Tunnetusti suomalaisen naisen on helpompi löytää miesseuraa kuin toisinpäin. Kysyn, minkälaiset mahdollisuudet "suomipojalla" on päästä lähikontaktiin paikallisten naisten kanssa ja onko esim. paikkakuntakohtaisia eroja.
Marokko
miehelle ja naiselle?
2755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyseessähän on muslimimaa ja suurin osa paikallisista ovat uskovaisia, hyvin perinteisiä, etenkin naiset. Voi olla melko hankalaa päästä lähikontaktiin paikallisen naisen kanssa sillä se ei heidän kulttuuriinsa kuulu. Toki nykyään nuoret aikuiset eurooppalaistuvat kovaa vauhtia ja tutustuminen on helpompaa heidän kanssaan, niissä harvoissa yökerhoissa tms. Riippuu myös kovasti kaupungista, monet pienemmän kaupungit ovat paljon perinteisempiä uskonnon ja kasvatuksen suhteen kuin suuret kaupungit.
Ainakin Agadirin yökerhoissa on tarjokkaita vaikka kuinka paljon. Marokkolaiset muslimitytöt lähtevät hyvin mielellään länsimaisen miehen seuraan. Heitä löytyy myös kesustan turistibaareista.
Tosin yksi pointti heidän suhteen on erilainen kuin esim. suomalaisten naisten kanssa. Hinnoista sovitaan etukäteen.