Collie kerrostaloon?

Hei kaikki koiraihmiset!

Olen hankkimassa ensimmäistä koiraani joten
kaikenlaiset neuvot ovat tervetulleita.
Myös asunnon vaihto on edessä - joko suurehko
yksiö tai kaksio. Luultavasti kerrostalossa,
koska rivitaloista kumpaakin on vaikea löytää
vuokrattavaksi.
Mutta asiaan; Miltä varsinkin teistä, joilla jo
on pk collie, kuulostaa koiran hankkiminen
kaupunkiin kerrostaloon ?Ja lisäksi yksin
hoidettavaksi ? Myös muut vinkit esim. vastuunsa
tuntevista kasvattajista ovat tarpeen. Haluaisin
osallistua näyttelyihin, mutta lisäksi harrastaa
muutakin koiran kanssa. Mitä te harrastatte ?

KIITOS VASTAUKSISTA!!!
2324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sopii kyllä kerrostaloonkin, itselläni on
kaksi... nahka ja pitkäkarvainen :) Pentuna kun
vaan kantaa portaita niin säästyy jalat.
Ja on kyllä ihan hyvä rotu ekaksi koiraksi, koska
vaikutat kirjoituksestasi siltä että haluat
harrastaa koirasi kanssa. Me harrastetaan tokoa,
agilityä, jälkeä ja näyttelyitä. Kasvattajista
saat parhaiten tietoa suomen collieyhdistyksestä,
kannattaa olla tosiaan tarkkana sit koiran
vanhempien luonteista ettei käy niin että ovat
pelkkiä näyttelykoiria ja sit periyttävät
esim.paukkuarkuutta ja muuta arkuutta. Joksu olen
tavannut kasvattajia jotka ovat sanoneet että
näillä on tälläinen collieille tyypillinen luonne
eli olivat arkoja ja ei yhtään käyttöön sopivia,
omat ovat kyllä luonteeltaan yhtälailla
käyttökoiria kuin esim. saksanpaimenkoirat =)

Äänestä

kerrostalo ei varmasti ole ongelma ittelläni on
kokemusta isosta koirasta kerrostalossa koiralla
ei ollut ongelmia mutta naapurit pelkäsivät
koiraani vaikkei ollut iso mutta tuo yksin
oleminen koitui ongelmaksi kun olin päivät
koulussa eikä ollut koiralle hoitajaa ja
pikkuinen joutui olla yksin tuli niin huono
omatunto etten raaskinut pitää yksin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minna kirjoitti:

Hei kaikki koiraihmiset!

Olen hankkimassa ensimmäistä koiraani joten
kaikenlaiset neuvot ovat tervetulleita.
Myös asunnon vaihto on edessä - joko suurehko
yksiö tai kaksio. Luultavasti kerrostalossa,
koska rivitaloista kumpaakin on vaikea löytää
vuokrattavaksi.
Mutta asiaan; Miltä varsinkin teistä, joilla jo
on pk collie, kuulostaa koiran hankkiminen
kaupunkiin kerrostaloon ?Ja lisäksi yksin
hoidettavaksi ? Myös muut vinkit esim. vastuunsa
tuntevista kasvattajista ovat tarpeen. Haluaisin
osallistua näyttelyihin, mutta lisäksi harrastaa
muutakin koiran kanssa. Mitä te harrastatte ?

KIITOS VASTAUKSISTA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu