira saa kulkea irrallaan, mutta sen on oltava välittömästi kytkettävissä. Näin on näreet. Etsikää kaikki valittajat kirjanen käsiinne ja mieluusti viellä lukekaa se, jos kiukultanne osaatte.

Sitten muuten, maanomistajalla kinturinmäellä ei edes ole koiraa -kissoja vain. Ei kannata tulla koirien ulkoiluttajien tallomille poluille, jos noin kovasti koiria inhoaa.

On täällä Riihimäellä muuten kummallisia vouhottajia, en todellakaan ole muualla tällaiseen älyttömään lemmikinvastaiseen ilmapiiriin törmännyt.

Äänestä

Ei muuten pahemmin puhuta hepan paskasta missään.
Liikuppa tietyissä osissa kaupunkia, niin kyllä sitä löytyy.
Siihen tarvitaankin sitten jo melkoinen pussi.

Äänestä
  • Hevosenlanta kelpaa lannoitteeksi, joten kerätkää vaan, se kannattaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ABC:n takametsässä kirjoitti:

Miksi ihmisten joilla ei ole koiraa pitää mennä lenkille ainoaan paikkaan Riihimäellä, jossa saa pitää koiraa irrallaan. Siellä käy paljon koiraihmisiä juuri sen takia ja sitten valitetaan että ei edes metsässä saa rauhassa kävellä kun koko ajan on koiria. Menisivät muualle käveleen jos eivät koirista tykkää, kyllä noita metsäpolkuja muuallakin on, ei ainoastaan ABC:n ja Ryttylän tien välissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu