Meille on tuossa vuodenalussa tulossa
pikkuviipeltäjä. Kertokaas kokemuksianne,
millaisia tuhoja sai teidän pennut aikaiseksi ja
löytyikö hyviä konsteja säästää sohvaa, lattioita
ja mattoja? Justiinsa ollaan remontoitu, joten
vähän jännittää!
pikkuviipeltäjä. Kertokaas kokemuksianne,
millaisia tuhoja sai teidän pennut aikaiseksi ja
löytyikö hyviä konsteja säästää sohvaa, lattioita
ja mattoja? Justiinsa ollaan remontoitu, joten
vähän jännittää!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä on nyt reilun kuukauden ajan ollut
aikamoinen vipeltäjä talossa :)
Pahempia tuhoja ei pieni ole saanut aikaiseksi,
mutta kädet ja jalat on naarmuilla.
Sohva on meillä jätetty ihan rauhaan eivätkä
seinätkään ole kokeneet tihulaisen kosketusta.
Tosin meidän poika on aidattuna olohuoneen
nurkkaan (noin kolmen neliön tilaan) siksi aikaa
kun ketään ei ole kotona (max. pari tuntia
kerrallaan), joten se ei pääse edes yrittämään
koko talon tuhoamista.
Matot on olleet kokonaan poissa lattialta niistä
huoneista, joissa haukku saa liikkua. Kokeiltiin
tuossa viikko sitten laittaa pari mattoa
lattialle, mutta ne pissattiin heti, joten
toistaiseksi matot pysyvätkin poissa ja
sanomalehti osoittaa pennulle pissimispaikan.
Pitää ne matot kyllä jossain vaiheessa laittaa
takaisin. Eihän pentu koskaan opi ettei matolle
pissitä, jos ei mattoja ole näkyvissäkään.
Sähköjohtojen kimppuun oltiin kovasti menossa,
mutta parin jyrsimiskerran jälkeen hankimme
johtojen päälle sellaista letkua/suojaa, joka
kulkee seinän viertä nyt sen aikaa kun pahin
puremisaika on päällä.
Pikkuvinkiksi voin antaa sen, että pöytien
reunoille ei kannata jättää mitään tavaraa
houkuttimeksi. Meillä ainakin jokaiseen
pilkistävään juttuun on pakko yrittää ulottua ja
tarttua hampailla.
Kaikki matot ja johdothan voi pitää esillä, jos
jaksaa koko ajan juosta pennun perässä vahtimassa
mitä se tekee. Muutaman päivän jälkeen siihen
kyllä alkaa mennä hermot, joten suosittelen
ainakin joistain asioista "luopumista" :)
Kengät me ollaan jätetty eteiseen, että edes sen
oppisi ettei niitä saa ottaa. Ja siellä ollaan
myös ahkerasti jaksettu juosta perässä
kieltämässä. Kuukauden opetuksen saldona on se,
että kun pentu nyt menee eteiseen kenkien luo ja
itse menee perässä vähän tömistellen, niin
pikkuinen syöksyy kyllä pois. Tosin voi sitä
menoa, jos kengän onnistuu saamaan mukaan. Kyllä
huomaa, että pentu tietää saaneensa jotain
kiellettyä :) Karkuun mennään kenkä suussa pitkin
taloa.
Pennusta riippuen kieltäminen ja pikkurangaistus
varmasti auttaa kielletyissä asioissa, mutta
meillä on oltu vähän itsepäisiä eivätkä kiellot
mene oikein kaaliin ;)
Mutta vaikka pentu välillä hermostuttaakin, niin
kyllä sen hännänheilutukset sitten vastaavasti
palkitsevat isäntänsä!
Siinä nyt meidän perheen kokemuksia.
Ja kokemuksia tosiaan kertyy :)
Onnea ja menestystä pennun kasvatuksessa!
Ajattelin nyt vain sanoa, ettei kaikki pennut ole
hirmu riesoja ja tuhoa kaikkea mikä eteen sattuu.
Meillä oli saksanpaimenkoira, jolla pentuajan
pahimmat tuhot oli parin kukkaruukun pudottaminen
vahingossa ikkunalaudalta.
Kenkiä ei koskaan jyrsinyt, saattoi kyllä kantaa
suussaan huomiota hakien.
Sisäsiistiksi oppi erittäin nopeasti, kun pentu
vietiin vähän väliä ulos tarpeilleen.
Pennulle pitää vain järjestää tarpeeksi luvallisia
virikkeitä.
...pitbullimme sai aikaseks viisi reikää seiniin,
ovien reunat on nakerrettu samaten hyllyjen ja
kaappien nurkat...yhet kengännauhat meni, söi mun
koulupaperit..jne.jne ja mikään ei auttanu...ei
maitopurkit, sanomalehdet, pahvilaatikot,
puruluut eikä mitkään lelutkaan kiinnostavia oli
ne mitkä ei olis saanu kiinnostaa...
ja meidän rotikka ei pentuna sitten tuhonnut
yhtään mitään...se oli pieni enkeli joka ei
pahojaan tehny..mutta tämä toinen oli kai
maailman rasittavin pentukoira...ilkipisuja tuli
jaloille ja muutenkin nenän eteen...mutta nyt se
on jo ihan kilti eikä tuhoa ainakaan niin
hirveesti kämppää *koputtaa puuta*
kahestaan ollessaan koirat (ku oli toinenkin viel
pentu) "eristettiin" keittiö/eteinen alueelle,
huoneisiin jossa oli vähiten tuhottavaa ja
vähiten vaaratekijöitä, sähköjohoja sun muuta
sellasta mihin koirat pääsee käsiksi ja joissa ne
voi itseään satuttaa...eli makkariin ja olkkariin
ei ollut asiaa joten varmasti tämän takia
säästyttiin suurimmilta korjaamisilta ja
vaurioilta...
mutta onnea viipeltäjän kanssa ja toivottavasti
se ei hirmunen tuholainen ole...
myönnän että meinas välillä hermot pettää ihan
totaalisesti kun kotiin tuli ja hoksas että seinä
on syöty...mutta eihän siinä enää voi mitää tehhä
onneks meni ohi
Ihanaa, että saatte pikku turriskon
houdettavaksenne ;)
Kokemuksia pienen lappalaisen ensimmäisistä
kuukausista meillä:
Pentu tuli viime pääsiäisenä. Matot kasattiin
suosiolla pois lattioilta ja kengät siirrettiin
naskalihampaiden ulottumattomiin.
Pentu joutui olemaan muutaman tunnin joinain
päivinä yksin kotona, joten laitoimme esteet
oviaukkoihin.
Pennulle jäi käyttöön eteisaula, WC ja keittiö. Ja
siksi aikaa, ku kaksijalkaiset olivat poissa, oli
pennulle aina järjestetty jotain ajankulua (namuja
piilotettuna tai siankorva tai oma rakas puruluu).
Ainoat "tuhot", mitä meillä tapahtui, oli isännän
ikivanhan rantasandaalin raatelu ja pala
eteisaulan tapettia.
Taidettiin päästä vähällä...
Yritä aktiivisesti osua kieltämään, jos jotain
kiellettyä on tapahtumassa. Pentu kyllä oppii ;D
Kiitos teille kovasti vastauksistanne, vauvakuume
senkun nousee! Ja kiitos onnitteluistanne, pentu
on todella toivottu ja odotettu uusi
perheenjäsenemme! Ihanat lämpöiset joulut
kaikille kaksi- ja nelijalkaisille!