Yhteen ei olla vielä muuttamassa!
BB-Tuuli ja BB-Tero
252346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ennustan virallisesti. Tuuli ja Tero eivät koskaan muuta yhteen. Ovat nyt jonkin aikaa yhdessä ennen kuin karu arki lyö realiteetit pöytään. Nyt seurustelusta on hyötyä, koska se pitää parin otsikoissa. Mitä muuta BB:n jälkeen on heistä kerrottu kuin udeltu ja puitu seurustelua? Oikein, ei mitään!
Kummallekaan ei ole tapahtunut sen enempää. Saavat nyt keikkoja vielä jonkin aikaa kun BB on ihmisten mielissä ja heidän seurustelunsa jotenkin kiinnostavaa. Mitään todellista ei ole esim. työmarkkinoilla Terolle tapahtunut. Tero uhkasi mennä Saksaan mutta nyt ilmeisesti perunut jutun ja yrittää pääsykokeitten kautta syksyllä Suomeen opiskelemaan.
Tuuli taas kertoi "olen valmis tinkimään opiskeluistani Teron töiden takia". Mainitsee, että opiskelu vapaata eikä vaadi läsnäoloa. Voi, voi juuri noin ne opiskelun viivästymiset alkavat, toivottavasti Tuuli hoitaa homman ettei katkerana tule havaitsemaan opiskelujen jääneen hunningolle.
Miksi ennustukseni noin synkkä. Kokemus osoittaa asian, lehtien palstoilla ja lehdissä elävät suhteet eivät koskaan onnistu. Asian voi havaita ilta- ja juorulehdistä jatkuvasti. Jokainen 24/7 katsoja, joka ymmärtää mitä tarkoittaa yhdessäolo ja seurustelu, pystyi näkemään kuinka erilaisia Tero ja Tuuli ovat jne.
Joo. Tähän joku "fani" kirjoittaa. "Kadehdit" (lapsellinen peruste, joka palstalla vastaus jokaiseen asiaan. Tässäkin voi todeta, mitä kadehdittavaa asiassa on. Itsellä opiskelu ja työasiat kunnossa, pitkä onnellinen suhde jne.). Tuo näkemykseni esille, koska asiaa olisi hyvä itse kunkin miettiä parisuhteessaan: mille se parisuhde rakentuu?
et soisi toisille onnea, kehut vain kuinka hyvin omat asiasi ovat. Mitä sinulta on pois jos toisilla menee hyvin. Oikeastaan oma elämäsi taitaa olla aika epätoivoista.
Oletpa typerä kun et alkuperäisen kirjoittajan pointtia ymmärtänyt. Taisi kalahtaa nilkkaan luuseri. Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti asiasta hyvin olennaisen osan, eikä mitenkään onnea Terolta ja Tuulilta halunnut viedä!
on vaikea ennustaa, kenen suhde kestää, oli ne lähtökohdat mitkä tahansa.
Olen tässä niin monta kaatunutta kulissijuttua nähnyt, joten voin sanoa, ettei suhdetta pelasta kunnon työpaikat, eikä ammatit, jos rakkaus puuttuu.
kuka tahansa ennustaa virallisesti mitä tahansa. Samanlaisia ihmisiä ei olekaan, eikä pidäkkään olla. Erilaisuus tuo myös suhteeseen väriä ja se on ainakin nähty että Teron pinna kestää erilaisiakin ihmisiä.
Olen katsonut 24/7:kaa enkä näe heidän suhdettaan mitenkään mahdottomana. Julkisuus hyötyä en usko kummankaan hakevan tästä suhteesta....tai mitä sitten jos siitä jotakin hyötyä esim. lehtijuttujen myötä olisikin???? Varmaan meistä jokainen käyttäisi rahan ansaitsemiseen juttuja joista toiset voivat olla kiinnostuneita...
En yleensä ymmärrä miksi ei saisi kirjoittaa toisten elämästä, ihmisten jotka tulivat koko kansalle tutuksi? Ovatko lehdet sitten tarpeeton media tai netti? Mihin kategoriaan televisio pistetään? Miksi teillä on telkkari? Katsotteko sieltä ohjelmia jotka kiinnostaa teitä?
Näitä asioita voisi joskus pohtia hiukan laajemminkin kuin vain tupata keskustelupalstalle huutelemaan ennusteita ja tuomitsemaan toisten elämää ja tekemisiä noin vain.
Tuuli ja Tero ovat ihmisiä siinä kuin me kaikki. He elävät nyt elämäänsä ja rakkauttaan. Se suotakoon heille. On turhaa pohtia kauanko se kestää, mikään ei ole ikuista, ei pitkät onnelliset liitotkaan, sekin on nähty moneen kertaan. Raha, työpaikat, omakotitalot yms. eivät vaikuta siihen kestääkö jonkun liitto. Ainoa asia joka vaikuttaa on rakkaus....jos sitä ei ole niin elämä on aika äkkiä nurin.
Olipa lapsellinen kirjoitus, fghfgh. Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti olennaisen huomion asiasta ja heitti oman arvionsa asiasta. Itsekin olen taipuvainen uskomaan samoin.
Suhde tuntuu julkisuudessa eletyltä ja toisaalta Tuulin käsitykset seurustelusta, joita hän talossa esitti, olivat niin lapsellisia, etten usko suhteen tulevaisuuteen, valitettavasti. Elämässä vain on tietyt realiteetit ja jos ne mainitsee, ei merkitse, että on kateellinen tai pahansuopa.
joten oletan että olet aikuinen. Noita teinihöpötyksiä riittää, ei aina oikein todellisuudentajua.
häipyvän BB-talosta suoraan Saksaan ja jättävän Tuulin kuin nallin kalliolle. Taitaa olla Teron entisiä kun niin kovasti haluaa lytätä näitä kahta.
Molemmat ovat vapaita ja olkoot yhdessä niin kauan kuin haluavat. Jos tiet eroavat niin so what? Kenellä ei olisi nuorena ja opiskelijana romansseja, lyhyempiä tai pitempiä.
mahtaa olla...joku Teron katkera exä täällä purnaa. Liekö se josta sanottiin että aika tulisieluinen ja ilkeä....
vai asuvatko kotonaan? Ei ole tietoa, eikä kiinnostakaan, mutta nämä jutut pistää naurattaa.
kiinnostaa???? :)
Kösinuakin!!!
kun nykyisin tarvitaan vähän muutakin kuin höpö-höpö juttuja. Aika tärkeää olisi olla ammatti ja tulojakin, milläs niitä tili-tasekirjoja muuten täyttelee ja kuka kustantaa elämisen jos ei ole töitä tiedossa, onkohan kummallakaan. Ei jollain seiskan palkkioille pitkälle pötki. Vaikka ei se kyllä oikeastaan kiinnostakaan.
Olen kuunnellut Tuulin ja Teron haastatteluja BB-talon jälkeen sekä lukenut juttuja netistä. Mielestäni ainakin Tuulin sanomiset heidän suhteestaan ovat olleet yllättävän realistisia ja varovaisiakin, eikä Terokaan mitään pilvilinnoja ole rakennellut.
Yhtä suuret mahdollisuudet heillä on rakentaa suhdettaan kuin muillakin. Aika näyttää, miten käy. He ovat hyvin ymmärtäneet, että BB-talossa elämä oli aivan eri asia kuin sen ulkopuolella. Jos suhde kestää, hyvä niin. Jos ei kestä, ei maailma siihenkään kaadu.
Molemmilla on tarkoitus opiskella ja sen ohessa tekevät töitä, mitä tarjoutuu. Tuulin yliopisto-opinnot eivät vaadi jatkuvaa läsnäoloa, uskoisin hänen hoitavan opintonsa kunnialla. Terokin on maininnut tietävänsä, mitä haluaisi opiskella, mutta ei paljasta sitä vielä.
Lisäksi vielä on pakko mainita, että minua ainakin on yllättänyt joidenkin kirjoittajien suunnaton negatiivisuus, jota he usein realismiksikin kutsuvat.
komppaan sun kirjoitusta täysillä. en ymmärrä miksi jotkut oikein mässäilee sillä negatiivisuudella. Miksei muka Tuulin ja Teron suhde voisi onnistua siinäkuin jonkun muunkin? Ja monet työssä olijat opiskelevat samalla, mitä kummaa siinä sitten on? Tuntuu että nämä dissaajat elävät ihan muussa maailmassa kuin me muut tai sitten ovat niin keskenkasvuisia ettei paljon tarvitsisi tälläisiä asioita edes kommentoida.
Mutta kyllä tuohon ikään 28v moni on opiskelunsa opiskellut,,eihän koko ikäänsä kannata opiskella, siellähän tulee pelkkä kansaneläke vastaan:D
Nykyisin tulee opiskella, silloin pysyy
tilanteessa tässä maailmassa. Tuuli ja tero ovat
vielä nuoria, ehtivät opiskella mitä vain.
Mitä muuten teron ja tuulin suhde
kenellekään ulkopuoliselle
kuuluu? - jättäkää jo heidät rauhaan !
Voi pyhä jysäys sentään....Kuinka naurettavia ihmisiä itestään tekeekään, kun kaikkitietäväisinä täällä kertovat muiden elämästä ja vieläpä tulevaisuudesta :D Miten alkuperäinen kirjottaja perustelee väitteen seurustelusta olevan hyötyä että pysytään julkisuudessa? Satun vain tietämään ettei pari ole siellä yrittäny pysyä, kato ihmiset ja media osaa kyllä hommansa....
Ja mistä luulet tietäväsi ettei heidän työsaralla ole tapahtunut mitään?? Ja luepa siitä haastattelusta tuo tuulin opiskelukommentti hieman tarkemmin, tai pyydä apua tulkintaan, jotta ymmärtäisit mitä siinä sanotaan. Tämä opintojen roikkumaan jääminen jo todistaa että et tunne tuulia sitten ollenkaan, joten täysin naurettavaa raportoida täällä, että t & t ovat täysin erilaisia.
Toivotaan kaikki joukolla vähän parempaa tulevaisuutta sulle! ;)
Kannattaa oikeita töitäkin tehdä tässä maailmassa, ei pelkällä opiskelulla pärjää.
rakkaudella seuraan tätä paria ja en ole alkuperäinen kirjoittaja, vaan jäin T&T:hen koukkuun. Hyväntahtoisella ja odottavalla mielellä kuulostelen heistä uutisia ja olen onnellinen heidän puolestaan.
Siksi minusta on kiva että kirjoitetaan mediassa heistä, mutta minäkään en ymmärrä näitä dissaajia ollenkaan.
Minusta ainakin Tuuli ja Tero on aika paljonkin samanoloisia ja aika jämptejä ihmisiä. Kumpikin sillätavalla kunnianhimoisia etteivät varmasti jää toimettomiksi. BB:ssä kyllä huomasi myös sen että ovat tunteellisiakin molemmat, joten uskon kyllä myös tuon suhteen onnistuvan.
hommaa olekaan, ihan naurettavan kevyin keinoin epätoivoista julkisuudentavoittelua, ei muuhun pystytä.
Ettei vaan tule myöhemmin jossain vastaan kuka haluaa television sänkypellejä esim. kunnon virkoihin, ei kovin moni työnantaja.
Tosin kun aika kuluu niin tämmöset turhat tyypit häviää unohduksiin.
pipo olla kovinkin tiukalla???
Eivät he sinne menneet petihommiin vaan tosi-teeveeseen....siellä on tarkoitus elää ja olla omana itsenään. He tietävät että heitä voidaan kuvata missä tilanteessa vain, mutta jos oikeasti elät suljetussa talossa 3kk putkeen, et taatusti jaksa ajatella mitä joku ajattelee kaikesta mitä teet.
Kyllä me jotka tälläkin hetkellä niitä virkoja pidämme hallussamme, olemme luultavasti 3kk aikana nusasseet vaimojamme/miehiämme tai muuten vaan irtonumeroitamme. Ihmisiähän me olemme ja ihminen on seksuaalinen olento.
Minusta on turha ajatella työhönottotilanteessa että onkohan tämä henkilö joskus ollut yhdynnässä???????
Halooo???!!!!! Kuinka tiukalla voi pipo jollakin olla tai onko se mahdollisesti jo vanne joka päätä kiristää........
vanne kiristä eikä pipo että olisi halukkuuta hoitaa sukupuoli-asiat televisiossa, onnistuu oikein hyvin omassa makkarissa enkä tarvitse siihen puolta Suomea katsomaan, ei mitään kiksejä siitä, tuskin niin hirveän outo tapaus olen minäkään. Useimmilla meillä on jotkut rajat ja minulla se kyllä menee tässä.
Ken on toista mieltä, antaa mennä vaan! Minua ei kiinnosta. Taisit käsittää vähän väärin mutta jos mietit hieman pidemmälle varmaan ymmärrät pointin. Näitä palstoja lukee muuten eniten ihan pikkutytöt.
Hyvä kun hyvin mennee: )
On se kiva juttu kun rakkaus löyty bb talosta,enpä ois uskonut..mutta tätä toivoinkin
Munkin mielestä noi on niin sulonen pari... ois tosiaan kiva tietää että miten menee.. Sanoit et näkee heistä että tykkäävät toisistaan..Oletko bongannut heidät jostain vai....?