Ovatko kaikki sanat aina
kirjoitettu sydänverellä
ja väritetty valheilla?
Ovatko nämä?
Piditkö minusta vain,
jotta pystyit olemaan minä
ja rakastamaan itseäsi kuten minä.
Miksi rakennat huteria rakennelmia
Sinä ja peilitalosi,
löydätkö sieltä itsesi
Et tule koskaan pois, tiedän
rikon ne peilit, jotka näyttävät väärän kuvan
silti sinä muistat aina mitä ne sinusta näytti
eikä mikään koskaan muutu
sinun peilitalossasi
kirjoitettu sydänverellä
ja väritetty valheilla?
Ovatko nämä?
Piditkö minusta vain,
jotta pystyit olemaan minä
ja rakastamaan itseäsi kuten minä.
Miksi rakennat huteria rakennelmia
Sinä ja peilitalosi,
löydätkö sieltä itsesi
Et tule koskaan pois, tiedän
rikon ne peilit, jotka näyttävät väärän kuvan
silti sinä muistat aina mitä ne sinusta näytti
eikä mikään koskaan muutu
sinun peilitalossasi
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikka seisoo yhdellä jalalla
jyrkänteen reunalla, tarvitsee
Rakkautta. Vaikka näkisi vain
toisella silmällä, tahtoisi nähdä
Rakkautta.
Vaikka sitä voisi koittaa vain
yhdellä kädellä, tyoivoisi sen olevan
Raskkautta. Vaikka sen kohtaisi
yksin pimeässä, sen pitäisi olla
Rakkautta.
Vaikka sen rakenteet ovat
heikkoja kun korttitalon, sen
toivoo kestävän Rakkaudessa.
Vaikka se on hento kuin seitti
hämähäkin, siltä toivoo Rakkauden
vahvuutta.
Sen värit ovat haaleat ja silti
uskoo, jnain päivänä värit
Raskkaudessa väkevöityvät.
Vaikka lämpö on haaleaa, jonain
päivänä huokuu kuumuus.
Rakkaudessa.
Vaikka siihen ei tänäin usko ja
huominen on kaukana, se on
silti Rakkautta.
http://www.youtube.com/watch?v=2RWGdN4DV3Q
Kiitos runostasi.
Ovatko Rakkaudessa lopulta
sanat tärkeitä?
Vai teot?
Vai miltä sinusta tuntuu
se yhteisvaikutus?
Luotatko Rakkauteen?
Niin ettyä se vyöryy
aitona kokemuksena
ylitsesi.
Runosi oli hyvä ja ajateltu.
Paljon tuoretta ja uutta.
Mielenkiintoinen ja erilainen.
Pidin kovasti runostasi.
muuttuvat merkityksettömiksi vain siksi,
ettei niillä ole mahdollisuutta elää.
Hieno runo silti, vaikka ajattelenkin asioita toisin.
ja muistuttaa minua jostakin, joka on niin totta ja silti niin käsittämätöntä. Kuitenkin, jollain kummallisella tavalla tavoitan jotakin siitä muotoutumattomasta, joka takertuu mihin tahansa, ettei se putoaisi siihen pohjattomaan kuiluun. Ja tekee sen ymmärtämättä tekojaan, itseään, roikkuu kiinni kuin hukkuva, tavoittamatta pohjaa.
jos ei oikein tiedä kuka on.
Olet hukassa vain itseltäsi, et muilta. Siksi luulet löytäväsi itsesi peilitaloista.
Me peilit kerromme itsestämme, emme sinusta. Joku peili vääntää sinut spiraaliksi, toinen aaltolevaksi. Jossain toisessa näytät enemmän itseltäsi.
Sinä et muutu, peilit on aina erilaisia. Sinun kuuluu nauraa jos peili väittää, että näytät spiraalilta. Et tipu kuiluun, vaan naurat ja sanot että enhän minä ole spiraali. Ja ehkä peilikin tajuaa joskus virheensä.
Sinä et ole heijastuksissa etkä kenenkään silmissä. Et katoa eikä mikään osa sinusta lakkaa olemasta tietynlainen, vaikka ne kuvat joskus särkyisi. Sinä olet itsesi sisällä ja toisten tunteet sinua kohtaan ovat niiden ihmisten sisällä. Mitä ne peilitkin on? Pintaa, pelkkää kuorta eikä kenenkään sisin.
tuon, itseni olen oivaltanut. Puhuin eräästä toisesta henkilöstä, jonka tunnen läheisesti, mutta joka on hukassa itseltään...
vaan noin yleisesti, luki siinä sinä, hän tai te, ei sitä tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Ja enemmän nämä minun ajatukset on pelkkiä tyhjiä lauseita kuitenkin.
Tottahan se on, että jokainen luo itse omat mielikuvansa, mutta totta on myös se, että usein ne heijastaa itsensä ulkopuolelle. Tarkoitan sitä, että sen mitä näkee toisessa, heijastaa itse itsestään siihen toiseen, ja jos sen ymmärtää, niin tällä tavalla voi oppia tuntemaan itsensä paremmin.
Mutkikkaaksi se menee sitten, kun se toinen vastaa siihen, mitä toinen luulee hänessä näkevänsä ja heijastaa oman näkemyksensä takaisin... :)