Taidan kirjoittaa pitkän romaanin tilanteestani, lukekaa jos jaksatte:
Kaikki alkoi noin kolme vuotta sitten, kun tapasin baarissa valloittavan persoonan omaavan naisen. Olin silloin 25v ja poikani oli vasta 2v. Harvoin jaksoin lähteä tuulettumaan ulos, mutta sinä iltani lähdin ja tapasin tämän kyseisin naisen, joka siitä hetkestä lähtien on ollut "riesani" nämä kolme vuotta.
Tapasimme useasti tämän illan jälkeen, myöhemmin minulle selvisi, ettei kyseinen nainen pitänyt lapsista vaikka toisin minulle sanoi. Hän tuli hyvin toimeen poikani kanssa ja luulin sinä hetkenä löytäväni upean naisen, jonka kanssa suhde toimisi henkisesti ja fyysisesti. Aikaa kului ja huomasin kuinka hän aina kysyi, voinko viedä pojan hoitoon siksiaikaa kunnes hän tulee meille käymään. Ihmettelin suuresti minkä takia, haluaako hän aina olla vain minun kanssani vai eikö hän pidä pojastani?
Meidän tapaaminen loppui kuin seinään, hän laittoi viestiä ja kertoi muuttaneensa pohjoiseen asumaan muutamaksi vuodeksi työn takia.
Tämän jälkeen emme pitäneet yhteyttä tai muutakaan, jatkoimme poikani kanssa elämäämme täällä ilman häntä. Kahden vuoden ajan olen vain miettinyt kyseistä naista, en ole saanut pois mielestäni vaikka yritän uskotella itselleni, ettei meidän suhteesta olisi voinut tulla mitään tilanteen vuoksi.
Toinen asia myös on minua arveluttanut, kyseinen nainen on iältään 45v. Meillä on 17 vuotta ikäeroa. Minulle tämä on ollut ongelma, koska luulin hänen olevan iän puolesta elämää kokenut ja kypsä asettumaan aloilleen. Nähtävästi olen ollut todella väärässä, huomaan monien naisien painivan ajatuksen kanssa kun ovat ihastuneet huomattavasti nuorempaan naiseen. Kyseessä saattaa joskus olla 17-18v -kesänen nuori nainen. Minun tapauksessani toivoisin tämän kyseisen naisen olevan mieluummin 18v kuin 45v. Välillä tuntuu, että nuoremmat naiset tulevat paremmin toimeen lapsien kanssa ja haluavat kokeilla elämää.
Elämäni mullistui täysin kun kuukausi sitten tapasin kyseisen naisen vuosien jälkeen, hän oli uskomattoman kaunis ja hehkui loistoaan. Kävimme syömässä ja juteltuamme hän kysyi suoraan minulta, olenko unohtanut hänet kokonaan vai vieläkö haluaisin yrittää? Jouduin paniikkiin ja vastasin pienellä valkoisella valheella, etten ole miettinyt häntä sen jälkeen kun hän muutti työn perässä pois täältä. Sen illan jälkeen hän laittoi vielä viestiä, jossa kertoi ettei ole unohtanut katsettani ja muutama tunti sitten sanomaani asiaa ettenkö olisi häntä miettinyt. Taidan olla huono valehtelemaan, mutta en halua enää kärsiä tämän naisen takia, en voi tehdä sitä pojalleni.
Todellisuudessa en saa vieläkään häntä pois mielestäni, olisin valmis yrittämään uudestaan ja olen nämä kaksi vuotta odottanut hänen soittoaan.
Voin kertoa ettei kannata murehtia pienistä asioista jos joku on tavannut huomattavasti nuoremman naisen, yrittäkää ja eläkää. Vanhemman naisen tavattuanne toivotte vielä tapaavanne sen nuoremman!
*Sureva yh-äiti pojan kanssa on odottanut sinua*
Kaikki alkoi noin kolme vuotta sitten, kun tapasin baarissa valloittavan persoonan omaavan naisen. Olin silloin 25v ja poikani oli vasta 2v. Harvoin jaksoin lähteä tuulettumaan ulos, mutta sinä iltani lähdin ja tapasin tämän kyseisin naisen, joka siitä hetkestä lähtien on ollut "riesani" nämä kolme vuotta.
Tapasimme useasti tämän illan jälkeen, myöhemmin minulle selvisi, ettei kyseinen nainen pitänyt lapsista vaikka toisin minulle sanoi. Hän tuli hyvin toimeen poikani kanssa ja luulin sinä hetkenä löytäväni upean naisen, jonka kanssa suhde toimisi henkisesti ja fyysisesti. Aikaa kului ja huomasin kuinka hän aina kysyi, voinko viedä pojan hoitoon siksiaikaa kunnes hän tulee meille käymään. Ihmettelin suuresti minkä takia, haluaako hän aina olla vain minun kanssani vai eikö hän pidä pojastani?
Meidän tapaaminen loppui kuin seinään, hän laittoi viestiä ja kertoi muuttaneensa pohjoiseen asumaan muutamaksi vuodeksi työn takia.
Tämän jälkeen emme pitäneet yhteyttä tai muutakaan, jatkoimme poikani kanssa elämäämme täällä ilman häntä. Kahden vuoden ajan olen vain miettinyt kyseistä naista, en ole saanut pois mielestäni vaikka yritän uskotella itselleni, ettei meidän suhteesta olisi voinut tulla mitään tilanteen vuoksi.
Toinen asia myös on minua arveluttanut, kyseinen nainen on iältään 45v. Meillä on 17 vuotta ikäeroa. Minulle tämä on ollut ongelma, koska luulin hänen olevan iän puolesta elämää kokenut ja kypsä asettumaan aloilleen. Nähtävästi olen ollut todella väärässä, huomaan monien naisien painivan ajatuksen kanssa kun ovat ihastuneet huomattavasti nuorempaan naiseen. Kyseessä saattaa joskus olla 17-18v -kesänen nuori nainen. Minun tapauksessani toivoisin tämän kyseisen naisen olevan mieluummin 18v kuin 45v. Välillä tuntuu, että nuoremmat naiset tulevat paremmin toimeen lapsien kanssa ja haluavat kokeilla elämää.
Elämäni mullistui täysin kun kuukausi sitten tapasin kyseisen naisen vuosien jälkeen, hän oli uskomattoman kaunis ja hehkui loistoaan. Kävimme syömässä ja juteltuamme hän kysyi suoraan minulta, olenko unohtanut hänet kokonaan vai vieläkö haluaisin yrittää? Jouduin paniikkiin ja vastasin pienellä valkoisella valheella, etten ole miettinyt häntä sen jälkeen kun hän muutti työn perässä pois täältä. Sen illan jälkeen hän laittoi vielä viestiä, jossa kertoi ettei ole unohtanut katsettani ja muutama tunti sitten sanomaani asiaa ettenkö olisi häntä miettinyt. Taidan olla huono valehtelemaan, mutta en halua enää kärsiä tämän naisen takia, en voi tehdä sitä pojalleni.
Todellisuudessa en saa vieläkään häntä pois mielestäni, olisin valmis yrittämään uudestaan ja olen nämä kaksi vuotta odottanut hänen soittoaan.
Voin kertoa ettei kannata murehtia pienistä asioista jos joku on tavannut huomattavasti nuoremman naisen, yrittäkää ja eläkää. Vanhemman naisen tavattuanne toivotte vielä tapaavanne sen nuoremman!
*Sureva yh-äiti pojan kanssa on odottanut sinua*
Vastaukset 19
Vanhimmat
puhua noista peloistasi naiselle. Voihan se olla että aika on muuttanut häntä ja nyt hän olisi jo valmis kohtaamaan poikasikin. Ihmiset kehittyvät eri tahtiin ja naisella on voinut olla sitoutumisenpelkoa ja siksi on arastellut. Jos noinkin pitkään olet naista jo ajatellut tuskin tilanne siitä muuttumaan tulee, joten onnea ja rohkeutta teille uuteen alkuun!
aika muuta. Jos on ollut sitoutumiskammo 42- vuotiaana, on sitoutumiskammo myös 45-vuotiaana.
Pelinainen se oli ja on. Halus nuorempaa seuraa tod näk vain sänkyyn, sai, ja lähti. Kyllä jokainen suhteeseen yh-äidin kanssa tietää että se lapsi tulee aina ekana.
kaudessa. Nuorena opiskelijana rakastuin itseäni lähes 20 vuotta vanhempaan mieheen, joka ei kylläkään ollut vanha. Hyvän kotikasvatuksen saaneena annoin asian olla, vaikka en pysty häntä - jo nyt kuollutta - unohtamaan koskaan.
Kehottaisin kyllä harkitsemaan tilannetta hyvin tarkkaan varsinkin lapsesi vuoksi. Ovatko hänen ajatuksensa lapsestasi muuttunueet? Kuinka hän saattoi aiemmin lähteä tuosta noin vaan elämään elämäänsä muualle ja jättää paitsi sinut myös lapsesi? Ja ennen kaikkea, kuinka sinä siitä selvisit ja sait rakennettua elämäsi taas kuntoon? Ei kai hän yllättävällä lähdöllään vaurioittanut sinun itsearvostustasi? Mitä hänen elämäänsä siellä toisaalla kuului?
Ihmiset ehkä muuttuvatkin, mutta omasta kokemuksestani aika hitaasti ja yleensä eivät toisen toiveesta, vaan omasta halustaan ja havahtumisestaan. Tunteet voivat kyllä viedä mukanaan aika voimalla, mutta hän ei ole ainut nainen maailmassa, tuskin edes se ainut sinulle. Neuvoisin miettimään, mitä itse todella haluat - ja millaisia ihmissuhteita haluat lapsesi elämään!
että yksinhuoltajana sulla ei ole mahdollisuuksia käydä ulkona ja tavata ihmistä normaalisti. Sen takia olet valmis riippumaan suhteessa, jota ei enää edes ole, elämäsi loppuun asti. Oikeestaan surkuhupaisaa. Mutten ihmettele jos sen ikänen nainen ei pienistä lapsista pidä, eihän silloin voi intiimiä toimintaa edes harrastaa kun sellainen pyörii jaloissa. Olit hänelle pelkkä p..o, jos hän kerran tuosta vain oli valmis lähtemään pois luotasi, ei se ainakaan rakkautta ollut.
Johan oli taas kommenttia. Ensinnäkään emme tiedä aloittajan tilanteesta mitään, emmekä myöskään hänen naisensa tilanteesta, joten voidaan jättää omat teoriat sikseen, että arvailut, miksi mitäkin on tapahtunut ja keskittyä ihan vaan itse tilanteeseen.
'olit hänelle pelkkä p..o', on loukkaavaa ja asiatonta tekstiä.
se mikä kaikilla ton alotuksen lukijoilla käy mielessä. Mikäli hiemankaan omaa elämänkokemusta.
Jos tosiasian ja näkökulman realistinen esille tuominen on mielestäsi asiatonta, niin elä pumpulissa ja sulje korvasi rumilta sanoilta. Elämä kuitenkin jatkuu ympärillä ja rumia asioita tapahtuu.
Tuo on juuri ongelma jokaisella keskustelufoorumilla, ei kestetä tosiasioita ja loukkaamista halutaan nähdä joka asiassa missä vähänkin käsitellään negatiivisia asioita.
Mitään realismia ei ole sellainen, että olettaa jonkun lyhyen kirjoituksen perusteella jonkin asian olevan jollakin tavalla ja piste. Asiat eivät suinkaan ole niin mustavalkoisia kuin jotkut kirjoittajat näillä nettifoorumeilla kuvittelevat.
No jokainen kirjoitelkoon tasoltaan:).
No niinpä. Tasoltaan.
pojan muualle silloin kun hän tuli luoksesi oli siinä kun pojan ollessa kotona ei voi vapaasti harrastaa seksiä.
Ei ainakaan kovin rajua ja äänekästä seksiä.
Olisi ikävää jos poika heräisi outoihin ääniin ja hiippailisi katsomaan mitä tapahtuu ettekä kenties huomaisikaan hänen saapuneen sänkynne viereen katsomaan......
Hei!
Kokemusta minulla on samankaltaisesta tilanteesta. Omassa suhteessani on käynyt toteen kaikki ne kommentit, mitä kirjoitukseesi oli jo vastattu...ja kaikki ne kliseet mitä vain voi keksiä.
Oma naisystäväni ei koskaa sopeutunut lapseeni, vaikkei meillä ikäeroa ollut nimeksikään..hän oli elänyt aina kahden aikuisen suhteessa, jossa ei lapsia ollut iloina eikä vaivoina. Hän sanoi jopa sisarilleen ettei lapsia kannata tehdä, kun niistä on niin paljon vaivaa. me asuimme yhdessä, mutta aina ongelmana tai naamioituneena ongelmana oli lapsi..itselle tuli surkea olo, koska ei voinut yhdistää kahta rakasta ihmistä elämässään...Muutettiin erilleen ja sittemmin erottiinkin suuressa surussa.
Kaikki ihmiset eivät pidä lapsista, haluavat elää ilman vastuuta ja sitoumuksia...toisaalta itsekästä, mutta toisaalta sen on kaikille se vapaus valita ja elää elämäänsä kuten haluaa...
Haluat hellyyttä, rakkautta ja huomioita, kuten kuka tahansa, mutta luo itse säännöt ja puhu naisen kanssa.. hellyyden ja seksin haluaminen ei välttämättä ole rakkautta..sitäkin voi pohtia..ihmisillä on tapana puhua seksistä rakkautena, rakkaudesta seksinä...
toivon, että kohtaat ihmisen, joka haluaa teidät molemmat...olette molemmat sen arvoisia.
pidetään molemmat tutkaa auki!
:-)
´´Kaikki ihmiset eivät pidä lapsista, haluavat elää ilman vastuuta ja sitoumuksia...toisaalta itsekästä, mutta toisaalta sen on kaikille se vapaus valita ja elää elämäänsä kuten haluaa... ´´
luuletsä että ihminen jollei ole lapsia eläis vailla vastuuta tai jotain,sillä voi olla paljon rankenpaa kun sulla konsnaan ja muita sitoumuksia joista et ikinä voi kuvitellakaan.älä ikinä mee tuomitseen toista itsekääksi lapsettomuuden takia!!!kuka sut on pakottanut lapsia tekeen jos on noin vaikeeta hyväksyä toisellainen elämä!
Äskeisenä kirjoittajana...en tod väittänyt että lapsettomat olisivat itsekkäämpiä, mutta jos elät suhteessa ihmisen kanssa jolla ei ole lasta ja toisella on niin väistämättä sille jolla ei lasta ole kokee toisen lapsen rasitteeksi, koska ei voi toteuttaa asioita niin kuten haluaisi.....äh en mä jaksa selittää, enkä laukkaa tästä ottaa..tiedät varmasti mitä tarkoitan..
Híihoo.
edesvastuuton seksi minkä seurauksena syntyy ei-toivottuja lapsia, sitten ollaan niin äitejä niin äitejä, ja vastuullisia kun mitkä. Mikä on se kaava millä näitä yh-lapsia syntyy?
Tosiasia on, että loppujen lopuksi aika moni lapsi on suunnittelematon ja lisäksi aika monet parisuhteet päätyvät eroon, vaikka kuinka oltaisi suuniteltu.
Kuinkahan on täälläkin itse kunkin kirjoittajan laita..? Oliko sitä itse suunniteltu perheenlisä. Vai mistä ihmeestä kumpuavat ennakkoluulot yh-naisia kohtaan.
Ei kenenkään tietenkään tarvitse seurustella naisen kanssa, jolla on lapsi(a), ja tuskin kukaan äiti-ihminen perheeseensä väkisin haluaa ihmistä, jolla on kielteinen suhtautuminen lapsiin. Meitä on moneksi ja varmasti kaikki äidit jättävät ihan mielellään rauhaan ihmiset, joille lapset ovat hankaluus millään tavalla.
on aina saanut väheksyä ja nimitellä vastuuttomiksi ja itsekkäiksi. Kun joku uskaltaa sanoa saman toisin päin niin johan äläkkä nousee.
hei, mielestäni tässä kirjoitat yhden tärkeän asian:
"Todellisuudessa en saa vieläkään häntä pois mielestäni, olisin valmis yrittämään uudestaan ja olen nämä kaksi vuotta odottanut hänen soittoaan."
Eli kannattaisiko kuitenkin avoimesti keskustella asiasta, ihan tunteistakin, josko asiassa olisi löydettävissä joku kompromissi. Tai ainakin jotta saisit selvitettyä itsellesi - voisiko suhteestanne tulla mitään, siten lapsesi olisi osa "perhettä" eikä suhteenne ulkopuolinen asia.
Omasta mielestäni mikään ei ole hirvittävämpää kuin jäädä toivomaan ja "odottamaan hänen soittoaan". Ihan oman mielenrauhasikin vuoksi, ettekö voisi keskustella asiasta?
Riippuu tietenkin siitä, miten hän on sinua aiemmin kohdellut, jos kuitenkin hyvin (ennen lähtöään), niin jonkun asianhan vuoksi olet häntä kaivannut ja odottanut... vai oletko vain odottanut rakkautta, joka on sitten personoitunut häneen.
Voisiko rakkautta/rakastavaa parisuhdetta etsiä myös sitä kautta, että tutustut myös muihin ihmisiin. On paljonkin naisia, jotka suorastaan pitävät lapsista ja osallistuisivat mielelläänkin lapsen kasvatukseen (sen verran kuin se on uudelta perheenjäseneltä mahdollista).
Eli ehdottaisin, että yrittäisit avata tätä solmua monista suunnista, sekä keskustella hänen kanssaan että tapaamalla myös muita ihmisiä...
meitä "aikuisia" yli nelikymppisiä. Itseasiassa mulla oli haaveena löytää yh koska itselläni ei ole heterotaustasta huolimatta jälkeläisiä. Mun mielestä ei ikä ole ratkaiseva suhteessa eikä siinä pitääkö lapsista.
niin, siis myös mä ottaisin mielelläni myös ne lapset, siis yli vauvaikäiset, koska en usko, että jaksaisin valvoa (vauvaikäisten lasten kanssa) ja oikeesti kaipaan perhe-elämää jo.... eli kyllä se oletus, että olisi valmis asettumaan vanhemmiten pätee.. ainakin muhun (tosin en tarkoita etten ikinä enää tapaisi kavereita, mutta bilettäminen ei ole enää niin tärkeää)
mutta olen kyllä jo 40