Kesämökin

Vuotaa! Peltikatto on ns. jatkuvan aallon profiili, tumman harmaa ja 60 asteen kulmassa suoraan etelään.
Etelän puolella ruuvit kiipeävät pikku hiljaa ylöspäin, niin että aluskatteelta valuu sateella vettä.
Totesin että katteen lämpölaajeneminen saa tämän aikaan. Reikiäkin olen vähän suurentanut, mut se ei ole poistanut ongelmaa kokonaan. Taitaa olla edessä katteen vaihto tiilikuvioiseen, jos se "joustaisi" hiukan. Onko kenelläkään ollut vastaavia ongelmia?
81759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ostimme toissa kesänä kesämökin ja itse mökissä on vanha peltikatto. Entinen omistaja uusi ennen luovutusta kaikki peltikattoruuvit omatoimiseti, ruuveja oli mennyt sadoittin.Akkuporakoneella hän ne oli laittanut. Mutterikanta ja laippa jonka alla on jonkunnäköinen tasotiiviste.Tätä vaten tehtyjä ruuveja. Ilmeisesti näistä ruuveista katto oli vuotanut. En tiedä.
Sekä oli joitain ruoteen alkuja jotka oli putsannut ja vetänyt Ferreksiä päälle. Minulla olisi ensikesänä katon maalaus edessä.
Korjautuisikohan sinunkin vuodot ruuvit vaihtamalla. Ja vaikka niitä lisäämällä. Ja laittaisi katon maalin vielä kuntoon niin "uusihan" siitä tulee.

Äänestä
  • Minua. Kattopellissä ei sinänsä mitää vikaa ole, vasta 8v. vanhakin! Olen ruuveja lisännytkin, mutta kun tämä lämpölaajeneminen on niin voimallista, niin ei siinä lisäruuvitkaan auta. Parin vuoden välein ruuvaan akkuporakoneella 1-2 cm nousseet ruuvit räystäällä pari kolme varvia takaisin. Lämpölaajeneminen nääs nitkuttaa niitä pikkuhiljaa ylös.
    Olen peltifirmaankin tästä soittanut ja siellä vaan huuli pyöreänä ihmettelivät! Jotain ruottalaista SSAB:n peltiä se on.

    Äänestä

  • Ymmärtää kirjoitti:

    Minua. Kattopellissä ei sinänsä mitää vikaa ole, vasta 8v. vanhakin! Olen ruuveja lisännytkin, mutta kun tämä lämpölaajeneminen on niin voimallista, niin ei siinä lisäruuvitkaan auta. Parin vuoden välein ruuvaan akkuporakoneella 1-2 cm nousseet ruuvit räystäällä pari kolme varvia takaisin. Lämpölaajeneminen nääs nitkuttaa niitä pikkuhiljaa ylös.
    Olen peltifirmaankin tästä soittanut ja siellä vaan huuli pyöreänä ihmettelivät! Jotain ruottalaista SSAB:n peltiä se on.

    rakopeltikatto vuotaa aina. Tuskin ruuvit kiertymällä nousee ylös, ne tulee nahkoineen eli laita paremmat ruuvit tai sitten ruodelauta on liian heikko.

    Äänestä

ylös??? Enpä usko jos vähänkin asialliset ja tarkoitukseen sopivat kumisella prikalla kannan alla varustetuilla ruuviella kiinitetty. Tai sitten ruodelaudoitus täys mätä.

Äänestä
  • nousee, ruuvit ei jos oikein tehty.

    Äänestä

  • naulat kyllä kirjoitti:

    nousee, ruuvit ei jos oikein tehty.

    Ette tajua fysiikan lakeja ollenkaan! Vai onko tämä peltikaton kohdalla ennenkuulumatonta. Kuitenkin tässä käy näin: kun aurinko paistaa suoraan tummanharmaaseen peltiin se lämpenee ja laajenee voimakkaasti(iso voima, jopa ratakiskotkin voi mennä mutkalle). Laajenemisen ottaa vastaan ruuvit, mutta laajeneva pelti työntää niitä edellään, jolloi ne nousee ns. nahkoineen ja kallistuu räystäälle päin. Sitten taas seuraa jäähtymisvaihe, jolloin pelti kutistuu (kuroutuu) ja vetää nyt ruuveja harjalle päin nahkoineen ne nousee. Parissa vuodessa jopa 20 mm. Ensin luulin, että joku käy (yöllä) ruuvailemas näitä räystäällä aukipäin, kunnes hoksasin teknikkona tämän. Reikiä olen porannut suuremmiksi, ettei laajeneva pelti koskettaisi ruuviin (vrt. valokatteen asennus). Ruoteet mitään lahoja ole 8v. vanhoja ja täyskanttista lautaa. Pohjoisen puolella ei mitään ongelmaa ole, vihreän sammaleen peitossa.

    Äänestä

  • Rautalangasta mallin! kirjoitti:

    aallon pohjalle eikö??? tiiviste ottaa vaaraan sen pellin 0,01 mm laajentummisen eikä ruuvi nouse.

    Äänestä

Ensi kesänä minun on tehtävä jotain tälle peltikatolle, muuten menee hermo! Räystäältä kaksi kolme ruuviriviä noussut ylös ja tietenkin aluskatteelta tulee sateella vettä kastellen terassin lattian ja kalusteitakin.
Ajattelin kun katto jyrkkä, niin katkaisen pellit keskeltä (6m pelti) ja laitan limittäin, jotain elastista liimaa väliin tietenkin, silloin pitäisi lämpölaajenemisongelmien poistua. Otan reservit räystäältä ja harjapellin alta, niin saan limitettyä ehkä 5-8cm. Se ei ole paljon, mutta uskon sen riittävän. lisäksi laitan varmuuden vuoksi uuden aluskatteen ruoteiden päälle.
Joka ei ole nähnyt koskaan pellin lämpölaajenemista auringon vaikutuksesta on vaikea ymmärtää tätä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peltikatto kirjoitti:

Vuotaa! Peltikatto on ns. jatkuvan aallon profiili, tumman harmaa ja 60 asteen kulmassa suoraan etelään.
Etelän puolella ruuvit kiipeävät pikku hiljaa ylöspäin, niin että aluskatteelta valuu sateella vettä.
Totesin että katteen lämpölaajeneminen saa tämän aikaan. Reikiäkin olen vähän suurentanut, mut se ei ole poistanut ongelmaa kokonaan. Taitaa olla edessä katteen vaihto tiilikuvioiseen, jos se "joustaisi" hiukan. Onko kenelläkään ollut vastaavia ongelmia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu