Kissan ruoho

Sanotaan, että kissalle pitäisi kasvattaa/syöttää ruohoa. Ja sen siis pitäisi auttaa ruoansulatuksessa, karvapallojen muodostumisessa ym. - Ja niinpä´olen nyt omalle kisullenikin nyt muutaman kerran laittanut kissan ruohoa kasvamaan . . . Kun hän sitä sitten syö (hyvin kelpaa), on joka kerta tuloksena oksentaminen, heti ensimmäisenä päivänä. Ja oksennuksessa ei ole mukana mitään muuta kuin hänen juuri syömäänsä ruohoa !? Kissa on ollut minulla kolmisen kuukautta, eikä koko aikana ole oksentanut muuten kuin ruohoa syötyään. Ymmärtäisin ruohon idean, jos se ESTÄISI kissaa oksentamasta, mutta näin en kyllä ymmärrä, mikä on koko ruohojutun idea? Ei se ainakaan paranna hänen ruoansulatusta, vaan nimenomaan huonontaa sitä ?
2562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin juuri se on tuon ruohon idea. Kissa oksentaa sitä siksi, että se juuri sillä tavoin puhdistaa kissan suolistoa karvoista ynnä muista härtelöistä. Niinhän se luonnossakin menee, kun kissa syö ruohoa, se oksentaa ne ulos. Sehän siinä on tarkoituskin, sillä tavalla se ruoho puhdistaa, ainakin jos sitä enemmän syö.
Kertokaa, jos olen nyt aivan hakoteillä. Näin sen olen käsittänyt. Niitä erilaisia raksuja ja muita juttuja on sitten karvapallojen muodostumisen estämiseksi, niistä ei pitäisi kissan oksentaa. Mutta ruoho oksettaa..

Äänestä

Ruohon syönnillä on luultavasti useampikin tarkoitus. Suoliston puhdistus on yksi; ruoho saa kissan oksentamaan ja karvapallot poistuvat mahasta. Toinen syy on foolihapon saanti; sitä on vain kasvikunnan tuotteissa, ja lihansyöjänä kissa ei saa sitä muualta kuin ruohosta tai esim. saaliseläimen mahansisällöstä.

Kissani mutustelevat harva se päivä kasvattamaani kauraa, eivätkä joka kerta oksenna. Saattaa tulla yökkäys ja vihreää vaahtoa. Joskus norskini oksentaa oikein kunnon tiiviin karvamöykyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saa oksentamaan kirjoitti:

Sanotaan, että kissalle pitäisi kasvattaa/syöttää ruohoa. Ja sen siis pitäisi auttaa ruoansulatuksessa, karvapallojen muodostumisessa ym. - Ja niinpä´olen nyt omalle kisullenikin nyt muutaman kerran laittanut kissan ruohoa kasvamaan . . . Kun hän sitä sitten syö (hyvin kelpaa), on joka kerta tuloksena oksentaminen, heti ensimmäisenä päivänä. Ja oksennuksessa ei ole mukana mitään muuta kuin hänen juuri syömäänsä ruohoa !? Kissa on ollut minulla kolmisen kuukautta, eikä koko aikana ole oksentanut muuten kuin ruohoa syötyään. Ymmärtäisin ruohon idean, jos se ESTÄISI kissaa oksentamasta, mutta näin en kyllä ymmärrä, mikä on koko ruohojutun idea? Ei se ainakaan paranna hänen ruoansulatusta, vaan nimenomaan huonontaa sitä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu